lauantai 14. tammikuuta 2017

Uusia ratsastuskuvia ja videoita


Omppu ansaitsee eskarilaisena täydet 10 pistettä ja papukaijamerkin! Ajatella, että vielä pari kuukautta sitten oltiin siinä pisteessä ettei selkään voinut nousta yksin muuten kuin karsinassa. Maneesissa täytyi ratsastaa aluksi vain seiniä myöten, koska muuten ratsuni olisi lähtenyt pukkiloikkaa ja olisi ollut vain ajan kysymys koska tipun ja loukkaan itseni. Säännöllinen ratsastus ja tutut rutiinit ovat kuitenkin saaneet aikaan sen, että nyt ratsastus on turvallista ja varsinainen koulutus on voinut alkaa. Selkään voi nousta penkiltä tai maasta, eikä enää tarvitse pitää turvanarua kaulan ympärillä missä roikkua rystyset valkoisina pukkilaukan alkaessa. 





Omppu on ratsastaessa ja kaikessa käsittelyssä jokseenkin tammamainen. Se on enemmän sellasta ''onko pakko'' -tyyppiä, mutta kun sävelet on selvillä, ratsastus on erittäin mukavaa, kevyttä ja vaivatonta. Välillä kuitenkin joutuu käyttämään jämäkämpiä otteita, mutta onneksi samoista asioista ei tarvitse käydä keskustelua montaa päivää. Nyt ollaan siinä pisteessä, että se alkaa päivä päivältä tulla enemmän tuntumalle ja pyöristymään oikealla tavalla kantamaan itseään. Etenkin laukka on kokenut muutaman päivän sisällä hurjan muodonmuutoksen. Ravissa se on kulkenut pätkittäin ihan kivasti jo jonkin aikaa, mutta vasta tällä viikolla laukan kehittyminen on ottanut tuulta alleen. Tiia kävi kuvaamassa meitä pitkästä aikaa perjantaina, joten kaikista koulukuvista ja videoista kuuluu siihen suuntaan!




Tänään vuorossa olikin vuorossa meidän ensimmäiset yhteiset estetreenit. Laukka on kehityksestä huolimatta edelleen niin raakaa, että hypyt tehdään toistaiseksi vain ravista. Olin varannut Hannan mukaan avustajaksi, mutta hieno hevoslapsi hyppäsi niin hienosti ettei avustajaa oltaisi tarvittukaan. Yhtään kertaa puomi ei edes kolahtanut, eikä pientä kiemurtelua lukuun ottamatta (ja oliko sekin ratsastajasta johtuvaa?) Mitään ongelmia ollut. Hyppäsin yhteensä alle kymmenen hyppyä. Enempää ei tarvittu, sillä homma sujui kuin rasvattu. Hanna otti pari videota viimeisistä hypyistä, jotka tosin olivat jo vähän huonompia kuin alkuharjoitusten terävämmät hypyt.


Ihan ruusuilla tanssimista tämä elämä ei tietenkään ole ja nyt painitaan (taas kerran...) satulaongelmien parissa. Ompulle ostettu Supreme osoittautui kuitenkin vähän liian kapeaksi ja vaihdoin sen Ompun omistajan toisen hevosen satulaan, joka on astetta leveämpi yleissatula samalla merkillä. Se on kuitenkin vähän liian leveä, eikä korjausyrityksistä huolimatta oikeen asetu. Leveyden lisäksi se pyörii selässä etenkin toiseen suuntaan ratsastaessa ja on varmasti sanomattakin selvää, ettei ratsastus ole mukavaa kun joutuu polkemaan satulaa jatkuvasti pois kyljeltä ja tarkistamaan vähän väliä onko vyö riittävän kireällä. Kyllä mä niin toivoisin, että saatais nämä satulaongelmat pian lopullisesti selätettyä ja voitaisiin jatkaa harrastamista ilman hidasteita... Viimeisimmät hevosvuodet ovat olleet niin epäonnisia, että nyt toivoisi jo viimeistään vähän parempia tuulia. Kun hevonen on kiva ja toimiva, niin jonkun asian on tietenkin pakko olla samaan aikaan toimimaton. 


Ensi viikolla meillä onkin eka kouluvalmennus! Toivottavasti saadaan siihen mennessä joku ratkaisu satulalle, ettei valmennusta tarvitse kuluttaa sen kanssa painimiseen. Nyt mä taidan aloittaa leffan katsomisen ja mennä ajoissa nukkumaan, että ehdin huomenna suvun yhteisiin pulkkamäkikarkeloihin heti aamusta ja tietty illalla Ompun luokse. Hyvää viikonloppua kaikille!

