sunnuntai 30. heinäkuuta 2017

Kenen sipuli kuoriutuu ensimmäisenä?

Turhauttaa. Muutto ei ole vieläkään valmis (onko se mikään ihme?), en ehdi kiireessä edes pysähtyä syömään kunnolla ja Omppukin on ihan heitteillä. Tulevalla viikolla minulla on neljä iltavuoroa, joiden lisäksi kahtena päivänä täytyy käydä muissakin töissä. Tehtävät tarvitsevat tekijäänsä, mutta en tiedä mistä voisin enää elämääni kiristää. Yöunet ovat jätetty minimiin ja kiireisimpinä päivinä syönkin ainoastaan automatkoilla. Luojan kiitos ensi viikon jälkeen helpottaa tai jos ei, niin minä lyön hanskat tiskiin ja lepään silti. 

Kaikki tämän postauksen kuvat © Iina Makkonen
Odotan syksyä, arkea ja rutiinia. Kesällä kaikki on paljon vaikeampaa. En ole kovin hyvä aikatauluttaja, sillä en laske itselleni pakollisia ruoka- tai lepotaukoja. Pian huomaan olevani nälkäisenä ja uupuneena myöhässä sovituista menoista. Inhoan myöhästeleviä ihmisiä, enkä halua sallia sitä itsellenikään. 

Syksystä tulee helppo. Tarkemmin ajateltuna ei helppo, mutta selkeä. Päivät tulevat noudattamaan samaa tuttua kaavaa, joka sisältää koulua, töitä, ratsastusta, hevosten hoitoa ja tavallista perhe-elämää. Koulunkäynti antaa arjelle mukavat raamit, joiden ympärille muun elämän voi rakentaa. Monet ovat innoissaan kesälomasta, mutta minä rakastan enemmän arkea. 


Postauksen kuvat on kuvattu 19.7 olleesta kouluvalmennuksesta. Sen jälkeen olen käynyt Ompulla kerran kevyellä maastolenkillä ja kerran laukannut löysin ohjin kenttää ympäri väsyttääkseni ratsuni lapsien talutusratsastusta varten. Muuten Omppu on saanut joutunut vain lomailemaan. Eilen loma kuitenkin taisi kostautua, sillä Omppu oli hillunut tarhassa niin rajusti, ettei kengätkään kestäneet vauhdissa mukana. Tuleviin päiviin mahtuu siis irtokengän laittoa, kevyen liikunnan kautta paluu lomalta takaisin arkeen ja torstaina olisi luvassa kouluvalmennus. 


Näistä kuvista ja edellisestä valmennuksesta on jo nyt niin pitkä aika, etten taida kirjoittaa siitä enää mitenkään tarkasti. Sen verran voin kuitenkin muistella, että valmennus sujui erittäin hyvin. Taisin vihdoin löytää meille juuri sen oikean valmentajan, joka onnistui heti alusta asti löytämään juuri meidän ongelmiin sopivat työkalut. 

Onnistuneen valmennuksen salaisuutena oli sopivasti haastavat, mutta kuitenkin hevosen koulutustasoon sopivat tehtävät, istuntaa parantavat mielikuvaharjoitukset ja tarpeeksi pehmeä, mutta kuitenkin toimiva tyyli vaikuttaa hevoseen. Odotan innolla seuraavia valmennuksia. 


Valmennustakin enemmän odotan iltapalaa ja sänkyä, minne saan aivan pian kaatua. Siispä tuumasta toimeen, ruokaa naamariin ja kohti unimaailman seikkailuja. Toivo siitä, että viikon päästä pahin kiire hellittää saa minut hyvälle tuulelle samaan aikaan, kun pelkään tulevaa viikkoa. Pitäkää mulle peukkuja, niin minä pidän teille. Tsemppiä kaikille tulevaan viikkooon :)

lauantai 15. heinäkuuta 2017

Voiko ravurista tulla ratsua?

Kaikki postauksen kuvat © Iina Makkonen
Tietenkin voi, mutta se vaatii paljon aikaa, työtä, kärsivällisyyttä ja tietenkin sekä osaamista, että ymmärrystä. Ravureilta vaaditaan täysin eri asioita kuin ratsulta, joten niiden liikemekaniikka on ratsun uraa ajatellen epäedullinen. Ravihevonen ravaa helposti etujaloilla kauhoen isoa liikettä eteenpäin ja takajalat seuraa levällään perässä. Pää on yleensä pystyssä, alakaulan lihakset ovat ylälinjan lihaksistoa suuremmat ja hevonen on tottunut kulkemaan rungostaan pitkänä ja jopa matalana. Ravihevonen kulkee siinä asennossa, missä se voi juosta mahdollisimman lujaa, mutta ratsuna sen on muutettava liikkumismalliaan täysin. 


