perjantai 17. helmikuuta 2017

Siro - ravurista ratsuksi

Kiitos kaikista postauksen kuvista ja videoista Tiia Jordan

Siro, oikealta nimeltään Liasiro (i. Liising, ei. Suikun Ero) on juuri 7-vuotiaaksi kääntynyt suomenhevostamma. Se on toimittanut aikaisemmassa elämässään ravurin- ja siitostamman virkaa. Tänä vuonna se on siirtynyt ratsun hommiin ja olen päässyt sitä aina säännöllisen epäsäännöllisesti kouluttamaan. Ravurin kanssa ratsutus aloitetaan niin sanotusti nollaamalla ensin miinusasetukset, sillä se on opetettu liikkumaan ihan eri tavalla kuin miten ratsun tulisi liikkua. Nyt se alkaa olla siinä pisteessä, että ravuriasetukset ollaan saatu vähitellen nollattua ja voidaan aloittaa varsinainen ratsukoulutus. 


Siron suurin ongelma on sen käyrä banaanivartalo. Se haluaa kulkea ihan banaanin muotoisessa mutkassa pylly ja pää vasemmalla. Sen kääntäminen on ollut vaikeaa koska a) se ei ymmärrä vielä paljoakaan istunnasta tai kääntävästä pohkeesta b) oikeassa kierroksessa se jyrää lapa edellä c) vasemmalle se ylitaipuu ja karkaa ulkolavasta jonnekin hevon kuuseen. Toiseksi suurin ongelma on ravin tahdittomuus. Siron takajalat ravaavat mummoravia samaan aikaan, kun etujalat haluaisivat juosta kuin vermossa konsanaan. Kolmas ongelma (ainakin minulle :D) on ollut se, että Sirolla on ratsastanut monta hyvin eri tyyppistä ratsastajaa. Minusta se on näkynyt hevosen kehityksessä negatiivisesti, että siltä vaaditaan eri päivinä eri asioita tai ei ehkä eri asioita, mutta ainakin erilaisilla avuilla. Jokaisella on toki oma kantansa, mutta minusta hevonen täytyy aina sisäänratsastaa vain yhden ratsastajan toimesta, jotta hevosen kanssa voi jatkaa seuraavana päivänä aina siitä, mihin edellisenä jäi. Toki nämä on niitä ihannetilanteita ja ymmärrän hyvin myös Siron omistajaa, että hevosella on käynyt useampi ratsastaja. Kukaan kun ei ehdi kovin usein käymään niin jos hevosen ratsastus oltaisiin jätetty vain yhden ihmisen kontolle, olisi sen ratsastuskerrat jääneet yhden käden sormille. Onneksi saan ratsastaa Sirolla kuitenkin itse vähän useamman kerran putkeen tässä lähiaikoina, kun se on tulossa mulle maneesitreeniin vähäksi aikaa. 



Päätin laittaa Sirolle tänään alkuratsastuksen ajaksi gramaanit. Halusin saada etuosaa vähän paremmin kontrolloitua ja katsottua onko sillä toivottua muutosta. Sivuille asetettuna gramaanit pitävät hevosen aika hyvin suorana ja toimivat samalla vähän etuosan ''lyhentäjänä'', jotta saadaan etu- ja takajalat samaan tahtiin. Tämä oli ehdottomasti hyvä idea, sillä heti alusta asti Siro ravasi paremmin kuin aiemmin. Sain gramaanien avulla etuosaa lyhennettyä ja nostettua hevoselta sekä rintakehää, että säkää vähän ylemmäs. Kun etuosa oli kontrollissa, sain ratsastettua takajalkoja vähitellen vähän suurempaan raviin mahan alle. En käyttänyt gramaaneja kuin 10 minuuttia, sillä se on näin vähän ratsastetulle hevoselle todella rankkaa ja halusin jatkaa harjoituksia ilman niitä katsoakseni, oppiko hevonen oikeasti jotain ja saanko saman tuloksen aikaan ilman apuohjia. 





Ilman apuohjia vinous tuli taas selvemmin näkyviin, mutta hevonen oli silti aikaisempiin ratsastuskertoihin verraten huomattavasti paremmin kuulolla. Sain vähän korjattua vinoutta ja pätkittäin se liikkui kyllä tosi kivasti. Tahti sillä säilyi lähes koko ratsastuksen ajan jo erittäin hyvänä. Oikeaan kierrokseen (edelleen heppa siis banaanina vasemmalle) pyrin taivuttamaan sitä oikealla ohjalla vähän sisäpohkeen ympäri, sekä ratsastamaan sen ulkojalkoja eteen → venyttämään vasenta kylkeä. Vasempaan kierrokseen taas jarrutin sitä paljon ulkoa ja halusin ulkojalkoja enemmän kontrolliin ja ulkokylkeä lyhyemmäksi ja suoremmaksi. Siro oli tänään kaikin puolin tosi vastaanottavainen ja mukava. Minusta tuntui, että senkin oli oikeasti helpompi tehdä töitä kun löydettin tahtia raviin sekä yhteinen kieli millä kommunikoida.

