keskiviikko 22. marraskuuta 2017

Rehellistä pohdintaa nykyisestä hevostilanteesta

© Emmi Kinnunen
Edelliseen postaukseen tuli paljon hyviä ja pohdiskelevia kommentteja. Heti tämän postauksen alkuun haluan kiittää kaikkia kommentin jättäneitä, joten KIITOS tsemppauksesta ja omien kokemustenne jakamisesta. On suorastaan pelottavaa huomata, kuinka moni painii tai on joskus paininut saman ongelman kanssa.

Miksi tästä harrastuksesta ei niin vain pääse eroon? Vaikka kuinka haluaisin, en ole koskaan uskaltanut tehdä päätöstä ja oikeasti lopettaa. Toinen harrastukseni on frisbeegolf, eikä tunnu tippaakaan pahalta vaikka en ole käynyt heittelemässä pariin kuukauteen. Ratsastus onkin ihan eri juttu ja hevoset yleensä.

Onko minulla sopimattomat ja huonot hevoset? 



Yllättävän moni kommentoi, että nykyiset hevoset kannattaisi myydä ja tilalle ostaa vaikka yksi kunnon hevonen. Sain aika suoriakin kommentteja nykyiseen hevostilanteeseen liittyen ja listaan alle muutaman niistä. 

''Kaikki sinun potentiaalisi valuu hukkaan vähän tuollaisilla tylsillä tätipuksuttimilla''

''Omppu ja Fiona ovat kivoja hevosia, mutta kun vertaa aikaisempiin tapauksiin niin ne ovat todella mitäänsanomattomia''

''Tuntui, että nämä kaksi vain tulivat eteen eikä niiden sopivuutta oikein mietitty loppuun asti. Sinulla on valtavasti potenttia ja voi olla, että tarvitset paremmin sopivan hevosen niin motivaatio tulee itsestään takaisin''

''Myyt nämä kaksi "väärää" hevosta, ja panostat uuteen valmiiseen kisahevoseen ja viet täyshoitoon''


Olen miettinyt kuluneen syksyn aikana todella paljon näitä hevosia, omia haaveitani ja realistisia tavoitteita. Olen miettinyt millaista se elämä olisi jos nämä tai edes toisen vaihtaisin. Itse en ole päivääkään miettinyt, että kyseiset hevoset olisivat minulle liian huonoja. Mikäli päätyisin ratsun vaihtoon, lähtisi ensimmäisenä Omppu ja tilalle tulisi joku kokeneempi ja kaikissa tilanteissa toimiva harrastehevonen. 

Molemmat hevoset ovat vasta 4-vuotiaita, joten on minusta vähän liian aikaista miettiä mihin kumpikin kykenee. Se on toki tiedossa, ettei näistä mitään voittajia tule kansalliselle tasolle, eikä sen suuremmin minustakaan. Ompulla on hyppyä yllättävänkin paljon, eikä Fionakaan kokoonsa suhteutettuna jää siinä kakkoseksi. Liikettä molemmilla on aluetason koululuokkiin, enkä usko kilpailevani koskaan sen pidemmällä, joten mitä muuta minä tarvitsisin? 



Hevoset eivät ole ongelma, vaan hevosten ongelmat


Luulen, että tällä hetkellä motivaatiota eniten syö toimimaton ja liian kiireinen arki. Minusta tuntuu, etten ehdi ja jaksa tehdä hevosten kanssa tarpeeksi ja osittain sen, sekä tietenkin monen muun asian johdosta ne eivät käyttäydy aina ihan niin kuin pitäisi. 

Omppu on luonteeltaan hyvin epävarma ja arka hevonen. Sen kanssa arkisetkin toimenpiteet ovat usein hyvin vaikeita. Se kertoo varmaan tarpeeksi, että vaikka hevosta on satuloitu lähes päivittäin vuoden verran ja satulan totutukseen käytetty erityisen paljon aikaa, saattaa se vieläkin joskus pelätä sitä. Loimen laittaminen ja pois ottaminen on haastavaa, samoin karsinasta tai tarhasta kiinni ottaminen. Kenttä on pieni, eikä Omppu mahdu siinä liikkumaan tarpeeksi isosti, mutta maastoonkaan ei ole kovin turvallista lähteä. Omppu pelkää ratsain autoja ja on aina hyppäämässä joko a) ojaan tai b) auton eteen. Joskus pelästyessään se ryntää pukkilaukalle tai tekee jotain muuta älytöntä. Maneesille meno taluttamalla on toisinaan aika riskialtista puuhaa, sillä jos ei etujalat kauho kohti niin säikähtänyt lapsirukka voi hypätä niskaan koska tahansa. 

On päiviä, jolloin kaikki sujuu hyvin ja Omppua ei voisi tunnistaa kirjoittamastani kuvauksesta. Valitettavasti hyvät päivät ovat kuitenkin harvassa ja suurimmaksi osaksi ihan arkisetkin asiat tuottavat pään vaivaa. 


Fiona on monessa suhteessa paljon helpompi hevonen, mutta kuitenkin niin jääräpäinen, että sille päälle sattuessaan se on erittäin ärsyttävä tapaus. Toisinaan kevyeksi ajateltu ratsastus paisuu hikiseksi treeniksi, kun poni ei suostu menemään johonkin tiettyyn kulmaan tai nostamaan laukkaa. Maastoon lähteminenkin onnistuu ehkä yhden kerran kymmenestä ilman tahtojen taistelua. Ratsastusongelmien lisäksi Fiona on toisinaan aika äkäinen hoitaa ja saattaa tarjota kaviota mikäli sitä sattuu harjaamaan jostain väärästä kohdasta...

Sekä Omppu, että Fiona ovat aika raskaita hevosia ja kehittyvät sekä mieleltään, että ruumiiltaan hitaasti. Niiden koulutus on pahasti kesken, sekä molemmilla iso liuta ongelmia ratkaistavana. Toisinaan homma etenee, muta pian tulee taas isoa takapakkia ja tilanne palaa entiselleen tai jopa siitäkin huonommaksi. Molemmat ovat kiukkuisia tammoja ja niihin kun yhdistetään vähän huonosti motivoitunut ratsastaja, on soppa valmis.