Ihan ensimmäinen toimenpide itse ratsastajaan totuttelun (=hevonen pitää ratsastajaa selässään pelkäämättä käynnissä ja ravissa) jälkeen on mielestäni se, että hevonen oppisi kantamaan ratsastajansa oikein. On turhaa hypätä esteitä tai harjoitella vaikkapa pohkeenväistöä, ennen kuin hevonen osaa kantaa ratsastajansa oikeilla lihaksilla ja voi liikkua rennon letkeästi kipeytymättä. Hevosesta ja tietenkin ratsastajan taidoista riippuen tähän saattaa kulua vaikka kuinka paljon aikaa. Hevosten kanssa ei kuitenkaan kannata oikoa, sillä väärin opittujen asioiden korjaaminen vasta vaikeaa onkin. 


Yllä olevassa kuvassa huomaa sen asennon, mihin Siro jämähtää todella helposti. Sen selkä on alhaalla ja jäykkänä, joka näkyy koko takaosan toimimattomuutena. Tästä johtuen myöskään takajalka ei astu syvälle rungon alle, vaan jää ikään kuin puolitiehen. Myös etuosa on erittäin jännittynyt, minkä näkee tästä kuvasta erittäin selvästi. Kaulan lihakset ovat jännittyneet, hevonen kulkee aivan liian lyhyenä kantamatta itseään ja sen leukaperät jäävät tällä tyylillä todella ahtaiksi. 


Tässä kuvassa asiat ovat huomattavasti paremmin. Siro on lyhentynyt rungostaan sopivasti jännittymättä. Se kantaa ratsastajan kivasti selkä ylhäällä ja muutenkin tasapainoisen näköisenä. Takajalka astuu syvälle rungon alle ja hevonen näyttää kaikin puolin rennolta ja levolliselta. Ylälinja on rennosti pyöristynyt ilman, että hevosen asento näyttää tukalalta. 

Onhan se tietenkin helpommin sanottu kuin tehty. Mielestäni tähän koulutusvaiheeseen ei voi kuitenkaan panostaa liikaa. Mitä paremmin hevoselle jaksaa opettaa perusasioita, sitä helpompi sillä on jatkossa ratsastaa. Ennen kuin hevonen osaa liikkua tasapainoisesti kaikissa askellajeissa, ei sille mielestäni ole järkeä opettaa mitään sen enempää.


Kirjoitettuna kaikki on vielä helppoa, mutta itse ratsailla tehtävä muuttuu haastavammaksi. Lähtökohtaisesti minä ajattelen näin, että hevonen liikkuu silloin oikein kun se kuuntelee ratsastajan kaikkia apuja ja vastaa niihin pehmeästi. Yhä useammin kuulen vain puhuttavan ''pidä ulko-ohja tuntumalla, tee pieniä puolipidätteitä sisäohjalla, taivuta hevonen sisäpohkeen ympäri ja ratsasta ulkopohkeella eteen''. -Mitä veikkaatte kuinka monta asiaa näistä entinen ravuri tai saati tavallinen vähän koulutettu ratsukaan ymmärtää? Ei yhtään mitään. 

Mielestäni kaikki lähtee siitä, että hevonen saadaan liikkumaan haluamassa tahdissa. Reipasta hevosta on jarruteltava ja laiskaa hevosta pyydettävä eteen. Kun hevonen liikkuu sopivassa tahdissa, sitä voidaan alkaa vähitellen taivutella ja pehmitellä, jotta se lähtisi rentoutumaan myös kaulastaan. Kuollutta suuta voi elävöittää ihan pienellä ohjan liikkeellä ja levottomalle suulle tulee tarjota tasainen tuntuma. Minä haen kaikkien hevosten kanssa sitä, että ne työskentelevät suoraan ''allani'' -siis eivät juokse altani karkuun, eivätkä jää pohkeen taakse lyllertämään. Siinä vaiheessa kun hevonen vastaa pohkeisiin pehmeästi, tulee ohjasta takaisin joustavasti, taipuu molempiin suuntiin ja ravaa sille ''määrätyssä'' tahdissa, liikkuu se oikein. En koskaan ajattele lyhentäväni hevosen runkoa tai nostattavani sen selkää ylös, vaan kun edellä mainitut asiat toteutuvat, liikkuu hevonen automaattisesti hyvin.


Siron suurin ongelma on sen loputon eteenpäinpyrkimys, ''kuollut'' suu ja taipumus painaa kuolaimelle. Kovilla kuolaimilla se toimii paremmin ja muut sillä ratsastaneet ovat tainneet niitä enemmän käyttääkin, mutta minä en vielä toistaiseksi ainakaan ole nähnyt sille mitään tarvetta. Kovan kuolaimen sijaan olen tarjonnut Sirolle erittäin vakaan ja pehmeän kuolaimen. Toivon, että säännöllisen opin myötä se uskaltaa luottaa ratsastajan käteen ja rentouttaa suunsa pysyvästi. Tällä hetkellä se kulkee 50% ajasta pehmeästi, mutta toiset 50% se on vahva ja puree kuolaimeen. Pysäytän hevosen usein päin aitaa tai muuten vain voimakkaasti, mutta silti koen tämän olevan parempi vaihtoehto kuin kovat kuolaimet. Pari viikkoa sitten Siro painoi kädelle vielä reilusti yli puolet ratsastusajasta, joten kehitystä on jo havaittavissa. 