Laukattu Sirolla ei vielä ole kuin kahdesti (eikä kummallakaan kerralla minun toimestani) joista ensimmäinen kerta päättyi heti noston jälkeen pukin saattelemana ratsastajan maastoutumiseen ja toisella kerralla se laukkasi maastossa pitkää suoran pätkää kuulemma ihan hyvin. Siron kotitallilla oleva kenttä on niin pieni, ettei siinä ole mitään järkeä opetella laukkaamista ja mulla ei henkilökohtaisesti ole ollut kovin paljon motivaatiota laukata sillä ollenkaan, kun raviakin on täytynyt saada niin paljon työstettyä. Todistettua kuitenkin on, että se osaa laukata ja nostaa laukan ilmeisesti suht' helposti. Minun on tarkoitus opettaa sille laukkaamista ensin ihan maastakäsin liinassa ja sitten siirtää ne samat opit selkään, mutta tämä toteutetaan vasta sitten hyvällä pohjalla isossa maneesissa. 






Suomenhevoset eikä ex-ravurit ole kyllä missään nimessä se ''mun juttu'', mutta otan silti innoissani tämän projektin vastaan. Tykkään oppia uutta ja vaikka en Siron tyyppistä hevosta koskaan itselleni ottaisikaan, opettaa se minua ratsastajana varmasti paljon. Enpä ole ennen noin vinoa hevosta joutunut suoristelemaankaan, joten ensimmäinen oppitunnin saan siinä. Varmaan tämän kevään ajan Siro tulee olemmaan enemmän kuvioissa, mutta jos innostun sillä tosissaan ratsastamaan niin tuskin sitä kukaan tulee kieltämään jatkossakaan ;)


Siron jälkeen ajeltiin suoraan Fionan luokse ja pikkutamman kanssa oli tänään vuorossa estetreeni. En selitä teksin muodossa sen enempää, sillä kaikki tarpeellinen tulee esiin lyhyellä, mutta sitäkin ytimekkäämmällä ääniraidallisella videolla. Kommentoikaa ihmeessä mitä piditte kuvista, uudesta heppatuttavuudesta, ääniraidallisesta videosta, Fionan hypyistä tai vaikkapa mun ihanista uusista ratsastushousuista. Voin Sirostakin toteuttaa ääniraidallisen videon jos joku sitä toivoo. Sen kanssa jutut on kuitenkin tosi yksinkertaisia, mutta mielelläni minä näitä videoita teen jos niille vain katsojia löytyy. 

keskiviikko 15. helmikuuta 2017

Kaikki on tässä ja nyt

Saako väsyä jos väsyttää
Saako sanomatta maata

Saako olla painava, hengittävä keho
Ja retkottavat raajat

Saako luvan kanssa 
Laiskana koko illan levätä
Omalla reseptillään olla

Saako?

Vai saako vasta
Kun ei enää
Voi valita mitään muuta

- Elina Salminen


Kaikki eivät pidä minusta

Minä en ole
Jokaisen mielestä mukava
En ole kiltti, en ihana, en sopuisa
En edes mukiinmenevä

Kaikki eivät kerro
Hauskoja juttuja minusta
Eivät muistele hauskoja sattumuksia
Eivät tervehdi ilahtuen 
Tai ikävöi kun lähden

- Mutta hyvä niin
Sillä mitä minua hyödyttäisi
Vaikka voittaisin puolelleni koko maailman
Jos sillä samalla matkalla

Hukkaisin ison osan itsestäni

- Elina salminen



Minä elän jo ihan aikuisen naisen elämää. Huolehdin perheestä ja asetan sen etusijalle elämässäni. Silti sisälläni asuu edelleen se rikkonainen pikkutyttö, joka ei koskaan ollut tyyväinen itseensä. Ei koskaan nähnyt itseään minkään arvoisena, eikä ymmärtänyt elämää tai saati itseään. Ja nyt kun olen, tai ainakin hyvää vauhtia kasvamassa aikuiseksi naiseksi, ei enää kukaan tai mikään tule koskaan asettamaan minulle raameja. Kukaan ei saa enää koskaan määrä millainen ihminen minun pitäisi olla. En halua olla kenellekään mieliksi ja haluan lähelleni vain ne ihmiset, jotka ovat aidosti rakastuneita juuri minuun ja minun persoonaani. En kaipaa kulissielämää, enkä mitään typerää pintaliitoa. Haluan aitoja ihmisiä, aitoja tunteita ja aitoa rakastamista. 


