tiistai 28. helmikuuta 2017

Siron treenikuulumiset

Kuvat: Iina Makkonen

Siro on majaillut täällä nyt viikon verran. Ratsastin sitä ensin viisi päivää putkeen, eilen se sai hölkkäillä liinassa/irtona ja tänään tamma viettää ansaittua vapaapäivää. Listaan lyhyesti mitä ollaan milloinkin tehty ja syvennyn kuulumisiin kohta vielä tarkemmin.

Keskiviikko 22.2 - Kevyt ratsastus, maneesiin tutustumista.
Tostai 23.2. - Ensimmäinen 10 min gramaaneilla + noin 15 min ilman
Perjantai 24.2. - Muutama kierros gramaaneilla, lopuksi ilman. Lyhyt ratsastus (15-20min)
Lauantai 25.2. - 30 min tehotreeni, mukana myös ekaa kertaa laukkaa
Sunnuntai 26.2. - Kouluvalmennus (kesto 40min)
Maanantai 27. 2 - Kevyt päivä liinassa/irtona
Tiistai 28.2. - Vapaapäivä


Siro on vakuuttanut minut lempeällä ja rehellisellä luonteellaan. Minulla ei ole moniin vuosiin ollut näin kilttiä hevosta. Siron voi sitoa kiinni mihin vaan, se seisoo koko varustuksen ajan kiltisti paikallaan ja voin käydä vaikka vessassa ilman, että Siron yksikään jalka liikahtaa. Siro on aina yhtä motivoituunena lähdössä hommiin ja suorittaa sille annetut tehtävät tunnollisesti, vaikka maneesin mörkökulmat ja toiset hevoset aiheuttavatkin sille vielä vähän päänvaivaa.


Siron kanssa ollaan treenattu edelleen samoja asioita kuin aikaisemmin, eli tahtia, tasapainoa ja suoruutta. Kaikessa ollaan menty ihan kivasti jo eteenpäin, vaikka tekemistä riittää vielä pitkäksi aikaa. Ratsastan alkuverkat silloin tällöin gramaaneilla ja siitä onkin ollut erittäin paljon apua Sirolle. Mulla on suunnitteilla Sirosta ääniraidallinen video, jossa pääsen vähän tarkemmin ja yksityiskohtaisemmin selittämään sen ratsastettavuudesta ja tehtävistä mitä sen kanssa yleensä teen. 

Lauantaina kokeiltiin ensimmäistä kertaa myös laukkaamista. Eihän se mitään hyvää laukkaa ollut, mutta mulle positiivista oli se, että laukka nousi yllättävän helposti, eikä hevonen painanut missään vaiheessa kädelle. Se oli hetkellä millä hyvänsä helposti pysäytettävissä ja tuntui olevan kaikin puolin hallinnassa, vaikka meno muuten epätasaisen huteraa onkin. Uskon, että kyllä tässä kehittämisen varaa on säännöllisellä duunilla ja tietenkin myös lihaskunnon karttuessa. Tässä pari videopätkää Siron lauantain treenistä.



Sunnuntaina osallistuttiin tosiaan myös kouluvalmennukseen. Tämä oli alunperin varattu Fionalle, mutta sen kiimakiukut sai minut kuitenkin vaihtamaan ratsua. Onneksi meidän valmentaja on sen verran ammattitaitoinen, että osaa suhteuttaa tehtävät jokaiselle ratsukolle sopiviksi. Heti valmennuksen alussa imoitinkin, että tässä on erittäin vähän ratsastettu hevonen joka on laukannut eilen ensimmäistä kertaa. Työskenneltiin sitten ravissa ja käynnissä siirtymillä suurimmaksi osaksi ja lopuksi nostettiin parit laukat molempiin suuntiin. Meidän valmennus jäi reiluksi puolituntiseksi muiden jatkaessa kokonaisen tunnin. Mielestäni tämä oli kuitenkin parempi vaihtoehto, sillä valmennus olisi täytynyt maksaa, vaikka en olisi mennyt siihen millään hevosella. Valmentaja tykkäsi Sirosta ja tuntui pitävän sitä ihan potentiaalisena. Siro sai kehuja ryhdikkyydestä, reippaudesta ja hyvästä asenteesta. Sain ihan hyviä vinkkejä jatkoa ajatellen ja vahvistusta myös niihin ajatuksiin mitä minulla onkin jo ollut. 

Vaikka Siro ei ole millään tavalla minun tyyppinen ratsu, koen tämän koulutusjakson kuitenkin erittäin opettavaisena meille molemmille. Kyllä minullekin tekee ihan hyvää välillä ratsastaa hevosella jonka ruumiinrakenne liikkuessa muistuttaa banaania ja jolla ei olekaan luonnostaan tahdikasta ravia tai puhdasta laukkaa. Minusta on ihan mukava haastaa itseni ja katsoa mitä saankaan aikaiseksi. 


