maanantai 26. tammikuuta 2015

Kuinka tästä eteenpäin?


Onhan se tavallaan niin outoa, että nyt oma rakas pallokorva on vaan poissa. Surua on helpottanut se ihan mielettömästi, että tiedän tehneeni oikean ratkaisun. Minulle on harmiteltu tosi paljon läheisten ja ihan lukijoidenkin toimesta, että harmi kun en teettänyt ostotarkastusta. Uskon kuitenkin kohtaloon ja vaikka pahasti takkiin otettiinkin sekä rahallisesti, että henkisestikin -en vaihtaisi päivääkään. Kaikella on tarkoituksensa ja nyt kohtalo ohjasi asiat ikävämmän kautta, mutta kaikkihan on kuitenkin toisaalta ihan hyvin. Nita saa kirmailla taivaslaitumilla ilman kipuja ja minä sain toteutettua Nitalle hyvän ja onnellisen loppuelämän. Tietenkin kaipaan tammaa kovasti, mutta silti tiedän, että kaiken kuului mennä näin.

Elämä rullaa omalla painollaan eteenpäin, välillä huonommin ja välillä paremmin. Olen ollut vähän aikaa sairaslomalla ja vielä tämän viikon viettelen kotielämää. En halua kertoa sairasloman syytä sen tarkemmin täällä netissä, mutta mitään vakavaa ei kuitenkaan ole sattunut. Sairasloman aikana olen tajunnut monia asioita ja saanut oikeasti aikaa ajatuksilleni. Tavallisen arjen kiireessä ei ehdi pysähtyä tarpeeksi usein ja kysyä mitä itselleen oikeasti edes kuuluu.


Sen verran muutoksia elämään on kuitenkin tapahtunut, että minun sinkkuelämä on jälleen ohi ja toivottavasti nyt elän parisuhteessa elämäni loppuun asti, ei nimittäin ole ihan minulle luotu tuota sinkkuilua... Kaikki on kuitenkin nyt taas suhteellisen hyvässä reilassa ja toivon tosiaan, että osaan olla sen verran mukava tyttöystävä, että minut kelpuutettaisiin ihan pysyväksi loppuelämän vaimokkeeksi! Aika näyttää, mutta sen verran rankka kokemus tuo ero ja sinkkuelämä oli, etten ihan heti halua moista sirkusta kokea uudestaan.

Hevosrintamallakin puhaltaa uudet tuulet, sillä alustavasti reilun viikon päästä tallissa pitäisi seisoa uusi kopotti, mutta siitä lisää vasta kunhan tamma on tosiaan kotiutunut. Sen verran voin paljastaa, että sekä este- että koulupuolelle lahjakas nuori pikkutamma olisi tulossa.

Mietin, että olisikohan jälleen aika kysymyspostaukselle? Jos kysymyksiä tulee tarpeeksi, niin toteutan vastauspostauksen heti kunhan kysymyksiä tulee vähintäänkin yhden postauksen verran. Nyt vaan rohkeasti kyselemään jos joku askarruttaa mieltä :)

torstai 22. tammikuuta 2015

The last day




Heräsin yöllä muutaman kerran ja heti ensimmäisenä päässäni pyörivät sanat ''tänään on se päivä''. Kunnolla herättyäni katsoin ulos, näin erittäin kauniin ja aurinkoisen pakkaspäivän. Ajattelin, että tänään on kaunis päivä kuolla -niin kurjalta kun se ajatus tuntuikin.

Lähdin tallille ajoissa ja jäin hetkeksi laitumen viereen autosta ihailemaan sekä kaunista talvipäivää, että tietenkin rakasta hevosystävääni. Auton radiosta kuului Eric Claptonin biisi Tears in heaven, joka on minulle henkilökohtaisesti tunteita nostattava biisi. Kuuntelin sitä erittäin paljon rakkaan koiranpentuni menehdyttyä muutama vuosi sitten. Kaikki alkoi vähitellen selkeytyä ja rakkaan ystävän menetys konkretisoitui vähitellen.