Jos tähän lisättäisiin vielä kuumempi ja potentiaalisempi hevonen, niin mitähän tapahtuisi? Jos en pärjää näille ''tätipuksuttimille'', niin parempi hevonen tietäisi varmasti ruumiita. 


En usko, että hevosten vaihto auttaisi asiaani juurikaan. Tuntisin itseni luuseriksi ja liian helposti luovuttaneeksi, enkä varmasti motivoituisi uuteen hevoseen jos olisin aiemmat myynyt vain siksi, etten jaksanut nähdä niiden eteen tarpeeksi vaivaa. 

Tiedostan sen, että molemmat hevosistani ovat loppujen lopuksi ihan kivoja hevosia, jotka tarvitsevat vaan paljon aikaa ja koulutusta. Kummallakin on vähän kummallinen tausta, mikä vaikuttaa varmasti nykyhetkeen. Fiona on kiertänyt paikasta toiseen ja ihmiseltä toiselle koko pienen ikänsä. Ompun luottamus ihmisiin on jossain vaiheessa sen elämää romuttunut niin pahasti, että vielä vuoden päivittäisen työskentelyn jälkeenkin se jaksaa epäillä ja pelätä minua.

Tilannetta ei tietenkään auta se, että minä olen täysi amatööri ja teen virheitä viikottain, ellen päivittäin. En ole tarpeeksi hyvä, enkä voi helposti kehittyäkään yksin metsän keskellä. Tarvitsisin avukseni ratsuttajaa, valmentajaa ja jotain kuka osaisi neuvoa minua näiden käytösongelmissa. Valitettavasti se ei ole rahallisesti mahdollista pitkiin aikoihin -jos koskaan ja se surettaa minua valtavasti. Tieto siitä, että tilanteeseen on tuskin tulossa muutosta on uuvuttava. Ei auta kuin odotella taikakeijua joka antaa minulle ison repullisen hyviä hevosmies- ja ratsastustaitoja. 


Alatte nyt ymmärtää varmaan, mistä kiikastaa? En oikeasti osaa tarpeeksi, eikä minulla ole varaa hankkia tarvittavaa apua. En haluaisi luovuttaa ja sisimmissäni kuitenkin tykkään tästä harrastuksesta, mutta juuri nyt se tuottaa minulle niin suurta stressiä ja päänvaivaa, etten koe sitä enää miellyttävänä. Muutosta ei ole näköpiirissä, joten voin valita kahden asian väliltä. Jatkanko epätoivoista taistelua ja turhaa räpiköintiä, vai luovutanko ja mietin jatkamista joskus uudestaan kun minulla on siihen tarvittava määrä rahaa? 

Pidän molemmista hevosista niin mielettömästi, että pelkkä ajatus luopumisesta satuttaa ja ehkä juuri siksi olen kitunut tässä tilanteessa niin kauan ja tulen varmasti kitumaankin. Vaikka uhkaan lopettavani, en tiedä osaanko koskaan tehdä sitä päätöstä. En halua luovuttaa, enkä olla luuseri. En kuitenkaan keksi yhtään keinoa, kuinka voisin jatkaa, saada tämän tilanteen kuriin ja kehittyä eteenpäin. 





maanantai 20. marraskuuta 2017

Lopun alkua?


Haluan kirjoittaa nyt aiheesta, josta puhuminen ääneen on mahdotonta. Ei siksi, etten kykenisi sanomaan tätä ääneen vaan siksi, että kaikki läheiseni, ystäväni ja tuttavani eivät ymmärrä tai kuuntele minua. Kukaan ei tajua, että olen tosissani. Minulle sanotaan jatkuvasti, että se on vain ohimenevä vaihe ja että en minä voi olla tosissani. Kuulemma kuulun hevosen selkään, mutta en oikeasti tiedä kuulunko. Nyt minä haluan pamauttaa ajatukseni ääneen, sillä kirjoittaessani kukaan ei voi tyrmätä minun ajatuksiani.

Harkitsen vakavasti ratsastuksen lopettamista



Kyseessä ei ole mikään hetken mielijohde. Olen pyöritellyt tätä päässäni Mikin kuolemasta lähtien. Silloin pidinkin vähän taukoa ja ratsastin muutamien tuttujeni nuoria hevosia aikani kuluksi. Minulle tarjoitui kuitenkin mahdollisuus saada lupaava nuori hevonen ylläpitoon ja suostuin. 

Vähän myöhemmin syksyllä tuttuni lupautui ostamaan hevosen käyttööni. Hän ostikin ja se hevonen on Omppu. Motivaatio karkaili jo silloin, mutta ajattelin että se johtuu siitä kun se ei ole oma. Kuvittelin kaipaavani vain sitä omaa hevosta. Muutamaa kuukautta myöhemmin Omppu oli omani ja sitten puolen vuoden päästä myös Fiona. Mikään ei kuitenkaa ole muuttunut, eikä minulla ole enää hevosen selkään samanlaista paloa kuin ennen. 


Tykkään edelleen ratsastaa ja varsinkin hoitaa hevosia, mutta jokin liekki sisälläni sammui Mikin kuoltua, eikä se ole koskaan syttynyt uudelleen. Hetkittäistä kipinän tunnetta on ollut, mutta siihen se jääkin. Motivaatiopuuskat ovat kestäneet päivän tai joskus viikonkin, mutta ennen pitkään ajatukseni suuntaavat jälleen kerran lopettamisen suuntaan. 

Minulla on kaksi nuorta hevosta, jotka vaativat mielettömästi aikaa, kärsivällisyyttä, motivaatiota ja paneutumista. Liian usein huomaan, ettei minulla ole tarjota niille sitä mitä ehkä sisimmissäni haluaisin. Huomaan myös toisinaan, ettei kyse ole ainoastaan ajan vaan myös kiinnostuksen puutteesta. Tuntuu oudolta sanoa tämä ääneen, mutta en halua valehdellakaan.


