torstai 28. syyskuuta 2017

Lastaus- ja kuljetusharjoituksia yhdessä ammattilaisen kanssa - Mieletöntä edistymistä

Kirjoitin maanantaina viimeksi lastaukseen ja kuljetukseen liittyvän postauksen, jossa kerroin aloittaneeni yhteistyön Jaana Pohjolan kanssa. Jos et ole lukenut ensimmäistä postausta ja katsonut ensimmäisiä lastausvideoita, kannattaa se tehdä nyt. Ensimmäiseen postaukseen pääset tämän linkin kautta. Jaanan tekemisiä voit seurata myös eläinkoulutus.fi tai Facebook/eläinkoulutusblogi.


Lastaustreenit saivat jatkoa tiistaina. Hevoset odottivat malttamattomina portilla kun kiinnitin autoa traileriin.

Voisin tiivistää molempien hevosten treenit samaan syssyyn, sillä eroavaisuuksia ei juurikaan ollut. Kumpikin hevonen tuli lastaussillalle hyvin ja kertaakaan peruuttamatta jatkoivat pienin askelin sisälle traileriin. Edellisen  päivän mukavat treenit olivat siis jääneet hyvin muistiin, sillä tämä ei olisi todellakaan onnistunut aiemmin kummankaan kanssa.

Olen äärettömän tyytyväinen hevosiin. Alla olevilta videoilta voitte itse katsoa tiistain treenit. Haluan vielä muistuttaa, että ihan jokainen hetki molemmilta päiviltä on kuvattu, joten ei se loppujen lopuksi tämän vaikeampaa ole. Tietenkin meillä on vielä pitkä matka kulkemiseen, mutta kyllä tämä on jo erittäin hyvä alku.




Seuraavaksi edessä on ainakin näiden hevosten kohdalla se vaikein osuus; kuinka se saadaan jäämään sinne rauhallisesti? Jatkoa on luvassa ensi viikolla, sillä seuraavat treeniohjeet on jo saatu. 

Mitä mietteitä herättää? Kuka meinaa itsekin alkaa treenata oman hepan kanssa helpompaa lastattavuutta?

tiistai 26. syyskuuta 2017

Olisitko sinä sopiva persoona meidän porukkaan?

© Emmi Kinnunen
Meidän ryhmärämä kaipaisi pientä täydennystä. Jos siis kaipaat rentoa ja monipuolista hevostelua, sekä tietenkin myös toisten hevosihmisten seuraa niin kannattaa jatkaa lukemista.

Olen jo pitkään pyöritellyt mielessäni, että hankkisin Ompulle jonkun vuokraajan. En kuitenkaan koe, että vuokraajan etsiminen olisi meille se sopivin tapa hankkia lisäkäsiä tallille. Ensisijaisesti en tarvitse rahaa, enkä myöskään halua ketään joka käy itsenäisesti kerran viikossa hiittaamassa hevosen sen kummemmin muuten osallistumatta sen elämään. Mitä sitten oikein etsin?

Jos sinä olet Varkaudessa tai jossain lähiseudulla asuva heppahöperö, tämä voisi sopia sinulle. Etsitään hoitajaa, liikuttajaa, apukättä ja kaveria jakamaan harrastuksen ilot ja surut. Meillä hevostelu on varsin monipuolista, sillä nämä hoidetaan itse alusta loppuun huolella hevosen hyvinvoinnista tinkimättä. Ratsastaa saa omien taitojen mukaan ja jos niitä ei tarpeeksi ole, voidaan opetella yhdessä lisää. Ei kuitenkaan pelkästään ratsastuksesta kiinnostuneille, sillä hevosen elämään kuuluu paljon muutakin. Oikein motivoituneelle ihmiselle tämä voisi olla hyvä diili. Harrastaa voidaan yksin tai yhdessä miltä milloinkin tuntuu.

Onhan tässä tietenkin jotain ehtojakin. Sinun on oltava ehdottoman rehellinen ja kyettävä noudattamaan annettuja ohjeita. Sovituista asioista tulee pitää kiinni ja jos, tai kun meille ihmisille niitä virheitä sattuu, on niistä kerrottava rehellisesti. Mitään ikärajoitteita ei ole, mutta ei tämä pesti ihan lapsillekaan sovi.

Paikka ''täytetään'' ainoastaan sopivan henkilön löydyttyä, sillä mitään pakollista avun tarvetta meillä ei ole.

Mikäli kiinnostuksesi heräsi, laita mailia malava.laura@gmail.com tai mikäli ollaan jo ennestään tuttuja niin vaikka facebookissa yksityisviestillä :)

maanantai 25. syyskuuta 2017

Lastaus- ja kuljetusharjoituksia yhdessä ammattilaisen kanssa - Ensimmäiset harjoitukset

© Tiia Jordan

Saan ilokseni ilmoittaa, että olen aloittanut varsin mielenkiintoisen yhteistyökuvion hevosten lastauksen ja kuljetuksen suhteen. Tavoitteeni on saada molemmat hevoset työstettyä helposti lastattaviksi ja kuljetettaviksi nuorukaisiksi, koska molempien tulevaisuudessa on näkyvissä kilpakentät ja ihan aina niihin ei kävelemällä päästä. Kuinka tämä sitten onnistuu? 

Yhdessä ammattilaisen kanssa


Jaana Pohjola, eläinten käytösneuvoja ja hevosten valmentamisen, käyttäytymisen ja kouluttamisen maisteri otti haasteen vastaan ja aloittaa valmentamaan meitä sekä lastauksen, että kuljetuksen suhteen. Valmennus tapahtuu verkkovalmennuksena, eli Jaana antaa minulle toimintaohjeet ja minä videoin kaikki lastaustreenit arvioitavaksi sekä tietenkin saadakseni taas seuraavalle kerralle uusia ohjeita. 