Aino tuli pian jälkeeni tallille ja me lähdettiin melkein heti kamera kourassa kohti heppojen laidunta. Katsottiin hevosten touhuja ja otettiin tietysti paljon kuvia. Nita ei antanut meille tapansa mukaan kiinni ja naurahdinkin, että ''juokse nyt karkuun kun vielä kerran sen saat tehdä''. Halusin, että Nitan viimeinen päivä on mahdollisimman onnellinen ja normaali, joten sovin tallinomistajien kanssa, että koko hevoslauma otetaan hieman aikaisemmin sisälle tänään. Halusin, että Nita saa syödä rauhassa vielä viimeiset kauransa karsinassa yhdessä toisten hevosten kanssa.








Kun Nita oli syönyt kauransa, otettiin se käytävälle ja harjattiin se oikein puhtaaksi. Nita söi pussillisen porkkanoita ja sai tosi paljon haleja ja pusuja. Se oli niin tyytyväisen, onnellisen ja luottavaisen näköinen. Kaikki tuntui niin ihanalta, vaikka tiesinkin pian kaiken päättyvän. Annoin kuitenkin luvan itselleni nauttia kaikesta vielä ja olla surematta, kaikkihan oli vielä niin kaunista ja ainutlaatuista.



Pian oli aika viimeisten jäähyvästien. Kuiskasin Nitalle ''Olet minulle niin rakas, kiitos kaikesta ystävä'' ja silloin oli aika lähteä viimeiselle matkalle. Annoin vielä pusun ja painoin pääni Nitan päätä vasten. Sen jälkeen oli aika lähteä.



Olen niin kiitollinen, että sain sellaisen ystävän kuin Nita oli. Vaikka tiemme erkanivat nyt, niin tiedän että me kohdataan vielä jossain.

tiistai 20. tammikuuta 2015

One in a million




En oikein tiedä mitä kirjoittaisin. Mitä tälläisessä tilanteessa edes voi kirjoittaa? On kai pakko yrittää selventää vähän tilannetta ja ajatuksia, sillä tiedän että myös te siellä ruudun toisella puolella olette yhtä isoa kysymysmerkkiä.

Nita sai tosiaan klinikalta diagnoosiksi sädeluuontumat ja kaviorustoluutumat molempiin etujalkoihin. Tehtiin yhdessä ammattilaisten kanssa se päätös, että hevosen on parempi päästä laukkailemaan vihreämmille laitumille. Vammat eivät koskaan tule paranemaan ja varsinkin sädeluuontumat ovat jo sen verran vakavia, että ne tulevat varmasti vaivaamaan vielä joskus. Sairasloma olisi pitkä, kuntoutus vaikea ja kyseisen hevosen luonteelle pitkä sairasloma on melkein kuin kidutusta. Nita rakastaa liikkumista ja on ollut selvästi hämillään miksi ihmeessä hän on joutunut vain seisomaan. Karsinanaapurin lähtiessä hommiin Nita jää usein levottomaksi pyörimään ja kuopimaan karsinaan, eikä tätä tapahtunut koskaan ennen sairaslomaa.

Olen viettänyt viimeisimmät päivät aika tiiviisti tallilla. Ollaan pesty Nita putipuhtaaksi (ja tapansa mukaan yön jälkeen se olikin kaikkea muuta kuin puhdas :D), harjattu sitä paljon ja tietenkin syötelty herkkuja. Vielä pari päivää meillä on aikaa touhuilla keskenämme ja sen jälkeen Nita pääsee viimeiselle matkalleen joka suuntaa ihanaan hevosen paratiisiin loputtomille laitumille ihanien hevosystävien kanssa ja mikä tärkeintä -siellä se ei enää tunne kipua.


Minulle on ollut ja on edelleen tärkeää, että meidän viimeiset hetket yhdessä on hauskoja -niin kuin aina ennenkin. En tahdo turhaan surra ja itkeä, sen aika on vasta myöhemmin. Tahdon vain viettää rennosti aikaa yhdessä ihan niin kuin ennenkin.

Nitan toisesta ratsastajasta Ainosta on ollut kyllä suuresti apua ja tukea kaiken keskellä, sillä hänen kanssaan ollaan saatu jakaa näitä viimeisiä päiviä. Mukavaa, kun Nitalla on ympärillä useampi siitä välittävä ihminen. Vaikka kaikki onkin niin surullista niin samalla jotenkin kaunista. Tuolla tuittupäisellä hömelötammalla tulee olemaan aina erityinen paikka minun sydämessäni ♥ Kohtalo johdatti meidät yhteen ja melkein heti erilleen, mutta uskon, että kaikella on silti tarkoituksensa. Ainakin haluan uskoa niin.