Aina kun mietin luopuvani hevosista ja ratsastuksesta, minulle nousee pala kurkkuun. Kuitenkin päivä päivältä se ajatus tuntuu vain luonnollisemmalta ja oikealta. Mietin mielessäni päivittäin kuinka toteuttaisin sen. En ehkä raaskisi myydä hevosia, mutta voisin antaa ne ylläpitoon. Toisinaan mietin myös myyntiä. Pyörittelen mielessäni millaisen myynti-ilmoituksen niistä tekisin ja kuinka paljon niiden hintapyyntö olisi. Millaisiin koteihin ne kuuluisivat? Menisikö myymisessä kauan aikaa?

Olen harrastanut ratsastusta ihan lapsesta asti ja ihan pienestä pitäen minulla on ollut oma hevonen. Pisin ratsastustauko taisi olla silloin, kun käteni katkesi. Silloinkin hinku hevosen selkään oli niin kova, että ratsastin yhdellä kädellä toinen käsi kantositeessä ja olin välittömästi hyppäämässä esteitä kun sain sen siteen kokonaan pois. Nyt jos käteni katkeaisi, saisin hyvällä omatunnolla olla ratsastamatta. Tuntuu todella kurjalta sanoa näin, mutta se on totuus. Sen peitteleminen on ennen kaikkea vaivannut, mutta myös uuvuttanut minua. 


Minusta tuntuu, ettei minulla ole enää hevosille tai ylipäätään hevosharrastukselle mitään annettavaa. Olen tehnyt sen, mitä olen osannut ja näillä rahoilla pystynyt. En pysty parempaan ja vaikka pystyisin, en tiedä haluaisinko. Olen vuosien saatossa muuttunut rohkeasta ja rämäpäisestä kilparatsastajasta tätiratsastajaksi. Sekä ratsastukseni taso, että motivaationi ovat laskeneet kuin lehmän häntä. Ne ovat varmasti sidonnaisia toisiinsa, mutta eivät tietenkään täysin. 

Ensimmäistä kertaa pitkään aikaan postauksen kirjoittaminen tuntuu luontevalta. Minun on helppoa kirjoittaa se mitä ajattelen suodattamatta sanaakaan oikeista tunteistani. 


Tietenkin pidän sitä yhtenä vaihtoehtona, että jatkan harrastusta ja panostan siihen täysillä ihan niin kuin olen aikaisemmin tehnyt. Tälläisessä välitilassa ei ole hyvä olla. Moni varmaan miettii, että kyse on siitä kun teen nyt itse kaikki tallihommat ja hevosmäärä on kasvanut yhdellä kaviokkaalla, mutta ei se niin ole. Muutama vuosi sitten samassa tilanteessa olisin onneni kukkuloilla. Jokin minussa on kuitenkin muuttunut, enkä tiedä palaako motivaationi enää koskaan takaisin. 

Haluan miettiä tätä nyt rauhassa, jotta tekisin varmasti oikean päätöksen. Blogi ei ole ainakaan toistaiseksi lopettamassa, enkä varsinaisesti jätä tätä tauollekaan. Ymmärrätte varmasti kuitenkin, että näin isojen kysymysen äärellä postaustahti saattaa hiljentyä. Kaipaan nyt aikaa miettimiseen ihan kaikessa rauhassa. En tahdo tehdä hätiköityjä päätöksiä. Vaikka yritän kuinka vakuutella itselleni, että kyllä minun motivaationi vielä palaa, tuntuu se ihan mahdottomalta ajatukselta. 

Aika aikaansa kutakin ja ehkä minun aikani hevosten parissa on nyt loppusuoralla.

torstai 16. marraskuuta 2017

Kuulumisia ja vastauksia kysymyksiin


Viikko on vierähtänyt viimeisimmästä postauksesta ja niin myös Ompun kotiutumisesta. Päivät ovat olleet toisistaan hyvin erilaisia. Omppu ei ole vieläkään täysin kunnossa ja joinakin päivinä se on selvästi kipeä. Eilen Ompulla oli taas selvästi kipuja, jonka lisäksi näin sen syövän hiekkaa.

Soitin klinikalle ja heiltä neuvottiin tuomaan hevonen tähystettäväksi mahdollisen vatsahaavan takia. Mietin asiaa yön yli ja tulin siihen tulokseen, että minnekään me ei nyt lähdetä. Hain tänään Ompulle vatsahaavalääkityksen ja sen jälkeen annettavan lääkitystä tukevan lisävalmisteen. On tavallaan aika hurjaa syöttää summan mutikassa lääkitystä tietämättä, onko hevosella edes vatsahaavaa. Lääkkeet olivat kalliit, mutta niin olisi ollut kallis se tähystyskin ja lisäksi se olisi vienyt sekä minun, että monen muun ihmisen aikaa. Toivottavasti tämä lääke auttaisi, eikä rahat menneet ihan kankkulan kaivoon.


Näiden lyhyiden kuulumisten yhteydessä vastaan Omppuun ja Fionaan liittyviin kysymyksiin. Muut kysymykset jäävät odottamaan vuoroaan. Pidemmittä puheitta, tässä niitä lupaamiani vastauksia.

○ Miten aiot nyt toteuttaa Ompun liikutuksen/hoidon?

Hoidon suhteen on vielä tietenkin niin kauan hakemista, kunnes kaikki on varmasti ok ja sopivat jutut meidän arkeen on löytyneet. Tällä hetkellä kokeilussa on ollut ulkona slow feeding ruokinta, sekä nyt uutena juttuna jo alussa mainitsemani vatsahaavalääkitys.

Liikkumaan Omppu saisi alkaa milloin vaan, mutta jäätikkökelit ja yhdestä kaviosta puuttuva kenkä rajoittaa sen aloittamista. Kengittäjän piti tulla tänään, mutta tuleekin kuulemma vasta ensi viikolla. Kunhan uudet monot ovat jalassa, aloitellaan liikuttaminen vähitellen.

○ Oletko ajatellut Fionasta tulevan Ninnille sopiva poni vai minkälaisia suunnitelmia sinulla on Fionan tulevaisuutta ajatellen?

