keskiviikko 13. joulukuuta 2017

Itsehoitotallin arkea


Jo yli kolmen kuukauden ajan allekirjoittaneen elämä on ollut varsin kiireistä. Siirtyminen itsehoitotallille oli ollut haaveissani jo pitkään ja syyskuun alussa toiveeni vihdoin toteutui. Suunnittelin paljon sitä, millaista meidän arki tulee olemaan ja osa suunnitelmista on pysynyt, mutta muutama juttu on myös muuttunut matkan varrella. Tässä postauksessa kerron meidän päivästä ja siitä, mitä kaikkea itsehoitotalli lopulta vaatiikaan.

Itsehoitotalli ei sovi torkuttajille


On sanomattakin selvää, että itsehoitotalli ei sovi kaikille. Mikäli aikoo hoitaa hevosensa itse, on oltava ehdottoman tunnollinen -sekä tietenkin tiedettävä hevosista paljon. Itsehoitotallilla ei ole kokenutta tallityöntekijää, joka auttaa tarvittaessa vaan lähtökohtaisesti kaikesta on selvittävä itse. Monet itsehoitotallit toimivat myös kimppatalleina, eli omistajat hoitavat vuorollaan kaikki tallin hevoset. Minä olen monestakin syystä päätynyt hoitamaan hevoseni täysin itse ja olen ollut tyytyväinen siihen ratkaisuun.

Hevoset rakastavat rutiineja ja tasaista päivärytmiä. Minuuttitarkan aikataulun tarjoaminen hevosille ei sovi kuin ehkä työttömille, mutta melko tasaisen elämän voi järjestää kuka vain, mikäli on valmis uhraamaan omaa vapaa-aikaansa ja on tarpeeksi periksiantamaton. 

Minun hevosteni aamu alkaa normaalisti klo 7:30-8:00. Toisinaan menen aamutalliin jo seitsemältä, mikäli minun on oltava töissä/koulussa normaalia aiemmin. Viikonloppuisin rytmi on sama kuin arkena. En ole pyytänyt tallille tuuraajaa, vaikka olisin kotiutunut baarista vasta valomerkin jälkeen ja yöunet olisivat jääneet parin tunnin mittaisiksi. Parina viikonloppuna ollaan jaettu tallikaverin kanssa tallivuoroja, mutta en ole kokenut sitä kovinkaan toimivaksi ratkaisuksi. En osaa olla huolehtimatta hevosista vaikka olisin vapaalla ja olenkin aina varmistanut tallikaverilta, onko hän hoitanut hevoset ja onko kaikki ollut ok. Vastuu on aina kuitenkin minulla ja mikäli tallikaveri on syystä tai toisesta estynyt menemään tallille, täytyy minun olla valmis menemään paikan päälle. 

Ensimmäisenä aamutallissa jaan hevosille kivennäiset. Lopetin jonkin aikaa sitten väkirehujen syöttämisen lähes täysin ja nykyään hevoseni eivät syö kuin kivennäistä ja ratsastuksen päätteeksi ne juotetaan vedellä, johon on sekoitettu pari desiä Mash-rehua. Kivennäisen lisäksi Omppu syö Ekygardia oletettuun vatsahaavaan. Samaan aikaan kun hevoset syövät sisällä, loimitan niitä tarpeen mukaan. Omppu on loimitettuna päivittäin, Fiona vain tuulella, sateella tai kovalla pakkasella. Mikäli en ole laittanut aamuheiniä edellisenä iltana valmiiksi, on heinien säkittäminen vuorossa loimien pukemisen jälkeen. Vien hevoset ja heinät tarhaan, sekä näin talvisin kannan ulos myös lämpimän veden. Sammuttelen tallista valot ja tarkistan, että tarhan portti on kunnolla kiinni vielä ennen kuin lähden päivän muihin menoihin. 


