torstai 26. toukokuuta 2016

Irtohypytyspäivä

Fiona irtohyppää aiemmin tällä viikolla. Kiitos kuvasta Iina Makkonen!
Sadepäivän kunniaksi molemmat hevoset pääsivät tänään irtohyppäämään. Fiona on hypännyt paristi aiemmin ja tiesin mitä siitä odottaa, mutta Geminaa en ole nähnyt koskaan hyppäämässä edes videolla. Molemmat hevoset ovat varsin kokemattomia tähän hommaan. Valmentajani hoiti hypytyksen ja minä sain patsastella kameran takana. 

Gemina

Geminan huonosta kunnosta ja vähäisistä hyppykerroista johtuen esteet pidettiin maltillisena, eikä toistoja tehty kovinkaan montaa. Tamma osoittautui erittäin varovaiseksi hyppääjäksi, eikä se hipaissut kertaakaan puomia. Sillä on hyvä hyppytekniikka, etenkin etujalat ja selän käyttö. Kokemuksen puute näkyi eniten siinä, etteivät hypyt olleet kovinkaan tasalaatuisia. Gemina suoritti kuitenkin kaikki esteet hyvällä asenteella ja hyvän rytmin löytyessä sillä näyttäisi olevan ihan mukavasti potentiaalia. Kokemuksen ja lihaskunnon karttuessa hyvä hyppytyyli varmasti vakiintuu. Olin positiivisesti yllättynyt. Geminan hyppyharjoitukset jatkuvat viikottain erilaisten este- ja kavalettitehtävien merkeissä. Kun kokemusta karttuu ja ratsastettavuus paranee, aletaan ottaa puomeja ja kavaletteja mukaan myös selästäkäsin.


Fiona

Olen hypyttänyt Fionaa muutaman kerran aiemmin ja se on osoittautunut varsin itsepäiseksi hypytettäväksi. Halutessaan Fiona osaa kyllä hypätä kivalla tekniikalla, mutta useimmiten sitä kyllästyttää ajatus hyppäämisestä ja ponin oman motivaation puuttuessa hypyt huononevat tai se päättää jättää kokonaan hyppäämättä. Tänään Fionalla oli kuitenkin hyvä päivä. Se eteni riittävän reippaasti ja hyppäsi hyviä hyppyjä. Fiona hyppää ikäänsä ja rotuunsa nähden erittäin hyvällä tekniikalla. Uskon, että jos Fionan saa innostumaan hyppäämisestä, siitä tulee joskus vielä ihan kova peli pieniin esteluokkiin. Fionan hypyt olivat tänään niin hyviä aiempiin verrattuna, että sen hypytykset saavat toistaiseksi olla tässä. Fiona jatkaa estetreenejä todennäköisesti vasta kesän jälkeen. 


Huomenna hepat saavat viettää ansaitut vapaapäivät ja lauantaina treenit jatkuvat molempien osalta ratsain. Ensi viikolla tallille on tulossa myös satula-auto, jonka käynnin jälkeen molemmilla hevosilla on toivottavasti ensimmäiset ikiomat satulat. Geminan ensi viikon ohjelmassa on myös kouluvalmennus. Pysykäähän kuulolla! 

P.S. Miltä hyppääminen teidän silmiin näytti?


tiistai 24. toukokuuta 2016

Tervetuloa tiimiin Gemina


Hevosesittelyt jatkuvat. Tässä postauksessa esittelen uuden treenikumppanini Geminan. Se on vuonna 2012 syntynyt puoliveritamma (i. Gagliostro, ei. Guido). Parin päivän tutustumisen perusteella tamma on erittäin kiltti, helppo käsitellä ja aika itsevarma kaveri. Tänäänkin se makasi tarhasssa pitkin pituuttaan nukkuen, eikä herännyt heti vaikka menin ihan sen viereen ottamaan kuvia. Naureskelin, että ei tämä ainakaan petoeläintä kerkuun pääsisi. Hyvä vaan, että kaveri alkaa kotiutua ja osaa ottaa rennosti.


