tiistai 30. toukokuuta 2017

Lihapullan lentokoulu





Tänään oli poikkeuksellinen tallipäivä. Sain mukaani kunniavieraita kun vanha ystäväporukkani tuli käymään pitkästä aikaa. He kaikki asuvat jo isommissa kaupungeissa ympäri Suomea ja näemme nykyään erittäin harvoin. Vanhan kunnon ryhmärämän kokoontumisen kunniaksi päätin laittaa oikein kunnon nostalgiapärinät soimaan ja hypätä pitkästä aikaa. Moona ja Maria toimivat puomityttöinä ja Mia pomppi kameran kanssa milloin missäkin kentän nurkassa.



Itse hyppääminen ei sitten sujunutkaan kovin hyvin. Epähuomiossa palauduin taas siihen samaan vanhaan ratsastustyyliin, eikä allani ollutkaan enää herkkää ja hyvin apuihin vastaavaa hevosta, vaan se sama laiska, pohkeen takana liikkuva punkero kuin aikaisemmin. Vaan eipä auta hevosta haukkua, kun vika löytyi satulan päältä niin kuin aina. Touhusin ratsuni selässä taas ihan omiani, eikä ole ihme ettei hevonen voi vastata epäselviin pyyntöihin. Johdonmukaisuus ja apujen selkeys eivät kuuluneet meidän tämän päivän treeniin. Eikä kyllä myöskään hyvä esteistunta.


Se ei tietenkään tullut yllätyksenä, että takapakkia tulee ja olin siihen valmistaunut. Kokonaisen ratsastustyylin muuttaminen ei ole mikään pieni juttu. Siitä olen ylpeä, että tajuan virheeni heti ja voin taas kehittää itseäni. Sen enempää itseäni ruoskimatta aion siirtyä onnistumisten pariin.



Omppu suoriutui kiitettävästi sille uusista esteistä. En ollut hypännyt okseria koskaan aikaisemmin, enkä aurinkoporttia. Heppa lähestyi esteitä rohkeasti ja epävarmuuden huomasi vain parina vähän isompana hyppynä. Treeneihin mahtui mukaan tosin yksi kieltokin, joka voidaan laittaa kuskin piikkiin.

Lopuksi hyppäsin vielä ympyrällä pystyä jota nostettiin pari kertaa. Viimeinen este mitattiin 95cm korkeaksi, jonka ratsuni ylitti itsevarmalla asenteella.



Huomenna Ompulla on ohjelmassa jotain erittäin kevyttä hommaa maastakäsin, torstaina jumppaillaan kevyesti sileällä ja illalla heppa saa uudet kengät jalkaan, perjantaina ohjelmassa on kavaletteja/pieniä esteitä ja viikonlopun suunnitelmat on edelleen auki. Sen verran voin viikonlopusta paljastaa, että mulle tulee toinenkin hevonen hetkeksi treeniin ja siitä samasta otuksesta rustaan blogiin myynti-ilmoituksen viimeistään ensi viikolla. Kannattaa siis pysyä kuulolla :)

Kaikkien tämän postauksen kuvien © Mia Ikonen



sunnuntai 28. toukokuuta 2017

Kuvat kertovat enemmän kuin tuhat sanaa

Tänään en aio kertoa, kuinka eilinen ratsastus sujui. Sen sijaan lisään ison liudan kuvia ja videon, jonka perusteella te voitte arvioida kuinka me lauantain päiväjumpasta suoriuduttiin. Kuvat ja videot on ottanut Tiia Jordan. Katsokaa kuvat ja video rauhassa, jonka jälkeen kommenttikenttä on vapaana teidän analyyseille. Loppuun voisitte kommentoida, oliko tämä ihan hölmö idea. Kukaan ei (tietääkseni) ole tehnyt tälläistä aiemmin. Nyt eikun analysoimaan ja kommentoimaan!
















lauantai 27. toukokuuta 2017

Treenikuulumisia ja kesän tavoitteita

Kaikki postauksen kuvat © Iina Makkonen/iinamakkonenn.kuvat.fi
Meillä menee erittäin hyvin. Kirjoittamani ''Unohdin kuunnella hevostani'' -postauksen jälkeen meidän yhteistyö on noussut aivan uudelle tasolle. Tällä hetkellä meillä on niin ihanteellinen tilanne, että jokaisen treenin saa lopettaa onnistunein mielin. Epäonnistumiset kuuluu tähän harrastukseen ja niitä tulee varmasti eteen ihan piakkoin, mutta niihinkin osaa suhtautua varmasti paljon paremmin nyt kun on saanut nauttia näistä uskomattoman onnistuneista treeneistä.