sunnuntai 1. tammikuuta 2017

1.1.2017

Aamu alkoi ankeissa tunnelmissa. Uudenvuoden juhlat eivät sujuneet ihan suunnitelmien mukaan. Alkuilta sujui mukavasti perhekeskeisesti, mutta baariin olisin voinut jälleen kerran jättää lähtemättä. Mitä enemmän vuosia minun mittariini tulee, sitä alkoholivastaisemmaksi alan muuttua. Yökerhossa itse lähes selvinpäin olevana näkee kuinka alkoholi muuttaa ihmistä. Harvoin parempaan suuntaan. Käytän alkoholia jatkuvasti vähemmän ja vähemmän. Nykyään tilanne on se, että juon korkeintaan 5 annosta iltaa kohden. Harvoin edes niinkään ''paljoa''. Olen harkinnut jatkaa tipatonta tammikuuta aina joulukuun loppuun saakka, eli pitää täysin alkoholittoman vuoden 2017. Osaan pitää hauskaa myös selvinpäin eikä ole mitään sellaista asiaa, mitä en uskaltaisi tehdä ilman tätä surullisen kuuluisaa rohkeusjuomaa. Jätetään tämä asia hautumaan. En aio olla itselleni täysin ehdoton jos joskus tekee mieli juuri jotain mieluisaa drinkkiä, mutta sen voin luvata, että tänä vuonna en juo ainuttakaan alkoholijuomaa vain siksi, että muutkin juovat. En myöskään aio jättää ainuttakaan baarireissua tekemättä siksi etten meinannut juoda siellä. Baareissa ei ainakaan tietääkseni ole humalapakkoa.

Muita muutoksen kohteita tulevalle vuodelle voisi olla vaikkapa aavistuksen terveellisempi ruokavalio... Ihan aavistuskaan ei välttämättä riitä, sillä puolessa vuodessa minuun on tupsahtanut kymmenen kiloa enemmän rakastettavaa. En ihannoi mitään kukkakepin ohuista vartalomallia, mutta tahtoisin terveen hoikahkon vartalon, paremman kehonhallinnan ja tietenkin hyvän peruskunnon. Tykkään terveellisestä ruoasta, mutta jotenkin koen sen aika työlääksi valmistaa. Ranskalaiset ja lenkkimakkara vastaan kanasalaatti. Kun tulee kotiin nälkäisenä ja väsyneenä, sortuu aivan liian usein tuohon ensimmäiseen vaihtoehtoon. Onneksi minun on helppo laihduttaa, tai ainakin aikaisemmin on ollut. Kymmenen kiloa läskiä haihtuu muutamassa kuukaudessa, kun teen pieniä muutoksia ruokavalioon. Näiden muutosten lisäksi joskus sohvan sijaan voisi valita lenkkipolun. Aktiivisia lenkkikavereita löytyy ihan omasta kotoa, naapurista tai melkein mistä vaan tutuista.

Haluan olla oma itseni myös tänäkin vuonna. Rakastaa ja näyttää rakkauteni, nauraa silloin kun naurattaa, itkeä jos koen olevani surullinen ja huutaa jos tulen vihaiseksi. Vuosi vuodelta arvostan enemmän erilaisia persoonia ja haluan olla vahvasti oma itseni, sekä tietenkin hyväksyä mahdollisimman hyvin myös muiden ihmisten persoonat hyvine ja huonoine puolineen. Toivottavasti vuoden päästä tilanne on sama kuin nytkin. Haluan nähdä saman miehen nukahtavan viereeni iltaisin, yhtä terveen ja elinvoimaisen tyttäreni, sekä tietenkin motivoituneen hevoslapsen, joka kääntyi juuri nyt muuten 4-vuotiaaksi. 


Omppu sai viikonlopun kokonaan lomaa. Huomenna olisi tarkoitus mennä taas ratsastamaan ja tällä viikolla on itseasiassa kuvamateriaaliakin luvassa kun kaverini lupautui tulemaan kameramieheksi mukaan tallille joku päivä. Omppu kehittyy nyt hurjaa vauhtia osaamiseltaan, mutta kunto ei tietenkään kasva ihan samaan tahtiin. Nyt sen kanssa tehdäänkin enemmän kuntoa kohottavia harjoituksia kuin uusien asioiden opettelua. Ajattelin jossain vaiheessa pyytää meille kouluvalmentajan pitämään vaikka puolen tunnin yksityisvalmennuksen, jotta saadaan tsekattua vähän nykytilannetta ja tietenkin ohjeita tuleviin treeneihin. 

Vaikka kirjoitettavaa olisi ollut vielä enemmänkin, on kai pakko mennä jo nukkumaan. Kello soi heti kuuden jälkeen ja suuntana on ensimmäinen koulupäivä joululoman jälkeen. Lähden opiskelemaan motivoituneella asenteella. On mukavaa nähdä taas koulukavereita ja ensimmäisestä kurssista saatu kiitettävä arvosana antoi vähän lisäboostia tuleviin koitoksiin.