Miltäs Siro teidän silmiin näyttää?

sunnuntai 26. helmikuuta 2017

Hevoskuiskaaja vai huutaja?

Kaikki postauksen kuvat on kuvannut Iina Makkonen (iinamakkonenn.kuvat.fi)

Maastakäsin työskentely on sinänsä arkipäiväinen asia, sillä ainakin minä tarkistan joka päivä tietyt asiat hevosen toimivuudessa Seisooko se paikoillaan harjatessa? Väistääkö se minua pienillä merkeillä jos pyydän? Onko se taluttaessa hyvin hallinnassa ja kuulolla? Pysyykö se paikoillaan selkäännousussa? Onko se yleisesti jännittynyt vai rauhallinen? Kunnioittaako se minun omaa tilaa tarpeeksi hyvin? Päivittäisten asioiden lisäksi pyrin suht' säännöllisesti toteuttamaan maastakäsin työskentelyä myös vähän laajemmassa mittakaavassa. 


Tähän ''lajiin'' minulla ei ole kovinkaan kattavaa tietopankkia päässäni. Olen seurannut aktiivisesti ja toisinaan vähemmän aktiivisesti ammattilaisten työskentelyä joko ihan livenä tai vaihtoehtoisesti netin kautta. Muutama vuosi sitten osallistuin yhdelle kurssillekin, jossa minulle annetut neuvot koskivat lähinnä silloista hevosta ja sen ongelmia. Kaikista eniten olen kuitenkin oppinut hevosilta. Toisinaan harmittelen, että minulla ei ole ollut kovinkaan pitkäaikaisia hevosystäviä, mutta toisaalta monien erilaisten hevosten kanssa työskentely on ollut erittäin antoisaa ja opettavaista. Hevosta lukemalla näkee selvästi onko itse toiminut oikein vai väärin. Yksittäistä virhettä saatat joutua paikkailemaan vaikka monta viikkoa ja vastavuoroisesti taas jos jonkun asian osaa opettaa hevoselle hyvin ja selkeästi, se luultavasti osaa sen koko loppuelämänsä ajan. 

Tärkeintä maastakäsin työskentelyssä on lukea hevosta. Aremmat hevoset tarvitsevat vähitellen tehtyjä siedätysharjoituksia (pelottavat esineet/asiat, tottuminen ihmisen liikeisiin, paineeseen totuttaminen), kun taas rohkeat ja toisinaan vähän röyhkeätkin hevoset tarvitsevat tapakasvatusta ja ihmisen kunnioittamisharjoituksia. Paine tulee aina hevosen mukaan, joku hevonen voi hypätä seinälle samasta kosketuksesta kun toinen ei lotkauta korvaansakaan. Juurikin tämän asian vuoksi hevonen on kaikista parhain opettaja, eikä kirjoista voi oppia asioita läheskään niin hyvin kun itse tekemällä ja kokeilemalla.


Fiona on melko haastava hevonen, sillä se on omalla tavallaan hyvin arka uusia esineitä/asioita kohtaan, mutta ei kuitenkaan tippaakaan ihmistä tai ihmisestä tulevaa painetta kohtaan. Sitä täytyy herkistellä maastakäsin työskentelyssä todella kauan, jotta sen saa siihen pisteeseen, että se oikeasti keskittyy kuuntelemaan ihmistä ja toteuttaa osaamansa asiat pienistä merkeistä. Toisinaan Fiona myös protestoi suoranaisesti ihmistä kohtaan jos siltä pyydetään jotain mikä ei kuulu ihan sen suosikkijuttuihin. 

Eilen aloitin Fionan kanssa yllä olevassa kuvassa näkyvän kehikon kanssa treenaamisella. Se on tallinomistajan rakentama tavallinen puukehikko, jonka yläosasta roikkuu hyttysliuskoja. Tässä asiassa koin, että Fiona tarvitsee aikaa. Menin seisoskelemaan kehikon viereen ja välillä heiluttelin käsilläni liuskoja vähän seuraillen Fionan reaktioita. Se seisoi parin metrin päästä kehikosta ja kummasteli sitä paljon, mutta ei yrittänyt kuitenkaan paeta tilanteesta. Vähitellen pyysin sitä lähemmäs kehikkoa ja pian kävelin itse toiselle puolelle odottamaan, koska se uskaltaisi tulla perästä. Ensimmäisellä kerralla siinä ei mennyt kauaakaan, mutta se kuitenkin säikähti selkää ja kylkiä hiveleviä luiskia. Toisella kerralla se epäröi hieman kauemmin, mutta saatiin sekin ratkaistua ilman sen suurempia ongelmia. Taluttelin Fionaa kehikon alta useampaan otteeseen joko niin, että menin itse edeltä tai lähetin Fionan itsenäisesti kehikon läpi ja pyysin sitä palaamaan takaisin minun luokse. Pienen treenin jälkeen tämä sujui kuin tanssi ja siirryttiin seuraavaan harjoitukseen. 



