sunnuntai 27. heinäkuuta 2014

Kahden ratsun sunnuntai


Kylläpä vuan tarkenoo ratsastoo! Kuumuus ei ota loppuakseen ja ratsastaminen alkaa olla jo aika tuskaista näillä helteillä. Minä en ole edes kesäihminen, sillä en tykkää uida, ottaa aurinkoa, enkä oikeastaan edes itse auringosta paistamassa näin monta tuntia putkeen täyttä paahtoa. On kesässä monta kivaakin asiaa, mm. jätskikojut ja veneily. Eiköhän palata takaisin aiheeseen ja aloitan kertomalla päivän ensimmäisestä ratsusta. 

Olen lukenut monista blogeista, että helle on tehnyt hevosia vain väsyneemmiksi, mutta tähän tammaan se väite ei kyllä pure ollenkaan. Nita oli jälleen kerran tosi energinen ja ratsastus meni pääosin vain jarrutteluksi. Silloin kun pidätteet menivät läpi saatiin monia tosi kivojakin pätkiä, mutta ne eivät kauaa kestäneetkään kun tamma päätti taas ampaista kättä vasten. 


Eilen painotettiin treeni enemmän ravityöskentelyyn, joten tänään vuorossa oli laukka. Varsinkin laukassa Nita valahtaa helposti pitkäksi ja lähtee kiihdyttämään vauhtia. On ristiriitaista, että Nitaa pitää ratsastaa laukassa todella kevyellä kädellä vaikka se painaakin helposti kädelle. Sain laukan rauhoittumaan niin, että ajattelin siirtyväni raviin ja juuri kun Nita oli pudottamassa raville, kevensinkin ohjastuntumaa ja jatkoin laukkaa. Sain tällä harjoituksella Nitaa herkistettyä vähän ja lopuksi se laukkasi tosi kevyen tuntuisesti ja varsin hyvin liikkuen. Sain olla todella tyytyväinen sekä itseeni, että hevoseen! 



Päivän toinen ratsu olikin varsin veikeä tapaus. Hän oli ihan mielettömän suloinen ja umpirehellinen 17-vuotias suomenhevostamma, joka on toiminut ennen pitkää varsomisuraansa ravurilla. Sillä on menty kaikkia askellajeja, mutta muuten se ei oikein osannut mitään. 


Sain elämäni tasaisimmat kyydit mitä olen koskaan saanut! Ravi oli niin keinuvaa ja ihanan rauhallista, että olisin voinut jäädä sinne matkustelemaan vaikka loppupäiväksi. Joskus kunhan minulla on omassa pihassa talli, aion ostaa tälläisen tätikuljettimen maastoratsuksi ja tietty Ninnille ja Larille. Tuon turvallisempaa kyytiä ei voi mistään kyllä löytää. Ihan mahtava polle, josta kuoriutuu varmasti hyvä harrasteratsu kunhan saa lihaksia lisää ja kesämahan pois. 

lauantai 26. heinäkuuta 2014

Terveisiä helteisistä koulutreeneistä!


Yli viikon ratsastustauon jälkeen pääsin tänään käymään Nitaa moikkaamassa, selvittämässä vähän satula-asioita ja tietenkin ratsastamassa. Julle oli jälleen menossa mukana ja kiitokset kaikista kuvista kuuluu sinne suuntaan! Nita on saanut nyt sen verran massaa, että aikaisemmin liian leveä koulusatula istuu sille nyt kuin nakutettu. Sopiva estesatula on etsinnässä vielä. Jos jollain lukijalla roikkuu kaapissa ylimääräinen (ei hirveän kallis) estesatula, niin hihkaistaa tänne suuntaan. Nitalla on korkea säkä ja melko suora selkä. Koulusatula on Kieffer Lusitano, joten estesatulakin voisi olla mielellään Kieffer, mutta kaikki merkit huomioidaan. Satulaa pitää voida sovittaa ennen ostopäätöstä.



Olipa mukavaa tuupata kunnon koulusatulassa! Sain Nitan liikkeissäkin istuttua paljon paremmin kuin muilla satuloilla, vaikka tamma tänään vähän huonompi olikin muuten ratsastaa. Sillä oli aika paljon virtaa, jonka vuoksi se painoi jonkun verran kädelle. Aina kun sain nostettua sen parempaan ryhtiin ja ratsastettua vähän pohkeesta eteen saatin kivoja pätkiä, mutta tamman reippaudesta johtuen pääasiassa ratsastus meni vain jarrutteluksi. Ei kyllä haittaa yhtään, sillä oli ihan mukava saada ratsastaa taas vähän haasteita peliin. Mitä vaikeampi hevonen on aluksi ratsastaa, sitä paremman tunteen ainakin minä saan edes pienten pätkien onnistumisesta.




Ravin hankaluuden vuoksi en työstänyt laukkaa sen kummemmin, sillä päätin keskittää meidän energiat tänään ravityöskentelyyn ja sen hiomiseen paremmaksi. Laukkasin muutaman kierroksen molempiin suuntiin ja koska siinä ei mitään suurempia ongelmia ilmennyt, siirryin takaisin raviin ja jatkettiin työstämistä siinä askellajissa.




Sain lopussa monia tosi hyviä pätkiä ja niihin oli hyvä lopettaa tämän päivän treenit. Menen huomenna taas moikkaamaan Nitaa, mutta silloin pääsenkin vähän erilaisen ratsun selkään. Huomiseen siis ☺

torstai 24. heinäkuuta 2014

Miltä hevoseton elämä maistuu?

