torstai 16. huhtikuuta 2015

Kun kaikki toimii, eikä voi kun hymyillä


Moikka! Pari viimeisintä päivää on ollut elämässäni aikamoista tunnemyllyä ja mielessä on käynyt jopa blogin lopettaminen. Ei, täällä ei ole tapahtunut mitään. Minua kiinnostaa kyllä kirjoittaa ja lukijat ovat mukavia, mutta aikani on totaalisen kortilla. Olen kuitenkin selvitellyt asioita paljon ja onneksi näyttää siltä, että ratkaisuja ongelmiin ollaan keksitty. Kirjoitan näistä asioista kuitenkin postauksen erikseen varmaan jossain vaiheessa, mutta nyt halusin tulla fiilistelemään ihan huippuhyvin mennyttä ratsastusta!

Sovittiin kaverini Jullen kanssa, että hän tulee tänään mukaani tallille kuvaamaan meidän menoa. Tajusin tänään töissä yhdellä ponilla hypätessäni, että miksen hyppäisi Baletilla, sillä edellisestä kerrasta onkin jo kaksi viikkoa aikaa. Vaihdoin siis ratsastussuunnitelmat lennosta kouluratsastuksesta esteisiin, eikä Balet laittanut tippaakaan hanttiin pienille pompuille. Se niin tykkää hypätä, vaikka ei kovin paljoa ole sitä vielä tehnytkään.



Olen vähän vaihtanut ajattelutapaani mun ja Baletin treenien suhteen omistajan kanssa yhteistuumin keskustellen. Mulla on ollut aika kovat paineet siitä, että ratsastan koko ajan järjestelmällisesti ja Balet kehittyy. Ratsastus on ollut minulle aika iso stressi, enkä ole osannut nauttia siitä tarpeeksi. Baletin omistaja on onneksi tosi rento tyyppi ja hän sanoikin, että saadaan tehdä mitä vaan ja olla ihan rennosti, eikä minun tarvitse jatkuvasti miettiä Baletin tavoitteita. Uskon, että tällä tyylillä kehitytäänkin paremmin, kun kehitys ja asioiden oppiminen tapahtuu siinä harrastamisen sivussa rennosti.

Kuvat ovat vähän erilaisia kun aiemmin, sillä välillä vietän näitä päiviä kun en tippaakaan mieti liikkuuko tamma peräänannossa vai ei. Haluan tietenkin, että se liikkuu rennosti, mutta se ei tarkoita aina peräänantoa. Minun mielestä on tärkeää, että nuoret saavat joskus tuulettaa päätään ja liikkua niin kuin tahtovat. Balet oli ainakin tänään tosi rento ja hyväntuulinen kun ei värkätty mitään ihmeellistä. Me vaan liikuttiin yhdessä ja pidettiin hauskaa!




Esteteeman aloitin ravikavaleteilla. Balet yritti ensin vain kiihdytellä ja kipittää tuhatjalkaisena kavalettien yli, mutta toistojen ja parin huomautuksen jälkeen kavaletit sujuivat ihan mallikkaasti. Tulin kavaletteja kahdeksikolla, mikä oli mielestäni tosi hyvä harjoitus Baletille. Se joutui ihan tosissaan tasapainottelemaan ja vähän miettimään mihin jalkansa missäkin vaiheessa tehtävää laittaa.

Kavalettien jälkeen Julle laittoi meille yhden pystyn ihan pieneksi, jota tultiin sitten laukassa ja ravissa molempiin suuntiin. Balet imi esteelle tosi hyvin ja eka hyppy oli aika vallaton ja iso, mutta parempi niin että nuori tykkää siitä mitä yhdessä tehdään. Esteet ovat kyllä selvästi Baletin lempilaji, sillä se on niin tyytyväisen oloinen aina estetreeneissä.