Hyvistä treeneistä olen saanut paljon motivaatiota tulevaisuuteen ja tässä postauksessa minun on tarkoitus käydä läpi tämän hetken tilannetta ja katsoa varovasti, millaisia tavoitteita kesä- ja heinäkuulle uskallan meille antaa.



Hoito- ja käsittelytilanteet

Omppu ei ole mikään ihanteellisin hevonen hoitaa. Sen karsinasta kiinni saaminen on vaikeaa, koska usein heppa päättää poistua takavasemmalle ja ratsuni kauniin otsan sijaan voin ihastella kannikoita ja takakavioita. Pari kuukautta sitten Omppu teki niinkin tuhman teon, että se pukitti suoraan minua päin kun olin menossa laittamaan sille päitsiä päähän. Tämän tempauksen jälkeen me ollaan treenattu karsinakäyttäytymistä paljon, mutta edelleen se on vaikeaa. Herkuilla hepan saa kiinni, mutta ilman lahjuksia siihen voi kulua varttikin.

On siis sanomattakin selvää, että karsinakäyttäytymistä täytyy työstää. Toistaiseksi jatka edelleen herkkujen voimalla, mutta jotain muitakin keinoja asiaan tulisi keksiä. Kesän aikana minulla on tarkoitus viettää Ompun karsinassa paljon aikaa, jotta se alkaa hyväksymään ihmisen läsnäolon ja kosketuksen myös siellä.

Tämä kuva poikkeuksellisesti minun ottamani
Harjaus- ja satulointi sujuu kohtalaisen hyvin. Satulan laitto on vähän vaikeaa, samoin kun suojien laitto ja jalkojen harjaus. Tämähän treenaantuu rutiineilla, joten sen kummempia toimenpiteitä en aio asian eteen tehdä. Se lupaus minun on kuitenkin tehtävä, etten varusta hevosta kiireessä vaan pidän toimenpiteen meille molemmille rauhallisena tilanteena.

Lastausta ollaan treenattu jonkin verran ja tällä hetkellä tilanne on se, että Omppu menee pienellä treenillä kyytiin ja saan laitettua itse takapuomin kiinni niin, että heppa jää seisomaan ihan tyytyväisenä omalle paikalleen. Kesän aikana Omppu on tarkoitus saada ihan kuljetuskuntoon, eli ohjelmassa on vielä lisää lastausta ja itse kuljetuksen harjoittelua, sekä vieraassa paikassa lastaaminen. Tämän asian treenaaminen riippuu tietenkin siitä, kuinka hyvin saan apukäsiä mukaan. Lastauksesta en höpise nyt sen enempää, sillä aiheesta on tulossa ihan oma postauksensa pitkän lastausvideon kera.


Ratsastus

Ratsastuksellisten tavoitteiden asettaminen on haastavaa, mutta joitain pieniä juttuja aion kuitenkin listata teille esille ja itselleni muistiin. Nuoren hevosen treenaaminen on suurimmaksi osaksi fiilispohjaista ja siksi tavoitteiden asettaminen on haastavaa. Tällä hetkellä treenit sujuvat hyvin, mutta takapakkia voi tulla paljonkin. Tavoitteet ovat vain suuntaa-antavia, mutta tietenkin niitä on hyvä olla olemassa.



Tällä hetkellä Omppu liikkuu tasaisen kivasti jokaisessa askellajissa, ja suorittaa rohkeasti pieniä yksittäisiä estetehtäviä. Jonkin verran askeleen lyhentämistä ja pidentämistä ollaan harjoiteltu, mutta ne on pieniä maistiaisia tulevaisuuteen, eivätkä kuulu varsinaisesti tämän kesän tavoitteisiin.