Hevosia voi hoitaa niin monella eri tavalla


Hevosten hoitoon on monia mieltymyksiä, eikä yhtä oikeaa tapaa ole varmasti olemassa. Hurjimmillaan olen kuullut, että itsehoitotalli toimii vain kahdella tallivuorolla päivittäin. Yleisin systeemi taitaa olla, että tallivuoroja on kolme eli aamu-, päivä -ja iltatalli. Meidän arkeen on kauhukseni muodostunut viisi tallivuoroa, joka äärimmäisessä kiireessä tai erittäin huonolla kelillä pudotetaan neljään tallivuoroon. Listaan alle tallivuorot tarkemmin, sekä mitä mihinkin käyntiin kuuluu. Aamutallin selitys tulikin jo aiemmin, mutta kertaus on opintojen äiti. 

Aamutalli klo 7:30-8:00 

- Väkirehujen antaminen karsinoihin
- Loimitus tarvittaessa 
- Hevoset ulos
- Heinät tarhoihin
- Vesien kanto tarhoihin

○ Tallivuoro kestää noin 15-30 minuuttia riippuen siitä, mitä kaikkea on tehty edellisenä iltana valmiiksi.

Päivätalli klo 11:30-12:00

- Heinät tarhoihin
- Vesien tarkistaminen ja tarvittaessa lisääminen

○ Tallivuoro kestää noin 10 minuuttia

Iltapäivätalli noin klo 15:00

- Heinät tarhoihin
- Vesien tarkistaminen ja tarvittaessa lisääminen

Tallivuoro kestää noin 10 minuuttia

Ensimmäinen iltatalli klo 18:00

- Hevoset sisälle
- Loimet tarvittaessa kuivamaan

○ Tallivuoro kestää noin 15-20 minuuttia

Toinen iltatalli klo 20:30-21:00

- Iltaheinät karsinoihin

○ Tallivuoro kestää noin 5-10 minuuttia


Elämä ei tietenkään mene aina suunnitelmien mukaan ja muutoksia tulee väkisin kuvioihin. Yllätävän hyvin minä olen saanut tämän sirkuksen arkeeni sovitettua. Tallivuoroihin on tullut muutoksia vain muutaman kerran ja silloinkin suurimmaksi osaksi vain huonon kelin vuoksi. Pari kertaa on käynyt niin, että kukaan ei ole päässyt antamaan päiväheiniä ja silloin alkuiltapäivään on selvitty suuremmalla heinämäärällä ja heinien jakamisella muutamaan eri kasaan. Tärkeintä tässä touhussa on tietenkin se, ettei tallivuorot vain unohdu tai jää tekemättä. Ennakoimalla arkea saa muutettua niin, etteivät hevoset kärsi siitä. Mikäli en pääse itse tallille, sovin ajoissa jonkun muun kanssa esimerkiksi päiväheinien annosta ja varmistan aina, että se on tullut tehtyä ja tallilla on kaikki ok. En halua nipottaa, mutta haluan huolehtia hevosista hyvin ja kantaa vastuuni. Olen kuullut kauhutarinoita kimppatalleista ja siitä, kuinka esimerkiksi iltatalli on vain unohtunut ja aamutallin tekijä on huomannut, että hevoset ovat seisseet koko yön pakkasessa ilman ruokaa ja vedet jäätyneinä. Näin ei saa koskaan tapahtua minun hevosilleni ja siitä aion pitää huolen. 


Eikä tässä vielä kaikki


Tallivuorojen lisäksi päivittäisiin hommiin kuuluvat tietenkin normaalit tallityöt. Kerran päivässä jonkin tallivuoron yhteydessä (tietenkin ennen hevosten ottamista takaisin sisälle) siivoan karsinat ja valmistelen tallivuorot mahdollisimman hyvin, jotta ne kestäisivät edellä mainittujen kellonaikojen puitteissa. Tallihommien tekemiseen kuluu yleensä noin tunnin verran aikaa. 