Molempien hevosten on tarkoitus toimia jatkossa myös Ninninkin ratsuna, mikäli hän haluaa jatkaa ratsastusta. Kummastakaan hevosesta ei varmasti vielä pitkään aikaan ole täydelliseksi alkeisratsuksi, mutta ainakin toistaiseksi ne ovat kyydittäneet Ninniä varsin turvallisesti.

Fionan kanssa ei ole mitään sen suurempia tavoitteita. Kouluttelen sitä niin pitkälle kuin minun taidot riittävät ja varmasti sitä ratsastaa minun lisäkseni myös muut. Tarkoitus on myös kilpailla pienimuotoisesti mukavan harrastamisen ohella.

○ Kuinka aiot estää jatkossa Ompun hiekansyöntiä, hankitko hevoselle kuonokopan?

Mielummin etsin syyn hiekan syömiselle.

○ Onko siellä tallilla vain kaksi hevosta? Oliko Fiona yksin kun Omppu oli poissa?

Ompun ja Fionan lisäksi siellä on kaksi muutakin hevosta. Eikä Fiona ollut yksin vaan edellä mainitsemieni ponien kanssa.

○ Ehditkö mielestäsi tarpeeksi hoitamaan ja ratsastamaan hevosiasi?

Hoitamaan ehdin tarpeeksi ja jos en ehdi, vaihdan täysihoitotallille tai myyn hevoset. En koskaan hyväksyisi itseltäni sellaista, että kiireen vuoksi hevoset jäisivät huonolle hoidolle. Ratsastamaan en aina ehdi tarpeeksi, mutta yritän huolehtia jonkun muun ratsastamaan mikäli en itse ehdi.


○ Kadutko että sulla on kaksi hevosta?

Tavallaan kyllä ja tavallaan en. Kahdesta hevosesta on paljon iloa, mutta myös tuplasti enemmän huolia. Sen suhteen aina välillä kaduttaa, että riittääkö minulla varmasti aika ja jaksaminen paneutua molempiin niin hyvin kuin haluaisin. Silti tähän on jotenkin ehtinyt jo tottua ja olisi outoa, jos toista ei enää olisikaan.

○ Eikö tallin omistaja huolehdi lainkaan koko tallista?

Huolehtii! Hän pitää pihat erittäin siistinä ja korjaa kaiken, mikäli korjattavaa löytyy. Hän käy säännöllisesti tallilla moikkaamassa meitä ja pitämässä huolen, että kaikki on hyvin. Hän ei osallistu hevosten hoitoon, mutta muuten auttaa kaikessa.

○ Mitä tapahtuu jos et jaksakkaan enää hoitaa hevosia?

Sitten ne myydään, annetaan ylläpitoon tai vaihdan tallia täysihoitotallille missä joku muu hoitaa ne.

○ Millaisia tavotteita teillä on ensi kaudeksi?

Tavoite on, että molemmat pysyisivät mahdollisimman terveinä ja että saataisiin kaikin puolin mukava kausi niin harrastaen, kuin pienimuotoisesti kilpaillenkin. 

○ Miten pystyt rahallisesti huolehtimaan kahdesta hevosesta?

En pystykään. Saan paljonkin rahallista tukea hevosharrastukseeni oman lompakkoni lisäksi. 

○ Mitä kahden hevosen pito maksaa?

Tarkkaa summaa en ole edes laskenut, mutta suunnilleen samaan hintaan pitää kahta itsehoitotallissa kuin yhtä täysihoidossa. 

○ Minkä rotunen Fiona on tai oikeastaan mitä rotuja siinä oli?

Fionan emä on tinker ja isä ravisukuinen suomenhevonen. 

○ Minkä kokosia sun hepat on, säkä?

Fiona keikkuu vielä ehkä juuri ja juuri ponimitoissa (en ole kesän jälkeen mitannut) ja Omppu on noin 165cm korkea, sekin vain arvio. 

○ Millaisella kuolaimella ratsastat?

Fionalla on tavallinen oliivikolmipala ja Ompulla Neue Schule Turtle Top -kolmipalakuolain. 


○ Millanen on heppojen normi viikko-ohjelma? 

Ei niillä ole mitään viikko-ohjelmia. En noudata liikunnassa oikeastaan mitään kaavaa. Se on vaihtelevaa, välillä rankempaa ja välillä kevyempää. Pitkien vapaiden jälkeen ei aloitella rankasti ja taas rankkojen päivien jälkeen ei ole koskaan vapaata. Muuten mennään fiiliksen mukaan. 

○ Syötätkö hepoille nivelvalmistetta, ajatellen siis Ompun takapolvia?

Omppu syö Hyalorunihappoa. 

○ Liikuttaako heppoja joku muu sun lisäksi? 

Kyllä satunnaisesti, mutta päävastuu on minulla. 

○ Millä annostuksella syötät psylliumia ja sekoitatko sen johonkin esim. greenlinemössöön että saat menemään alas? Kuinka pitkän kuurin (montako päivää) psylliumia syötät kerralla? Onko tuo 10 päivää siis kuurin pituus aina vai vain nyt klinikkareissun jälkeen? Onko päivittäin useampi pienempi annos vai kerran päivässä yksi isompi annos?

Normaalisti olen syöttänyt Psylliumia viikon verran, mutta nyt klinikalta saatiin ohje syöttää kymmenen päivää. Sekoitan Psylliumin turvotettuun Mash-mössöön. Syötän ihan purkissa olevien annosteluohjeiden mukaan. Fiona syö kaiken iltaisin ja Omppu jaoteltuna aamu- ja iltaruokiin. 

Jatketaan seuraavilla vastauksilla mahdollisimman pian :)





perjantai 10. marraskuuta 2017

Omppu on nyt kotona + kysymyspostaus!


Sitä tunnetta on niin vaikea pukea sanoiksi, mitä koen kun katson Ompun syövän iltaheiniä omassa karsinassaan. Olen mielettömän kiitollinen ja onnellinen, että se on siinä. Samaan aikaan tunnen pelkoa ja ahdistusta. Ikävöin Omppua viikon aikana paljon, mutta samaan aikaan olin helpottunut. Tiesin sen olevan hyvässä hoidossa ja apua oli aina lähellä. Nyt kaikki on jälleen kerran minun vastuullani ja joudun aamulla töihin lähtiessä jättämään sen tarhaan oman onnensa nojaan. Minun ei auta kuin toivoa parasta ja pelätä pahinta.