Ensimmäisenä ja ehkä jopa tärkeimpänä tavoitteena tälle kesälle on minun istunnan parantaminen. Istunnassani on monia virheitä, jotka ovat ihan helposti korjattavissa kun vain malttaisin keskittyä. Istunta paranisi jo huomattavasti kun suoristaisin selkäni, kääntäisin varpaat menosuuntaan ja antaisin pohkeeni levätä oikealla paikallaan sen sijaan, että se kipristyy liian helposti vähän liian taakse. Katseen tulisi suuntautua menosuuntaan, mutta tämä on varmaan niitä kuuluisia ikuisuustavoitteita. Kesän aikana tavoitteenani on kuitenkin pystyä esittämään tasaisen kaunista istuntaa jokaisessa askellajissa. Siinäpä vasta tavoitetta kerrakseen!


Toinen tärkeä tavoite on siirtymiset. Heppa liikkuu niin mukavan tasaisesti nyt muuten, mutta siirtymiset ontuu monesti. Mitään täydellisiä kouluradoilla esitettäviä siirtymisiä ei ole tarkoitus opetella, mutta tasapainoisempia niistä pitäisi saada. Eniten harjoitusta vaativat laukannostot ja ravi - käynti siirtymiset.


Viimeisimpänä, mutta ei suinkaan vähäisimpänä tavoitteena on rutinoitua helpoille estetehtäville ja pienille radan pätkille +/- 80cm tasolla. Estetehtävien on tarkoitus sisältää paljon helppoja linjoja, tutustumisia erilaisiin estetyyppeihin ja helppoihin sarjaesteisiin. Hyppäämisen toteuttaminen riippuu myös tietenkin siitä, kuinka hyvin saan avustajia paikalle. Hyvä ratsastettavuus on tärkeimpiä asioita myös esteratsastuksessa, joten jokainen treeni palvelee tulevia hyppykertoja. Itse esteet eivät ole Ompulle varsinainen ongelma, vaikka niitäkin on tietenkin päästävä harjoittelemaan.


Tavoitteita tärkeämpää on kuitenkin se, että me viihdytään yhdessä ja harrastetaan rennolla asenteella. Miltä nämä tavoitteet teidän korviin kuulostaa? Ovatko nämä liian helppoja vai peräti mahdottomia saavuttaa? Mitä veikkaat, onnistutaanko me tavoitteissa?

perjantai 19. toukokuuta 2017

Lastaus- ja kuljetuspohdintaa (osa 1)


 Vaikea lastattava?

Vaikealla lastattavuudella voidaan tarkoittaa miljoonaa eri ongelmaa. On olemassa hevosia, joita ei auta kuin kiikuttaa Vepsän oppiin ja hevosia, jotka tarvitsisivat vain ripauksen johdonmukaisuutta. Hevonen on kuitenkin käsittelijälleen vaikea silloin, kun hevosen lastaamiseen kuluu tarpeettoman pitkä aika, lastaukseen tarvitaan useampia käsipari tai mahdollisesti jopa väkivaltaa. 

Jokaisella on tietenkin oma vaatimustasonsa sille, kuinka helppoa hevosen kanssa matkustamisen tulee olla. Hyvin lastautuva hevonen ei tarvitse toimenpiteeseen yhtä ihmistä enempää ja koko projektin on oltava ohi alle viidessä minuutissa. Jos tämä toistuu vielä useammin (ettei vain käynyt vahingossa), voidaan hevonen todeta helpoksi lastattavaksi. 

Miksi se ei sitten toimi?

Minä uskallan väittää, että vähintään puolet hevosten lastaus- ja kuljetusongelmista johtuu puutteellisesta varsa-ajan koulutuksesta ja toinen puolikas siitä, että ihminen on aiheuttanut hevoselle myöhemmin tarpeeksi monia epämukavia tilanteita lastauksessa/kuljetuksessa. 

Hevoselle ei ole millään muotoa luonnollista ahtautua pieneen traileriin vapaaehtoisesti. Ajaessa koko helahoito heiluu ja kopissa vallitsee hevosen kuulolle melkoinen meteli. Kuinkakohan moni hevonen kokee olonsa mukavaksi näissä olosuhteissa? Ei varmasti kovinkaan moni. Jotenkin meidän ihmisten on siis osattava siedättää hevonen näihin olosuhteisiin ja saada motivoitua niin, että ihmisen pyyntöjen toteuttaminen on hevoselle kannattavaa. 


Miten se käytännössä onnistuu?

