Sivut

lauantai 27. kesäkuuta 2015

Huipputreenejä ihanan ponikaverin kanssa


Voiko näin suloisen ponin selässä olla hymyilemättä?

Viikko on kulunut yhdessä hujauksessa, enkä ole ehtinyt rustaamaan blogin puolelle mitään. Olen ollut joka päivä töissä (ja huomennakin kello pärähtää soimaan jo ennen seitsemää...) ja iltaisin vielä ratsastanut Vipin/käynyt ''omalla'' tallilla. 

Sovin mun työnantajan kanssa, että Vippi on nyt muutaman viikon mun tuunattavana ja tekee tunteja vaan jos muuten hevoset eivät riitä. Tämän viikon olen ainakin ratsastanut ponin täysin itse ja sen kyllä sekä näkee, että tuntee siinä tosi hyvin. Se on tosi kehityskelpoinen tyyppi ja tekee duunia ihan mielettömän positiivisella asenteella. 


Kävin tänään päivällä ruokkimassa hepat ja ratsastin samalla Vipin. Emmi lähti mun kaveriksi ja kuvausmiehen rooliin ja meillä olikin oikein mukava tallireissu. En tiedä mikä Vipissä niin paljon viehättää, mutta sen kanssa saa aina treenata ihan hymyssä suin ja ratsastuksen jälkeen fiilis on mitä parhain. Olin eilen Vipin kanssa koulutunnilla ja tänään kerrattiin vähän eilen opittuja asioita ja Vippi tuntui kyllä tosi hyvältä. 





Laukka on Vipille haastavin askellaji, sillä se helposti touhottaa ihan omiaan ja laukka menee aikamoiseksi räpellykseksi. Nyt ollaan kuitenkin saatu sitä jo tosi hyvin kondikseen ja välillä joukkoon mahtuu toki huonompiakin askelia, mutta pääosin laukka on nyt hyvää. 




Koulupuoli onnistui tänään niin vaivattomasti ja mukavalla fiiliksellä, että päätin loppuun vielä heittää meidän molempien aivot narikkaan ja loikkia pikkuruista kavalettia. Vippi on vähän arka esteillä, mutta säännöllisellä hyppäämisellä se on alkanut tykätä siitä hommasta tosi paljon. Ponnua tältä tyypiltä kyllä löytyy, että vielä kun rutiinia saadaan niin kisakentät kutsuvat ja ruusukekaapit tulevat varmasti täyttymään. Ensi torstaina mulla olisikin Vipin kanssa estevalmennus.



Treenit saatiin lopetella taas hymyssä suin -sitten kun maltoin edes lopettaa :D Minulle tärkeintä ei ole, kuinka hieno tai lahjakas hevonen allani on, vaan se fiilis minkä hevosen kanssa saavuttaa. Ratsastus on minulle ennen kaikkea pako arjesta ja ihana harrastus, joten sen on oltava myös oikeasti mukavaa. En viihdy minkä tahansa hevosen kanssa, vaan sen pitää olla persoonaltaan minulle sopiva. Vippi on kyllä tehty minulle kuin nenä päähän. On siinä yksi miinus -se on ponikokoinen ;) Muuta pahaa sanottavaa en siitä sitten keksikään...


sunnuntai 21. kesäkuuta 2015

Hetkittäin hymyilyttää


Halusin jatkaa mahdollisimman nopeasti blogia normaaliin tapaan, joten pyysin tänään kaverini Emmin kuvaamaan ratsastustani. Kiitokset kaikista postauksen kuvista siis Emmille! Ainakin toistaiseksi ratsastan ainoastaan työpaikallani pomoni hevosilla. Yritän aina mahdollisuuksien mukaan saada ratsastuksista kuvia ja kuulumisia tännekin.

Tänään ratsuna oli 7-vuotias poniruuna Virtuaal, eli tutummin Vippi, jolla olen ratsastanut jonkun verran jo aiemmin, eli ihan uusi tuttavuus hän ei ole. Halusin tänään tulla ehdottomasti hyvälle tuulelle ratsastaessa ja siksi otinkin luottokamun mukaan treeneihin. Vippi on aina niin hyväntuulinen ja yritteliäs tyyppi, sekä jotenkin tosi sopivan tuntuinen juuri minulle.