Laukan ratsastaminen on vaikeaa. Suurimmalta osalta ravureista ei löydy mitään luonnollista taipumusta laukata tasapainoisesti, vaan se täytyy opettaa niille vähitellen. Sirolla on laukassa samat ongelmat kuin ravissa, mutta moninkertaisina. Kääntyminen on toisinaan vaikeaa, se on vahva, menisi mielummin matalana ja tietenkin täysiä. 

Laukassa kaikki tapahtuu paljon nopeammin. Vain muutaman laukka-askeleen sisällä minun on parhaimmillaan osattava kääntää, jarruttaa ja pyytää hevosta eteen. Avut täytyisi kuitenkin osata antaa yksitellen, jotta hevonen ehtii ymmärtää ja reagoida niihin. Jokaisen avun on hellitettävä juuri silloin kun hevonen vastaa siihen. Minä olen huomannut hyväksi keinoksi auttaa Siroa myös laukka-askeleen sisällä. Kun etujalat nousevat ilmaan, pyrin hieman jarruttamaan hevosta kevyellä kädellä ja lähinnä ylävartalolla, jotta se ei painuisi matalaksi ja silloin kun on takajalkojen vuoro polkaista vauhtia, kannustan jalalla eteen. Tämä kuulostaa vaikealta (ja sitä se todella onkin), mutta ne pienet pätkät kun saan kaiken ajoitettua oikein, on Siro laukannut jo täysin puhdasta laukkaa. 


Mitä enemmän ratsastan Sirolla ja paneudun siihen, sitä enemmän alan oikeastaan pitää siitä. Sirossa on paljon haastetta, mutta ei kuitenkaan liikaa. Siron kanssa ne hyvät hetket tuntuvat oikeasti hyviltä. Jokaisen askeleen tulee olla ratsastettu, mutta samalla kaikki on kuitenkin tehtävä niin pehmeästi, ettei hevonen hermostu ja karkaa avuilta totaalisesti. Täytyy kyllä sanoa, että aika kivoja pätkiä ollaan parhaimmillaan saatukin. Toivottavasti saan jatkaa tämän hevosen työstämistä pitkään ja joskus näyttää sen vaikka valkoisten aikojen sisäpuolella -mihin voi olla tosin vielä vaikka kuinka pitkä aika. 


Minun täytyisi nyt terästäytyä ja yrittää hommata myös enemmän videoita tänne blogiin, sillä kuvien kautta teksi jää aina jotenkin köyhemmäksi. Yritän saada kaiken kiireen keskellä uusia videoita sekä Sirosta, että Ompusta. Toistaiseksi ratsastan Siroa siis paristi viikossa, joten olen vihdoin päässyt tämän kanssa oikeasti työstämisen makuun, eikä treenikerrat ole yksittäisiä (ja sitä kautta minun taidoillani täysin turhia).


Kuinka moni on joskus työstänyt ex-ravuria? 
Mitä asioita juuri sinä olet kokenut tärkeiksi koulutuksen alkuvaiheessa? 
Mitä tykkäsit postauksesta? Analysoinko liikaa, liian vähän vai sopivasti?

perjantai 14. heinäkuuta 2017

Perjantain villit

Kaikki postauksen kuvat © Iina Makkonen
Rankka työ vaatii rankat huvit tai siis pikemminkin tyhmä pää vaatii kunnon nollaukset. Kulunut viikko on ollut kiireinen. Niin seuraavatkin viikot. Stressin määrä näkyy yöunissa. En saa iltaisin unta ja ehdin nukkua vain muutaman tunnin, kunnes herätyskello komentaa jo tulevan päivän aktiviteeteille. Huomenna (tai siis tänään) kello soi kuuden pintaan kun luvassa on aamutalli ja Ompun hoito ennen kuin Rasmuksen täytyy lähteä kisoihin.


Me ajauduttiin eilen Ompun kanssa pieneen riitaan ratsastuksen päätteeksi. Se ei olisi halunnut millään lähteä loppukäynneille rantaan kun kaverit pääsivät jo talliin syömään iltaruokiaan. Minullakin oli takana raskas päivä, joka rasitti sekä mieltä, että kehoa. Jos olisin ollut viisas, olisin vienyt hevosen talliin ja toivottanut sille hyvää yötä.

Veteen meneminen ei olisi tullut Ompulle kuuloonkaan. En kuitenkaan halunnut antaa periksi ja pitkän taistelun jälkeen sain sen kuitenkin menemään sinne. Toistin harjoituksen muutaman kerran, jonka jälkeen hölkättiin ylämäki tallille ja tamma pääsi vihdoin iltaruoillensa.