Jaana pitää asiantuntijablogia: https://elainkoulutus.fi/ ja hänellä on myös Facebook-sivu: Eläinkoulutusblogi.

© Tiia Jordan

Voiko tämä toimia?


Kun tajusin mitä tuli sovittua, minua alkoi vähän mietityttää koko juttu. Miten ihmeessä tämä voisi toimia? Olenhan paininut tämän lastauksen ja kuljetuksen kanssa jo niin kauan saamatta tarpeeksi hyvää lopputulosta. Välillä onnistun, mutta useammin epäonnistun. Päätin kuitenkin heittäytyä juttuun täysillä mukaan ja todeta, ettei minulla ole mitään menetettävääkään. 

Omppu on näistä kahdesta kattila-aivosta se helpompi tapaus. Sen saa parin ihmisen voimin kyytiin muutamassa minuutissa koska vain ja kun takapuomi laitetaan kiinni, se tyytyy kohtaloonsa ja jää seisomaan niille sijoilleen. Omppu kuitenkin pelkää kuljetusta jonkin verran ja mitä enemmän sitä ollaan kuljetettu, sitä vaikeampi se on aina seuraavalla kerralla saada kyytiin. Parhaimmillaan olen (tuurilla) saanut sen yksinkin lastattua, mutta nyt tilanne on kuljetusten vuoksi vähän vaikeutunut.

Fiona on taas haastavampi tapaus. Sen ei meinaa mennä kirveelläkään kyytiin (okei, tätä ei olla kyllä vielä kokeiltu :D) ja jos sen jollain armeijalla traileriin saa, tulee se takapuomin ali pois ennen kuin ehtii kissaa sanoa. Fionakin on parhaillaan mennyt jopa lähettämällä kyytiin, mutta takapuomia ei silloin laitettu. Kerran yhden tappelun päätteeksi se purkautui oma-aloitteisesti trailerista pois ja sen jälkeen lastaus on ollut aina vain vaikeampaa. 

Omppu on siis tavallinen kokematon nuori hevonen, mutta Fionaa voi kutsua jo oikeasti hankalaksi lastattavaksi. Nähtäväksi jää, kuinka meidän käy näiden harjoitusten kanssa ja saadaanko sitä lopputulosta mitä tavoitellaan, eli hevosten tulisi lastautua helposti vain yhden ihmisen voimin

Ensimmäiset harjoitukset


Tänään oli aika ryhtyä tuumasta toimeen ja startata projekti tulille. Ensimmäiset harjoitukset vaikuttivat helpoilta. Ei tarvinnut kuin kutsua hevonen lastaussillalle, palkita se ja toistaa sama kymmenen kertaa putkeen. Kymmenen toiston jälkeen hevonen piti viedä karsinaan jossa ei ole heiniä tai mitään ''virikkeitä'', jotta sen olo olisi mahdollisimman tylsä. Minä taisin pitää hevosia karsinassa väliajoilla aina noin viiden minuutin ajan, ennen kuin siirryin trailerille tekemään seuraavaa kymmenen toiston satsia. Harjoittelin kolmessa erässä ja harjoitusten kokonaiskesto oli noin kahdeksan minuuttia yhtä hevosta kohden (+tietenkin ne väliajat karsinassa), eli varsin maltillisesti aloitettiin. Enempää ei olisi toki tarvinnutkaan tehdä, sillä hevoset edistyivät huimasti jo ensimmäisellä harjoituskerralla. 




Lastaustreenien jälkeen laitoin videot Jaanalle kysyäkseni palautetta ja tietenkin ohjeita seuraaviin treeneihin. Jaana kehui, että harjoitukset sujuivat hienosti ja osasin kuulemma lukea hevosta hyvin. Sain kuitenkin ohjeeksi palkata hevosta myös silloin kun se tulee oma-aloitteisesti sillalle, enkä vain työntää sitä pois kehumatta. Jaana painotti, että hevoselle tulee antaa aikaa tutustua traileriin rauhassa, mutta olisi kuitenkin tarkoituksena, että minä ehdin pyytää hevosen poistumaan ennen kuin se ehtii tehdä sen itse. Ihannetilanne olisi myös se, etten joutuisi missään vaiheessa vetämään hevosta kyytiin vaan sen tulisi motivoitua niin paljon, että se suorastaan hinkuisi päästä takaisin traileriin. 

Seuraavalla kerralla jatketaan tämän asian kanssa ja mikäli hevoset ovat valmiita, lisätään vaatimustasoa hieman. Tärkeintä tässä ja tietenkin muissakin hevosten kanssa tehtävissä harjoituksissa on se, että hevonen saadaan ymmärtämään mitä siltä halutaan ilman ylimääräisiä voimakeinoja. 

Näiden ensimmäisten harjoitusten myötä minulle tuli hyvin positiivinen olo tätä yhteistyötä koskien. Kerrankin minulla on sellainen tunne, että nyt tässä hommassa on jotain järkeä ja järjestelmällisyyttä. Minullakin tuppaa olemaan se pahe, että haluaisin kaiken tapahtuvan heti kerralla, enkä ole aiemmissa lastaustreeneissä muistanut pilkkoa asioita tarpeeksi pieniin palasiin. Mitä enemmän tätä perustyöskentelyä malttaa tehdä, sitä toimivampia näistä nuorita tulee jatkossa. Se, että pääsenkö tavoitteeseen on tietenkin vielä epävarmaa, mutta ainakin vielä tässä vaiheessa sekä minun, että valmentajan fiilikset ovat hyvinkin toiveikkaat. Jatkoa on luvassa. 




sunnuntai 24. syyskuuta 2017

Nuoriso ensimmäistä kertaa kilpailuissa


Tänään se kauan odotettu päivä koitti ja pääsin avaamaan kisauran molempien hevosten kanssa. Aamu alkoi varsin jännittyneissä tunnelmissa, eikä aamupalakaan meinannut maistua. Olin samalla kuitenkin hyvin innostunut ja täpinöissäni. Itselläni oli takana kisataukoa noin puolitoista vuotta. Siihen kun lisätään kaksi kokematonta ensikertalaista, ei ole ihme jos vähän jännittää. Onneksi kaikki meni kuitenkin hyvin. En ollut asettanut kilpailuille oikeastaan muita odotuksia, kuin että päivästä pitäisi selvitä hengissä ja maaliin asti päästä radoilla. Tavoitteet tuli täytettyä.

