lauantai 19. huhtikuuta 2014

Ninnin, Iinan ja Hertan kuulumiset

Postauksia on jonossa nyt niin paljon, että minun oli järkevintä ahtaa nyt tähän yhteen postaukseen kaikkien meidän perheen vauvojen kuulumiset. Aloitetaan tietenkin siitä ikuisesta ykkösestä ja kalleimmasta aarteestani.







Ninnistä on kasvanut ihan hillitön riiviö! Tässä kehitysvaiheessa äidiltä vaadittaisiin silmiä vähintäänkin sata ja mielellään ympäri kehoa. Neitihän on nyt opetellut kiipeämään sohvalle ja se onkin hieman hankala yhdistelmä kun sohvalle päästään helposti, mutta alas ei osata tulla kuin pää edellä. Luojan kiitos mitään isompia vahinkoja ei ole sattunut. Ninnillä on tosin vauvaksi tosi korkea kipukynnys, sillä se itkee pahemmankin kolauksen jälkeen vain hetken ja lopettaa itkun aina kun sen ottaa syliin ja antaa tutin suuhun. Hetken syliteltyä se jatkaa leikkiä samalla innolla, vaikka vähän kolottaisikin.

Nukkumisongelmatkin on nyt vihdoin täysin selätetty! Pari kuukautta sitten nukuttamiseen alkoi kulua aivan liian kauan minun makuuni. Ninni ei nukahtanut helposti ja silloin kun nukahti, se heräsi ja alkoi huutaa. En tosiaan jaksanut valvoa sen kanssa öisin pinnasängyn laidalla rauhoitellen, joten päätin ottaa sen minun ja Larin viereen nukkumaan. Melkein pari kuukautta se ehti meidän vieressä nukkuakin, kunnes nyt viikko sitten päätin opettaa sen taas omaan sänkyyn. Nyt nukuttamiset menevät ihan superhyvin! Ensimmäisenä opetusiltana kävin rauhoittelemassa tyttöä ehkä viidesti ja nyt nukahtaminen sujuu niin, että vien Ninnin sänkyyn, toivotan hyvät yöt ja kun viiden minuutin päästä menen katsomaan tilannetta, ollaan pinnasängyssä jo täydessä unessa. Helppoa, etten sanoisi! Luulin ensin, että vieressä nukuttamisen jälkeen omaan sänkyyn takaisin siirtyminen olisi jotenkin tuskaista ja vaikeaa, mutta ainakin meidän kohdalla se kävi kuin tanssi.

Ninni on muutenkin niin ihanan helppo, hyväntuulinen ja sosiaalinen vauva. Tosin nyt neidin oma tahto ja varsinkin sen näyttäminen on tullut suuresti mukaan kuvioihin, mutta tempperamenttisuuden kanssa ollaan opittu elämään ja nyt suurimmassa harjoittelussa on esineistä luopuminen. Leikitään Ninnin kanssa usein sellaista leikkiä esimerkiksi minun puhelimellani, että kun sanon ''ole hyvä'', saa Ninni ottaa puhelimen ja me nauramme yhdessä. Kun haluan puhelimen takaisin itselleni, sanon tytölle hymyillen ''kiitos'' ja otan puhelimen hänen kädestään ja sen kukkuraksi vielä nauran, jolloin yleensä Ninnikin nauraa eikä jää itkemään puhelimen perään. Joskus minun sanoessa ''kiitos'', Ninni oikein ojentaa puhelimen käteeni hymyillen. Yritän mahdollisuuksien mukaan opettaa tytölle uusia asioita leikin kautta, sillä noin tempperamenttistä vauvaa on vähän turha lähteä komentamaan. Odotan innolla Ninnin kasvavan vielä, jotta voidaan opetella taas kaikkea uutta ja ihmeellistä! On tämä vaan niin ihanaa kun saa näyttää toiselle kaiken ja olla mukana seuraamassa pienkokaisen kasvua.





No entäs meidän Inkku? Rääpäleellä oli eilen elämänsä ensimmäiset synttärit, eli Iinan ensimmäinen vuosi kissana on nyt vietetty! Elämiäkin taitaa olla vielä se 9 jäljellä, eli ihan hyvin pyyhkii. Iina ei turhaa stressaa ja sen päivät menee pääsääntöisesti nukkumiseen, rapsutuksien kerjäämiseen, nukkumiseen, syömiseen ja nukkumiseen. Joskus iltaisin Iina saa hirvittävät hepulit ja se juoksee ympäri asuntoa kuin heikkopäinen ja tuijottaa milloin mitäkin seinää ihan kauhuissaan. Säikähdin jo aluksi, mutta kun luin tästä netistä tajusin kyseisen käytöksen olevan kissoille ihan normaalia.