Otan aina jotenkin itseeni sen jos ongelmia tulee. Mietin pääni puhki mitä tein väärin, miksi tein niin kuin tein ja mitä traumoja se aiheuttaa hevoselle. Todellisuudessa vartin keskustelu veteen menosta ei lienee iso juttu? Ehkä minun pitäisi joskus olla vain armollisempi itselleni ja todeta, ettei kaikki vaan aina suju, eikä siihen tarvitse olla mitään ihmeellistä syytä.


Tänään me lähdettiin viettämään rentoa päivää ja tuulettamaan molempien aivoja maastoon. Iina lähti mukaan Ompun tukihenkilöksi. Metsässä asuvat pedot (siis kivet, kannot, oksa jossain väärässä asennossa jne....) syövät hevosia, mutta Iinalle ne eivät mahda mitään t. Omppu.


Tukihenkilön kanssa Omppu käyttäytyi jälleen kerran fiksusti ja me saatiin oikein piristävät iltahölkät. Näin yhden houkuttelevan puun rungon pientareella ja ei aikaakaan kun kaksi nohevaa tyttöä saivat puusta kyhättyä pienen esteen. Muutamien hyppyjen ja pienen loppuhölkän jälkeen oli aika suunnata takaisin tallille.


Harrastin yhtenä päivänä Facebook -kirppistelyä ja sain kokea kaikki sen synkimmät puolet. Olin suunnilleen raivon vallassa, mutta kahvitreffit tutun kouluvalmentajan seurassa sai senkin päivän kääntymään parhain päin. En olisi ikinä ilmoittautunut mihinkään leirille (nuuka mikä nuuka), ellen olisi kokenut ansaitsevani sitä todella. Siispä hankalista Facebook -kaupoista seurasi jotain hyvääkin ja me lähdetään Ompun kanssa elokuussa ratsastusleirille. Olen tainnut olla viimeksi sellaisella 12-vuotiaana.

Hyvää yötä ja mukavaa viikonloppua kaikille ♥

tiistai 11. heinäkuuta 2017

Sopivan hevosen tärkeys

Kaikki postauksen kuvat © Iina Makkonen
Ompun kanssa eletty arki on erittäin miellytävää -uskoisin, että meille molemmille. Kaikki ei toimi täydellisesti, mutta haastavuus ja helppous ovat keskenään tasapainossa. Täytyy sanoa, että vasta tutustuessani Omppuun olen tajunnut, millaisen hevosen minä oikeasti tarvitsen. Minulla on käynyt hyvä tuuri, että ihan vahingossa löysin itselleni sellaisen.


On olemassa helppoja hevosia ja on olemassa vaikeita hevosia. Tämä on kuitenkin suhteellista, sillä toiselle helppo onkin toiselle vaikea. Sopivan hevosen tärkeyttä ei voi korostaa liikaa. Itselleen sopimattoman ratsun kanssa joutuu liian usein pattitilanteeseen, jossa sekä hevosen, että omistajan mielenterveydet joutuvat koetukselle. Sopivan hevosen kanssa arki sujuu mukavan leppoisasti, vaikka haasteitakin sopivassa suhteessa löytyisikin.


Minä olen jostain syystä haalinut monesti itselleni liian vaikeita hevosia. Vaikka olen hevosille pärjännytkin, ei arki ole ollut nautinnollista. Esimerkiksi yhdellä hevosella nappasin useita palkintosijoja korkeimmillaan 110cm luokista, mutta arki oli yhtä helvettiä. En voinut maastoilla, eikä tavallinen perusratsastuskaan ollut aina mukavaa tai saati turvallista. Hyvien hermojen ja tasapainon ansiosta pärjäsin, mutta en missään nimessä nauttinut siitä elämästä niin paljon kuin sopivamman hevosen kanssa olisin nauttinut.

Mikki on viimeisin esimerkki. Se oli unelmieni hevonen, pirun hieno ja kapasiteetikas. Se ei kuitenkaan tehnyt elämää täysin onnelliseksi, sillä monet asiat olivat aivan liian vaikeita. Ei puhettakaan, että olisin voinut lähteä taluttelemaan hevosta pihalle, sillä se oli erittäin vaarallista hevosen kanssa, joka riekkui narun päässä vaarallisesti ja toisinaan yritti potkaista suoraan kohti. Matka maneesiin onnistui joten kuten, mutta alkukäyntien talutteleminenkin oli hankalaa, mikäli maneesissa oli samaan aikaan muita hevosia. Tallinomistajan Mikki sai kerran litistettyä alleen ja minä selvisin kaikista kohtauksista oikeastaan vain hyvällä tuurilla. Pahimpina aikoina jouduin pyytämään valmentajaa taluttamaan hevosen maneesiin, koska se tuntui itselleni liian vaaralliselta tehtävältä. Olin onneni kukkuloilla hienosta hevosesta, mutta arki sen kanssa oli toisinaan ihan liian vaikeaa ja vaarallista.


