lauantai 30. joulukuuta 2017

Vuoden viimeinen postaus

Blogi oli suljettuna tämän päivän. Edellinen tekstini Fionasta sai aikaan kuumia tunteita, joten koin parhaimmaksi ratkaisuksi vähän viilentää tilannetta ja laittaa blogin hetkeksi suljetuksi. En tykkää poistaa tekstejä, mutta tämän tekstin kohdalla päädyin siihen ratkaisuun. En halua aiheuttaa kenellekään mielipahaa ja joskus näköjään tahtomattani teen niin.

Vaikka yrittäisin kirjoittaa asiani kuinka kaunistellusti ja harkitusti, voi joku aina loukkaantua. Olen kirjoittanut tätä blogia pian kymmenen vuoden ajan ja olen joutunut kerran jos toisenkin tilanteeseen, jossa minut on ymmärretty tahattomasti tai tahallisesti väärin. Blogini tarkoitus on tuottaa sekä itselleni, että lukijoille hyvää mieltä. Toisinaan paneudun asioihin syvällisestikin, joka tietenkin saattaa nostattaa esiin muitakin tunteita.

Toivoisin kuitenkin kaikilta blogin lukijoilta myös sen verran panostusta, että lukisitte teksini ajatuksen kanssa ja tekisitte omat päätelmänne vasta sitten. Usein tekstit luetaan kovalla kiireellä ja rivien väleihin tehdään omia tulkintoja. Haluaisin muistuttaa myös sen, että tämä on minun oma nettipäiväkirjani ja koko tämän blogin sisältö on osa minun persoonaani ja kirjoitan kaikki asiat niin kuin minä ne tunnen ja koen.

Mikäli blogini ja tekstieni parissa pilaa päivänsä, eihän tänne kannata missään nimessä tulla. Minä en ainakaan lukisi kenenkään sellaisen ihmisen kirjoituksia, jonka kanssa olen jatkuvasti täysin eri mieltä ja jonka toimintatavat tai ajatukset ärsyttävät minua. Se on loppujen lopuksi kamalan kuluttavaa. Senkin ajan voi käyttää ihan hyvin sen oman hevosen tai vaikkapa perheen parissa ja istua illalla tietokoneen ääreen lukemaan jotain mukavaa, mistä saa itselleen hyvän mielen.

© Iina Makkonen


Muutosten vuosi 2017


Vuonna 2017 elämässäni on tapahtunut paljon kivoja asioita. Päällimmäisenä minulla on tosi hyvä fiilis kaikesta ja uskon, että seuraavakin vuosi tulee olemaan mahtava. 

Vuosi alkoi niin, että minulla oli yksi hevonen ylläpidossa täysihoitotallilla. Monen mutkan kautta vuosi lopetellaan niin, että minulla on kaksi omaa hevosta, jotka saan hoitaa täysin itse mukavalla tallilla. Olen haaveillut sekä omasta hevosesta, että itsehoitotallista pitkään ja saman vuoden aikana molemmat toiveeni toteutuivat, toinen jopa tuplaten. Olen nykytilanteeseen enemmän kuin tyytyväinen. 


Nämä kaksi kuvaa © Tiia Jordan
Vuoteen mahtui myös paljon ikäviäkin asioita, kuten Ompun sairastelut ja pohdintani hevosharrastuksen lopettamisesta. Jokaisesta suosta ollaan kuitenkin noustu entistä vahvempana ja motivaatiota on juuri nyt enemmän kuin pitkiin aikoihin. 

Motivaatiota todella tarvitaankin, sillä tammikuusta on tulossa aika kiireinen kuukausi. Hepat jäivät nyt myös kahdestaan tallille, joten uutta opeteltavaa riittää senkin suhteen. Etenkin Fiona on aika läheisriippuvainen ja huolestuu pienimmistäkin muutoksista. Vaatii varmasti paljon harjoittelua ennen kuin Ompun kanssa pystyy poistumaan pihapiiristä niin, että Fionan voi jättää turvallisesti yksin odottamaan joko talliin tai tarhaan. Onneksi meillä ei ole mihinkään kiire ja sekä tätä, että muitakin asioita voidaan harjoitella vaikka maailman tappiin asti. 

© Tiia Jordan


Uusi vuosi, uudet kujeet


Vuonna 2018 aion keskittyä entistäkin enemmän siihen, että hevosilla olisi hyvä olla ja ne saisivat mahdollisimman stressittömän ja mukavan elämän. En halua asettaa itselleni mitään kilpailullisia tavoitteita, sillä kummankin hevosen kanssa on paljon tärkeämpääkin tekemistä juuri nyt. 

Ompun tärkein tavoite on tietenkin tervehtyä pari päivää sitten tapahtuneesta loukkaantumisesta ja muutenkin saada se koko kropaltaan mahdollisimman hyvään kondikseen. Toivottavasti hiekkaongelmat eivät vaivaa meitä enää tulevana vuonna ja saisin nauttia elämästä muutenkin mahdollisimman terveen hevosen kanssa. 

Fionan kanssa on myös hyvin maltilliset tavoitteet. Ponin kanssa tärkeintä on vaan muuttaa sen asennetta kokonaisvaltaisesti parempaan suuntaan kaikkien osa-alueiden osalta. Fiona saa varmasti lomailla jonkin verran, kasvattaa hitaasti kuntoa ja lihasmassaa, sekä tietenkin oppia vähitellen uusia asioita. 



Minun omat tavoitteeni vuodelle 2018 onkin hieman vaativammat kuin hevosten. Tahdon ensinnäkin olla vielä parempi äiti, puoliso, ystävä, hevosenomistaja ja opiskelija. Haluan valmistua aikataulussa, eli heti huhtikuun alussa ja toivon myös yhden unelmani toteutuvan. Aion hakea ammattikorkeakouluun ja toivon myös pääseväni opiskelemaan heti ensi syksystä alkaen. Vähän pienempinä tavoitteina on myös pudottaa painoa ja saada rahaa säästettyä. 

Tämän vuoden tavoitteena oli olla vuoden verran juomatta tippaakaan alkoholia. Onnistuin tavoitteessani moitteettomasti, joten toivotaan että myös ensi vuodelle asetetut tavoitteet täyttyvät yhtä hyvin. 


Blogin suhteen en aio asettaa mitään odotuksia tai suunnitelmia. Jo jonkin aikaa minua on rassannut kuvaajien puuttuminen ja tietenkin myös aika kirjoittamiseen on rajallista. En aio lopettaa bloggaamista, mutta sisältö voi ehkä huonontua vielä entisestään. Otan kuvaajan mukaan tallille tietenkin aina kun saan ja jos uusia innokkaita kameramiehiä löytyy niin olkaa ihmeessä yhteyksissä. En kuitenkaan koe tämän bloggaamisen olevan minulle niin henki ja elämä, että alkaisin kokea stressiä siitä vaikka en saisi tuotettua jatkuvasti laadukasta sisältöä uusine kuvineen. Ehkä vuonna 2018 blogini muuttuu vielä enemmän päiväkirjamaiseksi, jossa uudet kuvat ja videot ovat ennemminkin harvinaista herkkua kuin arkipäivää. Aika näyttää, miten tässä loppujen lopuksi käy. 

Millaisia tavoitteita sinulla on ensi vuodelle? 
Oliko sinulla jokin tavoite tälle vuodelle? 
Onnistuitko, vai epäonnistuitko aikeissasi? 



sunnuntai 24. joulukuuta 2017

Tonttukuvia


Joulussa parasta on ehdottomasti se, että saa viettää kiireettömästi aikaa perheen ja muiden läheisten kanssa. Joulua ennen vallitsee hallitsematon kiire, mutta aattona ja pyhinä on lupa rentoutua ja syödä hyvin. Meidän aamu alkoi anoppilassa joulupuurolla ja huipentuu illalla ruokailuun, sekä joulupukin vierailuun minun vanhempieni luona. Joulusta tuli uudelleen vuoden paras juhla tyttäreni syntymän jälkeen. Näin aikuisena lahjat eivät ole niin merkityksellisiä, mutta lapselle tämä on kuin toinen syntymäpäivä ja usein lahjoja kerääntyy ison suvun ja ehkä vähän hullaantuneen mummon vuoksi jopa enemmän kuin synttäreillä.