Karsinoiden siivouksen ja kuivituksen lisäksi tarkistan juoma- ja ruokakuppien siisteyden päivittäin. Lakaisen tallin lattian, laitan karsinaan ensimmäisen iltatallin heinät valmiiksi ja tuon karsinoiden eteen toisen iltatallin heinät. Aamuheinät laitan käytävälle valmiiksi säkkeihin ja mikäli joku muu käy antamassa päiväheinät, laitan nekin valmiiksi. Laitan kivennäiset aamuksi valmiiksi ja Ompun ruokakuppiin tiputan myös iltaa varten pari mittaa Ekygardia. 

Tallin siisteydestä on myös huolehdittava, sekä tietenkin tavaroiden järjestelemisestä oikeille paikoilleen. Hevosten hyvästä hoidosta en tingi koskaan, mutta käytävän saatan lakaista joskus suurpiirteisemmin tai jättää varusteet lajittelematta omille paikoilleen, mikäli olen kovin kiireinen. Usein tässäkin käy tosin niin, että tallilla teen kaiken rauhassa ja jään touhuamaan ylimääräisiäkin hommia, mutta muualla juoksenkin sitten pää kolmantena jalkana :D


Pääsääntoisesti hoidan kaiken siis itse, mutta päiväheinien antamiseen tarvitsen melko usein apua. Niiden antaminen on hoitunut kätevästi äitini, poikaystäväni, hevosten ratsastajien tai tallikaverin toimesta. Muihin tallivuoroihin en ole joutunut montaa kertaa apua pyytämään, mutta onneksi olen pyydettäessä sitä kuitenkin saanut. Onneksi minulla on ihana perhe ja poikaystävä. Tänäänkin jätin viimeisen iltatallin poikaystäväni vastuulle, sillä hän ajeli omilta harrastuksiltaan joka tapauksessa vasta illalla kotiin ja lupasi pyörähtää tallin kautta. 

Päivittäisten tallihommien lisäksi on huolehdittava heinien ja kuivikkeiden hommaamisesta, sekä tarhan siivoamisesta. Minä käytän kuvikkeena purua, jota ostin yhden kuorma-autollisen verran läheiseltä sahalta. Sama kuorma on ollut minulla alusta asti ja sillä tulen pärjäämään vielä jonkin aikaa. Heinät tulevat läheiseltä maajussilta isoissa paaleissa toimitettuna suoraan heinälatoon. Minulla on käynyt hyvä tuuri heinien ja purujen suhteen. Purut eivät juurikaan pölise ja heinäkin on ollut todella hyvää. Olin valmistautunut etsimään tarpeeksi hyvää heinää vaikka kauempaakin, mutta onnekseni se löytyikin lähimmältä toimittajalta.

Kuka tähän kaikkeen pystyy?


Kuka tahansa, joka välittää hevosistaan tarpeeksi ja osaa myös hoitaa niitä. Itsehoitotallilla hevosiaan pitävän hevosenomistajan on oltava vastuullinen, periksiantamaton ja aika tasaiseen elämään tyytyväinen ihminen. Kovinkaan pitkiä lomamatkoja ei ole mahdollisuus tehdä ja esimerkiksi tässä minun arjessani edes vuorokaudeksi häipyminen maisemista tuntuu aika mahdottomalta ajatukselta. Tietenkin jos oikein kovasti haluaisin sen toteutuvan, saisin varmasti asiat järjesteltyä. Viihdyn kuitenkin arjessani ja näiden hevosten kanssa, joten en näe tarvetta jatkuville lomamatkoille tai muille huvitteluille. 

Tietenkin myös auttavat kädet ovat suuressa roolissa. Minusta on tärkeää, että lähimmäiseni tietävät miten tämä homma toimii ja jos joutuisin äkisti vaikkapa sairaalaan, ei heillä menisi sormi suuhun heti ensimmäisenä hevosten hoidon kanssa. Erittäin iso vastuu minulla tästä tietenkin on, mutta tarvittaessa on oltava joku muu kuka osaisi hoitaa nämä edes suunnilleen niin kuin minä olen hoitanut. 