Klinikalta kotiin palasi nuutunut, jonkin verran laihtunut ja kokonaisuudessaan rähjääntynyt lapsukainen. Sisua siltä ei edelleenkään puutu ja vaikka elimistö on varmasti ollut kovilla, jaksoi se vastustella klinikan ulko-ovilla niin, että se jouduttiin rauhoittamaan jo ulkona. Eläinlääkäri totesikin, että sen sisälle saaminen on ollut päivä päivältä hankalampaa ja kun pitkäkorva ottaa aasimoodin päälle, ei sitä meinaa saada yhteistyökykyiseksi millään.

Sisällä klinikalla se vietiin suoraan röntgeniin ja kaikkien suureksi ihmetykseksi hiekka oli poistunut lähes kokonaan. Röntgenin jälkeen Omppu letkutettiin vielä viimeisen kerran. Ohjeiksi kotiin saatiin syöttää sille vielä 10 päivää psylliumia ja jatkossakin säännöllisin väliajoin kuureina. Liikuttaa saa kevyesti vaikka heti, mutta tietenkin täysin normaaliin liikutukseen on siirryttävä asteittain.



Teksti ei meinaa luistaa, sillä tämän hetken tunneskaala on aika laaja. Siitä syystä päätin järjestää pitkästä aikaa KYSYMYSPOSTAUKSEN! Tuttuun tapaan kysyä saa mistä vain. Teen vastauspostauksen heti kun kysymyksiä on tullut tarpeeksi.

keskiviikko 8. marraskuuta 2017

Ponin kuulumiset

Kaikki postauksen kuvat © Aino Huupponen
Ompun sairastellessa blogi tulee painottumaan jonkin aikaa enemmän Fionan ympärille. Minua harmittaa miten vähälle huomiolle Fiona on viime aikoina jäänytkään, mutta onneksi nyt se saa ansaitsemansa huomion.

Minun on ollut erityisen hankalaa muohostaa Fionaan sellaista suhtetta, että se on nyt minun oma poni. Olen tiennyt Fionan aina, mutta sen ratsukoulutusta olen toteuttanut kohta kahden vuoden ajan. Se on ollut minulla useita kertoja, joskus vain muutaman viikon ja joskus yli kuukaudenkin putkeen. Fiona on ollut kuitenkin aina jonkun muun poni, enkä ole huolehtinut mistään muusta kuin sen ratsukoulutuksesta.


Ompun ollessa klinikalla olen paijannut ponia erityisen paljon ja vasta nyt minulle on konkretisoitunut se, että se on todella minun poni ja koko sen hyvinvointi ja tulevaisuus on minun käsissäni. On ollut ihana huomata myös, kuinka kiintynyt loppujen lopuksi siihen olenkaan. Se on ollut aina se itsepäinen mullikka, jonka kanssa on saanut taistella milloin minkäkin asian kanssa. Kuitenkin mitä enemmän vietän sen kanssa aikaa, huomaan kuinka herkkä ja epävarma pieni poni se loppujen lopuksi onkaan.


Sen enempää syitä julkisesti pohtimatta olen huomannut, kuinka Fiona on oppinut puolustautumaan kaikissa niissä tilanteissa, jossa se kokee olonsa syystä tai toisesta epävarmaksi. Mikäli poni ei ymmärrä jotain, laittaa se korvat luimuun ja kovettaa itsensä täysin. Kun Fiona pakenee omaan suojakuoreensa, ei siihen vaikuta enää mitkään käskyt, pyynnöt tai ehdotukset. Se korkeintaan kapinoi vastaan, mutta mitään yhteistyökykyisyyttä ei enää löydy. On sanomattakin selvää, että tälläiset tilanteet pitäisi pystyä ratkaisemaan jotenkin muuten kuin väkisin ponia survomalla.


Onneksi minulla on nyt aikaa paneutua paremmin Fionan ongelmiin. Tykkään haastaa itseäni aina uusien ongelmian kanssa. Fionan tyylistä hevosta minulla ei ole koskaan ollutkaan. Vaikka Fiona on minulle tuttu poni pitkältä ajalta, en ole koskaan paneutunut sen elämään kokonaisvaltaisesti. Minun tehtäväni on ollut ratsastaa, ei olla mikään hevospsykologi. Tuntuu vähän kurjalta sanoa näin, sillä tottakai hevosiin pitäisi aina paneutua kokonaisvaltaisesti. Minun tehtäväni oli kuitenkin kouluttaa Fiona vain mahdollisimman hyvin tulevaa myyntiä varten ja tein työtä käskettyä.

Palataanhan takaisin tähän päivään. Fiona oli aika hankalalla tuulella. Se ei olisi millään halunut pysyä avuilla, eikä mennä edes pyydettyyn suuntaan uraa pitkin. Fiona jumitti, pukitti ja välillä oikein vinkui kiukustuessaan. Yhdestä kulmasta meinasi muodostua kyllä todellinen ongelma. Vaikka Fiona meni sen ohi varmaan kymmenen kertaa ja kehuin sitä aina hyvistä suorituksista, päätti se aloittaa jumittamisen jo hyvissä ajoin ennen mörkökulmaa. Kulman ohitettuaan se säntäsi sieltä pois karaten kaikilta avuilta.


Tämä poni vaatii toisinaan pitkää pinnaa ja paljon kärsivällisyyttä. Tänäänkin kävi kuitenkin loppujen lopuksi niin, että kulman kyttääminen unohtui ja päästiin työskentelemään normaalisti. Poni oli jo hieman hikinen, enkä ratsastanut enää kovin kauaa. Hölkyttelin kaikki askellajit läpi ja yritin saada ponia kantamaan itseään oikein pienissä pätkissä kerrallaan.