Toisena harjoituksena oli kapean ja vähän pelottavan kavaletin hyppääminen. Ekalla kerralla tähän tais tulla stoppi, mutta toisen yrittämän jälkeen loppu sujui ilman suurempia ongelmia. Vaihtelin vähän esteen korkeutta ja sen tyyppiä muutamaan otteeseen. Näissä kahdessa kuvassa Hypättävän esteen ''johteena'' ulkoreunassa on kavaletti vähän suuntaa antamassa, mutta parin ekan kiekan jälkeen otettiin se sitten pois ja sitä kautta vaikeutettiin tehtävää hieman. Kerta kerralta Fiona haki paremmin itse esteelle ja lopuksi se hyppäsi sitä itsenäisesti ihan löysällä narulla ilman, että minun tarvitsi tehdä juuri mitään. Hyppääminen kuuluu ehdottomasti Fionan lempipuuhiin.



Hyppytehtävän jälkeen tehtiin vielä vähän väistämisharjoituksia. Nämä on Fionalle aina melko vaikeita. Se ei meinaa kuunnella pientä tai kohtalaistakaan painetta, mutta isompaan paineeseen se reagoi monesti kääntämällä peppua minua kohti ja toisinaan yrittää jopa potkaista. Muutaman kerran jouduin siihen tilanteeseen, että jouduin näyttämään sille oikein ''äidin kädestä'', ettei todellakaan ole ok uhitella ihmiselle missään tilanteessa. Parin vähän voimakkaamman tilanteen jälkeen väistötkin alkoivat sujua ja lopuksi ne onnistui aika pienistäkin avuista ja mikä tärkeintä, Fiona oppi taas vähän paremmin kunnioittamaan ihmistä. Pahemmissa ristiriitatilanteissa Fionan kanssa joutuu toisinaan käyttämään erittäin kovaakin voimaa, enkä pidä sitä yhtään pahana asiana. Hevoselle tulee kertoa tarvittavat asiat sillä kovuudella, kuin juuri se hevonen tarvitsee ymmärtääkseen. Ehkä seuraavalla harjoituskerralla tälläistä tilannetta ei tule vastaan tai ainakin vähän vähempi riittäisi. Tästä harjoituksesta ei valitettavasti ole kuvia.

Väistötehtävän jälkeen päästin Fionan vielä hetkeksi irralleen juoksemaan ja leikkimään. Se näppäränä tyttönä nappasi yhden muovikukan suuhun ja juoksi pitkän aikaa leikkien muovisen kukkapuskansa kanssa. On se vaan hupsu poni! 






Maastakäsin työskentely tuli Fionalle nyt todellakin tarpeeseen, sillä se on ollut vähän veemäinen ratsastaa. Luulen, että kevään ensimmäinen kiima on jo tekemässä tuloaan. Päätin jättää Fionan suosiolla pois viikonlopun valmennuksesta. Valmennusta ei voinut enää perua ilman, että maksaa oman osuutensa tai hommaa tilalle toisen ratsastajan ja tämän vuoksi päädyinkin valmennukseen ihan toisella hevosella. Se on kuitenkin oma tarinansa ja palaan siihen myöhemmin. 

perjantai 17. helmikuuta 2017

Siro - ravurista ratsuksi

Kiitos kaikista postauksen kuvista ja videoista Tiia Jordan

Siro, oikealta nimeltään Liasiro (i. Liising, ei. Suikun Ero) on juuri 7-vuotiaaksi kääntynyt suomenhevostamma. Se on toimittanut aikaisemmassa elämässään ravurin- ja siitostamman virkaa. Tänä vuonna se on siirtynyt ratsun hommiin ja olen päässyt sitä aina säännöllisen epäsäännöllisesti kouluttamaan. Ravurin kanssa ratsutus aloitetaan niin sanotusti nollaamalla ensin miinusasetukset, sillä se on opetettu liikkumaan ihan eri tavalla kuin miten ratsun tulisi liikkua. Nyt se alkaa olla siinä pisteessä, että ravuriasetukset ollaan saatu vähitellen nollattua ja voidaan aloittaa varsinainen ratsukoulutus. 


