torstai 11. lokakuuta 2018

Ompun ensimmäinen ruusuke

© Emmi Kinnunen
Pitkän tauon jälkeen päätin avata bloggerin ja tulla päivittämään lähinnä itselleni muistiin, mutta myös teidän lukijoiden iloksi uutta postausta. Tietokoneen käyttöni on vähentynyt huomattavasti tai loppunut oikeastaan lähes kokonaan. Olen avannut konettani tässä muutaman kuukauden sisällä vain pari kertaa ja silloinkin laittaakseni tyttärelleni Netflixin pyörimään. En ole pyytänyt kuvaajia tallille, enkä oikeastaan harrastanutkaan muuten, kuin omaksi iloksi humputellen kentällä ja maastossa. Viikonloppuna innostuin kuitenkin lähtemään Ompun kanssa sivistyksen pariin ja kävimme naapuritallilla koulukisoissa. Seuraavana päivänä ennen kotimatkaa otettiin vielä lyhyt estetreeni. Sain sekä kouluradasta, että hyppäämisestä videomateriaalia ja niiden tukemana päätin tulla purkamaan fiiliksiä tänne blogin puolelle. Pidemmittä puheitta, mennään asiaan ja ensimmäisenä siis koulukisoihin.


Lähtökohdat kisapäivää ajatellen eivät olleet kovin kummoiset. Olin ollut itse yövuorossa ja yli vuorokauden valvoneena kurvasin kisapaikan pihaan aamulla varsin jumittunein tunnelmin. Omppua oltiin ratsastettu kisoja edeltävään kahteen viikkoon tasan kaksi kertaa. Toisella kerralla menin kotikentällä oman yövuoron päätteeksi kevyen koulutreenin ja kisoja edeltävänä päivänä ratsastin sen kisapaikalla kouluaitojen sisällä. Kenraaliharjoitukset menivät lähinnä poikittaen ja pukittaen, eikä se ainakaan vähentänyt jännitystäni. En yleensä jännitä kilpailemista, mutta Ompun kanssa huomaan jännittäväni usein koska se on toisinaan hyvin haastava ratsastettava ja käsiteltävä kilpailupaikalla. En haluaisi loukkaantua, enkä aiheuttaa vaaratilanteita myöskään muille.

Omppu aloittikin jo tutuksi tulleen käyttäytymismallinsa heti pihamaalla. Talutellessani sitä se alkoi pukittaa ja hyppiä pystyyn. En oikeastaan voinut tehdä muuta kuin katsoa ettei minulle tai ulkopuolisille aiheudu tästä vahinkoa. Melko nopeasti tein päätöksen hakea juoksutusliinan ja antaa Ompun juosta pahimpia höyryjä pois sitä kautta. Vartin verran se jaksoi pukitella upottavalla ja kuraisella kentällä, kunnes sain sen ensimmäistä kertaa rauhallisesti kävelemään. Juuri samaan aikaan alkoikin verryttely, minne talutin hikisen ja höyryävän hevosen. Itse verryttely sujui ihan hyvin. Pysyttelin aluksi pois muiden hevosten luota ja Ompun rentouduttua hivuttauduin lähemmäksi. Omppu oli hyvin herkkä ja energinen, mikä toisaalta paransi sen ratsastettavuutta mukavasti.

Radalla se kuitenkin rentoutui ensimmäisen pituushalkaisijan jälkeen. Omppu suoritti omalla tasollaan mukavasti tehden parhaansa kuskin mokailuista huolimatta. Ensimmäinen laukannosto meni ihan harakoille, sillä en osannut mukautua hetkessä rentoutuneeseen ratsuuni tarpeeksi, enkä antanut sille kunnollisia laukka-apuja. Laukannoston yhteyteen tulikin muutama erittäin levinnyt ja ruma raviaskel, mutta itse laukassa sain hevosen välittömästi takaisin avuille. Radan lempikohtani oli ensimmäisen laukan jälkeen tullut siirtyminen ravista käytiin. Se onnistui hyvin ja tuomari palkitsikin onnistumisemme seiskalla. Kaksi muutakin seiskaa saatiin keskikäynnistä. Tämä huvitti minua, sillä en tiennyt ratsastavani keskikäyntiä. En jaksanut opetella ohjelmaa ulkoa, vaan muistelin sen vuoden takaisista koulukisoista. Vielä juuri ennen radalle lähtöä kysyin yhdeltä kilpakumppaniltani, että missä kohti se käyntiin siirtyminen piti tehdäkään. Pituushalkaisijalla tullessamme lopputervehdykseen Omppu taas kiemurteli ja jännittyi, mutta ihan kelvollisesti selvisimme siitäkin. Tuomari arvioi suorituksemme 61,905% arvoiseksi ja mielestäni prosentit ovat hyvinkin realistiset. Mitäs mieltä te olette?