1) Väkivalloin, eli survomalla. Tähän on keinoja miljoonia, suosituimmat ovat varmasti liinoilla vetäminen, luudalla piiskaaminen, kaulapannalla koppiin vetäminen jne... Mitä väkivaltaisia keinoja te olette nähneet? Väkivallan ei pitäisi tietenkään koskaan olla hyväksyttävää, mutta en minä ainakaan mikään puhdas pulmunen tässä asiassa ole. Jos hevonen on ostettu tai se täytyy saada vaikkapa kisapaikalta kotiin, eikä sitä saada kyytiin hyvällä niin kyllä se jotenkin sinne laitetaan. Ihan kilon paloina vielä yhtäkään hevosta ei olla kopitettu, mutta muuten varmasti kaikki on tehty. Tämä ei tietenkään mikään ylpeilyn aihe ole, mutta enpä viitsi omaa kuvaa kiillottakaan valheellisesti. Hevosia olen lastaustilanteissa hakannut ja sillä selvä. 

2) Positiivinen vahvistaminen. Tämähän on pitkä tie, mutta ei varmastikaan huonoin vaihtoehto. Periaatteena positiivisessa vahvistamisessa on se, että hevosta ei millään tavalla rankaista tai kovasti paineisteta, vaan sen annetaan itse keksiä keino saada sitä positiivista vahvistetta -mikä on hevoskohtaisesti sitten varmasti joko herkut tai rapsutukset. Ihan hyvä vaihtoehto, mutta ei toimi ihan kaikille hevosille. Jos hevonen ei ole perso herkuille tai rapsutuksille, on sen mielestä aika kannattamatonta kävellä traileriin kun sen ulkopuolella seisomistakaan ei kukaan kiellä. 

3) Oikeasta käytöksestä rauhaa ja kehuja, väärästä vauhtia. Eli lyhykäisyydessään tämän tekniikan tarkoitus on tehdä hevosen olo mukavammaksi trailerissa kuin sen ulkopuolella. Hevosta voi esimerkiksi pyytää astumaan lastaussillalle ja jos se ei tee niin, se saa laukata railakasta laukkaa pienellä ympyrällä kopin edessä. Lopulta hevonen valitsee varmasti mielummin lastaussillalla seisomisen. Vähitellen hevosta pyydetään pidemmälle ja pian se varmasti seisoo jo trailerissa mielummin kuin laukkaa sitä samaa rinkiä. 

Lastauksen toimintatavat eivät jää näihin kolmeen. Nämäkin kolme esimerkkiä tiivistin muutaman lauseen kappaleisiin, joten kokonaiskuvaa ette näistä tule samaan. Kokosin vain kolme esimerkkiä kuinka itse olen lastaustilanteissa toiminut ja miten minä olen niitä tapoja käyttänyt. Esimerkiksi positiivisen vahvistamisen olen varmasti ymmärtänyt vähän väärin, mutta näin minä olen sitä lastausharjoituksissani käyttänyt ja siksi toin sen esille juurikin noin. Tällä hetkellä me sekoitellaan Ompun kanssa tapoja kaksi ja kolme, mutta mennään niihin vähän myöhemmin.


Yksilöllisesti

Ensimmäinen nyrkkisääntö lastaukseen on paineen ja palkinnon oikea ajoitus, olipa kyse sitten ruoskaamisesta tai kauroilla lastaamisesta. Palkkion on tultava juuri oikealla hetkellä, mikäli siitä on hyötyä. Hevosta on osattava paineistaa sopivasti ja juuri sopivalla hetkellä, muuten siitä ei ole hyötyä. Ennen kaikkea tärkeintä on löytää itselleen sopiva tyyli, jolla saa kerrottua hevoselle lastauksen olevan jollain tavalla kannattavaa, tai ainakin parempi vaihtoehto kuin jäädä pois kyydistä. 

Ompun lastaustreenit sujuvat vielä lähes täysin positiivisen vahvistamisen ympärillä. Se arastelee koppia jonkin verran, enkä halua paineistaa sitä liikaa tai pitää sisällä väkivalloin. Minä menen kopin etuosaan seisomaan kaurojen kanssa ja aina kun Ompun kaikki neljä jalkaa ovat kopissa (takaset tosin usein vielä lastaussillalla), se saa palkkion ja kehuja. Jos se jää vapaaehtoisesti seusomaan sisälle kauemmaksikin aikaa, se saa uuden erän palkkaa. Tällä hetkellä kopissa vietetyt ajat ovat 30-45 sekunnin väliltä. Aika kaukana helposta lastattavuudesta siis ollaan, mutta se on tietty hyvä lähtökohta, että heppa suostuu tulemaan traileriin edes jollain keinolla. Joskus olen herätellyt Omppua tekemällä nopean peruutusharjoituksen, mikäli se on näyttänyt keskittyvän enemmän pikkulintujen bongaamiseen kuin minun pyyntöihini.