Ensimmäinen ei-sijoittunut


Fiona starttasi ensimmäisenä. Se oli verryttelyssä varsin mukava ratsastaa, eikä katsomon puoleinen päätykään aiheuttanut kummasteluja. Yhtä esteillä vuorattua nurkkaa se vähän pelkäsi, mutta en tehnyt asiasta suurta numeroa vaan annoin ponin oikoa sen kulman. Fionan kanssa ei kannata jäädä riitelemään, sillä yleensä se alkaa pelätä sitä vain kahta kauheammin. Parempi on kun se saa pari kierrosta kiertää pelottavan asian vähän kauempaa, niin ei tarvitse ajautua turhiin konflikteihin.

Radalla Fiona toimi ihan hyvin ja tuloksena oli 0-0. Loppua kohden poni selvästi väsyi ja vauhti alkoi hiipua, mutta sain ratsastettua ihan ok uusinnan ja jäin muutaman sadasosan päähän sijoituksesta. Ponnistuspaikkojen kanssa oli vähän hakemista, mutta yhtäkään kovin isoa virhettä ei kuitenkaan tullut (kaikki olivat siis tasaisen paskoja :D).


Luokattoman huonoa ratsastusta


Ompun selässä olo tuntui kotoisammalta. Se oli kuitenkin tänään harvinaisen vetämätön. Omppu ehti höyrytä ulkona kaikki energiansa jo talutellessa, että verryttelyyn tai varsinkaan radalle ei paljon paukkuja jäänyt. Turha tässä selitellä, sillä olisihan minun pitänyt osata ratsastaa oli hevonen väsynyt tai ei. 

Ompun radassa mätti oikeastaan kaikki. Annoin hevosen kulkea pitkänä ja löysänä, enkä osannut ratkaista ponnistuspaikkoja suuntaan tai toiseen. Rata oli alusta loppuun epätoivoista räpellystä, mutta hevonen selvitti kaikki tehtävät hienosti, vaikka kuski yritti parhaansa mukaan hankaloittaa hevosen työskentelyä. Tästäkin kuitenkin tuloksena 0-0 ja vain pari sekuntia Fionaa hitaampi, mutta tuloslistassa Omppu taisi keikkua vasta noin puolessa välissä luokkaa. Aika hieno suoritus ensikertalaiselta, joka joutui ihan yksin selvittämään kaikki tehtävät.


Oma ratsastus jäi tänään harmittamaan kyllä todella paljon, mutta hevosiin olen enemmäin kuin tyytyväinen. Ne käyttäytyivät kisapaikalla hienosti ja tekivät molemmat parhaansa sillä koulutustasolla millä ne nyt ovat. Tästä voin jatkaa hyvillä mielin kohti seuraavia koitoksia.

Mitäs mieltä sinä olet?


lauantai 16. syyskuuta 2017

Ompun estetreenit


Omppu pääsi eilen maneesille hyppäämään viimeisen kerran ennen tulevia kisoja. Estetreenit ovat jääneet väliin kesällä, sillä Harjurannalla ei ollut kummoista estekalustoa. En kyllä suoraan sanottuna kaivannutkaan hyppäämistä. Vasta Fionalla hypätyn ratatreenin jälkeeen innostus esteitä kohtaan palasi entiselleen.


Omppu on ollut aina vähän haastava hypätä. Ei siksi, että se ei hyppäisi kaikkea mitä sen eteen laittaa vaan siksi, että lähestymiset ovat olleet haastavia. Alkukesästä se oli niin tukevassa kunnossa, että liikkuminen itsessään tuntui tosi työläälle. Sillä on iso ja voimaton laukka ja siihen kun yhdistetään laiskuus, ei esteelle lähestyminen ole mitenkään helppoa. Jouduin puskemaan hevosta eteenpäin, eikä säätövaraa ollut juuri yhtään suuntaan tai toiseen. Joskus se liikkui ensimmäisten verkkahyppyjen ajan vähän innokkaammin, mutta suurimmaksi osaksi hyppääminen oli sellaista väkisin ähertämistä. Minun taitotaso ei riittänyt ratsastamaan niin isoa ja hidasta hevosta.

Eilen oli eri ääni kellossa. Ensimmäisen esteen nähdessään se jopa lievästi ryöstäytyi ja hyppäsi megaloikan esteen yli ja jatkoi ilakointia vielä esteen jälkeenkin. Aloin ottamaan ohjia enemmän käsiini ja se innostui entisestään. Ihan kuin hevoseni oltaisiin vaihdettu toiseen tai joku on käynyt antamassa sille salaa jotain energiapitoista ruokaa. Oli syy mikä tahansa, niin nyt hyppääminen oli äärimmäisen kivaa meistä molemmista. Ajatella, että esteelle tullessa sain suurimmaksi osaksi vain jarrutella ratsuani sopivaan etäisyyteen.



Olin ajoittain jopa vähän hukassa, kun olin tottunut niin erilaiseen Omppuun. Pidän kuitenkin tästä versiosta enemmän, joten kuka tahansa entisen vei mennessään niin saa pitää hyvänään!