Balet oli niin hyvällä tuulella, että päätin vähän näyttää tyypille erikoisesteitä. Ensimmäiseksi valitsin ihan pienen ja tavallisen valkoisen portin. Kävin näyttämässä sen Baletille ja tulin ravissa kohti estettä. Balet vähän kysyi, että oikeasti noiden tolppien väliinkö hänen on mentävä, mutta kun vain pidin tamman suorana niin se hyppäsi sen loppujen lopuksi kyselemättä ja ilman mitään ylisuurta ''spooky'' -loikkaa. Olin kyllä aika onnellinen, että ensimmäinen erikoiseste sujui näin helposti! Toiseksi erikoisesteeksi valitsin muurin. Se oli aika haastava valinta, sillä se on puomin kanssa noin 80cm korkea, eikä sitä saa tietenkään laskettua. Lähestyin jälleen ravissa ja vähän jouduin suoristelemaan, mutta tästäkin mentiin ehkä hieman hassun ja tasapainottoman loikan kanssa mallikkaasti yli! Olin niin tyytyväinen ja iloinen, että päätin jättää treenit tähän. En halunnut kiusata ponia yhtään enempää, sillä se oli suoriutunut päivästä tosi hienosti.

Moni varmaan ihmettelee miksi otan erikoisesteet näin aikaisessa vaiheessa mukaan kuvioihin, joten tarkennan hieman omaa tapaani toimia. Minä haluan kouluttaa hevosen siihen, että kun ohjaan sen tolppien väliin on sen mentävä siitä yli tai ainakin parhaansa yritettävä. En hyväksy kieltoja, enkä ohi lipsautuksia -niistä seuraa aina huomautus. Yritän pitää tehtävät niin helppoina ja esteet matalina, ettei nuoren hevosen tarvitse epäröidä. Lähestyn erikoisesteille siksi ravissa, että Baletin laukka ei ole vielä säädeltävissä ja ravista ponnistuspaikka osuu aina hyvään kohtaan, eikä sen suhteen tule mitään lisämurheita.

Kun olette videota toivoneet, niin tässäpä vähän videota tämän päivän hypyistä! Kertokaahan vähän mietteitä miltä meidän meno teidän mielestä näyttää? :) Itse olen ainakin tosi tyytyväinen Balettiin, se on kehittynyt 2kk aikana hienosti!

tiistai 14. huhtikuuta 2015

Ulkokenttäkausi availtu hissukseen


Moikka! Mä ja Balet ollaan siirrytty vähän kerrassaan maneesista ulkokentälle treenailemaan. Lauantaina ratsastin ensin maneesissa, mutta lähdettiin yhden tallikaverin kanssa vielä lopuksi ulkokentälle vähäksi aikaa ravailemaan ja kävelemään. Balet vähän jännittyi kun siirryttiin ulos ja oli aika virtaisa, mutta käyttäytyi kuitenkin tosi hyvin ja kesti halutussa askellajissa. Sunnuntaina ratsastin kokonaan ulkokentällä, maanantaina juoksuttelin tamman maneesissa ja tänään ratsastin jälleen ulkona koulutreenin merkeissä. 

Olen juoksuttanut Balettia nyt vähän enemmän ja usein myös ennen ratsastusta. Balet on ollut ratsastaessa ajoittain vähän ylienerginen, jonka lisäksi se on painanut kädelle jonkun verran. Tosin kaivoin itselleni vähän pahempaa kuoppaa, sillä juoksutin Balettia jonkun aikaa piuhoilla (joustochampon), mikä kyllä varmasti oikein lisäsi halua painaa kädelle, sillä piuhoja vasten on niin kiva nojailla. Onneksi tajusin vaihtaa apuohjat nyt jämäkämpiin sivareihin ja jo parin juoksutuskerran jälkeen ratsastettavuus on parantunut. 

Kiitokset kaikista postauksen kuvista kuuluu Tiialle (linkki blogiin)!




Jos juoksutan Baletin ennen ratsastusta, ratsastan huomattavasti lyhyemmän ajan. Yleensä noin 15-20 minuuttia riittää. Nyt olen alkanut keskittyä ratsastuksessa suoruuteen, asetuksiin ja kaikkeen vähän monimutkaisempaan. Tamma on kyllä oivaltanut asian oikein hyvin, eikä vaikuta hämmentyneeltä vaikka vaatimustaso kasvaa asteittain vähän väliä. Yritän kuitenkin aina tarkkailla Baletin olotilaa, etten vain vaatisi liikaa tai väsyttäisi tammaa turhaan. Joskus on ok, että nuori väsyy ja se onkin toisinaan ihan terveellistä, mutta pääasiassa ratsastus pitäisi aina pyrkiä lopettamaan siihen kun hepalla on vielä hyvä ja pirteä fiilis. Tänään ratsastin mielestäni juuri sopivan verran, sillä loppuraveissakin Baletilla säilyi tosi hyvä eteenpäinpyrkimys. 