Ratsastin tänään Geminalla ensimmäistä kertaa ja aloitin juoksuttamalla kevyesti askellajit läpi molempiin suuntiin. Heppa vaikutti rauhalliselta ja järkevältä, joten kiipesin selkään. Kaverini Iina piti Geminaa kuitenkin varmuuden vuoksi kiinni ja talutti ensimmäisen kierroksen ajan. Tamma vaikutti kuitenkin turvalliselta, joten aloitin ratsastamaan itsenäisesti. 



Gemina oli mukavan reipas ratsastaa. Se ei ollut yhtään villi tai kuuma, mutta liikkui sopivasti omalla moottorilla. Ensimmäinen ratsastuskerta sujui toisiimme tutustuessa ja haahuillessa, mitään sen enempää en yrittänytkään. Ratsastin kaikkia askellajeja kenttää ympäri vain välillä suuntaa vaihdellen. Gemina tuntui tosi tyypilliseltä nuorelta hevoselta. Mielikuvani hevosesta olivat todellisuutta huonommat. Olen yllättynyt Geminasta erittäin positiivisesti. Erittäin mukava hevonen, jota on varmasti helppo kouluttaa. Geminalla on mukavan tahdikkaat askellajit ja se liikkuu sopivan joustavasti. Vaikuttaa ihan lupaavalta. Geminan ratsutus etenee nyt niin, että vielä pari kertaa mennään ihan rennosti vain toisiimme tutustuen ja vaatimustasoa aletaan nostaa asteittain kunnon karttuessa. Geminaa on ratsastettu viimeksi helmikuussa, joten palaaminen normaaliin liikutusrytmiin on tehtävä varovaisesti. 





Kaikista tämän postauksen kuvat © Iina Makkonen. On pakko kehua erittäin hyvää ''palvelua''. Iina tulee tallille aina sovittuun aikaan tai ilmoittaa jos on vähänkään myöhässä. Kuvausjälki on hyvää ja kahtena viimeisenä kertana Iina on tuonut kuvat minulle muistitikulla kotiin valmiiksi käsiteltyinä. Kun tähän kaikkeen lisää, että Iina on vielä hauskaa ja rentoa seuraa niin ei tilanne voisi parempi olla. Taitaakin olla parasta viedä Iina tässä lähiaikoina vaikka lounaalle tai elokuviin, jotta saisin pidettyä hänet remmissä mukana jatkossakin. Muistakaahan olla kiitollisia kameramiehille! Ilman kuvaajia bloggaaminen ei onnistuisi tai ainakin se olisi huomattavasti vaikeampaa. 

sunnuntai 22. toukokuuta 2016

Tapaus nimeltä Fiona

Kuva: Iina Makkonen

On tullut aika esitellä blogin uusi karvakorva, joka tosin tulee seikkailemaan vain satunnaisesti. Fiona on tänä vuonna 3-vuotiaaksi kääntynyt ponitamma hieman erikoisemmasta rotuyhdistelmästä, sillä sen isä on suomenhevonen ja emä irish cop. Tamman omistaa tuttuni, jonka kanssa ollaan tehty yhteistyötä useammankin hevosen merkeissä aiemmin.

Tapaus Fiona sai alkunsa helmikuussa, kun se tuli ensimmäistä kertaa minulle ratsastettavaksi. Helmikuussa pari viikkoa kestänyt koulutusjakso alkoi satulaan totuttamisella ja päättyi siihen, että kykenin ratsastamaan sillä kaikissa askellajeissa itsenäisesti. Siinä oli tarpeeksi miettimistä nuorelle, joten se lähti muutamaksi kuukaudeksi takaisin lomailemaan liikkuen satunnaisesti joko juoksuttaen tai ajaen. 

Kuva: Tiia Jordan
Ponilapsen eskari sai jatkumoa tasan viikko sitten kun se saapui uudestaan minulle laiteltavaksi. Tälläkin kertaa kyseessä on parin viikon jakso, joka on näin nuorelle aivan riittävän mittainen rupeama. Ensimmäisen viikon aikana Fiona on liikkunut kolmesti ja ensi viikolla ratsastan sen kahdesti. sekä ainakin kerran lapsi pääsee irtohyppäämään. Tällä hetkellä Fiona osaa mennä sujuvasti kaikkia askellajeja, nostaa laukat helposti ja pyöristyy pätkittäin jo tosi kivasti. Liikettä sillä on enemmän kuin osasin kuvitella ja voin väittää, että siitä tulee tulevaisuudessa ihan mukava peli aluetasolle molempiin lajeihin. Pyysin Tiia kuvaamaan yhtenä päivänä videolle selkäännousun ja sen klipin näette TÄSTÄ LINKISTÄ.