Iina siirtyi ruokinnassa nyt penturuoasta aikuisen kissan ruokaan. Iinahan söi pentuna Royal Caninin Kitten ruokaa ja nyt sillä on sekaisin saman merkin  Maine Coon ja Ragdoll ruokaa. Märkäruokaa olen ostanut ihan kaupasta, muistaakseni Whiskars merkkiä tai jotain vastaavaa.

Oon muuten käyttänyt Iinaa nyt pari kertaa ulkona valjaissa! Mua säälitti kun se vaikutti niin kyllästyneeltä ja aattelin jos se haluais aina silloin tällöin käydä iltalenkkejä mun kanssa ulkona. Pari kertaa ollaan nyt käyty, eikä se kyllä ainakaan toistaseks oo siitä mitenkään kauheesti nauttinu mut mä vielä joitakin kertoja sen käytän jos se vaikka innostuis. Voihan se olla vaan sellanen hienohelma, ettei sitä yksinkertaisesti kiinnosta käydä ulkona.







Kävin tänään katsomassa ja kuvaamassa Hertan vuokraajan ratsastusta. En tosin ehtinyt kuvata kuin vähän, sillä he olivat treenailleet jo 20 minuuttia ennen kuin saavuin paikalle. Ponska oli tosi virtaisa ja näytti varsin energiseltä. Vuokraajan ratsastus meni pääosin ponin rauhoitteluun ja lopussa se liikkuikin varsin kivasti!

Ponin kuulumisista kirjoitan seuraavan kerran maanantaina kun Julle tulee kuvaamaan meidän koulutreenejä! Huomiseksi onkin luvassa taas postausta, mutta aihetta en vielä etukäteen paljasta. Siihen asti taas moido♥

perjantai 18. huhtikuuta 2014

Mielipiteeni ratsuhevosen kilpailuttamisesta

Kuvassa minä ja entinen ponini Chocky 110cm luokassa Laaksolla vuonna 2009
Eräs lukija heitti minulle tälläisen postausidean ja kiinnostuin asiasta heti. Korostan nyt alkuun, että kirjoitan nyt itsestäni ja omista mielipiteistä. Tarkoitus tekstilläni ei ole arvostella ketään. Olen avarakatseinen ihminen ja ymmärrän myös muut kuin omat tapani.

Aloitetaan siitä, että mielestäni kilpailemisessa ei ole mitään väärää. Olen itsekin kilpaillut aluetasolla vuodesta 2005 asti eli tänä vuonna tulee yhdeksän vuotta ensimmäisistä kilpailuistani. Tässä ajassa olen kilpaillut aluetasolla ainakin 12 eri hevosella (en ole varma muistinko laskea kaikkia mukaan). Yksikään näistä hevosista ei ole millään tavalla kärsinyt kilpailemisesta. En itseasiassa edes tunne sellaista hevosta joka ei totutuksesta huolimatta siedä kilpailutilannetta, vaikka niitäkin varmasti on. Toki jokainen hevonen jännittää aluksi kilpailemista, mutta kunhan muutamat kilpailut on käyty on hevonenkin yleensä paljon varmempi.

Joku voi olla sitäkin mieltä, että hevosen totuttaminen sille ahdistavaan tilanteeseen on väärin. Itse en kuulu tähän ajatuskuntaan vaan minun mielestäni hevonen täytyy säännöllisin ajoin viedä omalta mukavuusalueeltaan pois ja kehittää sen psyykkistä sietokykyä. Toki jos hevonen ei lukuisista yrityksistä huolimatta siedä kilpailutilannetta, en näe syytä eläintä siihen pakottaa. Siedättäminen, opettaminen ja pakottaminen ovat täysin eri asioita, vaikka joku ehkä näkee siedättämisenkin pakottamisena. Mietin nyt tilannetta omalle kohdalleni ja jos Hertta pelkäisi kilpailutilannetta, käyttäisin sen ehkä viidesti kilpailuissa ja sen jälkeen odottaisin vuoden tai kaksi ja yrittäisin uudestaan ja silloinkin käytäisiin lyhyessä ajassa useassa eri kilpailussa. Jos Hertta pelkäisi tilannetta vieläkin suunnattomasti, saattaisin todeta sen armottomaksi kilpailujännittäjäksi ja unohtaa voittohaaveet sen kohdalla.