Otettiin todella maltillinen määrä hyppyjä ja kahta verkkahyppyä lukuun ottamatta kaikki hypyt tulivat videoitua. Hyppäsin muutaman linjan, jonka jälkeen tulin suoraan saman radan kuin Fionan kanssa. Omppu hyppää elämänsä toista kertaa rataa ja hyppykertoja kokonaisuudessaan on takana ehkä kymmenen, joten siihen nähden homma sujuu mielestäni hyvin. Lopuksi tulin yhden linjan vielä paristi uudestaan, jolloin jälkimmäistä okseria nostettiin ensin 90cm korkeaksi ja lopuksi hyppäsin ensimmäistä kertaa Ompulla 100cm okserin. Este tuntui pieneltä ja se ylittyi vaivattomasti.


Lähden kisoihin molempien heppojen kanssa kyllä tosi hyvillä mielin. Tietenkin yleisö ja muut häiriötekijät saattavat hankaloittaa suorituksia, mutta tiedän hevosten olevan valmiita koitokseen. Jos en ehdi postailla ennen kisoja, niin pitäkäähän meille peukkuja viikon päästä sunnuntaina :)



Videon © Tiia Jordan
Kaikki kuvat on videolta kaapattuja

perjantai 15. syyskuuta 2017

Kevyt koulutreeni kotikentällä


Eilen Fionan maneesiurakan päätteeksi Omppukin pääsi kevyelle kenttäjumpalle. Olen tehnyt kesän ja syksyn mittaan sellaisen huomion, että Omppu kaipaa varsin säännöllisen liikutuksen kestääkseen mukavana ja yhteistyöhaluisena. Jo kahden peräkkäisen vapaapäivän jälkeen kaikki on tuplasti vaikeampaa. Kun kyseessä on nuori hevonen, on niitä vapaitakin tietty pidettävä. Yritän kuitenkin kaikkien mahdollisuuksien mukaan hoitaa asiat niin, ettei monia peräkkäisiä vapaita tulisi.


Keväällä ja alkukesästä Ompun takapolvet alkoivat vähän vaivata. Ei mitenkään suuresti, mutta kuitenkin. Ostin sille MSM-inkivääri nivelvalmistetta ja osittain sen, sekä takapolvia tukevan liikunnan ansiosta ne ovat nykyään täysin oireettomat. Jos joku ei tiedä niin mainittakoon, että takapolvivaivat ovat erittäin yleisiä nuorilla hevosilla ja niihin paras lääke on oikea liikunta. Koska oireilu oli niin lievää ja kotikonstein loppunut kokonaan, en ole huolissani asiasta. Jos oireilu jatkuisi tai esiin tulisi lievääkään ontumista, varaisin ajan klinikalle. Onneksi se ei näytä tällä hetkellä tarpeelliselta.

Kieli keskellä suuta
Eilinen jumppa aloitettiin avotaivutuksilla käynnissä molempiin suuntiin. Käynnin ratsastaminen on muutenkin Ompun kanssa vaikeaa ja kun siihen yhdistää jonkun haastavan tehtävän, on vaatimustaso huipussaan. Onneksi ollaan maneesittomalla tallilla ja kelien armoilla, joten tulevan syksyn ja talven aikana on varmasti monta käyntitreeniä tiedossa.

Aina silloin kun kuski osasi pyytää ja hevosen jalat vastasivat pyyntöihin menemättä solmuun, saatiin ihan kivoja pätkiä. Eipä taidettu kuitenkaan mennä yhtään kokonaista suoraa korrektia avoa alusta loppuun, mutta ihan mukavia pieniä pätkiä saatiin.

Niin että mitenkä nämä piti laittaa? T. Omppu
Avotaivutusten jälkeen oli aika siirtyä raviin. Harvoin maltan ratsastaa ja jumppailla hevosta pitkään käynnissä, mutta ilmeisesti se olisi hyödyllistä, sillä alla oleva kuva taitaa olla ensimmäiseltä tai korkeintaan toiselta ravikierrokselta.


Hevosten selässä tai varsinkaan nuorten kanssa saa harvoin sitä tunnetta, että enää tästä ei puutu mitään. Ompun kanssa sain eilen monta sellaista hetkeä kun tajusin, että nyt on kaikki palaset kohdallaan. Hevonen liikkui joustavasti ja isosti eteen juoksematta tippaakaan liian kovaa, se kantoi itsensä rehellisesti ja oli pehmeän ryhdikäs. Tunsin, kuinka takajalat työskentelevät rungon alle ja minä sain vaan keskittyä istumaan hiljaa ja pitämään mahdollisimman tasaisen, joustavan ja kevyen tuntuman.


Ne ''täydelliset'' kohdat kestivät kerrallaan muutamista metreistä korkeintaan puolikkaan kierroksen verran, mutta ovat kultaakin arvokkaampia tässä hevosharrastuksessa. Kun joskus kokee hevosen liikkuvan erittäin hyvin, osaa sitä samaa tunnetta tavoitella myös jatkossa.

Treeniin mahtui tietenkin myös niitä huonompia kohtia, milloin kaikki ei tuntunutkaan enää hyvälle. Varsinkin vasempaan kierrokseen ravi tuntui vähän hankalalta, kun Omppu olisi halunnut kulkea käyrän banaanin muotoisena pää ja pylly ulospäin suuntautuen. Kun korjasin asetusta, lipsahti pylly vielä enemmän ulos ja oli työn ja tuskan takana saada se liikkumaan suorana rungostaan vain kevyesti asetettuna kaarteen suuntaisesti. Tämäkin asia saatiin loppujen lopuksi selvitettyä ja molemmat suunnat alkoivat tuntua melko tasapuolisilta.

Otin pienet pätkät laukkaakin molempiin suuntiin, mutta kentän pohja oli paikoittain vähän liukkaan tuntunen ja vaikka hevonen ei edes liukastellut, tuntui epäreilulta laukkuuttaa sitä pohjalla, missä on jokaisen märemmän kohdan sattuessa tasapainoteltava.