Siron suurin ongelma on sen käyrä banaanivartalo. Se haluaa kulkea ihan banaanin muotoisessa mutkassa pylly ja pää vasemmalla. Sen kääntäminen on ollut vaikeaa koska a) se ei ymmärrä vielä paljoakaan istunnasta tai kääntävästä pohkeesta b) oikeassa kierroksessa se jyrää lapa edellä c) vasemmalle se ylitaipuu ja karkaa ulkolavasta jonnekin hevon kuuseen. Toiseksi suurin ongelma on ravin tahdittomuus. Siron takajalat ravaavat mummoravia samaan aikaan, kun etujalat haluaisivat juosta kuin vermossa konsanaan. Kolmas ongelma (ainakin minulle :D) on ollut se, että Sirolla on ratsastanut monta hyvin eri tyyppistä ratsastajaa. Minusta se on näkynyt hevosen kehityksessä negatiivisesti, että siltä vaaditaan eri päivinä eri asioita tai ei ehkä eri asioita, mutta ainakin erilaisilla avuilla. Jokaisella on toki oma kantansa, mutta minusta hevonen täytyy aina sisäänratsastaa vain yhden ratsastajan toimesta, jotta hevosen kanssa voi jatkaa seuraavana päivänä aina siitä, mihin edellisenä jäi. Toki nämä on niitä ihannetilanteita ja ymmärrän hyvin myös Siron omistajaa, että hevosella on käynyt useampi ratsastaja. Kukaan kun ei ehdi kovin usein käymään niin jos hevosen ratsastus oltaisiin jätetty vain yhden ihmisen kontolle, olisi sen ratsastuskerrat jääneet yhden käden sormille. Onneksi saan ratsastaa Sirolla kuitenkin itse vähän useamman kerran putkeen tässä lähiaikoina, kun se on tulossa mulle maneesitreeniin vähäksi aikaa. 



Päätin laittaa Sirolle tänään alkuratsastuksen ajaksi gramaanit. Halusin saada etuosaa vähän paremmin kontrolloitua ja katsottua onko sillä toivottua muutosta. Sivuille asetettuna gramaanit pitävät hevosen aika hyvin suorana ja toimivat samalla vähän etuosan ''lyhentäjänä'', jotta saadaan etu- ja takajalat samaan tahtiin. Tämä oli ehdottomasti hyvä idea, sillä heti alusta asti Siro ravasi paremmin kuin aiemmin. Sain gramaanien avulla etuosaa lyhennettyä ja nostettua hevoselta sekä rintakehää, että säkää vähän ylemmäs. Kun etuosa oli kontrollissa, sain ratsastettua takajalkoja vähitellen vähän suurempaan raviin mahan alle. En käyttänyt gramaaneja kuin 10 minuuttia, sillä se on näin vähän ratsastetulle hevoselle todella rankkaa ja halusin jatkaa harjoituksia ilman niitä katsoakseni, oppiko hevonen oikeasti jotain ja saanko saman tuloksen aikaan ilman apuohjia. 





Ilman apuohjia vinous tuli taas selvemmin näkyviin, mutta hevonen oli silti aikaisempiin ratsastuskertoihin verraten huomattavasti paremmin kuulolla. Sain vähän korjattua vinoutta ja pätkittäin se liikkui kyllä tosi kivasti. Tahti sillä säilyi lähes koko ratsastuksen ajan jo erittäin hyvänä. Oikeaan kierrokseen (edelleen heppa siis banaanina vasemmalle) pyrin taivuttamaan sitä oikealla ohjalla vähän sisäpohkeen ympäri, sekä ratsastamaan sen ulkojalkoja eteen → venyttämään vasenta kylkeä. Vasempaan kierrokseen taas jarrutin sitä paljon ulkoa ja halusin ulkojalkoja enemmän kontrolliin ja ulkokylkeä lyhyemmäksi ja suoremmaksi. Siro oli tänään kaikin puolin tosi vastaanottavainen ja mukava. Minusta tuntui, että senkin oli oikeasti helpompi tehdä töitä kun löydettin tahtia raviin sekä yhteinen kieli millä kommunikoida.

Laukattu Sirolla ei vielä ole kuin kahdesti (eikä kummallakaan kerralla minun toimestani) joista ensimmäinen kerta päättyi heti noston jälkeen pukin saattelemana ratsastajan maastoutumiseen ja toisella kerralla se laukkasi maastossa pitkää suoran pätkää kuulemma ihan hyvin. Siron kotitallilla oleva kenttä on niin pieni, ettei siinä ole mitään järkeä opetella laukkaamista ja mulla ei henkilökohtaisesti ole ollut kovin paljon motivaatiota laukata sillä ollenkaan, kun raviakin on täytynyt saada niin paljon työstettyä. Todistettua kuitenkin on, että se osaa laukata ja nostaa laukan ilmeisesti suht' helposti. Minun on tarkoitus opettaa sille laukkaamista ensin ihan maastakäsin liinassa ja sitten siirtää ne samat opit selkään, mutta tämä toteutetaan vasta sitten hyvällä pohjalla isossa maneesissa. 