Laukassa haluan kiinnittää nyt huomiota siihen, ettei Balet valu pitkäksi ja vahvaksi. Minulle on aivan sama liikkuuko se pyöreänä tai tippaakaan oikeinpäin, sillä haluan vain tamman laukkaavan omilla jaloillaan ja omalla kropallaan ilman, että joudun kannattelemaan sitä. Tänään meillä meni kyllä laukassakin tosi hyvin, itseasiassa paremmin kuin pitkiin aikoihin, ellei jopa paremmin kuin koskaan aikaisemmin! Yksi parantava tekijä laukkaan on ollut myös se, että olen alkanut istua paljon lähempänä Balettia enkä enää kökötä kamalan korkealla kevyessä istunnassa.





Kun laukat sujuivat, ravailin vielä hetken normaalisti ja sen jälkeen loppuravit vähän pidemmässä muodossa. Vasta nyt minusta alkaa tuntua, että aletaan päästä Baletin kanssa samalle aaltopituudelle. Se on tosi erilainen verrattuna aikaisempiin hevosiini ja me ei olla aina puhuttu ihan samaa kieltä. Onneksi nyt ollaan menossa kuitenkin hurjasti parempaan suuntaan ja uskon, että kevään edetessä tullaan päivä päivältä paremmin juttuun toistemme kanssa. 



Loppukäyntien lomassa kuvailtiin vielä muutamat pää- ja rakennekuvat. On se vaan niin söpö poni :) Tosin kesän tärkein tavoite olisi, että tamma kasvaisi ainakin 5cm... :D





torstai 9. huhtikuuta 2015

Ajatusmaailman muutos


Ajatusmaailmani hevosten suhteen koki aika suuren muutoksen tämän vuoden alussa. Nitan lopetuksen myötä olen asennoitunut hevosharrastukseen vähän erilaisesti kun aiemmin.

Pitkä tauko hevosenomistajuudesta

Taisin myydä Nitaa edeltävän oman hevoseni vuonna 2011. Olin siis neljä loputtoman pitkältä tuntuvaa vuotta ilman omaa hevosta. Ratsastin paljon nuoria hevosia ja mukaan mahtui muutama vähän vanhempikin hevoskaveri. En kuvitellut enää nuorena saavanikaan omaa hevosta, sillä ajattelin seuraavan ajanjakson hevosenomistajana sijoittuvan jonnekin paljon pidemmälle aikuisikään kun olen saanut paljon säästöjä kerrytettyä ja minulla olisi kenties jo oma pieni talli silloin. Kaikki kuitenkin muuttui vuoden 2014 aikana.

Aloitin ratsastamaan Nitaa sen omistajien pyynnöstä silloin kun tamma oli heille liian haastava. Ja oli Nita rehellisesti sanottuna minullekin hieman haastava tyyppi, mutta olin tarpeeksi rohkea ja rauhallinen kuitenkin pärjätäkseni sen kanssa.


Ratsastin Nitaa epäsäännöllisen säännöllisesti kevään 2014, kunnes kesällä päätettiin, että se tulee viikoksi minulle kokonaan ratsastettavaksi kotitallille parempiin puitteisiin. Siitä alkaen aloin kiintymään Nitaan enemmän ja enemmän. Se oli todella mainio työtoveri ja sen lisäksi ihan mielettömän ihana persoona. Välillä sille sopi kaikki ja taas toisinaan mikään ei kelvannut.