Hepatkin saivat muuten oman joululahjansa, nimittäin koulusatulan. Suureksi yllätyksekseni se näyttää sopivan molemmille hevosille, mutta asia varmistunee käytön myötä. Molemmat hevoset saavat viettää ainakin parin päivän joululoman. Uhrauduin eilen lumimyrskyyn tarjoamaan hikijumpat molemmille, joten minun ei tarvitse kokea huonoa omatuntoa vapaapäivistä.


Tämän postauksen tonttukuvat kuvattiin jo marraskuussa, valitettavasti erittäin pimeänä päivänä. Kaikki kuvat on kuvannut Tiia Jordan. Hän onnistui erinomaisesti huonosta kelistä ja puuttuvasta valosta huolimatta. Tällä hetkellä täällä on luntakin todella paljon enemmän, mutta onneksi sitä on edes vähän kuvissakin. Nyt minä suuntaan takaisin joulun viettoon, mutta ennen sitä haluan toivottaa näiden kuvien siivittämänä kaikille blogin lukijoille;

HYVÄÄ JOULUA ♥







perjantai 22. joulukuuta 2017

Omituinen Omppu


Ratsastus on jatkuvaa opettelemista. Täytyy opetella, miten mitäkin hevosta ratsastetaan ja millä voimakkuudella apuja tulee antaa. Jokainen hevonen on yksilö, eikä niistä pidä mielestäni missään nimessä yrittää saada samanlaisia toistensa kanssa. Sekä meillä ihmisillä, että hevosilla erilaisuus on vain rikkautta ja jokainen tulisi ottaa huomioon yksilönä. Tässä postauksessa puhun tarkemmin Ompusta, sen ratsastettavuudesta ja kaikista niistä asioista jotka minä olen joutunut opettelemaan juuri tämän hevosen kanssa.


Ehkä suurin opeteltava asia on ollut minulle se, että tämän hevosen kanssa on toimittava aina neuvotellen. Suoria käskyjä herkkä tammani sulattaa kyllä toisinaan, mutta ne kostautuvat ajan mittaan esimerkiksi sillä, ettei hänen korkeutensa anna enää tarhasta/karsinasta kiinni tai käyttäytyy muuten vain ihmistä kohtaan epäluuloisesti ja toisinaan jopa agressiivisesti. Omppu on kuitenkin todella kiltti ja kohtelias hevonen, mikäli sitä kohtaan käyttäytyy hänen korkeutensa vaatimalla arvokkuudella. Omppu oppii erittäin nopeasti sekä hyvät, että huonot asiat. Tietenkin kaikkia hevosia tulisi kohdella aina lempeydellä, mutta Omppua on kohdeltava kuin prinsessaa, jotta se on valmis palvelemaan ihmistä motivoituneesti.

Omppu ahdistuu tietyistä asioista, kuten vaikkapa jalkojen harjauksesta, kavioiden puhdistamisesta, suojien laitosta, loimen pukemisesta ja monista muistakin ihan arkisista asioista. Yritin joskus ihan toden teolla siedättää sitä esimerkiksi jalkojen harjauksen suhteen, mutta metsään meni. Mitä enemmän ikävää juttua harjoittelee (vaikka senkin tekisi hyvin hienovaraisesti), sitä hermostuneemmaksi hevoseni menee. Lopetin varsinaisen siedättämisen ja jatkoin ihan normaalisti. Harjasin jalat mahdollisimman pehmeällä harjalla ja niin hellävaraisesti ja huomaamattomasti kun suinkin pystyin. Vähitellen Omppu siedättyi ja nykyään jalat saa harjata millä vain harjalla ja ihan yhtä voimakkaasti kuin muunkin kropan. Omppu ei tosin pidä harjauksesta muutenkaan kovin paljoa ja yritänkin harjata sitä aina vain sen verran mikä on välttämätöntä.


Ompun rakenne ja luonne tuovat omia ongelmiaan myös ratsastukseen. Vaikka hänen korkeutensa on varsinainen prinsessa, on ruumiinrakenne yhtä siro kuin virtahevolla ja kaunis kuin hirvellä. Suomeksi sanottuna Omppu on takakorkea, melko raskasrakenteinen ja omistaa harmittavan lyhyet jalat muuhun vartaloonsa nähden. Rumasta rakenteestaan huolimatta se on kuitenkin iso liikkuja ja sen johdosta usein ongelmissa oman kroppansa kanssa.

Yksi olennainen nyrkkisääntö hyvään treeniin on oikea veryttelytekniikka. Kävelen yleensä muutaman kierroksen, jonka jälkeen siirrän ratsuni raviin ja annan sen kulkea niin pitkänä ja matalana kun se vain ikinä haluaa. Melko nopeasti otan verryttelyyn mukaan laukkaa ja edelleen annan hevosen kyntää maata niin kuin siitä itsestään hyvälle tuntuu. Jos Omppu on jännittyneen oloinen aluksi, joudun jonkin verran pyytämään sitä phkeella liikkumaan samalla kutitellen ohjasta, jotta se lähtisi venyttämään ja ravaamaan koko kroppansa läpi. Omppu saattaa olla usein vinon tuntuinen tai liikkua muuten vain könkösti. Tähän kaikkeen auttaa vain se, että se saa vain liikettä kroppaan ja lihaksia lämpimäksi. Vinous häviää, takajalat tulevat rungon alle ja peräänanto nousee kuin itsestään hevosen lämmetessä.


Vertyneenä Omppu on hyvin kuulainen ja ihana ratsastaa. Toisena päivänä se vertyy nopeammin kun toisena ja heti jos tunnen alkuverryttelyn jälkeenkin hevosen vastustelevan jotain apuja, löysään ohjia ja jatkan verryttelyä. Yleensä tähän ei kulu aikaa kuin noin 5-10 minuuttia, mutta joskus kauemminkin jos Ompulla on ollut useampi vapaapäivä peräkkäin. Säännöllisellä liikunnalla Omppu on parhaimmillaan. Yritänkin suunnitella sen viikko-ohjelman aina niin, että sillä on mielellään vain yksi tai korkeintaan kaksi vapapäivää peräkkäin.

Omppua ei saa missään nimessä patistaa aluksi tekemään mitään, sillä se suuttuu ja alkaa protestoimaan. Omppu osaa heittää pukit vaikka käynnistä, mikäli sitä alkaa ''värkkäämään'' liikaa tai paremminkin sanottuna liian aikaisin. Hyvin vertyneenä se toteuttaa kaikki pyynnöt mukisematta ja nousee ryhdikkäämpään peräänantoon kuin itsestään.


Omppu on parhaimmillaan silloin, kun itse työskentelyosuuden pilkkoo moniin eri palasiin ja pitää paljon taukoja. Muutama onnistunut suoritus aina kerrallaan ja sen jälkeen pidetään jo tauko. Kovin montaa tehtävää samaan ratsastuskertaan ei kannata tunkea, sillä jossain vaiheessa Omppu kyllästyy ja lyö hanskat tiskiin. Turhautuessaan se muuttuu ''palloksi'', eli laittaa turvan ryntäisiin, köyristää selkänsä ja kirjaimellisesti lakkaa vastaamasta ratsastajan pyyntöihin. Silloin peli on täysin menetetty ja kannattaa suosiolla vain lopettaa. Onneksi näin ei ole käynyt kuin kerran tai ehkä kaksi, joten kovin usein Omppu ei kuitenkaan vihellä peliä poikki. Tosin heti ensimmäisen kerran jälkeen tajusin, että tämä oli sille liikaa ja kevensin omia vaatimuksiani.

Treeneihin täytyy sisällyttää myös paljon kehuja. Omppu kaipaa kannustusta, joten kaikki uudet ja vaikeat asiat opetellaan oikein suurten kehujen saattelemana. Esimerkiksi laukannoston käynnistä opetin niin, että heti kun tunsin sen ponnistavan laukkaan nousin satulasta, heitin kaikki ohjat pois käsistä, annoin sen siirtyä käyntiin ja rapsuttelin sitä pitkän tovin molemmilla käsillä. Heti parin toiston jälkeen Omppu alkoi oikein odottaa lupaa nostaa laukkaa ja tekikin sen todella pienillä avuilla. Vaikka tämänkin oppimisesta on jo kauan aikaa, vahvistan sitä edelleen säännöllisin väliajoin palaamalla tähän samaan yksinkertaiseen harjoitukseen, vaikka toisinaan jäänkin ratsastamaan laukkaa normaalisti noston jälkeen.