Vaikka itsehoitotalliin kuluu paljon aikaa ja se on todella sitovaa, en vaihtaisi päivääkään pois. Tiedän tarkalleen miten hevosteni päivät menevät ja mitä niille kuuluu. Olen oppinut niistä paljon tämän tallimuodon myötä ja tulen oppimaan varmasti vielä lisää. Minun olisi vaikeaa kuvitella itseäni enää täysihoitotallille ja toivottavasti me pystytään jatkamaan mahdollisimman pitkään tällä systeemillä. Unelmissa tietenkin on, että joskus minulla on se ikioma talli. 


Tämän kaiken lisäksi hevoset on tietenkin myös liikutettava. Olen nyt vähän aikaa lomaillut ratsastuksesta, mutta pian palataan taas normaaliin päiväjärjestykseen ja alan vastata hevosten liikutuksesta enemmä itse. On toisaalta ollut mukavaa vain hoidella hevosia, mutta kaipuu myös ratsaille alkaa käymään päivittäin vain suuremmaksi ja suuremmaksi. Vielä minä maltan kuitenkin lomailla hetken, sillä kokonaisuudessaan se on tehnyt minulle ja ajatuksilleni todella hyvää. 

Millaisella tallilla sinun hevosesi asuu ja oletko ollut tyytyväinen siihen? 

21 kommenttia:

  1. Heippa, en ole ennen kommentoinut vaikka vuosia olen blogiasi lukenut :)
    Oletko miettinyt, (varsinkin kun rupeat taas itse enemmän ratsastamaan), niin vähentäisit ruokintakertoja?
    Lähinnä mietin oman jaksamisesi kannalta, ettei tarvitsi kokoajan "rampata" tallilla:) ihanaa että olet niin tunnollinen ja tarkka mutta muista itsesi ja perheesikin:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mikäli Ompulla ei olisi vatsahaavaepäilyä tai se ei söisi hiekkaa, ruokintakertoja voisi vähentää ainakin yhdellä kerralla, jopa niinkin paljon että ne söisivät vain 3 kertaa päivässä. Edellä mainittujen juttujen takia haluan kuitenkin huolehtia siitä, ettei ruokintavälit veny liian pitkiksi. Onneksi asun niin lähellä tallia, että matkoihin ei kulu juurikaan aikaa :D

      Poista
  2. Asuvatko hevosesi kahden tuolla tallilla? Oletko vuokrannut sen itsellesi? Näyttää isolta rakennukselta, jaksaako hevosesi pitää sen kyllin lämpimänä? Onko sinulla pitkä matka tallille? Maksatko kaiken itse? Miten lantala toimii? Huolehditko tyhjennyksestä itse?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En ole vuokrannut koko tallia, vaan ainoastaan 2 karsinaa. Tallilla on vielä parin viikon ajan yksi poni, joka lähtee tosin kuun vaihteessa pois. Karsinapaikkoja on vapaana, joten jos joku haluaa tallille tulla niin on tervetullut! Ei se ole mitenkään yksityiskäytössä minulla.

      Tuo rakennus kattaa myös ison heinä- ja puruvaraston, "keittiön", satulahuoneen ja loimien kuivatushuoneen. Jos ei talli kestä lämpimänä hevosilla niin sit sitä lämmitellään muuten, eihän se oo sen kummempaa.

      Tallimatkani on n. 1km mittainen, enkä maksa kaikkia kuluja itse.

      Lantala on sen verran iso että sen tyhjennys hoidetaan kerran vuodessa. En tiedä minne se tyhjennetään mutta siitä tulee sitten erikseen maksu tallilaisille.