Toisten hevosten kanssa on taas käynyt niin, että ne ovat aivan liian helppoja ja tylsiä. Vaikka en mikään ruudinkeksijä tässä harrastuksessa olekaan, tykkään kuitenkin sopivassa suhteessa haastavista hevosista. En nauti tasaisen tappavasta elämästä, vaan kaipaan jotain työstettäviä asioita, jotta mielenkiintoni pysyy yllä. Liian helppojen hevosten kansa arki muuttuu tylsäksi ja huomaan, että pian koko ratsastus ei enää kiinnostakaan samalla tavalla.


Ajan kuluessa olen huomannut, että Omppu on loppujen lopuksi juuri täydellinen hevonen minulle. Sen kanssa riittää haastetta, eikä mikään toimi automaattisesti. Tämän vastapainoksi kuitenkin jo opitut asiat sujuvat helposti ja me voidaan viettää myös rentoja höntsäilypäiviä ilman, että mitään katastrofia tapahtuu. Tänään oli juuri sellainen päivä.

Ratsastin kentällä vartin verran ilman satulaa ja totesin, että tätä on harrastettava useamminkin. Oma kroppa tekee töitä ihan uudella tavalla kun ei ole satulaa ja jalustimia, joista voisi ottaa tukea. Lievää tuoli-istuntaa lukuun ottamatta istun ilman satulaa paljon paremmin kuin satulan kanssa. Satula saa jäädä jatkossa kaappiin ainakin kerran viikossa, mikä on mukavaa varmasti sekä minulle, että hevoselle.


Kentällä humputtelun jälkeen me painuttiin järveen viilentäytymään. Eihän se Omppu sinne ihan suosiolla mennyt, vaan jouduin taas kastautumaan suunnitelmista poiketen. Tällä kertaa nahkaiset ratsastussaappat saivat kokea märän kohtalon ja samoin tietty ratsastushousut. Kun olin polviani myöten vedessä, Omppu päätti seurata ja Iinan pienellä avustuksella sain hypättyä takaisin kyytiin.

Omppu kahlasi sujuvasti ja piti vedestä paljon. Se on ihana tunne kun näkee hevosen nauttivan ja siinä samalla omistajakin nauttii. Uimaan Omppu ei kuitenkaan halunnut vaan kääntyi sujuvasti takaisin rantaan aina kun vesi alkoi olla liian syvää. Nämä vesileikit on tarkoitus pitää molemmille osapuolille hauskana, enkä missään nimessä halua pakottaa Omppua tekemään sitä mistä se ei pidä. Ehkä myöhemmin kesällä se innostuu ihan uimaankin tai sitten ei. Sillä ei ole loppujen lopuksi mitään väliä. Ainakin tämä kahlaaminen on sen mielestä hauskaa puuhaa ja sehän on tärkeintä.


Minä en edes muista, koska olisin saanut viimeksi viettää näin mukavaa ja tasapainoista hevoselämää. Omppu ei järjestä mitään elämää suurempia ongelmia, se on terve (*koputtaa puuta*), toimiva ja mitä ihanin harrastuskumppani. Yksikään päivä ei kuitenkaan ole tylsä, mutta minun taitoni ovat riittäneet tämän hevosen kanssa vallan mainosti. Haasteita tulee eteen viikottain, mutta ne eivät vie yöuniani ja kaikki ovat kuitenkin vain aikaa ja työstämistä vaativia asioita. Toivottavasti asiat sujuvat jatkossakin yhtä hyvin ja saan viettää tämän ihanan hevosen kanssa monta antoisaa vuotta.


Mites teidän lukijoiden hevosharrastus sujuu? Onko teillä sopiva hevonen ja jos ei, niin millä tavalla se on sopimaton? 

maanantai 10. heinäkuuta 2017

Väsyneen talkoolaisen turinoita

Tallilla järjestettiin tänään kentän huoltotalkoot. Poikaystäväni Rasmus lähti kisamatkalle Keski-Suomeen ja hänen lava-autonsa jäi minulle käyttöön kun oma farmarini lähti poikien matkaan. Tilaisuus piti käyttää hyödyksi ja me päätettiin järjestää tallilla kentän huoltotalkoot. Talkoot pitivät sisällään kentän lanauksen, kivien keräämistä, sekä tietenkin hyvää yhteishenkeä ja töiden päätteeksi grilliruokaa. Poikaystäväni auto sai kunnian olla lanan vetojuhtajana ja toimi siinä työssä moitteetta.

Kuumahan siinä tuli. Aurinko paistoi täyttä häkää ja hiki virtasi. Töiden jälkeen päätettiin viedä Omppu uimaan. Pyysin yhtä tallikaveria toimimaan Ompun uintikaverina, sillä minulla oli jalassa ratsastushousut ja nahkaiset turvakengät. Eihän se Omppu ilman ''omaa äitiä'' järveen mennyt ja jouduin kastautumaan itsekin. Kun Ompun kaikki neljä jalkaa olivat järvessä, luovutin ohjakset Ellille ja siirryin rannalle ottamaan pari kuvaa kännykällä. 