Kuinka moni lukijoista teki uudenvuoden lupauksen?

keskiviikko 21. joulukuuta 2016

Joulu tulla jollottelee


Harjoittelu, näytöt ja vuoden viimeinen koulupäivä on nyt taputeltu. Mun pitäis tosiaan olla nyt joululomalla, mutta ei tämä ole kyllä lomalta ainakaan vielä tuntunut. Tiistaina, eli ensimmäisenä lomapäivänä heräsin vaille 7 ja lähdin tallille vähän ennen puolta kahdeksaa. Illalla kotiuduin vasta seitsemän jälkeen, eli päivän menot kestivät noin 12 tuntia. Tänään olin buukannut itselleni työpäivän, jotta saan vähän lisää rahaa joululahjaostoksia varten ja pääsin niinkin oman alan hommaan kun remonttireiskaksi ja mun urakkana oli sisäkattoon tehtävät toimenpiteet. Suoriuduin kuitenkin alan pikaisesta vaihdosta ihan kunnialla ja nyt toivottavasti huomisesta alkaen pääsen vähitellen pienoisesta kiireestä huolimatta rauhoittumaan joulun viettoon. 

Tiistain aikainen tallille lähtö johtui Ompun hammashoidosta, kun hevoshammasteknikko Marika tuli tallille raspaamaan ja tsekkaamaan muutenkin hevosten suut. Omppua ei tietääkseni ole raspattu koskaan (?), joten tämä oli nyt viimeistään ajankohtaista. Kyllähän sieltä sanomista löytyi matalan kitalaen ja sudenhampaiden verran, eli semmoisia huolia meillä nyt jatkossa. Matala kitalaki ei ainakaan tietääkseni vaikuta oikeastaan muuhun kun kuolainten valintaan, eli missään nimessä Ompun suuhun ei saa niveltä laittaa tai mitään kuolainta joka voi painaa kitalakea. Sudenhampaat joudutaan poistamaan pikimmiten, joten tammi- tai helmikuussa meillä olisi sellainen operaatio edessä. Kunnaneläinlääkäri ei suostu niitä edes poistamaan, joten minun on saatava joku toinen eläinlääkäri tallille tai vaihtoehtoisesti kuskata heppa klinikalle. Onneksi hintatietoja selvittäessäni kivi vierähti sydämeltä, sillä eipä tämä kovin kallis operaatio taida olla. 


Vielä olisi kaksi arkipäivää edessä, jonka jälkeen saadaan rauhoittua joulun viettoon. Torstai ja perjantai vaikuttavat jo valmiiksi aika kiireisiltä, mutta tekeminen on kuitenkin mieluisaa. Täytyy käydä joululahjaostoksilla, askarrella muutama joululahja, tehdä joulusiivous ja tietenkin liikuttaa Omppu. Huomenna saan Ompun ratsastuksesta videota ensimmäistä kertaa. Tamman toinen ratsastaja Hanna tulee avuksi tallille ja lupasi olla hetken myös kamera kädessä. Päivän päätehtävä on kuitenkin totuttaa Omppu maneesin ohi ajaviin autoihin, eli toinen on Ompun kanssa maneesissa ja toinen ajaa autolla edestakaisin maneesin vierestä. Maneesin ulkopuolelta kuuluvat äänet pelottavat hevoslasta edelleen aika paljon ja mielestäni näihin on parempi totutella kun odotella, että joku tippuu hepan säikähtäessä tai muuten vain sattuu jotain. Perjantaina Ompulla joko ratsastetaan kevyesti tai se juoksutetaan, jonka jälkeen se saa jäädä kolmen päivän lomalle, jolloin käyn korkeintaan taluttelemassa sitä tai vaihtoehtoisesti se saa itsestään liikkua irtona. 


Lauantaina onkin jo jouluaatto. Se ei juurikaan herätä minussa iloa, vaikka yritän ajatella positiivisesti. En näe Ninniä koko jouluaattona, sillä se suuntaa isänsä kanssa sukuloimaan yli sadan kilometrin päähän. Olen yrittänyt vältellä tätä asiaa, sillä aina sitä miettiessäni kyynel meinaa vierähtää väkisin silmäkulmasta. Ajatus jouluaatosta ilman omaa lasta ei ole millään muotoa minulle ok, mutta tietenkin nämä asiat on mentävä tasan eron jälkeen ja nyt on isän vuoro viettää joulua lapsensa kanssa. Jouluaatto kuluu meidän osalta Rasmuksen vanhempien luona, eli ei meidän onneksi tarvitse ihan kotona mököttää. Joulupäivänä käydään aamulla minun mummoni luona syömässä, jonka jälkeen haetaan Ninni ja suunnataan Rasmuksen mummon luokse syömään. Meidän perhe viettää joulun vasta tapaninpäivänä. Vaikka joulu onkin erilainen kun ennen, on siihen vain asennoiduttava positiivisesti. En voi tälle tilanteelle mitään vaikka kuinka mököttäisin, joten yritän nauttia tästä ajasta kaikesta huolimatta. Tietenkin itken jos itkettää, eikä ole mikään ihme jos ikävöi jouluna omaa lastaan. Ninniä tämä tilanne ei haittaa, hän saa kahden suvun joulukekkerit ja näkee joulupukin kahdesti, joten sillehän nämä joulut juhlitaan aina tuplana. 

Joutuuko joku muu viettämään joulun ilman lastaan?