Omppu pääsi kilpailusuorituksen jälkeen talliin syömään vähän heinää ja availin siltä samalla sykeröt. Siinä vaiheessa se olikin jo tarhassa, kun kaverini tuli sanomaan, että palkintojenjako alkaisi hetken päästä. Hieman hölmistyneenä sitten kuulin, että minunkin tulisi ottaa osaa kyseiseen seremoniaan Ompun kanssa. Seurallamme oli samoissa kilpailuissa seuranmestaruudet ja me oltiin Ompun kanssa kolmansia C-tason mestaruudessa. En päässyt siis vieläkään kotiin nukkumaan, vaan hevonen oli haettava tarhasta ja palkintojenjakoon Omppu saapuikin tyylikkäästi tukka kiharalla. Palkintojenjaon jälkeen hän oli hyvin väsyneen ja tyytyväisen oloinen ensimmäinen ruusuke suitsia koristaen. Luokkana oli siis Helppo C E.B. Special ja olimme kaikkien ratsukoiden joukossa sijalla 11/20 ja seuranmestaruudessa kolmansia. Olen erittäin tyytyväinen hevoseen. Näin vähällä treenillä siltä ei voi odottaakaan enempää. Omat virheet hieman harmittaa, mutta nehän on helposti korjattavissa ratsastamalla seuraavan kerran vain paremmin. Helpommin sanottu kuin tehty!


Seuraavana päivänä jatkoimme estetreenien merkeissä. En tavallaan pitänyt ajatuksesta, että rankan päivän jälkeen vielä hypätään, mutta nyt ajattelin laiskasti ja itserakkaasti tehdä niin kun kerran maneesilla olimme. Maneesissa olikin valmiiksi muutamia esteitä ja lyhyiden alkuverryttelyjen jälkeen päästiin hyppäämään. Hevonen tuntui hieman vetelältä edellisestä päivästä, joten päätin pitää hypyt maltillisina. Hypättiin kolmea yksittäistä estettä ja hyppyjä tuli yhteensä vain seitsemän, joista viisi näkyy videolla.

Ensimmäisenä ollut pieni pysty ei tuottanut ongelmia ja Omppu vaihtoi toisen hypyn jälkeen laukankin suht' kivuttomasti, mikä on sille yleensä haastavaa. Pystyn jälkeen otin pari hyppyä noin 90cm korkealle lankulle. Omppu oli aika paljon pohkeen takana ja sen lisäksi onnistuin itse nypläämään sen ihan liian pieneen askeleeseen tai kokonaan raviin. Tästä kuitenkin selvittiin ja siirryttiin seuraavalle esteelle, joka oli noin metrinen pysty pienellä laatikolla höystettynä. Tähän tuli kyllä todella hienoja hyppyjä! Jäädyin yhdessä lähestymisessä kokonaan ja lopetin ratsastamisen, minkä seurauksena laukka hävisi juuri ennen estettä. Selkäytimestä mieleeni muistui kuitenkin, että liian läheltä estettä ei saa kääntää pois ja niimpä pyysinkin ratsuni hyppäämän esteen ravista. Viimeinen lähestyminen oli onnistunut ja hyppy hieno, joten päätettiin lopettaa nämä estetreenit siihen. 



Estetreenien päätteeksi käveltiin kylän läpi takaisin kotitallille metsän keskelle. Pikainen visiitti sivistyksen parissa nostatti kyllä treenimotivaatiota huomattavasti. Olenkin tässä pähkäillyt vielä parit pienet kisat tälle vuodelle sekä koulu-, että esteratsastuksessa. Katsotaan toteutuvatko ne suunnitelmat. Sen lupauksen tein kyllä itselleni, että tästä lähtien aion käydä kahdesti kuussa maneesilla. Ei näin mukavaa treenikumppania kannata pelkästään metsässä hautoa. 