Jossain vaiheessa kun olen varma ettei hevonen enää pelkää tippaakaan, voin lisätä vähän painetta ja epämukavuutta trailerin ulkopuolelle. Käytännössä tämä voisi tarkoittaa sitä, että jos Omppu poistuu trailerista oma-aloitteisesti, se saa reipasta liikuntaa lastaussillan edessä ja pienen hetken laukattuaan pääsee takaisin traileriin syömään kauroja ja odottamaan, että minä pyydän sen sieltä pois. Tämän päivän treeneissä olin tosin jo monta kertaa Ompun ajatuksia edellä, sillä sain usein hevosen ulkostettua trailerista ennen sen oma-aloitteista siirtymää. Tämä on tietenkin hyvä asia. Hevonen ei tajua ajatella; ''No olisin minä itsekin hetken päästä täältä kuitenkin lähtenyt''. Se vain noudattaa kuuliaisesti yhtä ihmisen pyyntöä, mikä on sen mittakaavassa yhtä iso pyyntö kuin kaikki muutkin. Tästä(kin) tietty kehuja hepalle. Se, että hevonen tulee ja viihtyy kopissa ei tietty ole sama asia kuin kuljettaminen. Siihen vaaditaan vielä siedätys suljettuun tilaan (takapuomi, lastaussilta ym.) ja tottuminen itse kuljetustilanteeseen. Näihin palataan joskus myöhemmin, sillä muuten tämä postaus ei lopu ikinä. 


Kärsivällisyys ja rutiinit

Kukaan voi tuskin olettaa hevosen toimivan täydellisesti, jos hevonen survotaan koppiin kymmenen kertaa vuodessa. Hevosesta riippuen harjoitukset vaativat päivien/viikkojen/kuukausien säännöllistä harjoittelua. Voisin väittää, että jos uhraat hevosesi lastausharjoitteluun puoli tuntia päivässä kuukauden ajan, huomattavaa edistymistä on varmasti tullut. Monesti nuorten hevosten sisäänratsastus tehdään johdonmukaisesti vaiheittain ja hyvin hevosta siedättäen, mutta lastaus on jotenkin tabu, mitä ei niin paljoa harjoitella, Tiedän miljoonia hevosia, joilla voi tehdä lähes mitä vain temppuja, mutta matkalle niiden kanssa ei voida helposti lähteä. Miksi näin?

Kertokaahan nyt omia lastauskokemuksianne? 
Onko jollain hankala lastattava? 
Kuka on kenties omansa hyvin tähän toimintaan kouluttanut? 

Sana on vapaa! Vastaankin saa väittää, kuuntelen mielipiteitä enemmän kuin mielelläni. P.S. Olen aika onnellinen, että Omppu toipui ähkystään ja saan tälläisiä asioita sen kanssa pohtia. Kyllä tämä taas muistutti, kuinka tärkeää on nauttia jokaisesta hetkestä rakkaan karvaturpansa kanssa ♥

keskiviikko 17. toukokuuta 2017

Paniikkikohtaus ja pari murtunutta varvasta

Klo 5:57 puhelin soi. Heräsin täydestä unesta, sillä herätyskellonkin olisi pitänyt soida vasta tunnin kuluttua. Se oli puhelu, jota en olisi halunnut koskaan saada. Soittaja oli tallinomistaja. Hän kertoi, että Ompulla on ähky ja pyysi minut tallille mahdollisimman nopeasti.


Puhelun seurauksena sain järkyttävän paniikkikohtauksen. Menetin täysin tunteideni hallinnan. Lähdin sängystä niin nopeasti, että löin jalkani oven karmiin ja mursin varpaani. Soitin itkien äidilleni ja kerroin parilla sanalla tilanteen. En pystynyt parempaan, sillä olin ihan hysteerinen. Sen jälkeen kun olin saanut vaatteet puettua soitin nopeasti vielä poikaystävälle, jotta rauhoittuisin hieman. En uskaltanut hypätä auton rattiin, kun kädet tärisivät ja jalat tuntuivat puutuneilta. Kaikki tämä tapahtui kuitenkin nopeasti, sillä olin tallilla alle kymmenen minuutin päästä soitosta.