Ompulla on kentällä muutamia melko tasaisia vaihteita, mutta maastossa tai vieraassa paikassa siltä löytyy myös villihevosvaihde. En lähes koskaan komenna Omppua, mutta maastossa joudun tekemään sen usein mikäli ratsuni päättää vaihtaa esimerkiksi loppukäynnit pukkilaukkaan. Karjaisu ja napakka pysäyttäminen jättävät pukittelut yleensä vain siihen yhteen kertaan. Vieraiden paikkojen suhteen en ole tosin keksinyt mitään toimivaa ratkaisumallia, sillä silloin Omppu menee toisinaan niin kuuroksi, että kaikki pyynnöt tai vaatimukset tarkoittaa sen mielestä vallatonta loikkimista. Ratkaisen tilanteen usein tulemalla selästä alas ja juoksuttamalla hetken, jolloin tilanne normalisoituu nopeasti. Koko kropaltaan jännittynyt Omppu on kuin sytytetty dynamiittipötkö, jonka kanssa ei sovi leikkiä. En ole tosin koskaan tippunut siltä, tai ylipäätään tippunut seitsemään vuoteen (tätä ei pitäisi sanoa ääneen :D), enkä tahdokaan tippua joten usein pyrin ratkaisemaan kaikki tilanteet jotenkin muuten kuin lähtemällä rodeoleikkeihin sen kanssa.


Vaikka Omppu saattaakin kuulostaa näin blogitekstin muodossa hyvin ärsyttävältä ja vaikealta tapaukselta, on se suurimmaksi osaksi kuitenkin tosi kiltti ja ihana hevonen. Sen kanssa vaaditaan vain pitkiä hermoja ja kykyä mukautua erilaisiin päiviin ja tilanteisiin, sekä tietenkin paljon positiivista energiaa ja reipasta seikkailuhenkeä (ainakin niiden pukkilaukkojen kohdalla :D).

Millaisia hevosia teillä on? Mitä juttuja olette joutuneet opettelemaan juuri sen hevosen vuoksi?


keskiviikko 13. joulukuuta 2017

Itsehoitotallin arkea


Jo yli kolmen kuukauden ajan allekirjoittaneen elämä on ollut varsin kiireistä. Siirtyminen itsehoitotallille oli ollut haaveissani jo pitkään ja syyskuun alussa toiveeni vihdoin toteutui. Suunnittelin paljon sitä, millaista meidän arki tulee olemaan ja osa suunnitelmista on pysynyt, mutta muutama juttu on myös muuttunut matkan varrella. Tässä postauksessa kerron meidän päivästä ja siitä, mitä kaikkea itsehoitotalli lopulta vaatiikaan.

Itsehoitotalli ei sovi torkuttajille


On sanomattakin selvää, että itsehoitotalli ei sovi kaikille. Mikäli aikoo hoitaa hevosensa itse, on oltava ehdottoman tunnollinen -sekä tietenkin tiedettävä hevosista paljon. Itsehoitotallilla ei ole kokenutta tallityöntekijää, joka auttaa tarvittaessa vaan lähtökohtaisesti kaikesta on selvittävä itse. Monet itsehoitotallit toimivat myös kimppatalleina, eli omistajat hoitavat vuorollaan kaikki tallin hevoset. Minä olen monestakin syystä päätynyt hoitamaan hevoseni täysin itse ja olen ollut tyytyväinen siihen ratkaisuun.

Hevoset rakastavat rutiineja ja tasaista päivärytmiä. Minuuttitarkan aikataulun tarjoaminen hevosille ei sovi kuin ehkä työttömille, mutta melko tasaisen elämän voi järjestää kuka vain, mikäli on valmis uhraamaan omaa vapaa-aikaansa ja on tarpeeksi periksiantamaton. 

Minun hevosteni aamu alkaa normaalisti klo 7:30-8:00. Toisinaan menen aamutalliin jo seitsemältä, mikäli minun on oltava töissä/koulussa normaalia aiemmin. Viikonloppuisin rytmi on sama kuin arkena. En ole pyytänyt tallille tuuraajaa, vaikka olisin kotiutunut baarista vasta valomerkin jälkeen ja yöunet olisivat jääneet parin tunnin mittaisiksi. Parina viikonloppuna ollaan jaettu tallikaverin kanssa tallivuoroja, mutta en ole kokenut sitä kovinkaan toimivaksi ratkaisuksi. En osaa olla huolehtimatta hevosista vaikka olisin vapaalla ja olenkin aina varmistanut tallikaverilta, onko hän hoitanut hevoset ja onko kaikki ollut ok. Vastuu on aina kuitenkin minulla ja mikäli tallikaveri on syystä tai toisesta estynyt menemään tallille, täytyy minun olla valmis menemään paikan päälle. 

Ensimmäisenä aamutallissa jaan hevosille kivennäiset. Lopetin jonkin aikaa sitten väkirehujen syöttämisen lähes täysin ja nykyään hevoseni eivät syö kuin kivennäistä ja ratsastuksen päätteeksi ne juotetaan vedellä, johon on sekoitettu pari desiä Mash-rehua. Kivennäisen lisäksi Omppu syö Ekygardia oletettuun vatsahaavaan. Samaan aikaan kun hevoset syövät sisällä, loimitan niitä tarpeen mukaan. Omppu on loimitettuna päivittäin, Fiona vain tuulella, sateella tai kovalla pakkasella. Mikäli en ole laittanut aamuheiniä edellisenä iltana valmiiksi, on heinien säkittäminen vuorossa loimien pukemisen jälkeen. Vien hevoset ja heinät tarhaan, sekä näin talvisin kannan ulos myös lämpimän veden. Sammuttelen tallista valot ja tarkistan, että tarhan portti on kunnolla kiinni vielä ennen kuin lähden päivän muihin menoihin. 


Hevosia voi hoitaa niin monella eri tavalla


Hevosten hoitoon on monia mieltymyksiä, eikä yhtä oikeaa tapaa ole varmasti olemassa. Hurjimmillaan olen kuullut, että itsehoitotalli toimii vain kahdella tallivuorolla päivittäin. Yleisin systeemi taitaa olla, että tallivuoroja on kolme eli aamu-, päivä -ja iltatalli. Meidän arkeen on kauhukseni muodostunut viisi tallivuoroa, joka äärimmäisessä kiireessä tai erittäin huonolla kelillä pudotetaan neljään tallivuoroon. Listaan alle tallivuorot tarkemmin, sekä mitä mihinkin käyntiin kuuluu. Aamutallin selitys tulikin jo aiemmin, mutta kertaus on opintojen äiti. 

Aamutalli klo 7:30-8:00 

- Väkirehujen antaminen karsinoihin
- Loimitus tarvittaessa 
- Hevoset ulos
- Heinät tarhoihin
- Vesien kanto tarhoihin

○ Tallivuoro kestää noin 15-30 minuuttia riippuen siitä, mitä kaikkea on tehty edellisenä iltana valmiiksi.

Päivätalli klo 11:30-12:00

- Heinät tarhoihin
- Vesien tarkistaminen ja tarvittaessa lisääminen

○ Tallivuoro kestää noin 10 minuuttia

Iltapäivätalli noin klo 15:00

- Heinät tarhoihin
- Vesien tarkistaminen ja tarvittaessa lisääminen

Tallivuoro kestää noin 10 minuuttia

Ensimmäinen iltatalli klo 18:00

- Hevoset sisälle
- Loimet tarvittaessa kuivamaan

○ Tallivuoro kestää noin 15-20 minuuttia

Toinen iltatalli klo 20:30-21:00

- Iltaheinät karsinoihin

○ Tallivuoro kestää noin 5-10 minuuttia


Elämä ei tietenkään mene aina suunnitelmien mukaan ja muutoksia tulee väkisin kuvioihin. Yllätävän hyvin minä olen saanut tämän sirkuksen arkeeni sovitettua. Tallivuoroihin on tullut muutoksia vain muutaman kerran ja silloinkin suurimmaksi osaksi vain huonon kelin vuoksi. Pari kertaa on käynyt niin, että kukaan ei ole päässyt antamaan päiväheiniä ja silloin alkuiltapäivään on selvitty suuremmalla heinämäärällä ja heinien jakamisella muutamaan eri kasaan. Tärkeintä tässä touhussa on tietenkin se, ettei tallivuorot vain unohdu tai jää tekemättä. Ennakoimalla arkea saa muutettua niin, etteivät hevoset kärsi siitä. Mikäli en pääse itse tallille, sovin ajoissa jonkun muun kanssa esimerkiksi päiväheinien annosta ja varmistan aina, että se on tullut tehtyä ja tallilla on kaikki ok. En halua nipottaa, mutta haluan huolehtia hevosista hyvin ja kantaa vastuuni. Olen kuullut kauhutarinoita kimppatalleista ja siitä, kuinka esimerkiksi iltatalli on vain unohtunut ja aamutallin tekijä on huomannut, että hevoset ovat seisseet koko yön pakkasessa ilman ruokaa ja vedet jäätyneinä. Näin ei saa koskaan tapahtua minun hevosilleni ja siitä aion pitää huolen. 