Syksyllä kokonaan käyttöön

Syksyllä 2014 sain Nitan ylläpitoon itselleni. Ajatuksena oli, että se on talven minulla ja myydään keväällä. Tarkoitus oli ratsastaa tammaa vielä toimivammaksi ja saada sille kisatuloksia, sillä sen veri virtasi esteradoille. Nita alkoi muovaantua mukavammaksi ratsastaa ja muistan ikuisesti valmentajani sanat;

''Se on kuin hiomaton timantti, ja uskon, että Laura saa sen hiottua muotoonsa''


Takaisin hevosenomistajaksi

Nita laitettiin hiljaiseen myyntiin jo syksyllä ja sillä kävi yksi koeratsastajakin, joka vakavasti harkitsi tamman ostoa. Silloin minulle ilmestyi yllättävältä taholta sponsorointia ja kuin silmänräpäyksessä tamma muuttuikin omaksi hevosekseni. Olin ikionnellinen. Hymyilin joka päivä vain nähdessäni oman hevoseni ihanan olemuksen. Olin niin onnellinen. Minulla oli ikioma valkoinen saturatsu, jonka kanssa kaikki tekeminen tuntui kivalta. 


Elämä antaa ja elämä ottaa

Muutaman kuukauden yhteiselon jälkeen Nita alkoi muuttua. Sen liikkeet huononi, se muuttui kiukkuisemmaksi ja se oli toisinaan hieman epäpuhdas, mutta vertyi aina ratsastaessa. En pitänyt tätä kovinkaan vakavana ja olin aluksi varma, että saan tamman vielä käyttökuntoon. Toisin kävi. 

Röntgenkuvista paljastui todella ikävä yllätys ja heti sen kuultuani tiesin, että minun on aika tehdä hevosenomistajalle se raskain päätös. En välty kyyneliltä tätä kirjoittaessani kun muistan sitä hetkeä kun sain kuulla tamman diagnoosin. Kavioruston luutuma ja sädeluuontuma. On toivoa harrastekäyttöön, ehkä pienille esteille. Vammat pahenevat ajan myötä, eikä mitään toivoa niiden täydellisestä korjaamisesta. Nita oli niin rehellinen ja kiltti, että se peitti kivut viimeiseen asti ja hyppäsi isoja esteitä vaikka siihen varmasti oli koskenut jo kauan ennen kuin minä sen huomasin. 

Nitan haastavan ratsastettavuuden ja sen muutamien käytösongelmien vuoksi en kuvitellutkaan antavani sitä enää eteenpäin. Sen oli aika elää viimeinen viikko minun luonani ja sen jälkeen siirtyä ikuiseen elämään taivaslaitumille. Olin ihan romuna. Minuun sattui, enkä voinut uskoa sitä todeksi. Oma saturatsuni olisi pian vain unissani ja enkelinä suojaamassa minun matkaani.


Viimeinen päivä

Nitan viimeinen päivä oli kaunis. Nita oli kaunis, ilmassa oli hyvää mieltä, naurua ja paljon rakkautta. Kaikki oli hyvin, kunnes talutin tamman kohti viimeistä matkaa. Halasin ja suukotin tammaa, käännyin pois ja lähdin. Sen jälkeen en enää koskaan nähnyt valkoista saturatsuani elossa. Aina kuvia katsoessani henkeni salpautuu hetkeksi. Minulla oli kaikki mitä tarvitsin ja nyt se kaikki on poissa.





En halua satuttaa itseäni enää

Nitan jälkeen päätin, etten halua kiintyä hevosiin enää samalla tavalla ainakaan pitkiin aikoihin. Nykyään haluan nähdä itseni ennemminkin ratsastajana, hevosten koulutajana, käsittelijänä ja kilpailijana. En halua, että joudun enää koskaan tekemään päätöstä tappaa paras ystävä. Tiedän, että vielä joku päivä tulen rakastumaan johonkin nelijalkaiseen, mutta toivon sen päivän koittaessa olevani miljoona kertaa vahvempi.


Hetki Nitan kuoleman jälkeen kävin psykologilla ja diagnoosiksi minulle annettiin vaikea masennus. Olen parantumassa erittäin hyvää vauhtia, joten nyt uskallan kirjoittaa tämän julkisesti. En ole missään vaihessa hävennyt sairautta, mutta täytyy myöntää, että olin aivan liian hajalla saadakseni paskamyrskyä blogin puolella aikaiseksi. Se olisi ollut viimeinen naula minun arkkuuni. Nyt olen taas vähän jaloillani ja pystyn ensimmäisen kerran kirjoittamaan tästä.