Omppu oli maneesissa kävelemässä tallinomistajan kanssa. Purskahdin uudestaan itkuun sen nähtyäni. Hevonen oli apaattinen ja selvästi kipeä. Muistan niin elävästi, kun olin samassa tilanteessa Mikin kanssa reilu vuosi sitten. Tallinomistaja oli soittanut jo eläinlääkärille, joten minun ei tarvinnut tehdä muuta kuin jatkaa hevosen taluttamista ja toivoa parasta. Äitini tuli paikalle muutamaa minuuttia myöhemmin ja talutettiin hevosta vuorotellen. Tunsin jalkani turpoavan lenkkarissa, mutta en kiinnittänyt siihen huomiota. Hevonen oli nyt tärkein.

Eläinlääkäriä odoteltiin yli tunnin verran, jonka aikana ähky lieventyi huomattavasti. Kun eläinlääkäri tuli paikalle, hevonen oli ihan levollinen ja suhteellisen kivuton. Eläinlääkäri tutki hevosen, antoi sille suonensisäisesti suoliston kramppeja helpottavaa kipulääkettä ja käski seurailla tilannetta. Letkuttamaan ei vielä ryhdytty, sillä hevonen oli yleisvoinniltaan ihan ok. Minun piti vain seurata hevosen vointia ja odottaa, että se lantoisi. Minä tein työtä käskettyä.


Seurasin tilannetta monta tuntia. Taluttelin Omppua aina jonkin aikaa kerrallaan, jonka jälkeen se sai tarhata valvotusti. Aika mateli. Kivuttoman näköistä heppaa oli huojentavaa seurata, mutta silti minua pelotti. En voinut ymmärtää, miten olen jälleen kerran tässä tilanteessa. Piinaavan odotuksen jälkeen Omppu kuitenkin lantoi ja minä olin pakahtua ilosta. Kuinka yksi paskakasa voikaan saada ihmisen niin onnelliseksi? Paskomisen jälkeen Omppu sai heinää ja jäin valvomaan sitä vielä joksikin aikaa. Jonkin ajan kuluttua siirsin vastuun tallinomistajalle ja käskin ilmoittamaan jos pieniäkään oireita ilmaantuu. Tällä hetkellä parantelen jalkaani ja pohdin, lädenkö käymään lääkärissä vai paketoinko jalkaterän itse ja annan ajan parantaa. Yhdestä jalasta viis nyt kun hevonen näyttäisi olevan kunnossa ♥


En ymmärrä, mistä tämäkin ähky sai alkunsa. Omppu rokotettiin eilen, mutta eläinlääkärin mukaan se ei voi olla mitenkään yhteydessä tähän tilanteeseen. Hän oli sitä mieltä, että joillakin hevosilla kiimat voivat tehdä ähkyherkkyyttä. Omppuhan on ollut aika kovassa kiimassa nyt pari päivää, joten en tiedä voisiko siinä olla perää. Minä yritän omalla toiminnallani pitää hevosen hyvinvoinnista niin hyvää huolta kun vain suinkin osaan. Hevoseni pääsee joka ilta jaloittelemaan, ettei se vain joutuisi seisomaan liian pitkää aikaa karsinassa. Syötän sille helposti sulavia ja suoliston hyvinvointia tukevia ruokia ja juotan sen säännöllisesti aina liikutuksen jälkeen vielä melassivedellä. Toivottavasti tämä oli vain yksittäinen ähky, eikä tule toistumaan. Minun mielenterveys ja varpaat eivät kestä tälläisiä aamuja :D Nyt olen niin poikki, että taidan painua pienille päiväunille ja lähteä sitten taas tallille.

sunnuntai 14. toukokuuta 2017

Unohdin kuunnella hevostani


En todellakaan tajunnut. Vaikka yritänkin toimia mahdollisimman hevosystävällisesti, en taaskaan tajunnut. Olen pahoillani. Minulle olisi ollut oikein, että olisin lentänyt maneesin hiekkaan kuin märkä rukkanen. Tärkeintä kuitenkin on, että nyt ymmärrän ja voin hyvittää tyhmyyteni. 