Eikä tässä vielä kaikki


Tallivuorojen lisäksi päivittäisiin hommiin kuuluvat tietenkin normaalit tallityöt. Kerran päivässä jonkin tallivuoron yhteydessä (tietenkin ennen hevosten ottamista takaisin sisälle) siivoan karsinat ja valmistelen tallivuorot mahdollisimman hyvin, jotta ne kestäisivät edellä mainittujen kellonaikojen puitteissa. Tallihommien tekemiseen kuluu yleensä noin tunnin verran aikaa. 

Karsinoiden siivouksen ja kuivituksen lisäksi tarkistan juoma- ja ruokakuppien siisteyden päivittäin. Lakaisen tallin lattian, laitan karsinaan ensimmäisen iltatallin heinät valmiiksi ja tuon karsinoiden eteen toisen iltatallin heinät. Aamuheinät laitan käytävälle valmiiksi säkkeihin ja mikäli joku muu käy antamassa päiväheinät, laitan nekin valmiiksi. Laitan kivennäiset aamuksi valmiiksi ja Ompun ruokakuppiin tiputan myös iltaa varten pari mittaa Ekygardia. 

Tallin siisteydestä on myös huolehdittava, sekä tietenkin tavaroiden järjestelemisestä oikeille paikoilleen. Hevosten hyvästä hoidosta en tingi koskaan, mutta käytävän saatan lakaista joskus suurpiirteisemmin tai jättää varusteet lajittelematta omille paikoilleen, mikäli olen kovin kiireinen. Usein tässäkin käy tosin niin, että tallilla teen kaiken rauhassa ja jään touhuamaan ylimääräisiäkin hommia, mutta muualla juoksenkin sitten pää kolmantena jalkana :D


Pääsääntoisesti hoidan kaiken siis itse, mutta päiväheinien antamiseen tarvitsen melko usein apua. Niiden antaminen on hoitunut kätevästi äitini, poikaystäväni, hevosten ratsastajien tai tallikaverin toimesta. Muihin tallivuoroihin en ole joutunut montaa kertaa apua pyytämään, mutta onneksi olen pyydettäessä sitä kuitenkin saanut. Onneksi minulla on ihana perhe ja poikaystävä. Tänäänkin jätin viimeisen iltatallin poikaystäväni vastuulle, sillä hän ajeli omilta harrastuksiltaan joka tapauksessa vasta illalla kotiin ja lupasi pyörähtää tallin kautta. 

Päivittäisten tallihommien lisäksi on huolehdittava heinien ja kuivikkeiden hommaamisesta, sekä tarhan siivoamisesta. Minä käytän kuvikkeena purua, jota ostin yhden kuorma-autollisen verran läheiseltä sahalta. Sama kuorma on ollut minulla alusta asti ja sillä tulen pärjäämään vielä jonkin aikaa. Heinät tulevat läheiseltä maajussilta isoissa paaleissa toimitettuna suoraan heinälatoon. Minulla on käynyt hyvä tuuri heinien ja purujen suhteen. Purut eivät juurikaan pölise ja heinäkin on ollut todella hyvää. Olin valmistautunut etsimään tarpeeksi hyvää heinää vaikka kauempaakin, mutta onnekseni se löytyikin lähimmältä toimittajalta.

Kuka tähän kaikkeen pystyy?


Kuka tahansa, joka välittää hevosistaan tarpeeksi ja osaa myös hoitaa niitä. Itsehoitotallilla hevosiaan pitävän hevosenomistajan on oltava vastuullinen, periksiantamaton ja aika tasaiseen elämään tyytyväinen ihminen. Kovinkaan pitkiä lomamatkoja ei ole mahdollisuus tehdä ja esimerkiksi tässä minun arjessani edes vuorokaudeksi häipyminen maisemista tuntuu aika mahdottomalta ajatukselta. Tietenkin jos oikein kovasti haluaisin sen toteutuvan, saisin varmasti asiat järjesteltyä. Viihdyn kuitenkin arjessani ja näiden hevosten kanssa, joten en näe tarvetta jatkuville lomamatkoille tai muille huvitteluille. 

Tietenkin myös auttavat kädet ovat suuressa roolissa. Minusta on tärkeää, että lähimmäiseni tietävät miten tämä homma toimii ja jos joutuisin äkisti vaikkapa sairaalaan, ei heillä menisi sormi suuhun heti ensimmäisenä hevosten hoidon kanssa. Erittäin iso vastuu minulla tästä tietenkin on, mutta tarvittaessa on oltava joku muu kuka osaisi hoitaa nämä edes suunnilleen niin kuin minä olen hoitanut. 

Vaikka itsehoitotalliin kuluu paljon aikaa ja se on todella sitovaa, en vaihtaisi päivääkään pois. Tiedän tarkalleen miten hevosteni päivät menevät ja mitä niille kuuluu. Olen oppinut niistä paljon tämän tallimuodon myötä ja tulen oppimaan varmasti vielä lisää. Minun olisi vaikeaa kuvitella itseäni enää täysihoitotallille ja toivottavasti me pystytään jatkamaan mahdollisimman pitkään tällä systeemillä. Unelmissa tietenkin on, että joskus minulla on se ikioma talli. 


Tämän kaiken lisäksi hevoset on tietenkin myös liikutettava. Olen nyt vähän aikaa lomaillut ratsastuksesta, mutta pian palataan taas normaaliin päiväjärjestykseen ja alan vastata hevosten liikutuksesta enemmä itse. On toisaalta ollut mukavaa vain hoidella hevosia, mutta kaipuu myös ratsaille alkaa käymään päivittäin vain suuremmaksi ja suuremmaksi. Vielä minä maltan kuitenkin lomailla hetken, sillä kokonaisuudessaan se on tehnyt minulle ja ajatuksilleni todella hyvää. 

Millaisella tallilla sinun hevosesi asuu ja oletko ollut tyytyväinen siihen? 

perjantai 8. joulukuuta 2017

Miten hevonen opetetaan hyppäämään?


Ajattelin aloittaa tälläisen uuden ''postaussarjan'' hevosten koulutukseen liittyen. Yritän miettiä aina aihe kerrallaan, kuinka olen jonkun asian hevosilleni tai vieraileville ratsuille opettanut ja olenko onnistunut siinä, vaiko en.

Ihan ensimmäisenä haluan sanoa, että en ole todellakaan mikään ammattilainen tai edes lähelläkään oikeaa ratsuttajaa. Olen täysi amatööri ja nykyään ennemminkin tätiratsastaja, kun hevosen kouluttaja. Silti koen, että minulla saattaa olla muutamia hyviä ajatuksia ja vinkkejä jaettavaksi, minkä vuoksi tämäkin postaus sai alkunsa.


Omien hevosteni kanssa aloitan aina irtohypyttämällä niitä. Irtohypyttäessä näen kuinka ne suhtautuvat esteisiin ja miltä niiden hyppy näyttää. Innostuuko hevonen nähdessään esteitä vai pelkääkö se niitä? Haluaako se lisätä vauhtia ja hyppää suunnilleen esteiden läpi vai onko se äärimmäisen varovainen? On ehdottoman tärkeää huomioida myös, onko hevosella itsellään ''esteälyä'', eli suomeksi sanottuna osaako se arvioida etäisyyksiä esteille ollenkaan. Enemmän innokas kuin älykäs hevonen roiskii miten sattuu ja joskus ehkä hyppää esteen sekaankin. Äärimmäisen varovainen hevonen haluaa päästä aina hyvään ponnistuspaikkaan ja sille sattuu harvoin virheitä, mutta saattaa kieltää enemmän kuin yli-innokas hevonen. On myös tärkeä huomioida kuinka hevonen korjaa virheensä, eli esimerkiksi puomin putoamisen. Hyppääkö se seuraavan kerran varovaisemmin, yhtä välinpitämättömästi vai jättääkö se kenties hyppäämättä? Irtohypytyksen havainnot ovat tärkeitä, mutta eivät tietenkään kerro koko totuutta, sillä hevonen voi käyttäytyä täysin eri tavalla ratsastaja selässään.