Kuva: Tiia Jordan
Ensi viikolla olisi tarkoitus antaa ponille hieman pohtimisen aihetta väistättävien apujen merkeissä. Fiona liikkuu kivasti eteen ja siirtyy askellajista toiseen 3-vuotiaaksi erittäin hyvin, mutta ohjaus on edelleen turhan heikkoa. Siispä aletaan miettimään väistöapuja, jotta reittiä voi hallita myös pohkeilla. Katsotaan kuinka nopeasti poni tämän oppii, mutta jos vanhat merkit pitävät paikkaansa niin tämäkin asia opitaan hetkessä.

Kuva: Tiia Jordan
Ponin tulevaisuus tulee jatkumaan niin, että se viettelee kevyempiä jaksoja omisajansa luona pääasiassa ajoharjoitusten merkeissä ja tulee minulla aina tasaisin väliajoin tehotreeniin. Loppuvuodesta aletaan näyttämään ponille jo pieniä yksittäisiä esteitä selästäkäsin ja ensi vuonna sen kääntyessä 4-vuotiaaksi voidaan etsiä jotain sopivia pieniä harjoituskisoja missä käydä näyttäytymässä. Saa nähdä mitä tästä ponista vielä saa aikaiseksi. Kaunis se on ainakin kuin karamelli!

Kuva: Iina Makkonen

torstai 19. toukokuuta 2016

Onks se sen arvosta? Kuinka paljon sä muita arvostat?


Haluan kirjoittaa ja herättää keskustelua nettikäyttäytymisestä ja tällä kertaa aiheena ei ole yleiset nettifoorumit, vaan ''julkisuuden'' ulkopuolella tapahtuvat ryhmäkeskustelut (Facebook, WhatsApp jne.) jotka käydään erilaisten kokoonpanojen kesken. Siellä voidaan puhua pienemmälle piirille tietenkin olettaen, että pahat sanat eivät kantaudu kenenkään korviin. Tekeekö yksityisyys kuitenkaan asiasta sen hyväksyttävämpää? 

Ensikosketukseni tähän maailmaan tapahtui facebookissa, kun minut lisättiin bloggaajien yksityiseen keskusteluryhmään. Aluksi homma tuntui hauskalta, sillä meillä oli paljon yhteistä keskusteltavaa. Suuniteltiin erilaisia yhteisiä tapaamisia ja kaikki vaikuttivat mukavilta ja positiivisilta. Pian keskustelun sävy alkoi toisinaan muuttua erilaiseksi. Puheeksi saatettiin ottaa joku bloggaaja, kuka ei kuulunut samaan ryhmään. Yleensä keskustelun ulkopuolisista ihmisistä ei juteltu kovin mukavaan sävyyn. Heille naurettiin tai heitä arvosteltiin välillä ihan asiallisesti hyvässä hengessä, mutta toisinaan keskustelut olivat hyvin asiattomia. Keskustelussa oli muutama ihminen, jotka kirjoittivat ilkeyksiä, tietty porukka joka lateli nauruhymiöitä tai muuten vain lievästi pilkkaavia kommentteja, osa hyväksyi kaiken hiljaa, joskus joku saattoi vähän puolustaa haukuttua ja muutama (minä mukaan lukien) poistui keskustelusta juurikin sen takia, ettei voinut hyväksyä moista toimintaa tai halunnut liittyä siihen millään tavalla. Tämän tapauksen jälkeen olen oikeastaan unohtanut tämän maailman, kunnes se huomautti minua jälleen olemassaolollaan. 

Kuulin joutuneeni parinkin eri keskusteluryhmän keskustelun kohteeksi ja sain myös konkreettisesti keskusteluja luettavakseni. En välttämättä suuresti järkyttynyt keskustelujen sisällöstä (vaikka osittain hyvin asiattomia olivatkin) vaan eniten siitä faktasta, että tätä jatkuu yhä. Tähän väliin haluan selventää, että en tee tätä postausta hyökkäyksenä näihin keskusteluryhmiin kuuluvia henkilöitä kohtaan. Olen selvittänyt asiat muutaman henkilön kanssa yksityisesti, he ovat pyytäneet minulta anteeksi ja olen hyväksynyt anteeksipyynnöt. En halua tuoda keskustelujen sisältöjä tai ainakaan yhtään henkilöä julki, koska sillä ei ole sanomani kannalta mitään merkitystä. 