Suomenhevoset eikä ex-ravurit ole kyllä missään nimessä se ''mun juttu'', mutta otan silti innoissani tämän projektin vastaan. Tykkään oppia uutta ja vaikka en Siron tyyppistä hevosta koskaan itselleni ottaisikaan, opettaa se minua ratsastajana varmasti paljon. Enpä ole ennen noin vinoa hevosta joutunut suoristelemaankaan, joten ensimmäinen oppitunnin saan siinä. Varmaan tämän kevään ajan Siro tulee olemmaan enemmän kuvioissa, mutta jos innostun sillä tosissaan ratsastamaan niin tuskin sitä kukaan tulee kieltämään jatkossakaan ;)


Siron jälkeen ajeltiin suoraan Fionan luokse ja pikkutamman kanssa oli tänään vuorossa estetreeni. En selitä teksin muodossa sen enempää, sillä kaikki tarpeellinen tulee esiin lyhyellä, mutta sitäkin ytimekkäämmällä ääniraidallisella videolla. Kommentoikaa ihmeessä mitä piditte kuvista, uudesta heppatuttavuudesta, ääniraidallisesta videosta, Fionan hypyistä tai vaikkapa mun ihanista uusista ratsastushousuista. Voin Sirostakin toteuttaa ääniraidallisen videon jos joku sitä toivoo. Sen kanssa jutut on kuitenkin tosi yksinkertaisia, mutta mielelläni minä näitä videoita teen jos niille vain katsojia löytyy. 

keskiviikko 15. helmikuuta 2017

Kaikki on tässä ja nyt

Saako väsyä jos väsyttää
Saako sanomatta maata

Saako olla painava, hengittävä keho
Ja retkottavat raajat

Saako luvan kanssa 
Laiskana koko illan levätä
Omalla reseptillään olla

Saako?

Vai saako vasta
Kun ei enää
Voi valita mitään muuta

- Elina Salminen


Kaikki eivät pidä minusta

Minä en ole
Jokaisen mielestä mukava
En ole kiltti, en ihana, en sopuisa
En edes mukiinmenevä

Kaikki eivät kerro
Hauskoja juttuja minusta
Eivät muistele hauskoja sattumuksia
Eivät tervehdi ilahtuen 
Tai ikävöi kun lähden

- Mutta hyvä niin
Sillä mitä minua hyödyttäisi
Vaikka voittaisin puolelleni koko maailman
Jos sillä samalla matkalla

Hukkaisin ison osan itsestäni

- Elina salminen



Minä elän jo ihan aikuisen naisen elämää. Huolehdin perheestä ja asetan sen etusijalle elämässäni. Silti sisälläni asuu edelleen se rikkonainen pikkutyttö, joka ei koskaan ollut tyyväinen itseensä. Ei koskaan nähnyt itseään minkään arvoisena, eikä ymmärtänyt elämää tai saati itseään. Ja nyt kun olen, tai ainakin hyvää vauhtia kasvamassa aikuiseksi naiseksi, ei enää kukaan tai mikään tule koskaan asettamaan minulle raameja. Kukaan ei saa enää koskaan määrä millainen ihminen minun pitäisi olla. En halua olla kenellekään mieliksi ja haluan lähelleni vain ne ihmiset, jotka ovat aidosti rakastuneita juuri minuun ja minun persoonaani. En kaipaa kulissielämää, enkä mitään typerää pintaliitoa. Haluan aitoja ihmisiä, aitoja tunteita ja aitoa rakastamista. 


Joskus nuorempana yritin miellyttää muita ihmisiä ihan viimeiseen tippaan asti. Tein typeriä tekoja vain siksi, että se oli jollekin muulle mieliksi. Ennen pitkää huomasin, ettei yhtään oikeaa ystävyyssuhdetta tarvitse miellyttää. Riittää kun on oma itsensä. Jokaiselle meille on kuitenkin se kohtalotoveri, yhtä tyhmä ja älytön tyyppi kuin itsekin on. Sen etsimiseen saattaa mennä vaikka koko elämä, mutta se on kaiken sen vaivan arvoista. Onneksi minä löysin sen rinnalleni jo muutama vuosi sitten. Ilman aitoa ystävyyttä ja pyyteetöntä rakkautta olisin varmasti vieläkin hukassa. Hyvä ystävä nostaa jaloilleen silloin kun sitä oikeasti tarvitsee ja kamppaa maahan silloin, kun se on oikeasti aiheellista. Aito ystävyys on realistinen, rehellinen, anteeksiantava, pyyteetön ja ennen kaikkea vilpitön. 

