keskiviikko 17. joulukuuta 2014

Muisteluja kuvien muodossa osa 2

Edellinen postaus oli niin suosittu, että päätin tehdä sille heti jatkoa. Tässä taas pieni ajanjakso eteenpäin. Seuraavalla kerralla taas jatketaan! Kunhan saan vanhat kuvat itselleni, aion tehdä myös muisteloita minun ponivuosistani. 


Tämä ei ole nyt varsinainen muisto, mutta yksi ihanimmista bannereista mikä tätä blogia on koristanut. Siispä tämä hieno teos saa nyt aloittaa nämä muistelot!



Edellisten muisteloiden viimeisen kuvan hevonen Blondi oli aivan uskomaton nuori. Se tuli minulle ollessaan kolmevuotias ja muistaakseni sillä oltiin menty käyntiä ja ravia ratsastajan kanssa, muttei koskaan laukattu. Nämä kuvat on otettu puolen vuoden ratsastuksen jälkeen. Blondin kanssa mikään ei ollut mahdotonta -tai kaikki oli, jos se ei luottanut ratsastajaansa/käsittelijäänsä.



Nämä kuvat on otettu suunnilleen samoja aikoja kuin edelliset. Ensimmäisestä kuvasta sen verran, että tiedän kuinka typerää kypärättä ratsastaminen on ja nykyään minulla on kypärä kyllä päässä. Onneksi järki tuli aiemmin peliin kuin aivovamma!


Tältä näytti mun koti 18-vuotiaana! ööö mikä ihmeen vimma oli maalata seinä pinkiks....


Edelleen Blondia. Tässä kuvassa ollaan tauolla mun äidin pihalla maastoreissun aikana. Tämä ihana tamma oli myös 100% selväpäinen ja luotettava maastokaveri.





MIKÄ TUNNE! Ensimmäinen puhdas kisarata itse alusta asti koulutetulla hevosella. Uskomaton fiilis. Tämän haluan kokea vielä joskus!






Kävin tutustuttamassa junnun myös maastoesteisiin! Meillä oli kivaa :)




 .... olen sanaton... haluan vain sanoa, että näissä kuvissa hevonen on 4v ja ollut minulla alle vuoden.



Kaikelle hyvälle on aina heitettävä joskus hyvästit. Blondin omistaja halusi, että se pääsisi kilpailemaan isompia luokkia. Minun rahkeet eivät olisi riittäneet ratsastajana/rahallisesti noviisiluokkiin, joten tein päätöksen luopua Blondista. Se pääsikin hyvälle ratsastajalle ja se valittiin muistaakseni 5-vuotiaana Suomen parhaaksi FWB-hevoseksi! Tilalle tulikin Blondin omistajan kaverin hevonen, 4-vuotias tamma ''Veera''. Veeraa oltiin ratsastettu enemmän, mutta se olikin luonteeltaan hieman monimutkaisempi.





Kröhöm.... :D Enkä muuten tippunut, vaikka näitä kuvia katsoessa voisi luulla toisin! :D


Tähän kuvaan jätetään tämän kertaiset muistelot. Tämän kuvan aikoihin olin juuri päivää vai paria aiemmin saanut tietää olevani raskaana. Seuraavat muistelot liittyvätkin raskausaikaan ja hevoskuvia on silloinkin toki luvassa muiden kuvien lisäksi! 

tiistai 16. joulukuuta 2014

Muisteluja kuvien muodossa






Kenttäratsastus ♥ Minun päälajina oli muutaman vuoden ajan kenttäratsastus ja se vei kyllä sydämen totaalisesti mennessään. Jos vielä josku minulla on tarpeeksi aikaa ja rahaa satsata hevosurheiluun tarpeeksi, ei minun tarvitse miettiä kahdesti mihin lajiin panostan. Harmittaa olla vain ''esteratsastaja'', kun sydän vie oikeasti enemmän kenttäratsastusta päin.


Kesä 2011 ja ystävät! Vietin tuona kesänä todella paljon aikaa ystävieni Marian, Moonan ja Mian kanssa. Meillä oli aina superhauskaa ja tuntui, kun olisimme olleet siskoksia. Elämä oli huoletonta ja päivät kuluivat vaikka notkuen rannalla ja kiipeillen puihin. Yhden päivän kun saisi edes takaisin! 