Hyppääminen ratsastajan kanssa kannattaa aloittaa jostain sellaisesta tehtävästä, mitä ollaan harjoiteltu jo maastakäsin. Minä olen itse aloittanut lähes poikkeuksetta pienellä ristikolla, jonka edessä on maapuomi. Puomin ja ristikon väliin olen hevosesta riippuen jättänyt 2,5-3,5 metriä. Kun sopiva este on pystytetty ja hevonen verrytelty, ei auta kuin ottaa reipasta ravia ja suunnistaa hevosen turpa tolppien väliin. Tässä vaiheessa ammattilainen tietää mitä tekee, mutta amatöörinä minä otan hevosta harjasta kiinni ja uskottelen itselleni, että Jeesus pitää kyllä huolen omistaan.




Ensimmäisten hyppyjen jälkeen homma (yleensä) helpottuu. Ihan alussa hyppyjä ei kannata ottaa kuin muutama kerrallaan ja lopettaa aina onnistuneeseen suoritukseen, sekä mielummin tietenkin liian ajoissa, kuin liian myöhään. Minun mielestäni on järkevämpää hypätä vaikka joka päivä pari pientä estettä, kuin hypätä nuorella tai muuten vain kokemattomalla hevosella yhden päivän aikana kymmeniä hyppyjä.

Kun apupuomin kautta ristikon hyppääminen alkaa tulla tutuksi, voidaan vaatimustasoa lisätä hieman. Tähän koulutusvaiheeseen mielestäni paras tehtävä on lisätä parin laukka-askeleen päähän ristikosta toinen este ja lähestyä ristikolle edelleen ravissa. Ristikon päällä laukka nousee monesti luonnostaan, mutta jos ei nouse niin hevosta voi auttaa vähän maiskuttamalla, käyttämällä pohkeita tai vaikka nostamalla estettä hieman. Kun laukka nousee ristikon päällä ja etäisyys seuraavalle esteelle on ennalta mitattu, on sekä ratsastajalle, että hevoselle helppo lähestyä ja keskittyä vain hyppäämiseen. Jos hevonen kiemurtelee, voi esteeseen tehdä puomeista ''johteet'' mitkä ohjaavat hevosta paremmin esteelle.


Laukasta lähestyminen onkin sitten oma juttunsa. Nuoren hevosen kanssa askeleen pidentäminen ja lyhentäminen on yleensä haasteellista, joten se kannattaa ottaa huomioon laukasta hypättäessä. Koen kuitenkin järkeväksi ratkaisuksi ottaa hyppäämisen mukaan treeneihin heti koulutukseen alkuvaiheessa, vaikka monet ovat tästä varmasti eri mieltä. Minusta hevonen on silloin valmis hyppäämään pieniä esteitä ratsastajan kanssa, kun se on oppinut kantamaan ratsastajaa pelottomasti jokaisessa askellajissa ja sitä on irtohypytetty muutamia kertoja. Monet odottavat hyppäämisen aloittamista aika kauan ja tekevät siitä muutenkin hevoselle vähän liian ''suuren numeron'', vaikka loppujen lopuksi kyseessä on hevosille täysin luonnollinen asia. Tietenkin mitä nuorempi ja kokemattomampi hevonen on kyseessä, tarvitsee se varsinkin laukassa hypätessä kokeneen ratsastajan.


Aina ei kuitenkaan mene niin kuin strömsössä ja joskus siinä vain käy niin, että hevonen pysähtyy esteen eteen eli kieltäytyy hyppäämästä. Siinä vaiheessa on huokaistava syvään ja muistettava se fakta, että hevosta ei voi pakottaa hyppäämään. Mikäli tässä vaiheessa otat raipan kauniiseen käteen ja alat mättämään ratsuasi persuksille, ei se todennäköisesti pian hyppää enää ollenkaan (siis ilman sitä lyömistä ja ilman, että se hyppää pelätäkseen sinua). Hevosta rankaisemista tärkeämpää on miettiä mistä pysähtyminen johtui. Pelkäsikö hevonen? Ratsastinko sen itse esteelle huonosti? Onkohan se kipeä jostain?

Mikäli hevonen pelkää, tulee sinun tehdä enemmän töitä totuttaaksesi sitä erilaisiin esteisiin ja muihin kummituksiin maastakäsin ja ihan pienten esteiden avulla. Kannattaa muistaa, ettei hevonen voi tietää syökö vesimatto sitä ennen kuin sinä olet sen kaikessa rauhassa sille kertonut. Mikäli menet lyömään pelkäävää hevosta, se pelkää todennäköisesti seuraavalla kerralla kahta kauheammin. Joskus pelkkä esteen edessä seisoskelu ja siihen tutustuminen auttavat hevosta ymmärtämään, ettei siinä ole mitään pelättävää.

Joillakin ihmisillä on hassu ajatus hevosen kieltelyyn liittyen. Minuakin on joskus ohjeistettu, että hevosen pää vain tulee nostaa pystyyn ja puskea sitä kohti estettä niin, ettei se ehtisi tuijottaa. Varmasti monissa tilanteissa ihan toimiva ajatus, mutta pitkällä tähtäimellä aika heikko tekniikka. Minusta järkevämpää on opettaa hevoselle alusta asti, ettei mikään esteen alla oleva tee sille pahaa ja se voi huoletta hypätä turvallisesti kaiken mitä ratsastaja pyytää. Yksikään minun kouluttama hevonen ei ole koskaan oppinut kieltelemään, sillä olen ottanut erikoisesteitä mukaan aikaisessa vaiheessa jo irtohypytyksen tai vaikka juoksutusliinan kanssa hypytyksen merkeissä. Hevosten kanssa ei sovi oikoa, eikä niiltä voi vaatia äkisti liikoja. Mitä huolellisemmin perustyön jaksaa tehdä, sitä varmempi hyppääjä hevosesta tulee.



Esteelle lähestyminen on sitten oma taiteen lajinsa. Esteen edessä tapahtuvaa viimeistelyä tärkeämpää on ratsastaa hyvä kaarre ja edetä sopivassa laukassa estettä kohti. Hevosta ei saa usuttaa liikaa, muttei myöskään jarrutella tarpeettomasti. Laukan on oltava ponnekasta ja eteenpäinpyrkivää, mutta kuitenkin sellaista jossa hevoselle jää vähän tilaa katsoa estettä ja arvioida lähestymistä. Ratsastajan tehtävä on auttaa hevosta tulemaan esteelle niin, että hyppääminen olisi sille mahdollisimman helppoa. Loppujen lopuksi jää kuitenkin hevosen päätettäväksi, hyppääkö se estettä vai ei. Kevyt kannustaminen ja pieni rohkaisu ei ole pahitteeksi, mutta pakottaaa ei saa. Onnistuneiden suoritusten jälkeen hevosta on aina kehuttava, jotta se rohkaistuu entisestään.

Lisään alle pari videota Fionan viimeisimmistä hyppytreeneistä vuokraajan kanssa. Videoiden avulla voin näyttää konkreettisemmin mitä tarkoitan. Ensimmäisessä videossa Fionalle ja ratsastajalle sattuu virhe, jonka seurauksena se hyppää esteen läpi ja kompuroi sen jälkeen. Tilanne ratkaistiin sillä, että otin okserista takapuomin pois ja pyysin ratsastajaa lähestymään uudelleen. Käskin pitää ponin vain suorana kohti estettä yhtään sitä paineistamatta vain katsoakseen, miten poni päättää ratkaista tilanteen. Mikäli Fionaa oltaisiin tässä tilanteessa alettu usuttamaan kohti estettä, olisi se saattanut pelätä ratsastajan äkisti muuttuvia apuja ja kieltäytyä hyppäämästä. Nyt se ratsastettiin esteelle yhtä normaalisti kuin aina ennenkin ja sille annettiin mahdollisuus valita itse aikooko se hypätä, vai jättää hyppäämättä. Este nostettiin vielä kerran okseriksi ja sen hypättyään poni saikin aloittaa loppuverryttelemään.




Lopuksi haluan painottaa vielä kerran sitä, että hyppäämisen on oltava sekä ratsastajalle, että hevoselle mukavaa. Esteiden tulee olla tarpeeksi matalia ja tehtävien tarpeeksi helppoja, että hyppääminen säilyy mielekkäänä. Kun sekä ratsastajan, että hevosen kokemus karttuu, esteiden nostaminen ja tehtävien vaikeuttaminen on helppoa. Kun perustyö on tehty rauhassa ja hevonen ymmärtää mitä siltä halutaan, se kehittyy usein nopeastikin ja loppujen lopuksi korkeus ei ole ongelma. Liian äkisti korkeiksi nostetut esteet epävarmalle hevoselle tappavat sen innon hyppäämiseen ja kyllästynyt hevonen on vaikeaa saada kiinnostumaan hyppäämisestä enää uudelleen. 