Minun romuttuneen itsetunnon rakentamiseen on kulunut vuosia. En ole vieläkään ehjä, enkä koskaan valmis. En saa koskaan sellaista itsetuntoa, mikä olisi täysin kiiltävä. Jokainen särö ja viilto näkyvät minussa koko loppuelämäni, mutta enhän minä olisi minä ilman niitä. En osaisi antaa anteeksi, en osaisi hyväksyä ihmisten erilaisuutta niin kuin nyt, enkä osaisi rakastaa ketään niin vilpittömästi ja pyyteettömästi. Onneksi nyt osaan. Uskon jollain ihmeen kaupalla, että kaikella on tarkoituksensa. Kaikkien vaikeuksien jälkeen voin katsoa peiliin hymyillen ja todeta, että olen muille ihmisille armollinen. En halua asettaa ketään itseni ylä- tai alapuolelle, vaan nähdä kaikki ihmiset yhtä arvokkaina. En jätä koskaan antamatta anteeksi ihmiselle, joka sitä vilpittömästi pyytää. Minä en ole oikea ihminen määrittelemään tässä maailmassa, mikä teko on anteeksiantamaton ja mikä ei. Olen itsekin erehtynyt ja aion sallia sen myös muille. Olen valmis pyytämään anteeksi jokaista virhettäni, jokaista loukkaavaa sanaani ja tekoani. Olen myös valmis antamaan anteeksi kaiken, mitä minulle on tehty tai sanottu.


En ole pyhimys. En ole ollut sitä koskaan, enkä tule olemaan tulevaisuudessakaan. Teen virheitä, kiukuttelen ja sanon pahasti. Arvioin tilanteet ja ihmiset väärin, saatan suuttua turhasta ja tehdä kärpäsestä härkäsen. Kaikista virheistäni huolimatta voin sanoa hyvällä omatunnolla olevani realistinen. Osaan katsoa peiliin ja nähdä tekemäni virheet. Vaikka en aina hauku itseäni ääneen, osaan tehdä sen hiljaa omassa mielessäni. En halua syyttää ketään ihmistä mistään virheestä, ennen kuin olen itse katsonut peiliin ja kohdannut omat väärät tekoni tai sanani. 


Jonain päivänä
Tuuli vie pilvet ja aurinko tulee esiin
Jonain päivänä 
Taakka on helpompi kantaa


Minä jos kuka osaan oikeasti arvostaa aitoa ystävyyttä, perheenjäseniä, poikaystävääni, ihanaa tytärtäni ja kaikkia läheisiäni. Tiedän, ettei mikään ole itsestäänselvyys ja jokaisen ihmissuhteen eteen täytyy tehdä paljon duunia. Se työ on täyden vaivan arvoista. Vaikka elämä potkisi kuinka pahasti päähän tai kohtaisin mitä tahansa vastoinkäymisiä, tulen selviämään kaikesta koska minulla on rakkaita ympärilläni. Se on kultaakin kalliimpaa ja niin arvokasta, ettei sanat riitä puoliksikaan sitä kertomaan. 

perjantai 10. helmikuuta 2017

Ääniraidallinen ratsastusvideo


Tänään mä päätin kokeilla jotain ihan uutta. Oon nähny tälläsiä ääniraidallisia videoita ainakin parissa blogissa ja päätin nyt kokeilla sitä myös itse. Yllätyin siitä kuinka helppoa tämä oikeasti olikaan. Olin varautunut vaikka mihin erikoisjärjestelyihin, mutta loppujen lopuksi kaikki oli tosi yksinkertaista. Mun videonmuokkausohjelmassa on suoraan mahdollisuus nauhoittaa ääni videoiden päälle ja läppärin omat mikrofonit toimivat tosi hyvin. Sain siis istua vain läppäri sylissä höpötellen samalla kun katsoin videota. Suosittelen kaikkia muitakin kokeilemaan! Tämä oli oikeasti yllättävän helppoa. Videolla tuleekin kaikki oleellinen tieto tähän päivään liittyen, joten jätän tämän tekstiosuuden nyt lyhyeksi. Kommentoikaa ihmeessä mitä tykkäsitte tästä videosta ja tietenkin myös ratsastusta saa kommentoida rakentavasti. Pidemmittä puheitta päästän teidät siirtymään nyt videon pariin. 

torstai 9. helmikuuta 2017

Vuosi sitten

''Aamuni alkoi painajaisella kun huomasin hevoseni kärsivän ähkystä. Myöhemmin tänään taivas putosi niskaani. Mikki nukutettiin ikiuneen leikkauspöydällä, kun mitään ei ollut enää tehtävissä.''

''Minun on vaikeaa pukea tunteitani sanoiksi. Ehkä minun ei tarvitsekaan. Kaikki ajatukset ja tunteet ovat niin sekaisin. Päivät ovat vaikeita ja yöt vielä vaikeampia. Välillä minusta tuntuu, että sydämeni pysähtyy tai hengitykseni salpautuu. On aivan sama missä olen, kenen kanssa olen tai mitä teen, tuntuu tämä kaikki yhtä pahalta. Juuri nyt mikään ei helpota oloani.''