Luulisin (en tosiaan väitä varmaksi), että jokainen hevonen jolla ei ole tapahtunut elämässään sen suurempia traumoja, tottuu kilpailemiseen asianmukaisella ja tarpeeksi pitkäjänteisellä siedättämisellä. Yksi nuori hevonen joka minulla oli (yllä olevan kuvan tamma, Cordelia Priz) pelkäsi kilpailemista ihan mielettömästi. Ensimmäiset kolme kilpailua taisivat mennä siihen, että kiellettiin ristikkoluokista pihalle ja yleensä ihan jo ensimmäisiltä esteiltä. Kotikentällä hypättiin jo 70-80cm korkeita ratoja ja joskus yksittäiset esteet olivat jopa 100-120cm korkeudessa. Silti kisoissa pieninkin ristikko näytti tamman mielestä karmaisevalta. Ensimmäinen kisarata päästiin maaliin puolipakottamalla (lue; kannustin todella paljon, mutta en kuitenkaan piessyt tai potkinut holtittomasti) ja kun ensimmäinen 60cm rata oltiin päästy maaliin, loppui kisoissa kieltäminen kuin seinään. Joskus lähestymismoan tai oikeasti erikoisen esteen takia tamma tökkäsi, mutta kilpailujännitys hävisi kuin tuhkatuuleen. Joskus hevosta on vain patistettava ja rohkaistava tekemään joku asia mitä se ei ehkä mielellään tee ja kun onnistumisesta muistaa kiittää tarpeeksi vuolaasti, muistaa hevonen mitä hänen kuuluu tehdä ja tämäkin tamma alkoi pian nauttia kilpailemisesta niin, etten tosissaan meinannut saada pideltyä sitä kisaradalla.


En vastusta kilpailemista siksi, että olen tavannut monta hevosta jotka nauttivat kilpailutilanteesta ihan silmittömän paljon. Lähtömerkin kuultuaan ne ampaisevat matkaan kuin tykin suusta, vaikka muuten kilpailupaikalla olisivatkin rauhallisia. Myös palkintojenjako on sellainen tilanne, minkä monet kilpahevoset tunnistavat ja nauttivat siitä paljon. Minulle ei ainakaan voi kukaan tulla väittämään, että yksikään hevonen ei nauti kilpailemisesta, sillä olen omin silmin näitä hevosia nähnyt ja saanut istua monen oikeasti täydestä sydämestään kilpakentille haluavan hevosen selässä.


Niin kuin kaikki hevosten kanssa, olisi myös kilpaileminen pidettävä maltillisena. Itse en ainakaan yhdelläkään omalla hevosellani kulkisi viikonlopusta toiseen vain kilpaillen ja pahimmillaan vieläpä ympäri suomea ja ulkomaita. Sen verran tahdon kuitenkin arvostaa hevosta, että annan sille suurimmaksi osaksi tasaisen ja tavallisen elämän omalla kotitallillaan vaikka se nauttisikin kilpailemisesta. En jaksa uskoa, että yksikään hevonen nauttii matkustamisesta tai kilpailujen tilapäiskarsinassa seisomisesta, että jatkuvia ja pitkiä kisamatkoja kannattaisi harrastaa. Kilpailutilanne on yleensä vain reilun minuutin kestävä suoritus (puhun nyt esteratsastuksesta) ja sen takia ei minun mielestäni kannata tehdä mitään kohtuuttomia reissuja. Itse olen käynyt pisimmilläni noin viiden tunnin ajomatkän päässä kilpailuissa ja silloinkin kyseessä on ollut joku vähän arvokkaampi kenttäratsastuskilpailu (kuten Ponicupin osakilpailu tai suomenmestaruus). Suurimmaksi osaksi olen pysytellyt tässä reilun sadan kilometrin säteellä ihan juurikin sen vuoksi, että kilpaileminen pysyisi hevosellekin mahdollisimman mukavana. En väitä hevosen kärsivän kuljetuksista, mutta en usko niiden nauttivankaan siitä.