Mun äidillä oli muutama kesä sitten ''hoidossa'' ravuritamma ''Omppu'', jolla minäkin ratsastelin jonkun verran. Tämä neiti oli kyllä tosi mukava, vaikka ei kovin lahjakas ratsupuolelle olisi ollutkaan. Toisinaan oli mukavaa päästä viilettämään ravurin selkään täysiä ilman mietteitäkään asettamisesta tai muusta sellaisesta, kun kuitenkin omalla hevosella sai ihan riittävästi treenailla.


Ensimmäinen ratsastuskerta ystävieni hevosella Latella. En olisi koskaan uskonut, kuinka paljon tuosta hevosesta tulisinkaan saamaan, kunnes sattumalta ajauduin yksiin kisoihin ruunan kanssa ja sieltä kotiin viemisinä voitot molemmista luokista.


Hmm..... Mulla ollut 4-vuotias projektitamma osasi kyllä halutessaan pukitella aika komeasti, mutta ihme kyllä nuo pukit eivät tuntuneet koskaan selässä kovin korkeilta. Aina kuitenkin kuvia katsoessa huomasi, että kyllähän se ihan reilusti jalkojaan nosti!



Kesä 2011 sisälsi paljon hevosia ja pääsin kilpailemaan kolmella eri hevosella. Kaikki erilaisia ja todella opettavaisia. Tällöin opin ratsastuksesta muutaman kuukauden aikana ihan hurjan paljon!


Muutaman voitokkaan pikkuluokan jälkeen aloin treenata Latella vähän tavoitteellisemmin kohti isompia kilpakenttiä. Uskoin, että meillä on mahdollisuudet hyviin 100cm ratoihin, mutten koskaan uskonut meidän kilpailevan sen ylemmällä tasolla ainakaan kovin onnistuneesti.






Tässä kuvia yhdistä mieleenpainuvimmista kisoista. Hyppäsin Savonlinnassa Itä-Suomen juniorimestaruuksissa 100 & 110cm luokat, voittaen metrin (110cm luokkasijoitusta en muista) ja napaten Itä-Suomen juniorimestaruushopeaa. Sain samalla paikan Itä-Suomen joukkueeseen edustamaan meidän lääniä valtakunnallisiin aluejoukkuemestaruuksiin. 100cm kunniakierroksella vieläpä tipuin, kun Late päätti tehdä kunniakierroksella täyskäännöksen...



Ennen aluejoukkuemestaruuksia treenasin Latella vähän korkeammilla esteillä, sillä mestauuksissa korkein hypättävä rata olisi 120cm. Rehellisesti sanottuna en uskonut, että minulla ja Latella on mahdollisuuksia pärjätä kyseisellä tasolla enää.




Ja toisin kävi! Tuo uskomaton ruuna selvitti kanssani 100, 110 & 120cm ratat puhtaasti ja Itä-Suomen joukkue nappasi kultaa kyseisistä mestatuuksista! 120cm luokassa starttasin meidän joukkueen viimeisenä ja minun oli saatava puhdas rata, jotta joukkue voittaisi. Olin aivan varma, että kun lähden ratsastamaan uusintaa sen kokoisilla esteillä, en voi onnistua. Jälleen kerran olin väärässä ja saatiin erittäin nopea aika isommillakin esteillä.




Jossain vaiheessa kun yritin vakiinnuttaa meidän tasoa 120cm radoille, jotain tapahtui ja kaikki alkoi epäonnistumaan. Ei haluttu enää kiusata vanhaa hevosta enempää isommilla esteillä, joten se jäi omistajiensa käyttöön pienemmille. Late tykkäsi hypätä myös isompia, mutta ehkä kovempi treeni ja jatkuvasti isommat luokat ei enää sopineet sille. 



Näihin aikoihin elämääni astui myös maailman ihanin koiranpentu, joka kosketti minua erittäin syvästi. Valitettavasti jo 7 kuukauden ikäisenä menehtynyt rakkaus on edelleen sydämessä ja mielessä viikoittain, ellei jopa päivittäin vaikka Onnin kuolemasta onkin jo muutama vuosi. Minulla on Onnista myös tatuointi vasemmassa olkapäässä muistona meidän yhteisestä ajasta. Toistaiseksi kukaan tai mikään muu asia ei ole saanut minua harkitsemaan tatuointia, paitsi Ninni, josta aion tatuoinnin vielä ottaa. Ehdottomasti kaikista tärkein eläinystävä mitä minulla on ikinä ollut.


Ihana hevosystävä Blondi, jonka kanssa sain rakennettua ainutlaatuisen ystävyyssuhteen. Blondista lisää seuraavissa muisteloissa!

Mitäs piditte tälläisestä postauksesta?