Vippi on ikäisekseen aika kokematon ja helposti päästään tosi levoton ratsastaessa, joten keskityin ainoastaan siihen, että se kulkisi rauhassa ja mahdollisimman tasaisesti. Alkuratsastus meni vähän häsläämiseksi ja Vipillä tuntui olevan aika paljon virtaa, mutta tehokkaiden alkuverkkojen jälkeen siitä tuli pätkittäin tosi kiva ratsastaa.





Kun Vippi oli jonkun aikaa kulkenut tosi kivasti ja tasaisesti, päästin sen lopuksi vähän helpommalla ja höntsäiltiin hieman kevytmielisemmin. Ajallisesti en ratsastanut kauaa, mutta juuri sopivan aikaa kuitenkin, että hepalle tuli vähän hiki ja itselleni tuli sellainen olo, että tämän ratsastuskerran tavoite on saavutettu.




Ensimmäistä kertaa näiden vaikeuksien jälkeen minusta tuntui tänään siltä, että ratsastus on edelleen ihan mukavaa ja palkitsevaa, vaikka sitä omaa heppaa ei olisikaan. Kuitenkin jo kotiin ajaessani tutut synkät ajatukset tulivat mieleeni, mutta eiköhän niistäkin joskus päästä. Onneksi työpaikka on täynnä mukavia nelijalkaisia, joiden kanssa saa viettää pieniä mukavia hetkiä. Vippi on ainakin yksi varmasti hymyä huuleen saava tapaus -onhan se niin syötävän suloinenkin!


perjantai 19. kesäkuuta 2015

En tiedä mitä sanoa

On vaikeaa kirjoittaa kun ei itsekään ole sisäistänyt vielä kunnolla mitä on tapahtunut tai mitä edes tulee tapahtumaan. Sen tiedän, että elämäni kokee valtavan muodonmuutoksen kun joudun luopumaan sellaisesta asiasta mikä on kulkenut mukanani päivittäin 16 vuoden ajan.


Minun on niin outoa sanoa sitä edes ääneen, mutta nyt saa olla minun hevostouhut osittain ohi. Työni ja opiskeluni puolesta minun on kuitenkin ratsastettava ja hevoset pysyy sitä kautta elämässäni mukana, mutta nyt en ainakaan toistaiseksi halua mitään hevosta omaksi/ylläpitoon. Sanotaanko näin, että nyt alkaa olla rahat, usko, kiinnostus ja jaksaminen loppu. Jos minulla olisi mahdollisuus ostaa ihan ikioma hevonen, ajattelisin ehkä toisin. Olen kyllästynyt olemaan toisten armoilla, sillä lopullinen päätäntävalta ei ole minulla ja niinhän siinä taas kävi, että jäin ilman hevosta. Sanoin vähän aikaa sitten kaverilleni, että nyt lähden tähän mukaan asenteella ''kaikki tai ei mitään'' ja valitettavasti nyt se ''ei mitään'' jäi käteen. On siis jatkettava elämää eteenpäin, mutta vähän toisilla suunnitelmilla. Toivottavasti ymmärrätte, että koska en ole hevosen omistaja, en voi sen enempää asioista kertoa vaikka kuinka haluaisinkin.

Ratsastaminen ei kuitenkaan lopu niin kuin jo tekstissä sanoin. Itseasiassa kävin tänäänkin ratsastamassa työpaikallani, jotta pääsen joskus tästä tilanteesta eteenpäin. Ratsastaminen ei vaan tällä hetkellä tunnu enää miltään. Olen pettynyt hevosasioissa nyt niin monta kertaa, että minun mielenkiintoni alkaa olla aika loppu. Tiedän, että se tulee varmasti takaisin kun saan ensin edes sisäistettyä kaiken. Vielä joskus ostan itselleni oman hevosen ja silloin päätän itse ihan kaikesta, mutta sen aika ei ole vielä.

En halua kuitenkaan lopettaa bloggausta ja siksi tätä tekstiä nyt kirjoitankin. Jatkan kyllä bloggaamista ja toivottavasti asiat järjestyisivät mahdollisimman pian niin, että saisin ihan ikioman hevosen ja pääsisin takaisin elämään kiinni.

Tällä hetkellä tässä on kaikki mitä saan kerrottua. Ajan kuluessa ymmärrän varmasti kaiken paremmin, enkä ole enää niin surullinen ja katkera kuin nyt olen. Annan siis ajan kulua ja koitan selvitä tästä elämästä toivoen, että ehkä joskus minuakin odottaa se parempi huominen.

Kiitos postauksen kuvasta, sekä uudesta bannerista Mia ♥