En halua rueta nyt vertailemaan sen enempää koulu-, este-, tai kenttäratsastuksen eroja tai sitä mikä olisi minun mielestäni parhain kilpailumuoto hevosta ajatellen. Vaikka olenkin kilpaillut kaikkia lajeja alue- ja kansallisella tasolla, olen painottunut eniten esteratsastukseen ehkä sen helppouden vuoksi. Estekisoja on paljon lähempänä kuin esimerkiksi kenttäkisoja ja muutenkin esteratsastuksen treenaaminen on huomattavasti helpompaa jos kotitallilla ei ole käytettävissä maastoesterataa. Kouluratsastuksesta en ole ikinä sen pahemmin piitannut, enkä varmaan olisi hyväkään siinä kärsimättömän luonteeni ja räväkkyyteni vuoksi. Se on kuitenkin kivaa vaihtelua!


En tiedä saikohan tästä nyt kukaan mitään irti, mutta julkaisen tämän nyt kuitenkin kun kirjoitinkin. Lisäkysymyksiä saa laittaa ja pyytää tarkennustakin jos ilmaisin jonkun asian epäselvästi. Nyt alkaa olla jo kiire taas nukkumaan (tai sitä ennen tosin syömään ja soittamaan kaverille :D), etten enää jaksa pohtia tätä asiaa tämän syvällisemmin. Öitä mussukat, huomenna palataan taas!

torstai 17. huhtikuuta 2014

Hyppyjä ja laukanvaihtoja


Hellurei ja hellät tunteet! Tänään päästiin ponin kanssa taas estetreenien makuun. Edellisestä kerrasta olikin hurahtanut jo yli kolme viikkoa ponin sairastelun ja muiden kiireiden vuoksi. Viimeksihän meillä ei mennyt kovin hyvin, eikä odotukset tälle treenille olleet kovin korkeat. Tosin lähdin matkaan nyt fiksummin ja päätin, että jos hyppääminen ei ota onnistuakseen niin lopetan heti ajoissa johonkin hyvään hyppyyn. En asettanut meille mitään yhteisiä tavoitteita treeniä varten, mutta itselleni sitäkin enemmän. Ratsastan sileällä tosi pienin avuin, mutta jostain syystä hypätessä käytän paljon voimakkaampia apuja. Lähdin treenaamaan nimenomaan sitä, että saan pidettyä avut pieninä ja hellinä myös hypätessä. Ihan 100% en onnistunut, mutta ihan hyvin kuitenkin ja olen treeneihin ihan tyytyväinen, vaikka ne eivät suunnitelmien mukaan menneetkään.

Alkuverkassa Hertta ei ollut mitenkään superhyvä. Se oli ihan ok, mutta aavistuksen raskas edestä pätkittäin ja laukka ei rullannut tarpeeksi ryhdikkäästi ja annoinkin ponin sekä laukassa, että ravissa kulkea vähän normaalia vapaammassa muodossa. Tärkeintä oli pitää poni rentona ja annoin sen liikkua niin kuin itse koki parhaakseen. Pätkittäin poni liikkui kuitenkin tosi kivasti!


Mulla oli maneesissa kaksi tosi samantapaista tehtävää. Kavaletti josta innariväli (Hertalla 2½m) ristikolle ja siitä kaareva linja seuraavalle esteelle. Toinen linjan jälkimmäisistä esteistä oli pysty jota oli tarkoitus tulla oikeassa kierroksessa ja toinen okseri jota lähestyttiin vasemmassa laukassa.

Aloitin hyppäämällä pari kertaa pelkästään innari-ristikko yhdistelmän. Lähestyin tehtävään vuorotellen oikeasta ja vuorotellen vasemmasta kierroksesta. Poni hoiti hyvin homman kotiin, ei kiellellyt, epäröinyt tai muutenkaan toikkaroinut mitään. Hypyt nyt näin pienillä esteillä ei ole mitään ihmeellisiä, mutta eipä niiden ole tarkoituskaan vielä tässä koulutusvaiheessa. Varmasti hyppytekniikka myös ratsastaen paranee kunhan poni saa enemmän rutiinia.