Fiona haluaisi kulkea pitkänä ja matalana ohjalle painaen. Sen nostaminen sieltä ylemmäs on vielä helppoa, mutta tasaiselle tuntumalle saaminen vaikeaa. Heti kun sen suuhun saa mukavan kontrollin, tipahtaa pää polviin ja koko homma on aloitettava alusta. Fionan koulutreenit painottuvat nyt vain sen ympärille, että sen saa kulkemaan mahdollisimman kivassa tapainossa ja tukeutumaan vähänkään ryhdikkäämmässä moodissa pehmeästi molemmille ohjille edes pieniksi pätkiksi kerrallaan.



Yksi hyvä harjoitus on se, että hidastan vauhtia hieman, nostan sen pään ylös tarjoten sille samalla pehmeän tuntuman ja ratsastan sen jälkeen pehmeästi eteen isompaan raviin. Tämä on tosi hyvä harjoitus ja vähitellen Fiona jää tuntumalle itsensä kantaen aina vain pidemmäksi ja pidemmäksi aikaa. Nyt puhutaan kuitenkin niin pienistä, kuin esimerkiksi 5-10 askeleen pätkistä. Jostain se on lähdettävä ja aina hyvän pätkän jälkeen poni saa paljon kehuja.


Muutaman vähänkään paremman pätkän jälkeen poni sai kehuja ja pääsi hyppäämään pari kertaa pienen kavaletin yli. Ponista mikään ei ole niin kivaa kuin hyppääminen ja se onkin sille tosi hyvä palkinto jonkun vähän vaikeamman jutun jälkeen. Poni sai lopetella treenit ravaten siinä omassa mieluisassa asennossaan.


Minusta tuntuu jotenkin oudolta olla iloinen ja nauraa, kun Ompun tilanne on mikä on. En ymmärrä, miksi ihmeessä olen niin ankara itselleni. Minun pitäisi vain oppia ajattelemaan niin, että minulla on oikeus tuntea kaikkia niitä tunteita mitä milloinkin tunnen, eikä pitäisi hävetä ja ajatella, etteivät ne ole oikeutettuja. Minä olen kuitenkin loppujen lopuksi aika monessa liemessä keitetty ja osaan etsiä arjesta ilon hetkiä, vaikka koko elämä olisi romuttumassa kasaan.


P.S. Onneksi kohta on perjantai ja saan hakea Ompun vihdoin ja viimein kotiin ♥

lauantai 4. marraskuuta 2017

Pohdintaa

Omppu ensimmäistä päivää kotona Lokakuussa 2016
© Iina Makkonen
Niin kuin jokainen varmasti arvaa, mietin Omppua ja sen elämää aika paljon juuri nyt. Kelailen asioita mielessäni miettien, mikä johtuu mistäkin ja miksi kaikki meni niin kuin meni. Mietin näitä asioita niin paljon, että käväisin hakemassa juuri unilääkettä, että saisin edes nukuttua kunnolla. Väsyneenä meinasin ajaa tänään kolarinkin, joten nyt on pakko keskittyä myös vähän omaan hyvinvointiin, vaikka Ompun tilanne minua huolettaakin.


Omppu tuli minulle reilu vuosi sitten ja se oli aika lihavassa kunnossa. Se tuli tallille, jossa hevosille syötettiin paljon heinää ja minun valinnastani Omppu ulkoili pienessä tarhassa yksin, eikä laumassa toisten hevosten kanssa. Lyhyt tarhausaika, pienessä tarhassa yksin seisominen ja runsas heinämäärä lihottivat sitä entisestään. Koska hevonen oli 3-vuotias ja vieläpä vähän arka sellainen, ei liikuntaa saatu järjestettyä niin paljoa, että se olisi yksin saanut hevosta laihdutettua.

Kun Omppu ei enää pelännyt ratsastajaa, alkoi se laiskistua melkoisesti. Laitoin kaiken lihavuuden piikkiin, enkä ollut mitenkään huolissani sen tilanteesta muuten kuin tietenkin ylipainon takia. Korkeita esteitä ei hypytetty irtona ja selästä käsinkin hypyt pidettiin maltillisina niin kauan, kunnes hevonen saataisiin laihtumaan. Ylipaino on melkoinen riesa jaloille ja tietty muullekin kropalle, enkä tahtonut rikkoa nuorta hevosta. Minulla oli ollut kyseisellä tallilla hevosia melkein kymmenen vuoden ajan, eikä yksikään hevonen ollut lihonnut niin muodottomaksi kuin Omppu. Tälläiset asiat ovat aika pitkälti hevoskohtaisia ja Omppu tarvitsi selkeästi erilaisen päivä- ja ruokintarytmin pysyäkseen hyvässä kunnossa.

Omppu sairasti yhden ähkyn tämän vuoden toukokuussa. Oireet olivat samat kuin nytkin, eli potkiminen vatsaa kohti, pään laskeminen alas, ruokahaluttomuus ja paikallaan pysähtyessä kuopiminen. Silloin Omppua ei edes letkutettu, vaan tilanne hoitui kipulääkkeellä. Silloinen eläinlääkäri epäili, että ähky johtui kiimasta. En pitänyt tilannetta mahdottomana, mutta en myöskään uskonut diagnoosiin täysin. Hain varuilta hiekkaa poistavaa psylliumia ja aloin syöttämään sitä viikon kuureissa noin kahden kuukauden välein.

© Tiia Jordan
Kevään ja alkukesän aikana ajatus tallipaikan vaihdosta alkoi heräillä. En kokenut tarvitsevani näin hienoja puitteita, halusin pidemmän tarhausajan ja tietysti myös säännöstellä ruokintaa, jotta hevonen pääsisi vihdoin normaaleihin mittoihin. Tietenkin päätökseen vaikutti myös raha-asiat, sillä kevyeen harrasteluun ei noin hienoja puitteita tarvita.

Omppu muutti minulle entuudestaan hieman tutulle tallille. Olin kuullut kyseisestä tallista paljon huonoa, mutta halusin lähteä ennakkoluulottomasti kokeilemaan miten meidän käy. Asuttiin kyseisellä tallilla koko kesä ja olin hyvin tyytyväinen sekä talliin, että hevosten hoitoon. Sain uusia kavereita ja viettää todella hauskan kesän.