Eihän se edes uinut, vaan kahlasi (mikä tosin riittää ensimmäiselle kerralle ihan mainiosti). Huomenna on tarkoitus mennä uudestaan järveen, mutta tällä kertaa ratsain. Saas nähdä kuinka meidän käy. 


Tämän postauksen tarkoitus ei ollut kuitenkaan puhua talkoista, eikä hevosen uittamisesta. Tulin nimittäin vastaamaan lukijoiden kysymyksiin, joita te laitoitte edelliseen postaukseen. Kysymyksiä tuli tällä kertaa mukavan maltillinen määrä ja pystyn vastaamaan kaikkiin niihin kysymyksiin, joihin haluankin. Pari kysymystä jätin pois ihan puhtaasti vain siitä syystä, että en koe niiden asioiden kuuluvan nettiin. Nyt kuitenkin pidemmittä puheitta kysymysten ja vastausten pariin.

© Iina Makkonen
○ Kuinka aiot ruokinnan toteuttaa opiskelijana ja työssäkäyvänä? Vapaa heinä, heinäverkot, onko joku toinen ruokkija sinun lisäksesi vai onko sulla aikaa itse käydä antamassa heinät useamman kerran päivässä?

Ruokinta toteutetaan kolmesti päivässä. Aamutalli klo 7:30, päiväheinät noin klo 15 ja iltatalli klo 20-21 välillä. Tarkoitus on, että hepat tarhaa siis noin 12 tuntia päivittäin, mutta keleistä ja muista muuttuvista tekijöistä se voi vähän vaihdella suuntaan ja toiseen. Päävastuu hoidosta on minulla, mutta saan varmasti apua kun pyydän ja ainakin ponin omistaja Iina auttaa muutaman kerran viikossa joko tallivuoroissa tai tallihommissa ylipäätään. Minulla asuu myös paljon sukulaisia ja kavereita täällä, joten apukäsistä ei varmasti ole pulaa jos/kun apua tulen tarvitsemaan. Tämä rytmi on siis suunniteltu toimimaan koulun ja tulevien harjoitteluiden kanssa, mutta valmistumiseni jälkeen täytyy katsoa mistä töitä saa ja kuinka se tulee vaikuttamaan tähän touhuun. Työvuoroja mulla on vaan enää kuukaudeksi eteenpäin ja koulun alkaessa jätän vain yhden pikkuduunin ''voimaan'', missä mulla on liukuvat työajat, jotka saan 90% päättää itse, joten se ei ainakaan tule koitumaan ongelmaksi.

○ Millaisia konkreettisia muutoksia Ompun arkeen siis tulee syksyllä, vai pysyvätkö asiat uudesta tallista huolimatta ennallaan?

Eipä sillä muutu kuin maisemat. Sekä tietty liikenteen seassa kulkemiseen on totuttava paremmin, sillä uudelta tallilta maneesille on kuljettava 1km matka kylän läpi. Päivärytmi on suunnilleen sama sekä nykyisessä, että tulevassa tallissa ja hyvä niin, sillä se näyttää toimivan Ompulle paremmin kuin hyvin. 

○ Millainen uusi talli on? Onko maastoja jne.

Se on ihan tavallinen pieni maalaistalli. Siellä on kaikki tarvittava, mutta ei mitään hienouksia. Maastoja löytyy jonkin verran ihan pihapiiristä ja enemmänkin jos lähtee vähän kauemmas. Tallista tulee sitten enemmän juttua ja kuvia kunhan pääsen muuttamaan sinne. 

○  Kuinka kauan Omppu tarhaa päivisin?

Omppu tarhaa nyt vähintään 12 tuntia vuorokaudessa.

○ Mikä on mielestäsi oikea turparemmin kireys?

Niin löysä, että se on vain ''näön vuoksi'' paikoillaan, eikä missään nimessä saa estää hevosta avaamasta suutaan. 

○ Mikä kuolain Ompulla on ja miksi?

Ompulla on nyt Sprenger Dynamic RS Aurigan ja ihan vain siksi, että olin mainoksen uhri :D Kaikilla minun hevosilla on aina joko nivel- tai kolmipalakuolain. Ompulla kolmipala, koska hammasteknikko on niin suositellut matalan kitalaen vuoksi. 

○ Mitä mieltä olet nuoren hevosen lomista? Saako/pääseekö Omppu esim. laitumelle miettimään oppimaansa?

Kyllä ne lomat hevosen elämään kuuluu, mutta minä en suunnittele niitä kovinkaan paljon etukäteen. Omppu saa lomaa silloin, kun minulla on elämässä kiireisimpiä jaksoja ja tekee taas töitä silloin kun minäkin ehdin. Tietty jätän sen lomalle aina jos tuntuu siltä, että se sitä tarvitsee. Toistaiseksi ''ylimääräisille'' lomille ei ole kuitenkaan ollut tarvetta. Laitumellahan se ei ole ollut tänä kesänä juuri ollenkaan, mutta ehkä ensi kesänä saa laiduntaa sitten normaalisti.