Emmi kokeili Omppua myös ensimmäistä kertaa ja pyysin häntä kirjoittamaan omat terveisensä vielä tähän postauksen lopuksi, joten tässäpä sitä piisaa;

''Omppu ei antanut ratsastukseen tottumattomille lihaksilleni yhtään armoa. Isompi otus Lauran nelijalkaisista vaati selkeästi enemmän tekemistä ja ajattelemista kuin pienempi. Oli mietittävä samaan aikaan sekä kättä että jalkaa, kuin myös koko kropan hallintaa, sillä Omppu tuntui ottavan nokkiinsa melko pienistäkin ratsastajan hairahduksista. Sen, että katsoin Lauraan päin ja unohdin millisekunneiksi keskittyä hevoseen, oli pakka jo voinut levitä käsiin. Suhteellisesta vaativuudestaan huolimatta Omppu oli miellyttävä ratsastaa ja sopi omiin tottumuksiini aika hyvin. Olen ollut itse aika perinteinen ratsastaja, en mikään kilpailija tai valmennuksissa ramppava, joten tavalliset ja melko simppelisti toimivat hevoset sopivat käteeni. Omppu oli selkään todella kivan tuntuinen ja sen hienosäätäminen olisi helppoa yhteisen sävelen löydyttyä. Omat taitoni eivät mihinkään hienosäätämisiin valitettavasti riitä. Kokonaisuudessaan Omppu vaikutti tosi mielenkiintoiselta ja kehityskelpoiselta hevoselta, josta kehittyy varmasti hieno ja toimiva ratsu.''



On mulla vaan ihana ja reipas nuorukainen! Olen niin ylpeä itsestäni, että olen jaksanut uskoa siihen ja tehdä niin paljon töitä toisten halveksunnasta huolimatta. Jo näin nuorena Omppu on erittäin miellyttävä harrastuskaveri, enkä malta odottaa miltä se tuntuu vaikkapa vuoden tai kahden päästä.

Tänään käytiin hyppäämässä ratatreeniä maneesilla ja yritän ehtiä postailla siitä huomenna.


torstai 14. syyskuuta 2017

Kun lypsyjakkara kylille lähti

Tänään oli taas sellainen päivä, kun tallille lähtö tuntui poikkeuksellisen raskaalta. Edellisen päivän juoksin paikasta toiseen 7:30-20:30, nukuin yöni huonosti ja koulupäiväkin oli poikkeuksellisen turhauttava. Tiesin, että edessä on pitkä ja raskas tallipäivä. Katsoin sänkyä haikeasti päiväunista unelmoiden samalla kun vedin ratsastushousuja jalkaan.


Motivaatio pysyi nollassa myös silloin, kun kaivoin kuraisen ponin tarhasta ja aloin puunaamaan sitä puhtaaksi. Päivän ohjelmassa oli retki maneesille. Emmi hyppäsi satulaan ja minä otin monta sataa kiloa (siltä se tuntui...) painavan kameralaukun olalleni ja tallustin matkaa kumpparit jalassa. Joihin meni muuten kiviä jokaisessa mutkassa.

Matka sujui hyvin ja poni pysyi halutulla reittisuunnitelmalla. Viime kesänä se karkasi ja teki omatoimisesti kilometrin mittaisen lenkin kylällä, jonka päätteeksi hain sen kampaamon pihasta. Minä halusin pitkätukkaisen ponin, mutta sen uudessa kodissa se oltiin leikattu lyhyeksi ja se sopi Fionallekin oletettavasti parhaiten, sillä kampaamon kukkapenkki on saanut kasvaa tämän kesän rauhassa.



Emmi verrytteli ponin sillä välin kun minä laitoin esteet valmiiksi tarkistin, ettei yksikään este ollut yli 70cm korkuinen. Alimittaiset esteet saivat pysyä sellaisinaan, mutta yksi 75cm este tuli kaivettua syvemmälle maan rakoon. Emmikin innoistui yli kolmen vuoden tauon jälkeen hyppäämään ja taisi jopa pitää siitä hommasta, sillä hymy oli leveämpi kuin hartiat. Emmi otti muutamat verkkahypyt ristikolle ja pienelle pystylle, jonka jälkeen minä hyppäsin (siis kapusin viimeisillä voimillani...) Fionan selkään.


Nostin laukan ja suuntasin esteelle. Jokainen lähestyminen Fionan kanssa tuntuu yhtä epätoivoiselta. Laukka on erittäin maahan sidottua, isoa, voimatonta ja varsin holtittoman tuntuista. Kun jopa 70cm esteet tuntuisivat pitkän ja matalan ponin kanssa helpommalta alittaa kuin ylittää, ei lähestymiseen saa esteratsastuksen tuntua millään. Fiona on kuitenkin ulkomuodostaan ja liikkumistyylistään huolimatta varsin ponnekas ja helppo hypättävä, joten huoleni oli aiheeton.




Fiona teki työtä käskettyä ja hyppäsi juuri niin hyvin kun minä osasin pyytää. Lähestymiset tulevat usein liian lähelle. Fiona omistaa harvinaisen ison laukan, mitä on vaikeaa uskoa todeksi kun kantapäät melkein tökkäävät maahan. Nämä olivat kenraaliharjoitukset viikon päästä olevia kisoja varten, joten näillä mennään. Mielikuvaharjoittelin meidät uusintaan asti ja jälkimmäinen video on kyllästyneen ponin tyylinäyte nopeista kaarteista.