Ompun ratsastettavuus huonontui vähitellen. Reipas ja kuuliainen ratsuni alkoi kuuroutua. Arkipäiväksi muodostui etupainoinen, käsille painava ratsu joka ei kulkenut aktiivisesti pohkeen edessä. Se suoritti kiltisti kaikki tehtävät joita sille asetin, mutta se oli normaalia vaikeampaa. Pyysin apua muutamalta taholta ja vaikka en täydellistä vastausta tilanteeseen löytänytkään, sain paljon ajatuksia ja hyödyllisiä vinkkejä. Ulkopuolisen silmiin suuria ongelmia ei varmasti ollutkaan, mutta minä meinasin vaipua epätoivoon. Perjantaina lopetin kouluvalmennuksen itku kurkussa. Minulla oli niin paha mieli. Vaikka valmennus sujuikin ihan kelvollisesti, tunne selkään oli ihan järkyttävä. 

Mitä ihmettä olin tehnyt väärin? 
Miksi kaikki on niin vaikeaa?

© Aino Huupponen
Lauantaina halusin ratsastaa rennosti ja tehdä vain helppoja tehtäviä. Aloitin ratsastuksen tehden käynnistä pysähdyksiä. Kehuin ratsuani vuolaasti sanoin ja rapsutuksin jokaisen pysähdyksen jälkeen. Vaikka pysähdys olisi ollut huono, kehuin silti. Heitin ohjat löysäksi ja rapsuttelin hevosta antaumuksella monta kertaa. 

Pian Omppu pysähtyi pelkästä ajatuksesta. Se oli niin otettu rapsutuksista, että kerjäsi niitä selvästi lisää. Aloitin ravaamisen myös naurettavan helpolla tehtävällä, eli pelkästään siirtymällä. Heti kun Omppu siirtyi raviin, heitin ohjat pois, annoin sen siirtyä käyntiin ja rapsutin. Rapsutin, rapsutin ja rapsutin. Jatkoin tätä ja huomasin, kuinka kerta kerralta ratsuni halusi miellyttää minua enemmän ja enemmän. Se siirtyi yhä ponnekkaammin raviin vain pienestä pohkeen hipaisusta ja ravasi oikein hienoa ravia. Laukassa sama meno jatkúi. Ponnekkaasta nostosta seurasi taas lepotauko ja hurjat määrät rapsutuksia. Nostot olivat hyviä ja samoin laukka. Laukkojen jälkeen annoin hevoselle pitkän kävelytauon.

Keräsin vielä ohjat käteen kokeillakseni, kuinka tälläinen itsetuntoa nostattava verryttely oli hevoseeni vaikutanut. Seuraavan viiden minuutin ravityöskentelyn ajan olin kuin taivaissa. Allani oli ratsu, joka toimi hipaisunäppäimin, se kulki kevyen aktiivisesti hyvin itseään kantaen. Pyysin sitten lyhentämään tai pidentämään muotoa, taipumaan oikealle tai vasemmalle, ratsuni kuunteli ja toteutti pyyntöni kuminauhamaisen pehmeästi. Jäin peilin lähettyville ympyröille pyörimään, jotta näkisin onko tämä oikeasti totta. Oli se. Omppu ei ollut koskaan liikkunut noin hienosti, enkä varmasti ole kokenut mitään vastaavaa hevosen selässä aikaisemmin. Pysäytin hevosen ja hyppäsin selästä alas. Heppa sai paljon rapsutuksia, enkä välttynyt muutamalta helpotuksen kyyneleeltä. 

Tältä näyttää onnellisuus ♥
Sain vastauksen kysymyksiini. Olin unohtanut sen tärkeimmän asian, eli kommunikoinnin. Hevoseni ei ymmärtänyt koska se teki oikein ja koska väärin. Vaadin ja vaadin kertomatta tarpeeksi selvästi, milloin se onnistui. Mitä enemmän vaadin ja odotin, sitä huonommin meillä alkoi mennä. Onneksi tajusin virheeni. Nyt me otetaan koulutuksessa vähän takapakkia ja aloitetaan puhdaalta pöydältä. Haetaan näitä hyviä fiiliksiä ja unohdetaan totinen treenaaminen. Ollaan vaan yhdessä, nautitaan ja opitaan hyvällä fiiliksellä. Meillä ei ole kiire minnekään. Onneksi minulla on maailman paras hevosystävä, joka antaa varmasti kaiken anteeksi ja suostuu työskentelemään minun kanssa jatkossakin, vaikka näin tyhmä ja erehtyväinen olenkin ♥