Joskus nuorempana yritin miellyttää muita ihmisiä ihan viimeiseen tippaan asti. Tein typeriä tekoja vain siksi, että se oli jollekin muulle mieliksi. Ennen pitkää huomasin, ettei yhtään oikeaa ystävyyssuhdetta tarvitse miellyttää. Riittää kun on oma itsensä. Jokaiselle meille on kuitenkin se kohtalotoveri, yhtä tyhmä ja älytön tyyppi kuin itsekin on. Sen etsimiseen saattaa mennä vaikka koko elämä, mutta se on kaiken sen vaivan arvoista. Onneksi minä löysin sen rinnalleni jo muutama vuosi sitten. Ilman aitoa ystävyyttä ja pyyteetöntä rakkautta olisin varmasti vieläkin hukassa. Hyvä ystävä nostaa jaloilleen silloin kun sitä oikeasti tarvitsee ja kamppaa maahan silloin, kun se on oikeasti aiheellista. Aito ystävyys on realistinen, rehellinen, anteeksiantava, pyyteetön ja ennen kaikkea vilpitön. 

Minun romuttuneen itsetunnon rakentamiseen on kulunut vuosia. En ole vieläkään ehjä, enkä koskaan valmis. En saa koskaan sellaista itsetuntoa, mikä olisi täysin kiiltävä. Jokainen särö ja viilto näkyvät minussa koko loppuelämäni, mutta enhän minä olisi minä ilman niitä. En osaisi antaa anteeksi, en osaisi hyväksyä ihmisten erilaisuutta niin kuin nyt, enkä osaisi rakastaa ketään niin vilpittömästi ja pyyteettömästi. Onneksi nyt osaan. Uskon jollain ihmeen kaupalla, että kaikella on tarkoituksensa. Kaikkien vaikeuksien jälkeen voin katsoa peiliin hymyillen ja todeta, että olen muille ihmisille armollinen. En halua asettaa ketään itseni ylä- tai alapuolelle, vaan nähdä kaikki ihmiset yhtä arvokkaina. En jätä koskaan antamatta anteeksi ihmiselle, joka sitä vilpittömästi pyytää. Minä en ole oikea ihminen määrittelemään tässä maailmassa, mikä teko on anteeksiantamaton ja mikä ei. Olen itsekin erehtynyt ja aion sallia sen myös muille. Olen valmis pyytämään anteeksi jokaista virhettäni, jokaista loukkaavaa sanaani ja tekoani. Olen myös valmis antamaan anteeksi kaiken, mitä minulle on tehty tai sanottu.


En ole pyhimys. En ole ollut sitä koskaan, enkä tule olemaan tulevaisuudessakaan. Teen virheitä, kiukuttelen ja sanon pahasti. Arvioin tilanteet ja ihmiset väärin, saatan suuttua turhasta ja tehdä kärpäsestä härkäsen. Kaikista virheistäni huolimatta voin sanoa hyvällä omatunnolla olevani realistinen. Osaan katsoa peiliin ja nähdä tekemäni virheet. Vaikka en aina hauku itseäni ääneen, osaan tehdä sen hiljaa omassa mielessäni. En halua syyttää ketään ihmistä mistään virheestä, ennen kuin olen itse katsonut peiliin ja kohdannut omat väärät tekoni tai sanani. 


Jonain päivänä
Tuuli vie pilvet ja aurinko tulee esiin
Jonain päivänä 
Taakka on helpompi kantaa


Minä jos kuka osaan oikeasti arvostaa aitoa ystävyyttä, perheenjäseniä, poikaystävääni, ihanaa tytärtäni ja kaikkia läheisiäni. Tiedän, ettei mikään ole itsestäänselvyys ja jokaisen ihmissuhteen eteen täytyy tehdä paljon duunia. Se työ on täyden vaivan arvoista. Vaikka elämä potkisi kuinka pahasti päähän tai kohtaisin mitä tahansa vastoinkäymisiä, tulen selviämään kaikesta koska minulla on rakkaita ympärilläni. Se on kultaakin kalliimpaa ja niin arvokasta, ettei sanat riitä puoliksikaan sitä kertomaan. 

perjantai 10. helmikuuta 2017

Ääniraidallinen ratsastusvideo


Tänään mä päätin kokeilla jotain ihan uutta. Oon nähny tälläsiä ääniraidallisia videoita ainakin parissa blogissa ja päätin nyt kokeilla sitä myös itse. Yllätyin siitä kuinka helppoa tämä oikeasti olikaan. Olin varautunut vaikka mihin erikoisjärjestelyihin, mutta loppujen lopuksi kaikki oli tosi yksinkertaista. Mun videonmuokkausohjelmassa on suoraan mahdollisuus nauhoittaa ääni videoiden päälle ja läppärin omat mikrofonit toimivat tosi hyvin. Sain siis istua vain läppäri sylissä höpötellen samalla kun katsoin videota. Suosittelen kaikkia muitakin kokeilemaan! Tämä oli oikeasti yllättävän helppoa. Videolla tuleekin kaikki oleellinen tieto tähän päivään liittyen, joten jätän tämän tekstiosuuden nyt lyhyeksi. Kommentoikaa ihmeessä mitä tykkäsitte tästä videosta ja tietenkin myös ratsastusta saa kommentoida rakentavasti. Pidemmittä puheitta päästän teidät siirtymään nyt videon pariin.