Tiistai 9.2.2016




Ennen tämän tekstin kirjoittamista joudun vetämään vähän happea. Vaikka kuinka yritän hengittää ja tasoittaa olotilaani, ei se onnistu. Mikin kuolema on minulle niin mielettömän kipeä asia, etten ole vieläkään toipunut siitä. Kykenen elämään arkea hyvin siirtämällä ikävät ajatukset vain sivummalle, mutta pala nousee kurkkuun edelleen aina kun minun on kohdattava tämä asia silmästä silmään. Vuosi sitten tähän aikaan makasin sängyssä pimeässä huoneessa ja huusin tyynyyn, koska en halunnut naapureiden kuulevan tuskaani. Ensin pelkäsin kuolevani. Hetken päästä pelkäsin, etten kuolekaan.



Erosin pitkäaikaisesta parisuhteesta, Ninnin isästä tammikuussa 2016. Eron keskellä elämäni pelasti oma hevonen. Minulla oli syy olla pirteä ja syy jatkaa päivästä toiseen vaikeasta tilanteesta huolimatta. Viides helmikuuta muutin omaan asuntooni ja vain neljä päivää sen jälkeen Mikki kuoli. En tiennyt miten päin olisin. Olin töissä tallilla, missä Mikki asui. On varmaan sanomattakin selvää, etten mennyt seuraavana aamuna töihin. Taisin keräillä itseäni koko viikon. En muista siitä ajasta juuri mitään muuta kuin sen, että itkin aamusta iltaan ja kokosin itseni ainoastaan silloin kun keskustelin jonkun kanssa. Ulospäin saatoin näyttää harvinaisenkin terävältä ja viisaalta, vaikka en sitä ollut. Minulle sanottiin monesti kuinka järkevästi osaan suhtautua kaikkeen. Enhän minä edes osannut. En osaa vieläkään.


Minun unelmani haudattiin vuosi sitten. Mikin matkaan lähti suuri osa motivaatiotani, eikä se ole tullut koskaan takaisin. En osaa asennoitua hevosiin enää samalla tavalla, enkä osaa katsoa tulevaisuuteen samalla tavalla. Minulla oli Mikin kanssa niin paljon suunnitelmia, jotka jouduin hautaamaan. Niin monta unelmaa, jotka valuivat sormieni välistä kuin hienoin rantahiekka. Sain elää Mikin kanssa uskomatonta aikaa. Sain kokea kaiken sen, minkä olen aina halunnutkin. Olen siitä ikuisesti kiitollinen. Ja siksi olen niin surullinen, kun sain nauttia siitä kaikesta niin vähän aikaa. Kaikki tämä kipu ja ikävä muistuttaa minua siitä, että se kaikki oli joskus totta. Unelmieni hevonen on oikeasti ollut olemassa ja sain viettää sen kanssa ainutlaatuista aikaa.


Elämä jatkui. Pitkään elin kuin valveunessa ja voin huonosti. Vähitellen oloni kuitenkin koheni. En ole enää se sama ihminen kuin vuosi sitten. Olen vahvempi. Tiedän, että selviän elämässäni mistä vaan. Edelleenkään minulla ei ole kysymyksiin vastauksia ja se satuttaa kun en voi enää koskaan tuntea Mikin ihanan leikkisää turpaa poskeani vasten. Yritän kuitenkin jatkaa kaikesta huolimatta ja nauttia siitä, mitä minulla on.

Sen ymmärrän, ettei mikään voima voi tuoda rakasta ystävääni enää koskaan takaisin. 

sunnuntai 5. helmikuuta 2017

Kouluvalmennus

Oltiin Fionan kanssa tänään ensimmäistä kertaa yhdessä (ja Fiona ensimmäistä kertaa ikinä) kouluvalmennuksessa. Valmentajana toimi Mari-Tiina Jääskeläinen. Maru on mulle tuttu jo nuoruudesta asti kun olen hänen valmennuksissaan käynyt epäsäännöllisen säännöllisesti. Viimeisestä valmennuskerrasta on yli vuosi aikaa ja valmennus aloitettiinkin kertaamalla nopeasti kuulumiset vuoden ajalta. Kerroin Mikin kuolemasta ja siitä, että sen jälkeen on täytynyt kerätä vähän motivaatiota, sekä tietty laitella näitä 3-vuotiaita ihan yksin kaikessa rauhassa.