Fiona on mainio esimerkki siitä, millainen hevonen voi parhaillaan olla. Esteen sekaan hypättyäänkään se ei menetä uskoaan tai säikähdä, vaan on valmiina yrittämään uudelleen yhtä suurella innolla kuin aiemmin. Lisään tähän vielä yhden videon, mistä tulee minulle hyvä mieli. Hevonen lähestyy estettä innokkaasti ja nauttii selvästi hyppäämisestä. Koen onnistuneeni ainakin tämän ponin koulutuksessa, sillä se ei todellakaan ole alusta asti nauttinut hyppäämisestä. Sekä irtona, että ratsastajan kanssa ensimmäiset hyppykerrat sujuivat vain ristikon ihmettelyyn ja miettimiseen, voiko siitä mennä yli vai ei. 


Eiköhän tässä ole tarpeeksi luettavaa yhdelle kerralle. Kertokaa ihmeessä omia mietteitänne hyppäämisen suhteen ja voitte kommentoida, kuulostaako minun ajatukseni ihan hölmöiltä. Mikäli kiinnostusta riittää, voin jatkaa tätä postaussarjaa joko hyppäämisen tai ihan minkä tahansa muun aiheen parissa. 

tiistai 5. joulukuuta 2017

Ompun treenikuulumiset


Ompun ilmeestä saattaa päätellä, että kaikki on ihan sieltä ja syvältä. Näin ei kuitenkaan ole, sillä treenit kulkee tosi hyvin. Ehkä heppa mielummin lomailisi ja söisi kilon porkkanoita päivässä, mutta valitettavasti sitä iloa ei hänelle nyt suoda. Syysloman hän sai klinikalla ja seuraavan kerran lomaillaan ehkä keväällä. Siihen asti on luvassa totista ja välillä vähän vähemmän totista treeniä. Satulan tamma saa selkäänsä tällä hetkellä useamman kerran viikossa ja vieläpä lähes täysin vieraiden ratsastajien toimesta. Olen tilanteeseen enemmän kuin tyytyväinen. Toivottavasti vierailevat tähdet pysyvät edes osittain remmissä mukana silloinkun kun aloitan itse taas ratsastamaan. 

Hanna ja Omppu
Pahoittelen, että tällä kertaa saatte tyytyä vain puhelimella otettuihin videoihin ja niistä napattuihin kuvakaappauksiin. En ole kantanut kameraa mukana, sillä vasta tänään sain aikaiseksi kysyä ratsastajilta luvan kuvien ja videoiden julkaisuun. Molemmat hepat ja ratsastajat ovat lähdössä maneesitreeniin torstaina ja jos muistaisin ottaa kameran mukaan niin sieltä voisin sitten kuvailla vähän parempia kuvia ja videoita. 

Tosiaan Omppua on ratsastanut nyt kaksi eri ratsastajaa, eli Hanna ja Minttu. Hanna on ratsastellut pari viikkoa useamman kerran viikossa ja Minttu ratsasti Ompulla kolmatta kertaa nyt sunnuntaina (kaksi aiempaa ratsastuskertaa oli syyskuussa).


Omppuhan on tavallaan vähän haastava ratsastaa, sillä se on hyvin kaavoihin kangistunut hevonen. Omppu on sitä mieltä, että jos joku pyytää jotain asiaa eri tavalla kuin ''oma mamma'', ei se voi olla oikeassa ja reagoi tilanteeseen pukittamalla, jumimalla tai viskomalla päätään. Mikäli käväisen kentällä pyörähtämäsä ja antamassa sille rapsutukset kesken treenin, saattaa nuori ratsun alku kiikuttaa ratsastajan kentältä ulos ilmoittaen selvästi, että minäpä lähden tuon oman ihmisen mukana talliin ja sinä voit jäädä treenailemaan keskenäsi. 

On sanomattakin selvää, että Ompun kanssa tarvitaan hieman rutkasti huumorintajua ja pitkäpinnaisuutta. Vähitellen se kuitenkin alkaa ymmärtämään vieraitakin ratsastajia ja toimii yleensä tosi kivasti. Edelleenkään se ei ole kenenkään muun ratsastustyyliin taipunut, vaan ratsastajien on opeteltava Ompun tavat toimia. Tässä on ollut minullakin iso opetteleminen, sillä Omppu on hyvin erilainen hevonen mihin olen tottunut. Kaikesta huolimatta Omppu osaa olla tosi kivan tuntuinen ratsastaa ja toimiessaan se saakin kaikilta ratsastajilta paljon kehuja. 

Minttu ja Omppu
Hanna ratsastaa Omppua useamman kerran viikossa itsenäisesti ja Minttu satunnaisesti. Pääasiassa Minttu on Fionan vuokraajan, mutta annoin hänelle luvan ratsastaa myös Omppua mikäli haluaa. Hannan ja Mintun lisäksi käyn itse satunnaisesti pyörähtämässä satulassa joko tsekkaamassa miltä heppa tuntuu tai sitten palauttelen heppaa rankemman treenipäivän päätteeksi maastossa. 

Olen ollut tyytyväinen molempien ratsastajien panostukseen. Hanna on jaksanut kärsivällisesti opetella hevosteni sielunelämää ja tehnyt niiden kanssa lyhyessä ajassa paljon töitä, sekä auttanut muutaman kerran tallihommissa antamalla hevosille päiväheinät. Minttu ei ole kauaa käynyt, mutta viimeksi käydessään antoi minulle tosi hyvän fiiliksen. Hän oli ratsastamassa sateessa ja kun kysyin haluaako hän ratsastaa vielä Ompun, märissä vaatteissa oleva nuori ratsastaja lupautui hetkessä kastumaan uudelleen. Ratsastuksen päätteeksi hän kehui hevosta ja kiitti minua neuvoista, mistä minulle tuli tosi hyvä mieli. Lisään tähän alle muutaman videon Mintun ratsastuksesta.




Kaikista parhain mieli minulla on kuitenkin siitä, että molemmat hevoset saavat nyt paljon liikuntaa ja ne vaikuttavat olevan muutenkin tosi hyvässä kunnossa. Liikunta on tehnyt niille hyvää, sillä ne käyttäytyvät siivosti ja vaikuttavat muutenkin tyytyväisiltä. 

Ratsastajien puolesta en tietenkään voi puhua, mutta ainakin minun mielestäni tämä on hyvä diili. Minä tarjoan mahdollisuuden ratsastaa, apuni ja tukeni asiassa kuin asiassa ja ratsastaja saa parhaimmillaan pitkäaikaisen ja monia mahdollisuuksia avaavan yhteistyön. Minä puolestani hyödyn tästä niin, että saan yöni nukuttua paremmin kun tiedän että hevoset saavat tarpeeksi liikuntaa ja silloin kun haluan ratsastaa itse, ei minun tarvitse tapella villihevosen kanssa vaan saan alleni kuuliaisen ja nöyrän ratsun. 


Ompulla riittää vientiä nyt vaikka kuinka paljon, sillä myös ystäväni Saija kysyi saako ottaa Ompun mukaan reilun viikon päästä olevaan Matti Eklundin valmennusviikonloppuun Ratsastuskeskus Lupikselle. Vastasin tietenkin myöntävästi ja niin Omppu lähteekin hyppäämään esteitä hyvän ratsastajan kanssa ammattilaisen silmän alle. Lähden tietenkin itse mukaan, joten kuvia ja videoita sieltäkin on luvassa.

Miltäs teistä näyttää ja kuulostaa? Minusta kaikki on Ompun suhteen juuri nyt paremmin kuin hyvin!



sunnuntai 3. joulukuuta 2017

Mul on taskus pari unelmaa, mutta matkalla myös pari muuttujaa


Mul on taskus pari unelmaa, mutta matkalla myös pari muuttujaa.
Juuri kun on kaikki kaunista, joku vetää maton mun alta.
Elämäs kaks vaihtoehtoa; taistelen tai kaadun taistellessa.

Liian monta mielipidettä kertomassa oikeesta ja väärästä
Älä usko kaikkien puheita. Kuuntele, mut tee sun oma valinta.
Oot kaunis, rohkee ja elossa. Tää maailma muuttuu vaan teoilla.