Mitäs sinne ruudun toiselle puolelle kuuluu? Ja mitäs sanotte Ompusta näin pitkästä aikaa? ☺

keskiviikko 13. kesäkuuta 2018

Ensimmäistä kertaa estevalmennuksessa

© Tiia Jordan


Viikko sitten osallistuttiin meidän ensimmäiseen yhteiseen estevalmennukseen. Olen hypännyt Ompulla aika vähän ja se on ihan jo rotujensa (lv-torinhevonen) vuoksi kehittynyt hyvin hitaasti. Sen ollessa 4-vuotias aloiteltiin hyppyhommat ja hypättiin aika huolettomasti pieniä esteitä. Sitä seurasi kesän mittainen tauko, minkä jälkeen palattiin hyppytouhujen pariin ja käytiin paristi kisoissakin. Sitten kuvioihin astui sairasteluja, minkä vuoksi hyppääminen jäi hetkeksi tauolle ja niiden jälkeen halusin pitää hevosella muuten vaan taukoa rankemmasta treenistä ja antaa sen kasvaa ja kehittyä rauhassa. Se on ollut oikea päätös, sillä nyt hevonen on kehittynyt todella paljon ja etenkin sen kroppa alkaa olla siinä mallissa, että se kykenee liikkumaan kevyesti ja tasapainoisesti. Kotona treenit ovat sujuneet aika mukavasti, joten päätin palata hyppäämisen pariin ja innoistuin varaamaan itselleni ihan yksityisvalmennuksen.

Kontrolliharjoituksia


Esteillä hevosen hyvä ratsastettavuus ja sitä kautta syntyvä kontrolli ovat äärimmäisen tärkeitä asioita. Palasimme hyppytauolta keskittyen nimenomaan hevosen ratsastettavuuteen ja kontrolliin, mikä oli enemmän kuin sopiva aihe meille. 

Omppu on aika iso ja ehkä myös hieman kömpelö hevonen. Olen tottunut todella erilaisiin hevosiin ja siitä syystä Ompun ratsuttaminen on ollut minulle monellakin eri tavalla vaikein projekti, mihin olen törmännyt. Sen herkkä luonne ja aavistuksen töitä vieroksuva asenne on aika vaikea yhtälö. Samalla kun sitä täytyy kohdella silkkihansikkain herkän luonteensa vuoksi, tarvitsee se jämäkkää ohjeistusta tulevista työtehtävistä. Tasapaino näiden kahden ominaisuuden välillä ei ole aina ihan helppoa. 

Valmennus aloitettiin ravaamalla pientä kolmikaarista kiemurauraa, missä jokaiseen kaarteeseen tehtiin voltti. Hevonen piti saada liikkumaan kontrolloidusti ja hyvässä tasapainossa, sillä kaarteet olivat pieniä ja seuraava kurvi tuli aika nopeasti vastaan. Ensimmäiseen räpellykseen nähden viimeinen suoritus oli varsin kelvollinen, vaikka hyvä se ei vieläkään ollut. Ompun ohjaksissa olo tuntuu huojuvalta, enkä osaa hallita omaa kehoani ja keskittyä Ompun liikkumiseen tarpeeksi hyvin yhtä aikaa. Ravitehtävän aikana mielessäni kävi, että olisikohan vihdoin aika aloittaa jokin muu, ratsastusharrastusta tukeva liikuntamuoto. Omaa fyysistä kuntoa ja kehonhallintaa parantamalla ratsastus helpottuisi varmastu huomattavasti. 

Samaa kaavaa alusta loppuun


Valmennuksen alussa haettiin volttien kautta kontrollia ja se sama jatkui myös esteillä. Menimme saman tyyppistä harjoitusta ja reittiä koko tunnin ajan. Aloitimme ravipuomeista ja lopuksi hyppäsimme pientä esterataa. Pidin erityisesti siitä, että keskityimme valmennuksessa vain kahteen asiaan, eli kontrolliin ja hevosen ratsastettavuuteen. Mikäli olisimme näiden asioiden lisäksi alkaneet puuttumaan liikaa vaikka istuntaan, olisi alkuperäinen idea jo kärsinyt. Monilla valmentajilla on tapana pyytää vähän liikaa kerralla. Kaikkea ei voi muuttaa hetkessä ja monesti virheiden korjaamiseen kuluu paljon aikaa. 