© Iina Makkonen
○ Mitä Ninnille kuuluu? 

Oikein hyvää :)

○ Miksi muutit uuteen asuntoon?

Halusin, että Ninni saa oman huoneen. 

○ Käykö Ninni paljon mukanasi tallilla?

Jonkun verran joo. Tulevaisuudessa varmaan enemmänkin kunhan kasvaa. 

○ Onko pettymys jos Ninni ei halua isona ratsastaa/heppailla?

Ei todellakaan! Hän saa harrastaa juuri sitä mitä haluaa. 

○ Voisitko julkaista uudelleen kaikki vanhat postauksesi?

En, koska en näe siihen mitään tarvetta. 

○ Asutko miehesi kanssa yhdessä ja kauan olette olleet nyt yhdessä?
Ei asuta virallisesti yhdessä. Ollaan seurusteltu nyt vähän päälle vuoden verran. 

○ Haluatko miehesi kanssa naimisiin? Entä lapsia?

Naimisiin haluan joskus, mutta lapsia en.

○ Vieläkö ratsutat sitä suomenhevosta, Siroa? Jos kyllä, niin miten teillä on mennyt?

Tällä hetkellä on sovittu, että ratsastan Siroa kahdesti viikossa. Ihan hyvin sillä menee. Palaan tähän aiheeseen kokonaisen postauksen kera, kunhan saan Sirosta uusia kuvia ja ehkä videoitakin. Tässä kuitenkin pieni videopätkä Sirosta.


Se niistä vastauksista tällä kertaa. Kiitos vielä kaikille kysymyksistä! 

perjantai 7. heinäkuuta 2017

Isoja päätöksiä

Kaikki postauksen kuvat © Iina Makkonen
Eilen irtisanoin maneesitallin vuokrasopimuksen lopullisesti. Lähdin sieltä reilu viikko sitten niillä puheilla, että tulen takaisin viimeistään syksyllä. Elämä kuljettaakin nyt eri suuntaan ja me voidaan sanoa ainakin elämän tässä vaiheessa maneesitallille hyvästit. Elämää ja arkea lähdetään rakentamaan nyt ihan toisella tavalla.


Tällä viikolla sain kuulla mahdollisuudesta tuoda hevoset Kuvansiin, siis samalle kylälle missä itse asun. Nykyinen 15 kilometrin tallimatka vaihtuu yhden kilometrin mittaiseksi ja käytäntö ihan toiseksi. Syyskuusta alkaen vastaan Ompun hoidosta aamusta iltaan täysin itsenäisesti.

Kaikkea uutta ja jännää on siis luvassa. Ensimmäistä kertaa huolehdin itse kaikesta. Täytyy hommata kuivikkeita, heinät, ruoat ja olla valmis nousemaan aamutallin vaikka pakkasta olisi -30 astetta ja taivaalta sataisi jääkalikoita.

Ompun mukana muuttaa kaverini Iinan shetlanninponi, joka on myös minun vastuullani suurimmaksi osaksi. Tietty Iinasta on myös apua toisinaan Ompun hoidossa. Ollaan kuitenkin sovittu, että päävastuu jää minulle ja Iina auttaa sen minkä yrittäjän arjeltaan ehtii.


Ompulle tulee nyt harmittavasti kaksi muuttoa melkein peräkkäin. En kuitenkaan tiennyt nykyiselle tallille sitä viedessäni, että tälläinen mahdollisuus tulee eteen. Tällä viikolla sain kuitenkin tietää, että lähistön tallilta tilaa tyhjenee ja olin ollut jo ikään kuin jonossa sinne pidemmän aikaa.

Onneksi muutto ei kuitenkaan tapahdu ihan heti ja saadaan nauttia nykyisestä tallista vielä melkein kahden kuukauden ajan. Painosanalla nauttia, sillä me ollaan edelleen viihdytty todella hyvin.


Omppu on liikkunut koko ajan todella hyvin. Se saakin nyt sattumalta useamman vapaan peräkkäin minun kiireiden ja huomisen reissun vuoksi. Ensi viikolla ohjelmassa olisi kevyitä koulutreenejä ja maastoilua. Omppu on kehittynyt niin kovaa vauhtia, että en ota sen kanssa nyt mitään stressiä. Lisäksi uudelta tallilta on maneesille matkaa vain kilometrin verran, joten syksystä alkaen treenit tulevat olemaan taas vähän totisempia. 


Mukavaa saada kaikki hyvät jutut yhdistettyä samaan pakettiin. Saan itse vaikuttaa hevoseni hoitoon mahdollisimman paljon (siis saan päättää kaiken :D) talli on pieni ja rauhallinen, jossa Omppu viihtyy varmasti ja hyvät treenimahdollisuudet ovat alkukäyntien päässä kotipihasta. Voiko parempaa enää toivoa?