Muistetaanhan kaikki kuunnella ystäviämme? Etsitään mielummin ongelman ydintä, eikä ratkota itse ongelmaa. Jokainen hevosenomistaja tekee varmasti virheitä oman hevosensa kanssa, mutta virheet on vain myönnettävä ja niistä on otettava oppia. Kukaan ei ole täydellinen, eikä tarvitsekaan. Meillä kaikilla on mahdollisuus kehittyä, mikäli vain aidosti tahdomme. 


maanantai 8. toukokuuta 2017

Piiskaa, porkkanaa vai psykoterapeuttia?


Pitkän postaustauon (tai siis monen luokattoman huonon, pikaisesti sutaistujen postausten jälkeen) kirjoittamisen aloittaminen on vaikeaa. Pitäisikö pahoitella? Vai jättää asia täysin huomiotta? Haluaisin tuottaa blogiini laadukkaampaa sisältöä tasaisemmin väliajoin, mutta tässä elämäntilanteessa ja näillä resursseilla se ei taida olla mahdollista. Onneksi kohta on kesä ja aikaa pitäisi jäädä normaalia arkea enemmän.


Postauksen kuvat on ottanut Iina Makkonen (iinamakkonenn.kuvat.fi) ja ne on kuvattu 10.4, eli noin kuukausi sitten. Kyseisestä ratsastuskerrasta en paljoakaan muista, mutta puhutaan nyt sitten vaikka muista asioista.

No, näiden kuvien jälkeen ainakin satula on vaihtunut. Uskon vakaasti, että ratsuni on alkanut saada oikeaa lihaksistoa selkärankansa tueksi, mutta voihan se olla läskiäkin. Olipahan läskiä tai lihasta niin satula kuitenkin puristi. Koska halusin muutenkin omalle persukselle vähän sopivamman satulan, päätin vaihtaa kokonaan merkkiä ja mallia. Tueton esteflättäri Prestige Paris sai lähteä uuteen kotiin ja tilalle tuli vähän paremmilla tuilla varustettu Kieffer Donau. Vaikka varusteilla ei urheilla, niin kylläpä minunkin istunta parani sillä sekunnilla kun perseeni Donauhun istutin. Onneksi se sopi myös hevoselle, joten sen kummempia toimenpiteitä ei toistaiseksi tarvita. Kyllähän minä viimeistään parin kuukauden päästä totean tämänkin satulan sopimattomaksi, mutta jos niin käy, lupaan kääntyä jo satula-auton puoleen. Kun niistäkin puolet on huijareita ja toinen puolikas myy vain parin tonnin penkkejä niin mitä vaihtoehtoja opiskelijalle jää?


Ratsastukset ja muukin elämä on sujunut suht' vaihtelevalla menestyksellä. Joku päivä kaikki sujuu, kun taas toisena päivänä mikään ei onnistu. En oikeen pääse tämän hevosen isojen korvien väliin, enkä löydä kysymyksiini vastauksia. Miksi yhtenä päivänä joku asia sujuu kuin rasvattu ja toisena päivänä hevonen voi olla niin kuin mitään ei olisi koskaan osannutkaan. Toisina päivinä voisin vaikka vääntää Ompun vaikka solmuun ja heti seuraavana päivänä se pelkää jopa kosketustani. Tamma mikä tamma. Välillä mietin täytyykö tälle tarjota piiskaa, porkkanaa vai psykoterapeuttia. Toistaiseksi olen pärjännyt huumorintajulla ja muutamalla huudolla.


Huomenna Tiia lupautui mukaan tallille, joten kuvia/videoita on luvassa. Keskiviikkona Ompun entinen omistaja tulee katsomaan hevosta, torstaina yksi taitava kaverini ratsastaa Ompulla ja perjantaina on luvassa kouluvalmennus. Tai nämä on suunnitelmat, mitkä varmasti kaatuvat kun tähtien asennot kääntyvät epäedullisesti. Kivahan se on aina suunnitella! Mukavaa viikkoa kaikille :)