Viikko sitten jäin hevosettomaksi (onneksi vain väliaikaisesti) ja olo tuntuu varsinaisen oudolta. Iso osa elämästäni puuttuu ja tuntuu, että päivät ovat ihan hirvittävän pitkiä kun siihen ei kuulu enää tuttua parin tunnin tallireissua. Aina tiettyyn kellonaikaan päivästä minulle tulee olo, kuin olisi lähdettävä jonnekin -kun ei heppakaveria ole, korvaan puuttuvan aukon koiran tai perheen kanssa touhutessa. Silti jokainen tauko hevosharrastuksesta vain vahvistaa käsitystäni siitä, etten koskaan voisi luopua harrastuksesta kokonaan. 

Hevoseton elämä tuo mukanaan mahdollisuuksia käyttää aikaa paljon muuhunkin, mutta ainakin minulle se tuo henkilökohtaisesti myös hieman stressiä. Ratsastus on oikeastaan ainut asia, millä pääsen pois kaikista arjen kiireistä ja niiden tuomasta stressistä. Hevosen selässä ajatukset pysyvät juuri siinä mitä on tekemässä, eikä mielessä pyöri yksikään muu asia. Se on varmasti kaikille, mutta erityisesti meille äideille ainutlaatuinen tilaisuus unohtaa arjen kiireet. 


Tänään sain onneksi taas yhden kokemuksen lisää unohtumattomien kesämuistojen listalle. Pääsin vesijetin kyytiin porhaltamaan täyttä vauhtia järvelle. +30 asteen helle ja kova vauhti keskellä tyyntä järveä takaa saman kokemuksen, minkä saan hevosen selässä. Kaikki muu unohtui ja sain nauttia vain vauhdin huumasta, sekä nauraa kun jetti hyppelehti laineiden päällä. Muutamat tiukat kurvit saivat aikaan hyvän adrenaliinipiikin, jonka jälkeen koko keho oli rentoutunut ja ajatuksetkin ainoastaan positiivisia. Ihan mahtavaa! Jokaisella meistä on se oma juttu, jolla pääsee eroon muusta elämästä ja jolloin voi elää vain hetkessä. Minulla se on ehdottomasti sellainen asia, joka vaatii täyden keskittymiseni. Millaisessa tilanteessa juuri sinä voit unohtaa kaiken muun ja keskittyä vain tekemääsi/kokemaasi asiaan? 

Arki rullaa muuten oikein hyvää vauhtia eteenpäin kohti syksyä ja kaikkia sen koitoksia. Päiviini kuuluu paljon valmisteluja tulevaa syksyä varten. Itse pääsen painamaan kunnolla duunia ja se on osittain ruumiillistakin, joten minun on vähän taas terästäydyttävä oman kunnon kanssa ja toki syömisenkin. Tuntuu, että olen ikuinen vehnän ja sokerin vanki. Painoa olisi vielä 8kg pudotettavana tavoitepainoon, eikä ne kilot lähe telkkaria katsoen ja herkkuleivoksia syöden. Aiemmin kesällä pienen tapaturman seurauksena sain nivelsiteisiini vamman, joka ei vieläkään ole parantunut. Voin kävellä ja ratsastaa ihan normaalisti, mutta jalan pienikin taittuminen saa aikaan kovia kipuja. Tahtoisin ehdottomasti lähteä juoksulenkille, mutta en ole ainakaan toistaiseksi ottanut riskiä nilkan toipumisen suhteen. Sen on oltava yhtä ''hyvässä'' kunnossa kuin nytkin, jotta selviän kaikista syksyn koitoksista. 

Ninnin hoitopaikkajärjestelyt ovat myös hyvällä mallilla, sillä tänään käytiin tutustumassa tulevaan hoitopaikkaan ja homma olisi enää vain paperihommista kiinni. Kamppailin kauan yksityisen päiväkodin/perhepäivähoidon välillä, mutta tulin lopulta siihen tulokseen, että yksityinen perhepäivähoito on enemmän Ninnin juttu. Elokuun alussa minulle tuleekin kova paikka eteen, kun Ninni on jätettävä ensimmäisen kerran hoitoon. Voi olla, että silloin lasketaan kyyneleitä ylpeydestä, haikeudesta ja puhtaasta rakkaudesta, mitä omaa lasta kohtaan tuntee enemmän kuin osaa sanoilla edes puoliksikaan kertoa. 


Tietysti myös tuleva talvi Nitan kanssa jännittää, sillä itselläni on niin paljon odotuksia talvelle. En odota niinkään isoja estekorkeuksia tai hevosessa valtavaa muutosta (vaikka toki nekin olisivat toivottavia), vaan odotan oman ratsastustaitojen kaivamista takaisin esiin ison ruostekasan alta. Kuluneen vuoden aikana olen huomannut jatkuvasti itsestäni uusia ratsastusvirheitä ja olen oppinut katsomaan itseäni paljon kriittisemmin kuin aiemmin. Odotan oikeastaan itseltäni parasta ratsastusta mitä koskaan aiemmin, sillä perusratsastustaitoni ja sen kunnioittaminen on parantunut huomattavasti siitä ajasta kun vielä tavoitteellisesti hyppäsin ja valmentauduin. Minulla on aina ollut riittävä rohkeus esteratsastukseen ja hyvä estesilmä, mutta kunnioitus perusratsastusta kohtaan ja sen oikea treenaaminen on ollut puutteellista, joskus jopa mitätöntä. 

Tuleva syksy tuo elämääni paljon uusia haasteita ja muutoksia, mutta aion tarttua niihin innolla. Olen nyt tavoittelemassa unelmiani monessakaan suhteessa, joten panokset ovat kovat. Asenne ja motivaatio minulla on kohdallaan, joten nyt ei tarvita enää muuta kuin tuulta purjeisiin ja kohti uusia haasteita!