On tainnut tulla niin paljon infoa, että olisikohan se kysymyspostauksen paikka? Laittakaahan kyssäreitä tulemaan, niin minä vastailen niihin viimeistään parin päivän päästä. Siihen asti moido ♥

tiistai 4. heinäkuuta 2017

Elämä hymyilee


Tänään oli ihanan lämmin päivä. Aloitin aamuni kirjoittamalla vuokra-sopimuksen uuteen asuntoon, jonka jälkeen menin töihin pariksi tunniksi. Päivän katkaisi lounastreffit äitini, veljeni ja tätini kanssa. Kävin vielä töissä pyörähtämässä, jonka jälkeen kurvasin tallin pihaan odottaen innolla sovittua maastoreissua. Tutustuttiin uuden tallin maastoihin käyntilenkin merkeissä yhdessä Emmin, Ompun ja Emmin lainaratsun kera. Matkaa kertyi vähän päälle 7km. Sää suosi, ötökät ei meitä löytäneet ja Omppu ylitti käytöksellään kaikki minun odotukset. 

Poikaystäväni oli perunut illan siivoustreffit omien harrastustensa vuoksi, mutta kotiin tullessa sain yllätyksekseni huomata kodin olevan jo siivottu. Minä pääsin siis pälkähästä ja sain viettää muutaman tunnin sohvan nurkassa katsoen telkkaria ja syöden vähän herkkuja. Nukahdin päiväunille, joilta minut herätettiin 21:30. Otettiin illalla poikaystävän kanssa vielä yhdessä lava-auto alle ja käytiin mönkimässä lähistön metsäteillä. 


Olipahan kyse sitten hevosesta tai ihmisestä, niin kyllä itselleen mieluinen ja toimiva arki sen onnellisuuden tekee. En minä ainakaan tarvitse mitään suuria juhlia, matkustelua tai mitään muutakaan erikoista. Kun arki toimii ja päivät ovat itselleen mieluisia, niin olen täysin tyytyväinen elämääni.

© Aino Huupponen
Omppu on kotiutunut uudelle tallille hyvin. Alku näytti kieltämättä hankalalta, mutta muutos parempaan näkyi jo parin päivän kuluttua.

En voinut kuvitellakaan kuinka helppoa elämä voisikaan tuon hevosen kanssa olla. Olen tottunut siihen Omppuun, joka on ärsyttävä hoitaa, jota ei voi sitoa turvallisin mielin kiinni, jonka jalkoja on lähes mahdoton harjata, kaviot ovat vaikeat puhdistaa ja suojien laitto vähintäänkin epämiellyttävää. Satulaa laittaessa hevosen ilme muuttuu kärttyiseksi ja jos menen sen karsinaan tai tarhaan ilman lahjuksia, se näyttää minulle kauniin naamansa sijaan mielummin takapuolen. 

Olen jo muutaman päivän ajan hoitanut Omppua, joka seisoo kahdelta puolelta kiinni sidottuna rauhallisesti. Se tuntuu jopa nauttivan harjauksesta, eikä varustaminenkaan tunnu enää stressaavan sitä. Olen parina päivänä jopa saanut pyyhittyä hiet sen päältä märällä sienellä ilman, että se on huolestunut siitä. Kun otan sen kiinni tarhasta tai tallista, se kääntyy iloisesti minua vastaan eikä yritä päästä tilanteesta karkuun. 


Treenitkin ovat sujuneet poikkeuksellisen hyvin. Heppa on ollut mukavan reipas ratsastaa ja silloin kun kuskikin on kartalla, Omppu näyttää parasta osaamistaan. On se vaan niin mukava ratsastaa. Ratsastuskuvat on kuvattu sunnuntaina, jolloin Aino oli pitkästä aikaa meidän mukana talleilemassa. Onneksi olikin, sillä Aino sai maastakäsin katsottua ratkaistua meidän laukanvaihto-ongelman. En ollut uskaltanut koota Omppua tarpeeksi hyvin vaihtoihin, jolloin se jäi aina takaa ristilaukalle toiseen suuntaan. Ainon vinkeillä vaihto onnistui puhtaasti kerrasta vaikeampaan kierrokseen, jonka jälkeen treenit voitiin päättää hyvillä mielin. 


Heinäkuu vaikuttaa kiireiseltä. Meidän muutto tulee viemään paljon aikaa, sillä uusi koti on 40 neliötä nykyistä isompi ja nykyiset huonekalut eivät riitä mitenkään täyttämään uutta kotia tarpeeksi kodikkaasti. Värimaailmakin vaihtuu, joten myös kaikki tekstiilit on ostettava uusiksi. Ruokapöydän pinnan lakkaamisen vähän tummemmalla lakalla oikaisin tällä kertaa ja kulutin säästöni uuteen ruokapöytään. 

Kaikilta kiireiltäni yritän kuitenkin nauttia kesästä, Ompusta, perheestä, ystävistä ja ihan kaikesta ♥ Mites teidän lukijoiden kesä on mennyt?