Jatkoin tehtävää muutaman onnistuneen hypyn jälkeen niin, että jatkoin seuraavalle esteelle. Väli ei ehkä ollut ihan ihanteellinen, sillä kuudeen askeleen poni joutui vähän lyhentämään laukkaa ja viiteen taas menemään reilummin eteen. En kuitenkaan jaksanut alkaa väliä muuttamaan kun mitään suurempaa ongelmaa ei ollut. Vaihdoin suuntaa ja tulin nyt toista tehtävää sitten toisesta suunnasta. Lähestyin ristikkoa ravista ja Hertta jatkoi aina hypyn jälkeen vasemmassa laukassa. Tulin ristikkoa ehkä viidesti, mutta en kertaakaan saanut ponia jatkamaan esteeltä myötälaukassa ja siksi jätettiin tämän suunnan linjatehtävä kokonaan pois. Tulin vielä pari kertaa sitä linjaa missä esteen jälkeen kuuluikin jatkaa vasemmassa laukassa ja viimeistä estettä nostettiin okseriksi. Ei se iso ollut, ehkä 70cm? Hypättiin okseri kahdesti ja molemmilla kerroilla se meni ihan ongelmitta. Viimeisellä kerralla koko tehtävä meni tosi hyvin ja päätin jättää hyppäämisen siihen. Siirryttiin ulkokentälle vähän treenaamaan vielä laukanvaihtoja ja tekemään muutenkin loppuverkat.



Tein vaihtoja ensin puomin avulla. Saatiin vaan muutama onnistunut vaihto (epäonnistumisia oli sitten senkin edestä :D), mutta tahdoin silti kokeilla vaihtoja myös ilman maapuomia. Yllätyksekseni Hertta vaihtoi kerran molempiin suuntiin laukan puhtaasti, vaikkakaan ei mitenkään tyylikkäästi. No tyylipisteitä ei tässä nyt haettu kun ekaa kertaa nätiä vasta treenattiinkin. Tästä on hyvä jatkaa! Ajattelin nyt ihan säännöllisesti treenata noita vaihtoja puomeilla/kavaleteilla, jotta ponin takaosa vahvistuu ja se älyää oikeasti mistä on kyse. Nyt onnistuneet vaihdot olivat varmaan lähinnä vahinkoja.

Tein loppuun muutamat laukannostot ja ravailin loppuravit. Poni muuten vaahtosi typerästi kun se hikosi ja ilmeisesti eilisen pesun jäljiltä karvaan oli jäänyt vähän pesuainetta kun lämmin vesi loppui ja huuhtelin ponin vain pikaisesti kun vesi alkoi olla jo aika viileää. Huuhtelin sen kyllä tänään paremmin ja toivottavasti enää huomenna poni ei vaahtoa :D



Videosta sen verran, että editointiohjelmani lagasi niin etten nähnyt mitä editoin. Laitoin siihen nyt joitain pätkiä. Tästä treenistä on tulossa muuten toinenkin postaus, sillä saatiin niin hassunhauskoja epäonnistumiskuvia, että kunhan nyt olen kerännyt rohkeuteni jakaa ne julkisesti aion tehdä vielä toisen vähän huumorimielellä tehdyn postauksen.



Ei mulla nyt mikään huippufiilis ratsastuksesta jäänyt, mutta ei kovin huonokaan. Hertta oli ihan ok ratsastaa, mutta mitään sellaista ''wau'' -fiilistä ei tullut muuten kuin korkeintaan yhdestä tai kahdesta onnistuneesta vaihdosta. On se silti vaan paras ja kaunein ja ihanin ja suloisin ja mahtavin poni ♥


Unohtuipa muuten mainita, että Julle tosiaan oli mukana kuvaamassa ja suuuuri kiitos kuvista kuuluu hänelle! Jos joku nyt ei ole vielä Jullen blogia älynnyt niin sinnehän tosiaan pääsee tästä linkistä. Julle tulikin vielä talleilun jälkeen meille hengaamaan ja kuvasi samalla Ninniä ja Iinaa, mutta niistä kirjoitan ihan oman postauksen jossain vaiheessa kunhan ennätän ja keksin jotain fiksua kirjoitettavaa. Sinne asti moido ja voinhan mä teille vauvakuumeisille höperöille laittaa yhden kuvan tuosta suloisuuden multihuipentumasta ♥


P.S. Nyt on niin paljon kivoja postauksia jonossa, että jos elämässäni ei nyt mitään mullistavaa tapahdu, on lähiaikoina tulossa monta kivaa postausta! Koittakaa kestää tahdissa mukana :)