Valmennuksesta lähdettiin kotiin erittäin hyvillä mielen. Sovin seuraavan valmennuksen heti kahden viikon päähän ja jos aikataulut natsaavat hyvin, niin ensi viikolla valmentaudutaan taas. Haluan nyt ainakin aluksi käydä hyppäämässä vain valmentajan silmän alla ja ehkä rutiinin tultua jatkan hyppytreenejä myös yksin. Tavoitteena olisi hypätä tällä kaudella pari pientä luokkaa ja seuraavalla kaudella sitten enemmän. Katsotaan nyt rauhassa mihin aika, raha ja innostus riittävät. Laitan tähän loppuun vielä videon valmennuksesta, missä on satunnaisesti valittuja hyviä ja huonoja pätkiä.

Videon © Roosa Kilpeläinen

tiistai 29. toukokuuta 2018

Eteenpäinpyrkimyksen parantaminen

© Iina Makkonen

Kaikille kanssaharrastajille on varmasti joskus sattunut sellainen hevonen takapuolen alle, mitä pitää punkea ja puskea eteenpäin. Se ei välitä kantapäiden koputuksista, eikä lotkauta korvaansa edes koulupiiskalle. Maiskutuksille tälläinen hevonen vain naurahtaa. Epätoivoisimmat saattavat kokeilla virittää raipan päähän vaikka minkälaista pussia, mikä saisi suhinallaan hevosen edes havahtumaan. Laiskaa hevosta ratsastaessa voi vain toivoa, että taivaalta tipahtaisi joku taikavarpu käteen, millä hevosen saisi vihdoin liikkumaan. Toinen vaihtoehto on toki kouluttaa hevonen herkäksi pohkeelle.

Suomenhevosen päättäväisyys ja tinkerin itsepäisyys


Fiona on ollut koko ikänsä enemmän ja vähemmän hidas pohkeelle. Jo sisäänratsastuksen alkuvaiheessa se saattoi harrastella jumittamista, mutta liikkui kuitenkin napakan käskemisen jälkeen. Jossain vaiheessa se kuitenkin oppi, että eihän hänen ole pakko liikkua ollenkaan jos hän ei tahdo. Kun poni tuli minulle kasvamaan ja saamaan lisäkoulutusta viime vuoden syyskuussa, oli sen tilanne jo aika vakava. Se saattoi pysähtyä keskelle kenttää ja jämähtää niille sijoillen. Oli suuren työn ja tuskan takana saada sitä edes kävelemään jos se ei halunnut itse liikkua. Fiona on itsepäisin hevonen minkä tunnen ja se on valitettavasti oppinut elämänsä aikana, että ihmiset eivät mahda sille yhtään mitään jos se itse päättää laittaa ''kovan kovaa vastaan''. 

Ihan ensin oli tietenkin asennoiduttava ratsastukseen ihan uudelleen. Täytyi unohtaa kaikki se, mitä poni oli jo aiemmin osannut ja aloittaa tietyllä tavalla ihan alusta. Minun piti malttaa mieleni ja ratsastaa lyhyitä aikoja kerrallaan niin, että harjoitukset lopetettaisiin aina onnistuneeseen suoritukseen. Poni, jolla aiemmin tein onnistuneita laukanvaihtoja olikin nyt poni, millä en saanut aina edes laukkaa nostettua. Siitä oli tullut turta, kyllästynyt ja opitusti avuton tietyissä tilanteissa.

Eteen keinolla millä hyvänsä


Kun jumitus alkoi, oli mielessäni vain yksi ajatus. Hevosen on otettava minun pyynnöstäni askel eteenpäin, keinolla millä hyvänsä. Pohkeet ja raippa eivät tuottaneet toivottua tulosta. Raipasta se saattoi pukittaa, mutta eteenpäin se ei liikkunut. Maiskutin ja käytin sekä pohkeita, että raippaa yhtäaikaisesti taukoamatta pitkiäkin aikoja toivoen, että kun poni ottaa askeleen eteenpäin voisin istua täysin hiljaa ja rapsutella sitä. Poniahan ei minun heilumiseni selässä paljoa kiinnostanut, joten oli pakko keksiä jotain muuta.