Täytyy antaa kaikkensa jos haluu kylpee onnessa
Taivas ei oo rajana


Olen saanut vastauksia moniin kysymyksiin. Olotila on muuttunut tuskastuneesta levolliseksi ja tulevaisuus piirtyy mieleen terävämmin kuin pitkiin aikoihin. En muista, koska olisin viimeksi ottanut näin paljon omaa aikaa ja oikeasti miettinyt elämääni syvällisemmin. Olen tuumaillut kaikessa rauhassa, ottanut päiväunet ja jatkanut taas miettimistä. 

Jäin pienelle ratsastuslomalle, joka on tehnyt hyvää sekä keholle, että mielelle. Hevosten liikutukset ovat järjestyneet aika kivasti. Muutaman kerran olen itse kiivennyt selkään taskistamaan tilanteen ja ratsastus on ollut erittäin mukavaa kun olen saanut tehdä sen oikeasti ajan kanssa, kaikessa rauhassa ja keskittyneisyydessä. Pitkästä aikaa minulle on tullut sellainen tunne, että ehkä minä osaankin jotain ja pystynkin vielä johonkin. Allani liikkuva rento, aktiivinen ja avuille kuuliainen ratsu on paras vastaus kysymyksiini. Omppukin on käyttäytynyt säännöllisen liikunnan ansiosta tosi siivosti ja pukkilaukkojen sijaan se tarjoili minulle maastossa lauantaina rauhallisen keinuvaa laukkaa lumisessa ylämäessä. 


Hevosharrastuksesta tuli pakkopullaa monesta eri syystä. Epäonnistumisia sateli toinen toistensa perään, enkä mahtanut asialle mitään. Kukaan ei ymmärtänyt miten jollain voikin olla niin huonoa tuuria ja koska vastausta ei löytynyt, päättelivät he vian olleen tietenkin minussa. Muistan lukuisia kommentteja siitä, voiko minulle antaa hevosta koska kuitenkin rikon sen heti. Voitte vain uskoa, kuinka musertava jokainen kommentti oli. Ihmisten epäluulot ja suorat syytökset tekivät kipeää. Ihan niin kuin vaikeaa ei olisi ollut muutenkin. Vaikka itse tiedostin miten asiat oikeasti olivat, ei se helpottanut oloani. 

Otan epäonnistumiset edelleenkin aika raskaasti. Tiedostan, että syyttäviä sormia on ja paljon toki suoriakin syytöksiä. Esimerkiksi Ompun hiekkaongelmat ovat kuulemma saaneet alkunsa siitä, kun en osaa syöttää sitä tarpeeksi. Oli kuulemma vain ajan kysymys, koska hevoseni sairastuu kun aloitan itse sitä hoitamaan. Ketään ei kiinnosta kuunnella tarinaa kokonaaan, sillä tärkein osuus juoruilun kannalta asiasta oltiin jo kuultu. Eläinlääkäri sanoi minulle, että hiekan kerääntyminen on ollut pitkä projekti, eikä ole voinut kerääntyä pelkästään tämän kesän tai syksyn aikana. Tämä fakta menee kuitenkin kuuroille korville, eikä sitä kerrota eteenpäin. 

Tiedän koko ajan, että selän takana minusta puhutaan pahaa ja se ei varmasti lopu ihan hetkessä jos koskaan. Juoruilun vuoksi olen oppinut pelkäämään epäonnistumisia. Mitä useammin epäonnistun, sitä enemmän minusta puhutaan pahaa. Eihän siitä pitäisi tietenkään välittää, mutta en minä omille tunteilleni mitään mahda. Olen tehnyt kaikkeni näiden hevosten eteen ja kun sitä arvostellaan, ei se voi kovin hyvällekään tuntua. Kestän kritiikkiä ja asiasta huomauttamista, mutta kylillä tarinat muuttavat muotoaan ja pian ne ovat jo täysin valheellisia. Ilkeiden juoruilijoiden lisäksi on vielä niitä höperöitä, jotka uskovat automaattisesti kaiken kuulemansa. 


Muut ihmiset ovat asettaneet minulle paineita, mutta eniten olen asettanut niitä itse. Olen yrittänyt liikaa ''olla jotakin'' muiden silmissä ja siinä samassa rennon letkeä harrastaminen on jäänyt vähemmälle. Olen yrittänyt yli oman osaamiseni ja siinä samassa vaatinut hevosiltakin ihan liikaa. Olen pyöritellyt näitä asioita paljon mielessäni ja tajunnut, ettei ole mikään ihme kun kipinä hevosharrastukseen on kadonnut. 

Ompun sairastuessa kauan minussa muhineet murheet ja paineet purkautuivat. Se ei ollut itsessään iso juttu, mutta kuitenkin tarpeeksi iso katkaistakseen kamelin selän. Olen pyöritellyt kaikkea kokemaani ja tekemääni mielessäni. Vähitellen käsittelen jokaisen mieltä painavan asian yksitellen ihan lapsuudestani asti sekä hevosharrastuksen, että muun elämän osalta. Koskaan ei ole liian myöhäistä eheytyä ja ''kasvaa aikuiseksi''. Ehkä on minun aikani nyt tajuta, että en voi muuttaa maailmaa tai ihmisiä. Maailmassa tapahtuu paljon pahoja asioita ja jotkut niistä on vain nieltävä. 

Päivä päivältä tulen ehkä rohkeammaksi, uskallan olla oma itseni reippaammin ja pystyn selättämään ilkeät puheet vain naurahtamalla ja unohtamalla koko asian. Tie hyvään ja terveeseen itsetuntoon on pitkä ja kivinen, mutta joskus se on aloitettava. Toivon, että muutaman vuoden päästä voin lukea tämän tekstin hymyillen ja miettien, miten nämäkin murheet ovat selätetty ja hevosharrastus on jatkunut. 


Niin kuin rivien välistä varmaan luittekin, saa hevosharrastus jatkua pienen loman jälkeen. Olen ratsastamatta juuri niin kauan kuin tahdon ja tietenkin liikuttajia hevosille löytyy. Sen jälkeen aloitan vähitellen ja yritän opetella keskittymään vain minuun ja hevosiini. Haukuilta ei tietenkään voi välttyä, mutta ehkä ajan kanssa opin jättämään ne oman arvoonsa. 

Älkääkä vain kuvitelko, että ilkeät hevosihmiset tai hevoset ovat minulle jotenkin suuria murheita. Elämässäni on tapahtunut niin paljon kaikkea muutakin, mikä on uuvuttanut minua. Tämä blogi on pyhitetty suurimmaksi osaksi vain hevosasioiden ympärille, enkä haluaisi muutenkaan rikkoa itseni ja läheisteni yksityisyyttä. Vaikutan teksteisssäni ehkä väsyneeltä ja sitä toki olenkin, mutta kaikki ei johdu vain pelkästään hevosista tai siitä että niihin kuluu niin paljon aikaa ja energiaa. 

Ratsastusloman aikana yritän eheytyä ihmisenä muutenkin ja käsitellä monia vanhoja traumoja, mitkä vainoavat minua edelleen. Eikös yksi sanontakin kuulu niin, ettei arvet katoa koskaan mutta vain haavat satuttavat. 


Tavallaan tekisi mieli sulkea tämä sivu ja jättää koko teksti julkaisematta. Haluan kuitenkin tuoda kasvot tälläisillekin murheille, ettei kukaan kuvittele olevansa näiden asioiden kanssa yksin. Eihän näistä mielellään puhu ja onhan tämä vähän noloakin, mutta menköön nyt samaan masennukseen tämäkin julkaisu :D

keskiviikko 22. marraskuuta 2017

Rehellistä pohdintaa nykyisestä hevostilanteesta

© Emmi Kinnunen
Edelliseen postaukseen tuli paljon hyviä ja pohdiskelevia kommentteja. Heti tämän postauksen alkuun haluan kiittää kaikkia kommentin jättäneitä, joten KIITOS tsemppauksesta ja omien kokemustenne jakamisesta. On suorastaan pelottavaa huomata, kuinka moni painii tai on joskus paininut saman ongelman kanssa.

Miksi tästä harrastuksesta ei niin vain pääse eroon? Vaikka kuinka haluaisin, en ole koskaan uskaltanut tehdä päätöstä ja oikeasti lopettaa. Toinen harrastukseni on frisbeegolf, eikä tunnu tippaakaan pahalta vaikka en ole käynyt heittelemässä pariin kuukauteen. Ratsastus onkin ihan eri juttu ja hevoset yleensä.