Oon miettinyt näitä asioita paljon omassa päässäni ja muutaman eri bloggaajankin kanssa pohtien, mistä tämä kaikki johtuu. Se on itsestäänselvyys, että pysäytettävissä tämä ei ole. Kunnianloukkauksen kriteerit tuskin täyttyvät, vaikka valheellistakin tietoa on levitelty. Vaikka tästä saisikin nostettua rikosilmoituksen, tuskin tekisin sitä. En koe, että vihaan vastaaminen vihalla olisi mitenkään järkevää. En myöskään usko, että tämä postaus tai ylipäätään keskustelun avaaminen aiheesta auttaa. Niin kuin aiemmin sanoin, tämä tuskin on millään tavalla pysäytettävissä. Jos kuitenkin saan edes yhden ihmisen ajattelemaan näitä asioita oikeasti, lopettamaan vastaavan toiminnan tai vaikka edes siirtymään keskustelusta pois sieltä hiljaisten hyväksyjien joukosta, olen kiitollinen.

Jokaisen kannattaa pohtia, miksi kuuluu sellaiseen keskusteluryhmään? Yhteisöllisyys bloggaajien kesken ja sovitut tapaamiset porukalla ovat hieno asia. Niistä kannattaakin pitää kiinni. On kuitenkin mietittävä, että myös pelkästään ''hiljaisena hyväksyjänä'' on samalla tavalla kiusaaja kuin nekin, jotka keskustelua pääasiassa pyörittävät. Esimerkiksi kun itse sain keskusteluja käteeni ajattelin automaattisesti, että kaikki keskustelussa olevat henkilöt ovat pikkusieluisia, ärsyttäviä ja pahansuopia ihmisiä joiden elämäntehtävä on puhua vuorotellen milloin kenestäkin pahaa. Näin ei kuitenkaan ole. Yhden yön mietittyäni ja asiasta keskusteluja käytyäni sain rauhoitettua itseni ja nyt haluan vain ymmärtää kaikkia heitä. Jokaisella on joku henkilökohtainen syy, miksi on toiminut niin kuin on. Syyt eivät kuulu minulle, mutta olen aidosti kiitollinen parille sellaiselle henkilölle jotka on syynsä minulle selvittänyt. Se lämmittää mieltä kun minulle sanotaan suoraan ''Kuten tossa sanoin, mä oon semmonen että mä en uskalla puolustaa ketään''. Kyseinen kommentti saa minulta täydet sympatiat. Enhän minäkään uskaltanut ketään puolustaa, mutta näin järkeväksi poistua sellaisesta porukasta, missä toimitaan mielestäni väärin ja ilkeästi toisia ihmisiä kohtaan. 

Siispä toivon, että jokainen (vaikka ei tuollaisiin keskusteluihin kuuluisikaan) pysähtyisi nyt miettimään omaa käytöstään toisia ihmisiä kohtaan, oli kyse sitten vaikka ylä-asteen kaveriporukoista, bloggaajien keskusteluryhmistä tai mistä tahansa marttakerhosta. Pelkästään se, että naureskelee muiden mukana tai hyväksyy kaiken hiljaa, tarkoittaa sitä että pitää kiusaamista oikeutettuna. Saat olla itsestäsi todella ylpeä jos pysähdyt miettimään näitä asioita ja saat rohkeuden poistua paikalta silloin kun kiusaaminen alkaa.


Toivon, että asia herättää keskustelua. Mielipiteet, ajatukset ja mahdolliset kokemukset saa jakaa kommenttikenttään joko nimettömänä tai omalla nimellään. 

tiistai 17. toukokuuta 2016

Vähän ehjempi ehkä kuin eilen


Otsikko on suoraan varastettu lainattu ystäväni Hennan blogista, mutta se sopi tämän postauksen otsikoksi paremmin kuin hyvin, joten toveri varmaankin antaa tämän anteeksi (*pusu & halaus* ♥)? Niin kuin otsikostakin voi jo päätellä, olen alkanut toipumaan ja itseasiassa saamaan jopa uutta intoa hevosharrastukseen, vaikkakin suhtaudun siihen hyvin eri lailla kuin aiemmin. 