Hyppyjen jälkeen suunnattiin kotia kohti tällä kertaa minä ponin pilottina ja Emmi sai kuluttaa kumppareita. Kotona väsynyt poni joi puolitoista sankoa lämmintä vettä ja pääsi Emmin toimesta myös pesulle. Fiona painui ulos vielä mekko päällä ja samoilla vauhdeilla Omppu tuli sisälle varustettavaksi avotaivutus- ja perusistuntatreenejä varten. Se onkin sitten ihan toinen tarina, joten jätetään se hautumaan ja minä painun pehkuihin. Vihdoin ja viimein. 


sunnuntai 10. syyskuuta 2017

Minä en tiedä aina kaikkea, etkä tiedä sinäkään

© Emmi Kinnunen
Minä teen paljon virheitä. Osaan tehdä monta asiaa oikein ja vähintään yhtä monta väärin. Tunnen oman hevoseni ja pyrin järjestämään sille aina parasta mahdollista hoitoa ja liikuntaa. Yhtä usein kun onnistun, koen myöskin epäonnistuvani jossain. Toisinaan armahdan itseni ja heti seuraavassa hetkessä saatan olla aivan liian itsekriittinen. Ainut asia mistä en tingi on se, että haluan olla ehdottoman rehellinen itselleni kaikista tekemisistäni. Sinä päivänä kun en kykene myöntämään omia virheitäni ja oppimaan niistä, aion lopettaa koko harrastuksen.


Vaikka olen omasta mielestäni jossain asiassa oikeassa, voin olla jonkun ihmisen mielestä täysin väärässä. Tässä onkin yksi suurimmista hevosharrastuksen ja/tai bloggaamisen haasteista. Jos hevosia harrastaa yksin omassa metsikössään kertomatta toimintatapojaan koskaan kenellekään, voi tietenkin välttyä kaikelta arvostelulta. En kuitenkaan usko, että yksikään hevosharrastaja tai saati bloggaaja voi välttyä siltä, että joskus joku arvostelee aiheetta tai joskus tietenkin ihan aiheellisesti.

Kuka sen sitten päättää mikä on oikein ja mikä väärin? Joku väittää, että kuolaimet ovat kidutusta. Jonkun mielestä hevosten tarhaaminen aamusta iltaan on eläinrääkkäystä ja taas toisen mielestä tallissa seisottaminen tappaa. Yksi tahtoo pitää hevosen kengättä ja toinen ei liikauta hevosta edes raviympyrän verran jos yksikin kenkä on irti. Entäs heinän syöttö? Pitääkö sen nyt olla 24/7 saatavilla niin paljoin kun napa vetää vai riittääkö 3 kertaa päivässä annosteltut heinäannokset. Kaikki on tietenkin omasta mielestään oikeassa, mutta kuka sen loppujen lopuksi määrittelee mikä on oikein ja mikä väärin?


Meidän on hyväksyttävä erilaisuutta. Meidän on oltava nöyrempiä. Meidän on ymmärrettävä se, ettei ole yhtä oikeaa tapaa toimia. Silloin kun kuvittelee tekevänsä kaiken oikein, tekeekin luultavasti paljon väärin. Kaikkea ei kukaan voi tehdä oikein ja jokaiselta meiltä löytyy ne omat porsaanreikämme. Olitpa sitten rautainen ammattilainen tai aloittelija, on sinulla hurjasti opittavaa. Niin kauan kun on valmis kehittämään itseään ja omaksumaan uutta, on ihan hyvillä jäljillä hevosten kanssa ja ylipäätään elämässäkin. 

Jos on pakottava tarve syyttää toisia tai etsiä toisten tekemisistä virheitä, ei omakaan tekeminen kestä ehkä päivänvaloa. Neuvoa voi ja se on suotavaakin tarvittaessa, mutta arvostelu, haukut tai toisen ihmisen tahallinen mielen pahoittaminen ei kuulu tähän lajiin -tai ei sen ainakaan pitäisi kuulua. 


Uskallan väittää, että kukaan meistä ei halua harrastaa näin kallista harrastusta tahallaan huonosti. Tuskin kukaan ajattelee ratsastamaan lähtiessään, että aikoo ratsastaa tahallaan huonosti. En myöskään usko, että kukaan ostaa hevosta ja jättää sen heitteille ihan vain huvin vuoksi, tai ratsasta kipeällä hevosella välittämättä siitä. Jos näin kaikesta huolimatta on, niin todennäköisesti ihmisellä on joitakin pahoja ongelmia muutenkin elämässään. 

Suurimmaksi osaksi kyse on tietämättömyydestä tai siitä harhaluulosta, että osaisi kaiken tarpeeksi hyvin. Ehkä ei tiedetä miltä terve hevonen ratsastaessa tuntuu tai miltä se näyttää tai ehkä ei ymmärretä hevosen perustarpeita tarpeeksi hyvin. Auttaako tähän arvostelu tai haukut? Vai auttaisiko kenties avuliaisuus, aito välittäminen tai vilpitön avun tarjoaminen? Jokainen voi miettiä hiljaa sisimmässään kuinka silloin tulisi toimia jos näkee, että joku hoitaa hevostaan selvästi huonosti. 


Minä olen vuosien saatossa oppinut ottamaan ilkeät kommentit ja lausahdukset lähinnä huumorilla. Osaan suodattaa haukut ja hyvät vinkit toisistaa, olipahan niiden kirjoitusasu millainen hyvänsä. Ymmärrän, että teen paljon virheitä enkä vaadi itseltäni täydellisyyttä. Yritän parhaani mukaan lukea hevosta ja toimia juuri sen yksilön tarpeiden mukaisesti. Mietin jokaisen ratsastuskerran päätteeksi mitä tein hyvin ja mitä huonosti, miltä hevonen tuntui ja tarvitseeko minun olla huolissaan jossain. Seuraan hevosen terveydentilaa säännöllisesti ja yritän parhaani mukaan myös ennaltaehkäistä tulevia ongelmia. Teen kaikkeni, että hevosillani on hyvä olla. Seuraan paljon toisten ihmisten toimintatapoja ja yritän saada heiltä hyviä vinkkejä.