      Poista
  3. Heippa! Tunnollisesti hoidat hevosesi, hatunnosto siitä! :) Paljon tuossa kuitenkin tulee noita kertoja, ehkä vähän turhaankin...? Varsinkin päivätallin ja viimeisen iltatallin pystyisi jättämään helposti pois, jos pystyisit syöttämään hevosille heinät heinäverkoista. Ulos heinäverkoille teline ja sinne tarpeeksi heinää ja sama karsinoihin. Meillä toimii tämä ihan älyttömän hyvin, varsinkin slowfeed verkoilla. Hepat oppivat tosi nopsaan etteivät syö kaikkea heinää kerralla, vaan sitä riittää kyllä siellä heinäverkossa :) Ei ehdi tulla nälkä.
    Kokemuksesta voin kertoa, että tuo tulee pitkän päälle käymään raskaaksi, varsinkin kun hevosesi eivät ole omassa pihassa. Toki kaikki saavat tehdä miten haluavat, mutta tällaisen pienen vinkin voin antaa :) Tämä ei ollut tarkoitus olla arvostelu, vaan vinkkinä omalle jaksamisellesi pitemmän päälle. Että harrastus pysyisi jaksamisen kannalta mielekkäänä jatkossakin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tätä minäkin mietin. Järjetöntä juosta lähes turhaan ees taas parin tunnin välein, kun asiat voisi muutenkin järjestää toimiviksi. Toki tehköön jokainen miten parhaaksi näkee, mutta minusta tuo kuulostaa ihan järjettömältä. Miksei aamutalli, päivätalli ja iltatalli, ja jos haluaa niin yöheinät? Minä ainakin jaan hevosille heinät ulos ympäri tarhaa pienempiin kasoihin, niin eivät vain vietä päiviään samassa paikassa möllöttäessä ja syödessä kaiken äkkiä. Vielä parempi jos muutama kasa maahan ja lisäksi johonkin aitaan tai puihin verkkoon heinää.

      Poista
    2. Moikka :)

      Jos kyseessä olisi ''normaali'' hevonen, en kävisi näin paljoa. Aluksi hoidinkin kolme tallivuoroa päivässä (aamu klo 8, päivä klo 15 ja ilta klo 20). Koin kuitenkin, että hevoset eivät ihan kahdeksaan asti viihdy ulkona, mutta kolmelta olisi vähän liian aikaista ottaa ne sisälle, joten mukaan tuli uusi tallivuoro hevosten sisälle oton vuoksi.

      Ompun hiekkaongelman jälkeen jouduin kuitenkin miettimään myös, oliko klo 8-15 liian pitkä väli ilman heiniä? Hiekan syönnin vuoksi lisättiin siis myös ''välipäiväheinät''.

      Olen kokeillut ruokkia hevosia (erityisesti Omppua) heinäverkosta sekä sisällä, että ulkona. Ulkona Omppu ei viitsi syödä verkosta ja tavoitin sen monesti syömässä hiekkaa, vaikka verkossa oli heiniä. Useamman ruokintavälin yhteydessä olen tavannut sen turpa maassa aika harvoin, joten siksi koen tämän meille nyt parhaimmaksi ratkaisuksi. Iltaheiniä en anna verkosta enää, koska pelkään sen takertuvan öisin siihen :D Iltaisin nukkumaan mennessäni jäin monesti valvomaan ja miettimään, pitäisikö minun mennä kuitenkin ottamaan verkko pois ja aamuisin kun menin talliin, sydän pamppaili kun mietin onkohan se hirttäytynyt siihen verkkoon. Tiedän olevani ylihysteerinen, mutta minkäs minä itselleni voin :D

      Minä ajelen kuitenkin ees taas muiden asioiden parissa ja koen, että meille on helpommaksi käydä tallilla usein, jos vaihtoehtoisesti juoksisin aamulla ympäri tarhaa ripottelemassa heiniä sinne ja tänne :D Tottakai jos tiedän, että jokin päivä kukaan ei pääse antamaan joitakin päiväheiniä, annan heiniä reilummin ja sitten ripottelen niitä eri kasoihin tms.

      Enkä minä joka päivä tallille viittä kertaa päivässä juokse, ellen ole vapaalla. Usein joku muu antaa päiväheinät, tarvittaessa ottaa hevoset sisälle käydessään tms. mikäli sattuu tallilla käymään.