Onko minulla sopimattomat ja huonot hevoset? 



Yllättävän moni kommentoi, että nykyiset hevoset kannattaisi myydä ja tilalle ostaa vaikka yksi kunnon hevonen. Sain aika suoriakin kommentteja nykyiseen hevostilanteeseen liittyen ja listaan alle muutaman niistä. 

''Kaikki sinun potentiaalisi valuu hukkaan vähän tuollaisilla tylsillä tätipuksuttimilla''

''Omppu ja Fiona ovat kivoja hevosia, mutta kun vertaa aikaisempiin tapauksiin niin ne ovat todella mitäänsanomattomia''

''Tuntui, että nämä kaksi vain tulivat eteen eikä niiden sopivuutta oikein mietitty loppuun asti. Sinulla on valtavasti potenttia ja voi olla, että tarvitset paremmin sopivan hevosen niin motivaatio tulee itsestään takaisin''

''Myyt nämä kaksi "väärää" hevosta, ja panostat uuteen valmiiseen kisahevoseen ja viet täyshoitoon''


Olen miettinyt kuluneen syksyn aikana todella paljon näitä hevosia, omia haaveitani ja realistisia tavoitteita. Olen miettinyt millaista se elämä olisi jos nämä tai edes toisen vaihtaisin. Itse en ole päivääkään miettinyt, että kyseiset hevoset olisivat minulle liian huonoja. Mikäli päätyisin ratsun vaihtoon, lähtisi ensimmäisenä Omppu ja tilalle tulisi joku kokeneempi ja kaikissa tilanteissa toimiva harrastehevonen. 

Molemmat hevoset ovat vasta 4-vuotiaita, joten on minusta vähän liian aikaista miettiä mihin kumpikin kykenee. Se on toki tiedossa, ettei näistä mitään voittajia tule kansalliselle tasolle, eikä sen suuremmin minustakaan. Ompulla on hyppyä yllättävänkin paljon, eikä Fionakaan kokoonsa suhteutettuna jää siinä kakkoseksi. Liikettä molemmilla on aluetason koululuokkiin, enkä usko kilpailevani koskaan sen pidemmällä, joten mitä muuta minä tarvitsisin? 



Hevoset eivät ole ongelma, vaan hevosten ongelmat


Luulen, että tällä hetkellä motivaatiota eniten syö toimimaton ja liian kiireinen arki. Minusta tuntuu, etten ehdi ja jaksa tehdä hevosten kanssa tarpeeksi ja osittain sen, sekä tietenkin monen muun asian johdosta ne eivät käyttäydy aina ihan niin kuin pitäisi. 

Omppu on luonteeltaan hyvin epävarma ja arka hevonen. Sen kanssa arkisetkin toimenpiteet ovat usein hyvin vaikeita. Se kertoo varmaan tarpeeksi, että vaikka hevosta on satuloitu lähes päivittäin vuoden verran ja satulan totutukseen käytetty erityisen paljon aikaa, saattaa se vieläkin joskus pelätä sitä. Loimen laittaminen ja pois ottaminen on haastavaa, samoin karsinasta tai tarhasta kiinni ottaminen. Kenttä on pieni, eikä Omppu mahdu siinä liikkumaan tarpeeksi isosti, mutta maastoonkaan ei ole kovin turvallista lähteä. Omppu pelkää ratsain autoja ja on aina hyppäämässä joko a) ojaan tai b) auton eteen. Joskus pelästyessään se ryntää pukkilaukalle tai tekee jotain muuta älytöntä. Maneesille meno taluttamalla on toisinaan aika riskialtista puuhaa, sillä jos ei etujalat kauho kohti niin säikähtänyt lapsirukka voi hypätä niskaan koska tahansa. 

On päiviä, jolloin kaikki sujuu hyvin ja Omppua ei voisi tunnistaa kirjoittamastani kuvauksesta. Valitettavasti hyvät päivät ovat kuitenkin harvassa ja suurimmaksi osaksi ihan arkisetkin asiat tuottavat pään vaivaa. 


Fiona on monessa suhteessa paljon helpompi hevonen, mutta kuitenkin niin jääräpäinen, että sille päälle sattuessaan se on erittäin ärsyttävä tapaus. Toisinaan kevyeksi ajateltu ratsastus paisuu hikiseksi treeniksi, kun poni ei suostu menemään johonkin tiettyyn kulmaan tai nostamaan laukkaa. Maastoon lähteminenkin onnistuu ehkä yhden kerran kymmenestä ilman tahtojen taistelua. Ratsastusongelmien lisäksi Fiona on toisinaan aika äkäinen hoitaa ja saattaa tarjota kaviota mikäli sitä sattuu harjaamaan jostain väärästä kohdasta...

Sekä Omppu, että Fiona ovat aika raskaita hevosia ja kehittyvät sekä mieleltään, että ruumiiltaan hitaasti. Niiden koulutus on pahasti kesken, sekä molemmilla iso liuta ongelmia ratkaistavana. Toisinaan homma etenee, muta pian tulee taas isoa takapakkia ja tilanne palaa entiselleen tai jopa siitäkin huonommaksi. Molemmat ovat kiukkuisia tammoja ja niihin kun yhdistetään vähän huonosti motivoitunut ratsastaja, on soppa valmis.

Jos tähän lisättäisiin vielä kuumempi ja potentiaalisempi hevonen, niin mitähän tapahtuisi? Jos en pärjää näille ''tätipuksuttimille'', niin parempi hevonen tietäisi varmasti ruumiita. 


En usko, että hevosten vaihto auttaisi asiaani juurikaan. Tuntisin itseni luuseriksi ja liian helposti luovuttaneeksi, enkä varmasti motivoituisi uuteen hevoseen jos olisin aiemmat myynyt vain siksi, etten jaksanut nähdä niiden eteen tarpeeksi vaivaa. 

Tiedostan sen, että molemmat hevosistani ovat loppujen lopuksi ihan kivoja hevosia, jotka tarvitsevat vaan paljon aikaa ja koulutusta. Kummallakin on vähän kummallinen tausta, mikä vaikuttaa varmasti nykyhetkeen. Fiona on kiertänyt paikasta toiseen ja ihmiseltä toiselle koko pienen ikänsä. Ompun luottamus ihmisiin on jossain vaiheessa sen elämää romuttunut niin pahasti, että vielä vuoden päivittäisen työskentelyn jälkeenkin se jaksaa epäillä ja pelätä minua.

Tilannetta ei tietenkään auta se, että minä olen täysi amatööri ja teen virheitä viikottain, ellen päivittäin. En ole tarpeeksi hyvä, enkä voi helposti kehittyäkään yksin metsän keskellä. Tarvitsisin avukseni ratsuttajaa, valmentajaa ja jotain kuka osaisi neuvoa minua näiden käytösongelmissa. Valitettavasti se ei ole rahallisesti mahdollista pitkiin aikoihin -jos koskaan ja se surettaa minua valtavasti. Tieto siitä, että tilanteeseen on tuskin tulossa muutosta on uuvuttava. Ei auta kuin odotella taikakeijua joka antaa minulle ison repullisen hyviä hevosmies- ja ratsastustaitoja. 


Alatte nyt ymmärtää varmaan, mistä kiikastaa? En oikeasti osaa tarpeeksi, eikä minulla ole varaa hankkia tarvittavaa apua. En haluaisi luovuttaa ja sisimmissäni kuitenkin tykkään tästä harrastuksesta, mutta juuri nyt se tuottaa minulle niin suurta stressiä ja päänvaivaa, etten koe sitä enää miellyttävänä. Muutosta ei ole näköpiirissä, joten voin valita kahden asian väliltä. Jatkanko epätoivoista taistelua ja turhaa räpiköintiä, vai luovutanko ja mietin jatkamista joskus uudestaan kun minulla on siihen tarvittava määrä rahaa? 

Pidän molemmista hevosista niin mielettömästi, että pelkkä ajatus luopumisesta satuttaa ja ehkä juuri siksi olen kitunut tässä tilanteessa niin kauan ja tulen varmasti kitumaankin. Vaikka uhkaan lopettavani, en tiedä osaanko koskaan tehdä sitä päätöstä. En halua luovuttaa, enkä olla luuseri. En kuitenkaan keksi yhtään keinoa, kuinka voisin jatkaa, saada tämän tilanteen kuriin ja kehittyä eteenpäin.