Ennen kaikkea tahdon olla nöyrä ja realistinen itseäni kohtaan. Tiedän, että vuosi sitten olin huonompi hevosenomistaja kuin tänään. Kaksi vuotta sitten olin paljon huonompi kuin vuosi sitten. Pyrin kehittymään päivä päivältä viisaammaksi, mutta tiedostan myös sen etten tule olemaan koskaan valmis.


Otettaisko porukalla itsetutkiskelua? Mitkä asiat sinä teet hyvin ja missä on parantamisen varaa? Voit miettiä näitä ääneen kommenttikentässä tai hiljaa itseksesi. 

Tärkeintä on, että mietit.

perjantai 8. syyskuuta 2017

Sadepäivän hevostelut

© Emmi Kinnunen
Eilen oli ensimmäinen oikeasti kylmä ja sateinen syyspäivä. Samaan syssyyn saapui jokavuotinen syysväsymys. Illat pimenee, aamut kylmenee ja todellisuus siitä, että kesä on nyt ohitse iskee vasten kasvoja. Syysväsymyksestä huolimatta mieli on aurinkoinen ja motivaatiota hevosten kanssa riittää ihan jokaisella osa-alueella.

© Emmi Kinnunen
Tiistaina käytiin heppojen kanssa ensimmäisen kerran maneesilla. Matka maneesille on vain kilometrin mittainen, mutta kylän (ja mm. alikulkutunnelin) läpi kulkeminen aiheuttaa omat haasteensa. Hepat oli jännittyneitä, mutta käyttäytyivät kuitenkin ihan korrektisti. Itse maneesissa molemmat olivat kuin kotonaan.

Minttu hyppäsi molemmat hevoset ja Anu ratsasti hieman molemmilla koulua. Fiona hyppäsi erittäin hyvin ja rehllisesti kaiken. Omppu oli vähän eri maata, sillä se ei toiminut yhtään vierailla ratsastajilla. Olin saanut jo edellisenä päivänä kuulla, kuinka se on huono ratsastaa, ei taivu, ei liiku pohkeesta eteen tai tee oikeastaan mitään muutakaan pyydettyä. En voinut vastustaa kiusasta ja kiipesin itse selkään kokeilemaan, että missä mättää. Ei kyllä mättänyt missään, sillä heppa liikkui ihan normaalisti ja toteutti pyydetyt asiat tunnollisesti. Omppu on aika kaavoihin kangistunut tyyppi, eikä se aina ymmärrä vaihtuvien ratsastajien pyyntöjä. Tärkeintä tietenkin on, että kaikki on ihan hyvin eikä hepalla ole mitään muuta ''hätää''.

© Emmi Kinnunen
Palataan takaisin eiliseen, milloin kaikki tämän postauksen kuvatkin on kuvattu. Tallipäivä sujui mukavissa merkeissä sateesta huolimatta Emmin seurassa. Meillä menee tallireissut niin mukavan joutuisasti, kun molemmat touhutaan tasapuolisesti, eikä turhaa odottelua jää puolin tai toisin.

Ensimmäisenä kentälle joutui Omppu, jonka mielestä nämä sadepäivät on ihan tyhmiä. Jo taluttaessa sen ilme oli varsin nyrpeä ja sama kyllästyneen hevosen nassu välittyy näistä kuvistakin. Tehtiin hieman alle puolituntinen kevyt jumppa tasapuolisesti molempiin suuntiin.



Oikea laukka oli tänään epätavallisesti vasenta heikompaa. En saanut ihan rehellisesti sisäpohjetta läpi missään vaiheessa ja laukka oli jotenkin kulmikasta. Sain kuitenkin muutaman paremman pätkän, joihin oli hyvä lopettaa. Vasemmalle Omppu laukkasi erittäin helposti ja jaksoi kantaa itsensä monen kierroksen ajan todella hyvin.

Ravissa saatiin pätkittäin todella hyviä hetkiä molempiin suuntiin. Ompulla on niin mukavan iso ja joustava ravi kun sen saa rehellisesti kulkemaan koko kropan läpi.



Ratsastuksen päätteeksi loimittelin Ompun lämpimästi takaisin sateen armoille ja vuoroon pääsi Fiona. En vielä saisi tämän käden puolesta vielä edes ratsastaa, mutta Ompun liikutukset päätin hoitaa nyt itse kun se ei toistenkaan kanssa tarpeeksi hyvin toimi. Fiona toimii ihan kenen tahansa kanssa, kuka on vain tarpeeksi jämäkkä vastaamaan sen ponimaisiin metkuihin ja niimpä puikkoihin pääsi jälleen kerran Emmi.


Fiona ja Emmi jumppailivat kentällä reilun puolituntisen. Meno näytti hyvältä, vaikka poni vaikuttikin vähän väsyneeltä. Pätkittäin Emmi sai ponin kulkemaan oikeinkin ryhdikkäästi varsinkin laukassa. 


Hepoilla on tänään ansaittu vapaapäivä. Viikon päästä minun olisi tarkoitus hypätä molemmilla ratatreenit ja päättää sitten, lähdenkö tässä kuussa vielä kisoihin vai seuraavassa. Fionalla on helpompi kiertää rataa ja se on tasaisempi ratsastaa, mutta 80cm korkeus ensikertalaiselle ponille kuulostaa ehkä vähän hurjalta. Omppu on taas haastavampi ratsastaa, mutta korkeus ei ole sen kanssa ongelma. Oikeastaan se hyppää paremmin, mitä isompia esteet on. Ratatreenien jälkeen olen viisaampi ja jos 80cm rata ei tunnu tarpeeksi helpolta treeneissä, ei ole mitään asiaa kisoihinkaan.