Valmennus aloitettiin käynnissä isolla, koko maneesin kokoisella kahdeksikolla. Tarkoitus oli aina uuteen suuntaan kääntyessä ratsastaa avotaivutusta ympyrän kaaren mukaisesti ja tehdä molempiin päihin vielä pienemmät voltit. Fiona oli jo itsenäisessä alkuverryttelyssä suoraan sanottuna ihan paska ratsastettavuudeltaan. En ole itse ratsastanut Fionaa viikkoon työkiireiden vuoksi ja sainkin jo viikolla kuulla toisen ratsastajan toimesta, että ongelmia on ollut. Vielä kertaakaan aiemmin se ei ole ollut ihan noin huono ratsastaa. En olisi halunnut verrytellä lähes ollenkaan ennen valmennusta, mutta ponin surkea ratsastettavuus vaati sen tällä kertaa. Työstin sitä ihan pienillä ympyröillä ensin vaan kuulolle, että saan sitä vähän keskittymään minuun ja siihen mitä siltä pyydän. Jatkettiin samaa hetki ravissa ja kun poni oli kuulolla volteilla, lähdin kiertämään koko maneesia ympäri. Avuilla oleva poni ei enää sinkoillut kulmista minne sattuu tai touhunnut muutenkaan omiaan, joten valmennus voitiin aloittaa ihan ok fiiliksillä, vaikka vähän tietty harmitti että joudun aloittamaan tunnin mittaisen valmennuksen jo valmiiksi hikisellä ponilla. 

Käynnissä avotaivutukset onnistuivat molempiin suuntiin ihan hyvin siihen nähden, ettei näitä juttuja olla ponilla vielä aiemmin tehty kuin pieninä maistiaisina lyhyissä pätkissä. Jatkettiin samaa tehtävää ravissa ja vasempaan suuntaan poni liikkui koko ajan tosi hyvin, oikealle pätkittäin vähän huonommin. Fiona kuitenkin yritti kovasti ja kehuin sitä jo yksittäisistä onnistuneista askelista paljon. Kun sain yhden pidemmän hyvän pätkän avotaivutusta myös oikealle, jäin itsenäisille välikäynneille muiden vielä työskennellessä. Ravissa Fiona alkoi tuntua jo lähes omalta itseltään, mutta se alkoi olla jo harmittavan väsynyt. Tamma teki tosi kiltisti ja kuuliaisesti kaiken mitä pyysin, mutta se parhain terävyys jäi kyllä alkuverryttelyjen hölmöilyihin.



Ravitehtävien jälkeen jatkettiin niin, että kahdeksikon keskikohtaan tullaan käynnistä ja nostetaan siitä suoraan avosta laukka, jonka jälkeen jatketaan laukassa avoa puolikkaan ympyrän verran ja pienen voltin kautta siirretään takaisin käyntiin. Fionalle tätä helpotettiin niin, että nostin laukan ravista ja jätin pienen voltin tekemättä, mutta yritin kuitenkin pätkittäin saada laukassakin vähän avomaista taivutusta. Fiona osaa nostaa laukat hyvin myös käynnistä normaalisti, mutta nyt se oli jo sen verran väsynyt, eikä edelleenkään niin hyvin avuilla kuin yleensä, joten nostettiin laukat suosiolla ravin kautta. Itse laukka oli ihan hyvää, vaikkakin aavistuksen väsyneen oloista varsinkin jos laukattiin pitkiä pätkiä kerrallaan. Tätä tehtävää muutettiin vielä niin, että toiset meni myös vastalaukkaa, mutta minä ravasin Fionalla ne kohdat ja laukkasin ympyrällä vain myötälaukkaa. Fionan laukka tuntuu selkään pätkittäin tosi huonolta, mutta valmentaja kehui sitä kuitenkin hyväksi. Hän sanoi, että voimattomuudesta johtuen Fiona laukkaa vähän suorilla jaloilla, mutta itse laukan puhtaudessa tai kolmitahtisuudessa ei ole mitään vikaa.

Valmennuksen plussat ja miinukset


+ Oli mukavaa käydä valmennuksessa pitkästä aikaa
+ Fiona parani huomattavasti alun huonosta ratsastettavuudesta
+ Sain positiivista palautetta Fionan koulutuksen tasosta
+ Sain vahvistuksen siihen mielipiteeseen, mikä minulla on Fionan laadusta jo ollut
+ Kivat tehtävät ja hyvin sovellettu myös nuorelle
+ Hyviä vinkkejä myös tulevia treenejä varten
+ Fiona tsemppasi väsymyksestä huolimatta tosi hienosti

- Huonon ratsastettavuuden takia ei saatu ihan kaikkea irti
- Olisin enemmän toivonut vinkkejä myös istuntaan
- Fiona väsyi liikaa, koska jouduin verryttelemään sitä alussa niin paljon
- Väsymyksestä johtuen ratsastettavuus ei ollut missään vaiheessa niin hyvä kuin normaalisti
- Sain kyllä vinkkejä siihen kuinka parantaa paskaa ratsastettavuutta, mutta en edelleenkään tiedä mitä minun tulee tehdä toisin silloin kun se on ratsastettavuudeltaan normaali → hyvä




Kuvista ja videoista jälleen kerran kiitos Iina Makkonen ♥