Meille ratkaisu löytyi ponin paikallaan pyörittämisestä. Vedin Fionan pään minun jalkaa vasten ja käskin sitä liikkua pientä ympyrää paikallaan. Tässä kohtaa hevosen on hyvin vaikeaa olla enää paikallaan kun se tahallisesti ''horjutetaan'' käännöksen kautta liikkelle. Pyörin muutaman ympyrän, minkä jälkeen tarjosin ohjaa ja pyysin kauniisti pohkeilla, haluaisiko poni liikkua eteenpäin. Eihän se halunnut. Jatkoin pyörittämistä niin kauan, kunnes poni tajusi, että hänen on helpompi kävellä eteenpäin kuin pyöriä paikoillaan.

Herkistäminen


Sen jälkeen kun poni oli oppinut, että jumittaessaan se joutuu pyörimään, riitti yleensä vain yksi pyörähdys ja se suuntasi eteenpäin. Käytin pyörähdyksiä hyödykseni myös muissa ongelmissa kuin jumituksissa, sillä se oli oppinut liikkumaan eteen välittömästi sen eteen kun joutui pyörimään. Toisinaan jos se ei siirtynyt käynnistä raviin, saatoin alkaa pyörittää sitä ja käskin sitä siirtymään raviin suoraan pyörähdyksestä. Onnistuneen suorituksen jälkeen heitin ohjat pois ja rapsuttelin sitä molemmilla käsillä antaen sen siirtyä samalla käyntiin. 

Pyörähdykset jäivät pian kokonaan pois ja enää eteenpäin menemiseen tarvittiin vain pohjeapu. Onnistuneesta suorituksesta palkittiin aina. Vähitellen pohjeapua pienennettiin ja pienennettiin, niin kauan kunnes se liikkui eteen jopa pohkeen hipaisusta tai istuinluilla eteenpäin ''tönäisemisestä''. Tähän vaiheeseen asti en välittänyt juurikaan hevosen muodosta tai mistään muustakaan, sillä se ei ollut merkityksellistä. Ainut sääntö oli se, että pohkeesta liikutaan eteen aina ja jokaisessa tilanteessa missä ratsastaja vain pyytää. Tein paljon ''äkkilähtöjä'', eli käynnistä pyysin sen mahdollisimman nopeasti kiitolaukkaan. Pian huomasin, että aiemmin täysin pohkeeseen reagoimaton poni alkoi jopa kuumua hieman, kun se odotti koska saisi taas käskyn liikkua, mistä puolestaan se tiesi saavansa kehuja. 


Vähitellen kun ponin eteenpäinpyrkimys parani ja se liikkui aina tarpeeksi reippaasti eteen, alettiin pyytää vauhtia maltillisemmaksi ja ponia parempaan tahtiin, sekä tuntumalle. Sen verran hyvin osasin tämän sille opettaa, että nyt joudun suurimmaksi osaksi vain jarruttelemaan ponia. Toistaiseksi meidän meno on aika epätasaista, sillä aikaisemmin jatkuvasti kovaa ja pitkillä askeleilla harppova poni joutuukin nyt pätkittäin vähän paremmin töihin ja kantamaan itseään. 

Edelleen joudutaan palaamaan koulutuksessa taaksepäin, mikäli Fiona on joku päivä laiskan oloinen. Silloin heitän ohjat hetkeksi pois ja muistellaan, miten pohkeesta pitikään liikkua. Näitä kertoja ei satu edes jokaiselle kuukaudelle, eli todella harvoin niitä huonoja päiviä enää edes on. Lisään alle sensuroimattoman videon, mikä on kuvattu muutama päivä sitten. Kovin epätasaiseltahan tuo meno näyttää, mutta seuraavana projektina onkin saada poni tasaiseen tahtiin ja peräänantoon. Mielenkiintoistahan tämä on, kun ei olla koskaan valmiita!


Miten te ootte omat laiskamatonne liikkumaan? Kerro parhaat vinkit kommenteihin! Mainitkaa myös, mitä mieltä olitte tästä postauksesta ja toiko se teille mitään uutta ajattelemisen aihetta ☺