Mikin kuolema sai minut miettimään hevosharrastusta vakavammin kuin koskaan aiemmin. Minullahan oli unelmieni hevonen, se oli ikiomani ja täytti kaikki haaveeni, mitä hevosharrastukselta uskalsin edes toivoa. Olin niin onnellinen, etten osannut pukea sitä edes sanoiksi. Mikin kuolemaa edeltävänä iltana ratsastuksen lopettaessani mietin mielessäni ja taisin mainita siitä ääneen valmentajallekin, kuinka onnellinen olen tästä kaikesta. Olin ymmällään, kuinka niin monen vuoden jälkeen minulle on löytynyt juuri sellainen hevonen, millaista olen aina toivonut. Ratsastuksen päätteeksi jäin vielä pitkäksi toviksi rapsuttelemaan upeaa hevostani ja olin pakahtua onnesta, eikä se hölmö hymy lähtenyt kasvoiltani vaikka poskilihakset tuntuivat suorastaan kipeiltä siitä pakonomaisesta ilmeestä. Muistan, kuinka kauniisti kirjoitin siitä tunnetilasta ja päivästä Mikin tallipäiväkirjaan. En olisi koskaan arvannut, että se jäisi viimeiseksi kirjoitukseksi.
''Kaikki tuntuu vieläkin kuin unelta. Hevosrintamalla elän tällä hetkellä unelmaani. Mikin kanssa tunnen sen, että tämä on juuri sitä mihä haluankin. En olisi koskaan uskonut, että löydän hevosen jolla ratsastaminen tuntuu kertta toisensa jälkeen niin uskomattoman ihanalta ja ainutlaatuiselta. Toivottavasti meillä on monta ihanaa yhteistä vuotta edessä!'' 

Alle vuorokauden kuluttua jouduin palaamaan klinikalta kotiin ilman hevostani vain pala sen kaunista häntää letitettynä kädessäni. En juurikan muista mitä kaikkea sinä päivänä tapahtui tai mitä ajattelin, mutta sen muistan kuinka kamalalta se kaikki tuntui. Seuraavat päivät tai oikeastaan viikot kuluivat jonkin asteisessa shokkitilassa. En oikeastaan näyttänyt ulospäin edes kovin surulliselta ja läheisenikin ihmettelivät kuinka järkevästi osaan suhtautua kaikkeen. Silti sisälläni mylläsi suunnaton tuska jo toteutuneen unelman hautaamisesta ja sitä tuskaa oirehdin kaikilla muilla tavoilla, paitsi suremalla tai rehellisesti sanomalla kuinka pahalta kaikki tuntuikaan. Sanoin ja tein tyhmiä asioita muille ihmisille, mutta kaikista huonoiten kohtelin itseäni. En antanut itselleni lupaa itkeä ''pelkän hevosen'' perään. En antanut itselleni aikaa. Pian huomasin, että nyt on tullut seinä vastaan. Luojan kiitos en ehtinyt mennä yhtään pidemmälle. 


Tästä kaikesta on jo aikaa. Olen saanut käsiteltyä asiaa sopivammalla tavalla ja olen antanut itselleni luvan kaikkiin niihin tunnetiloihin, mitä Mikin ajatteleminen saa minussa aikaan. Olen toipunut kaikesta hyvin pienin, mutta varmoin askelin ja nyt hevosharrastuksen on tullut aika jatkua. Tällä hetkellä tallissa seisoo yksi ratsutettavana oleva 3-vuotias ponitamma ja tällä viikolla minulle saapuu myös pitkäaikaisempi, toivottavasti useamman vuoden treeni- ja kilpakumppani. En usko, että kukaan täyttää puoliakaan siitä aukosta minkä Mikki jätti lähtiessään, mutta onhan hevosharrastus hyvä vastapaino arjelle, monipuolista urheilua ja sellaista ajanvietettä mitä minä kaipaan. Juttua riittäisi jatkaa vaikka kuinka, mutta eiköhän tässä ollut tarpeeksi ajatuksia yhteen postaukseen. 

P.S. Olipa ihanaa palata takaisin!