© Iina Makkonen
Heti ensimmäisen viikon aikana uudella tallilla Omppu pieneni puolella. Jouduin ostamaan parin viikon päästä 10cm lyhyemmän satulavyön, sillä aiempi kävi aivan liian pitkäksi. Omppu ei ripuloinut, eikä ensimmäistä päivää lukuun ottamatta stressannutkaan ja se sai edelleen reilusti heinää, aluksi yli kymmenen kiloa päivässä, jonka jälkeen määrä vähennettiin tasan kymmeneen kiloon. Tästä määrästä heinää ei enää koskaan vähennetty.

Aikaisemmin Omppu oli piereskellyt ratsastaessa todella paljon, siis lähes koko ajan. Se oli aina ratsastuksen jälkeen paljon hoikemman näköinen kuin aikaisemmin. Uudella tallilla se piereskeli ensimmäisen viikon reilusti, jonka jälkeen se loppui kokonaan. Päättelin, että Omppu kaasuuntuisi helposti ja aloin kiinnittää siihen arjessa huomiota. En pitänyt liian pitkiä vapaita kerralla, vaan pyrin pitämään vapaat korkeintaan parin päivän mittaisina. Omppu tarhasi edelleen yksin, mutta ajallisesti tuplasti enemmän mitä aiemmin ja aavistuksen isommassa tarhassa, missä oli myös jonkun verran tuoretta ruohoa syötävänä.

© Iina Makkonen
Kesällä sain myös tietää, että aivan kotiani lähellä olevalla itsehoitotallilla vapautuisi reilusti tallipaikkoja. Kyseinen talli on vain 1km päässä meidän ensimmäisestä tallipaikasta, eli minulle tarjoutui mahdollisuus päästä hoitamaan hevoseni itse kuitenkaan luopumatta täysin hienoista puitteista, mitä pystyisi itsehoitotallilta käsin vuokraamaan satunnaisesti. Päätös oli helppo, vaikkakin silloisen tallipaikan irtisanominen tuntui haikealta. Syyskuun ensimmäisenä päivänä Omppu pakattiin traileriin ja myös Fiona haettiin, joten uusi elämä kahden hevosen kanssa voisi alkaa. Aluksi Fiona tuli meille vain ylläpitoon, mutta hetken päästä löysin itseni allekirjoittamassa maailman suloisimman ponin kauppakirjaa. En ole tehnyt asiasta suurta numeroa täällä blogin tai muutenkaan sosiaalisen median puolella, vaikka monet on sen varmasti vihjailevista päivityksistä arvanneetkin.

Arki uudella tallilla alkoi hyvin. Tein aluksi kolmea tallivuoroa päivässä. Aamutalli hoitui vaille kahdeksan, päiväheinät hevoset saivat viimeistään kolmeen mennessä ja iltatallin tein kahdeksan maissa. Tämä systeemi ei pitkään toiminut, sillä hevoset eivät halunneet olla ulkona kahdeksaan asti. Syksyn sateiden ja iltojen pimenemisen johdosta ne odottivat portilla kuudelta ja mikäli kukaan ei hakenut niitä, ne juoksivat ympäri tarhoja tai kaivoivat kuoppia omien porttiensa eteen.

Päivärytmiin tuli yksi tallivuoro lisää. Uudessa ja nykyisessäkin rytmissä aamutalli hoituu edelleen samaan aikaan, päiväheinät tulevat puolen päivän maissa, hevoset otetaan sisälle viiden aikaan, jolloin ne saavat päivän kolmannet heinät ja viimeiset yöheinät käyn jakamassa karsinoihin heti kahdeksan jälkeen. Kannan hevosille lämmintä vettä ulos kaksi kertaa päivässä, sekä juotan ne aina ratsastuksen jälkeen lämpimällä vedellä.

Syököhän Omppu hiekkaa tässäkin kuvassa?
© Emmi Kinnunen
Syksyn mittaan Ompulle alkoi ilmestyä hieman erikoisia oireita. Se alkoi kiukuttelemaan satulaa laittaessa, mutta yhdistin sen käytöksen selän päällä turvoksissa oleviin talirauhasiin ja ostin sille satulan alle laitettavan lampaantaljan pehmittämään satulaa.

Omppu oli toisinaan myös hieman haluton ratsastaessa, mistä kirjoitinkin oman postauksen. Omppu saattoi jumittaa kentän aidan kohdalla tai mikäli ratsastin tallia ympäri, niin aina Fionan tarhan kohdalla ja aina vain vasempaan kierrokseen. Ajattelin, että sen takapolvet ovat löysät ja varsinkin vasemmassa kierroksessa se tuntuu siitä ikävältä. Toisinaan se säikkyi yllättäviäkin asioita, saattoi singota loppukäynneistä pukkilaukkaan tai tehdä jotain muuta älytöntä. Sen käytös kisoissa huononi siihen pisteeseen, että tulin viimeisimmältä kouluradalta ulos sanoen, ettei Omppu ole nyt ihan kunnossa. Viimeisimmän viikon ennen ähkyä Omppu liikkui todella hyvin ja mielellään. Ajattelin, että kyse on oikeasti niistä takapolvista ja minun tulee vain pitää se hieman kevyemmällä, jotta polvet saavat aikaa vahvistua.

Reilu viikko sitten Ompulla kävi hieroja. Hän löysi jumeja niskasta, lanneselästä ja vasemmasta kyljestä. Hänen palveluihinsa kuuluu myös satuloiden sovitus, joten pyysin tarkistamaan myös meidän satulan. Satula oli kuulemma täysin sopiva, joten pystyin hyvillä mielin jatkamaan treenejä.

© Emmi Kinnunen
Perjantaina heti ähkyoireiden alettua päätin, että nyt tämä hevonen lähtee klinikalle tutkittavaksi. Toinen hieman erikoisilla oireilla oleva ähky oli minulle liikaa ja varasin tähystysajan heti seuraavalle päivälle. Aamulla minulle soitettiin, että klinikalla ei voidakaan tähystää, mutta hiekkaröntgen on mahdollista ottaa. Samaan syssyyn pyysin takapolvien kuvauksen.