LISÄYS: Huomasinkin näin jälkikäteen, että kisoihin on lisätty myös 70cm luokka, eli näillä näkymin osallistun molemmilla hevosilla!




lauantai 2. syyskuuta 2017

Uuden elämän ensimmäinen päivä


Kiitollinen, siunattu, onnellinen
Matkannut tänne ohi ongelmien
Mietin miten mä ansaitsen tän kaiken
Mitä ikinä uskalsin toivoa mä sain sen


Ei tätä tunnetilaa voi paljon paremmin kuvailla. Ajatella, että vielä vuosi sitten tuskailin ikävää hevostilannettani. Mikki oli kuollut ja minulla olevalla ylläpitohevosella oli jotain mystisiä terveysongelmia, joita ei saatu klinikallakaan selvitettyä. Mietin saisinko enää koskaan omaa hevosta tai edes sellaista hevosta, joka olisi terve sekä mieleltään, että kropaltaan. 

Samaan aikaan tuskailin myös tallipaikan kanssa. En kokenut kuuluvani enää isolle tallille, missä ratsastusta harrastetaan todella tavoitteellisesti. Väsyin kuuntelemaan kysymyksiä siitä, kuinka hevoseni koulutus nyt etenee ja miksi en ole jo kilpailuissa. Tallipaikan vaihto olisi tullut eteen ennemmin tai myöhemmin, sillä äitini rahallinen avustus ei tule jatkumaan koko loppuelämääni. Etsinnässä oli siis edullisempi tallipaikka ja sellainen, jossa saan vaikuttaa itse hevoseni hoitoon mahdollisimman paljon. Minusta on sattuneesta syystä tullut erityisen tarkka hevosen hoidon, liikutuksen ja ruokinnan suhteen.


Siirtymä täysihoitotallilta itsehoitotallille tapahtui pehmeästi, sillä kesän ajan asuimme Harjurannan tallin tarjoamalla vaihtoehdolla hoitaa paljon itse, mutta jättää vastuuta myös toisten varaan. Kesä oli kaiken kaikkiaan hieno ja ikimuistoinen. Suuret kiitokset vielä tätäkin kautta kaikille Harjurannan tallilaisille hevosen hyvästä hoidosta ja rennon humoristisesta yhteishengestä. 

Tällä hetkellä minulla on erittäin vahva tunne siitä, että olen tehnyt oikeita valintoja elämässäni. Tie tähän tilanteeseen ei ole ollut helppo, mutkaton tai kivitön. Onnellisuus ei tipahda kenenkään ovelle itsestään, vaan sen eteen joutuu näkemään paljon vaivaa. Onnellisuus ei myöskään tarkoita, että kaikki olisi täydellisesti. Se on oikean asenteen, riittävän positiivisuuden ja kovan työn tulos. 


Tänään me vietettiin ensimmäinen kokonainen päivä uudella tallilla. Emmi tuli pitkästä aikaa mukaan ja sain ihan mielettömän hienoja kuvia. Yritän lisäillä näitä nyt maltilla, jotta myös tuleviin postauksiin jäisi täytettä. Emmillä ja minulla on todella samanlainen silmä valokuvauksen suhteen (toki vain toinen meistä osaa oikeasti kuvata), enkä ole koskaan pettynyt Emmin ottamiin valokuviin. Tämäkään kerta ei tehnyt poikkeusta sääntöön. 


Ehdinkin töistä suunniteltua aikaisemmin kotiin ja menin myös tallille etuajassa. Ehdin siivota karsinat ja tehdä sen huomion, että käteni on varsin hyvässä kunnossa. Sormi ei toimi vieläkään normaalisti, mutta yllättävän kivuton se on. Tempaisin eilen suutuspäissäni kipsinkin pois ja tilalle tehtiin kevyempi sidos, jonka otin pois tänään. Käsi tuntuu ajoittain erittäin oudolta ja jossain tietyssä asennossa tunnen kovan vihlaisun, mutta muuten pärjään jo ihan hyvin. 

Tallihommien jälkeen vietiin Fionalle päiväheinät ja otettiin Omppu pikaisen harjauksen kautta metsäkävelylle tutustumaan uusiin maisemiin. Käveltiin ihan pieni lenkki kauniita metsäpolkuja pitkin tallin läheisyydessä. Odotan innolla, että päästään tutustumaan näihin maastoihin myös ratsain.


Lenkin jälkeen oli Ompun vuoro päästä päiväheinille ja Fionan töihin. Pyysin Emmiä ratsastamaan Fionalla ja yllätyksekseni nykyään hevosetonta elämää viettävä ex-heppatyttö suistui mukisematta. Pitkä ratsastustauko ei näkynyt Emmiä paljon haittaavan, sillä hän ratsasti ihan yhtä taitavasti kuin aina ennekin. En ymmärrä, miksi ihmeessä hän aikoinaan lopetti ratsastuksen. 




Enhän minä malttanut hevosen selästä tietenkään pysyä poissa. Emmin ratsastuksen päätteeksi kävin itse keventelemässä pari kierrosta vielä loppuraveja. Ompun selkään en vielä ihan muutamaan päivään ainakaan mene, mutta Fionalla ratsastaminen on kuin polkupyörällä ajelisi, eikä se tunnu yksikätisenäkään kovin vaaralliselta. 


Ratsastuksen jälkeen hoidettiin yhdessä vielä loput tallihommat ja lädettiin kotiin. Minä kävin Ninnin kanssa vielä iltatallilla ja kuulemma huomenna en saa lähteä aamutalliin, mikäli en herätä häntä mukaan... Kovin on innokas apuri minulla ♥

P.S. Oli aika mukavaa kirjoittaa pitkästä aikaa ihan ajan kanssa ja hienoilla uunituoreilla valokuvilla!