Hiekkaahan sieltä löytyi, niin kuin edellisessä postauksessa kirjoitin. Samalla reissulla kuvattiin myös takapolvet ja niissä ei ole kuulemma mitään vikaa. Ne ovat aavistuksen löysät, mutta eläinlääkärin mielestä voin treenata täysin normaalisti miettimättä niitä ollenkaan. Siis heti, kunhan tästä hiekkaongelmasta päästään eroon.


Sitä on mahdotonta tietää, kuinka kauan Omppu on hiekkaa syönyt. Hiekan määrä on kuitenkin sellainen, ettei sitä ihan parissa kuukaudessa ole syöty. Näillä kahdella ähkyllä oli niin samanlaiset oireet ja niiden loppuminen, että todennäköisesti myös se ensimmäinen ähky johtui hiekasta. Omppu on ollut aina minulla ollessaan vähän arvaamaton ja kiukkuinen, joten mahdollisesti se on ollut hiekkainen jo ennen minulle tuloaan.

Odotan innolla Ompun toipumista ja sitä, että näen miten sen käytös muuttuu hiekan poistuessa. Voi olla, että erittäin moni ongelma katoaa hiekan myötä. Tietenkin ongelmille voi olla muitakin syitä, joita täytyy alkaa selvittelemään kunhan tästä yhdestä päästään eroon ja huomataan kuinka se muuttaa hevosta.

Tunnen itseni toisinaan todella hölmöksi. Mietin, miksi ihmeessä en ole tutkituttanut sitä aiemmin ja heti sen ensimmäisen ähkyn jälkeen. Parempi myöhään kuin ei milloinkaan, mutta ihan turhaan tämäkin hevonen on joutunut kärsimään. Toivottavasti jatkossa huomaan ongelmat aikaisemmin, eikä tilanne ehdi valua näin pitkälle. Sen ainakin tiedän, että hiekkaröntgen tulee meille tutuksi seuraavien vuosien aikana. Haluan, että Omppu käy jatkossa säännöllisesti klinikalla tutkimuksissa mahan kanssa, jotta näin isoa hiekkakertymää ei ehdi enää syntymään.

Arkeen on tehtävä myös monia muutoksia, mutta niistä lisää myöhemmin kun saan eläinlääkärin ohjeet ja mietin parhaimmat vaihtoehdot juuri meidän arkeen. Vaikka minua uuvuttaa tälläinen tilanne, olen samalla täynnä sisua. En todellakaan aio luovuttaa, vaan huolehtia hevosistani entistäkin paremmin. Tiedän monien ihmisten syyttävän minua Ompun tilanteesta, mutta en aio ottaa niistä itseeni. Sellaiset ihmiset mollaavat toisia, joilla on omien hevosten hoidossa puutteita. Kaikesta epäonnesta huolimatta minä aion pitää pääni pystyssä ja suunnata nöyrin mielin kohti tulevaisuutta.

© Iina Makkonen

perjantai 3. marraskuuta 2017

Tiedäthän miten vaikeaa on sanoa hyvästit

Eilen näin Ompun silmien sumenevan. Se oli kipeä, enkä tiennyt tuleeko huomista ollenkaan. Tein kaikkeni, mutta en tiennyt riittääkö se. Olen tehnyt kaikkeni, että tämän hevosen olisi hyvä olla. En kestänyt sitä ajatusta, että se ei riittäisi. Tein kaikkeni myös eilen ja tänään. Tulin nyt vasta kotiin vuorokauden kestäneen piinan jälkeen. Huoli ei ole vielä ohi, mutta Omppu on nyt hyvässä hoidossa.


Eilen kun menin antamaan Ompulle päiväheiniä näin ettei kaikki ole kunnossa. Se ei tullut minua vastaan, eikä hörissyt. Se katsoi minua omituisen näköisenä ja vaikka pyysin sitä, ei se ottanut askeltakaan. Menin sen luokse ja koitin tarjota sille omenan. Se hastoi, mutta ei ottanut sitä suuhunsa. Lähdin taluttelemaan sitä kentälle ja pillahdin itkuun. En voinut ymmärtää, miksi tämä käy minulle taas. Vatsaoireet oli helposti huomattavissa. Se käveli todella oudosti, pysähtyessään kuopi ja se halusi pitää päätään alhaalla. Odotin päivystävää eläinlääkäriä yli tunnin ja sain heti kuulla, että toiselta puolelta suoliäänet ovat lakanneet. Maailma tuntui romahtavan.

Omppu letkutettiin ja koko yö mentiin välillä kävelyttäen ja välillä tallissa leväten. Seurasin hevosta taukoamatta ja olin valmis antamaan kipulääkettä lisää, mikäli se menisi vieläkin kivuliaammaksi. Se oli eläinlääkärin antaman kipulääkkeen vuoksi aika rauhallinen, mutta sen silmät olivat tosi sumeat. Olin aivan varma, että seuraavaa auringonnousua ne silmät eivät näkisi.

Toisin kuitenkin kävi ja aamulla lähdettiin klinikalle, yllättävän hyvävointisen hevosen kanssa. Klinikalla eläinlääkäri tutki hevosen ja totesi, että akuutein vaihe on mennyt jo ohi. Hevonen vietiin röntgeniin vatsan kuvauksen vuoksi. Kuvat järkyttivät katsojaansa ja Ompun vatsassa on noin viisi litraa hiekkaa. Kiloina se on vieläkin enemmän kuin viisi.

Eläinlääkäri suositteli sille jatkohoitoa, joten Omppu jätettiin nyt klinikan ja viereisen tallin hoiviin viikoksi. Sitä hoidetaan päivittäin ja toivottavasti viikon päästä tilanne olisi jo parempi ja päästäisiin hepan kanssa kotiin. Tällä hetkellä minä yritän vain levätä ja rukoilla, että saan haettua hepan kotiin ja että se toipuisi.


Laitetaan sormet ja varpaat pystyyn tämän ihanan pitkäkorvaisen otuksen puolesta, joka on niin sitkeä ja rohkea lapsi ♥ Toivon myös, että minä kestän täysijärkisenä tämän kaiken keskellä. Elämä kun ei viime aikoina ole ollut muutenkaan kovin helppoa.