      Poista
  4. No huhhuh :D Että viisi kertaa päivässä tallille...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mikäli mahdollista, käyn kaikki tietenkin itse, mutta pyydän kyllä apua muiltakin ja olen sitä myös saanut :)

      Poista
  5. Minä en mitenkään pystyisi itsehoitotalliin, enkä tiedä kuinka moni realistisesti pk-seudulla asuvista ja työskentelevistä pystyy. Tallin pitäisi olla ihan älyttömän lähellä minua, työpaikkaani ja "tukiverkkojani", enkä silti päivätyöläisenä voi mitenkään kuvitella ravaavani tallilla hevosia hoitamssa 4 kertaa päivässä, kun en edes kahta säännöllisesti. Oma asuu siis täysihoitotallilla.

    Miten teillä tuo kuivikkeen valinta - saako siis jokainen kuivittaa millä haluaa ja tiloja kuivikkeille on riittävästi? Ottaako lantalan tyhjentäjä vastaan sekalavan turvetta, pellettiä ja purua?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämäkin talli toimi aikaisemmin niin, että omistajat jakoivat vain ilta- ja aamutallit. Päiväheiniä hevoset eivät saaneet, ellei joku omistaja halunnut välttämättä käydä omalleen antamassa. Hengissä nekin hevoset kestivät ja ihan hyvin hoidetuilta näyttivät :D Minä olen vähän neuroottinen näissä asioissa, mutta saanpahan mennä iltaisin nukkumaan tyytyväisenä siitä, että olen tehnyt näiden eteen parhaani :)

      Tallilla on minun tietääkseni käytetty vain purua/pellettiä. Jokainen ostaa siis omat kuivikkeensa ja kyllä niille tilat riittää :) Meitä on tallilla nyt vain kaksi ja siksi pystyin ottamaan kerralla isomman purukuorman, sillä kaveri käyttää pellettiä. Koko puruvarasto on nyt siis minun käytössäni. Jos tallille tulisi joku, joka haluaisi myös irtopurua niin varmaan mietittäisiin hommataanko se yhdessä vai lajitellaanko purut eri puolille. Enkä tosiaan tiedä siitä lantalan tyhjennyksestä sen enempää, kuin että purua ja pellettiä ainakin ottaa.

      Poista
  6. Kyllä minusta ruokintakertojen vähentäminen on / olisi ihan ojasta allikkoon hommaa. Onneks et Laura ajatellut niin tehdäkään.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No niin minustakin :D Siis jos on hevonen jolla epäillään vatsahaavaa ja joka syö hiekkaa, on varmaan sitä parempi mitä useammin se ruokitaan.

      Poista
  7. Hei :) Kuulostaa hienolta järjestelyltä ja opit hevosistasi varmasti aivan uusia ulottuvuuksia tämän kautta! Oletko pois työelämästä vai miten saat järjestettyä ajankäytön?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Opiskelen tällä hetkellä, jonka lisäksi teen vähän töitä opiskelujen ohella. Välillä meillä on koulujaksoja, milloin on etäpäiviäkin ja toisinaan työharjottelujaksoina olen siis ihan normaalisti 5 päivää viikossa töissä. Näen aika paljon vaivaa hevosten eteen ja sen lisäksi minulla on ihana perhe jotka auttavat esimerkiksi päiväheinien kanssa mikäli olen itse töissä tai koulussa :)

      Poista
  8. Jos/kun käyt ruokkimassa omiasi annatko samalla heinät myös muille hevosille vai jäävätkö muut katselemaan haikeana perään? Itsehoitotalleista ei ole kokemusta ja mietityttäöä juurikin tuo, että miten hevoset reagoivat, jos kaveri saa murkinaa mutta itse ei.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo tietenkin! Samoin tekee myös tallikaveri :) Eli aina annetaan kaikille yhtä aikaa ruokaa. Oon kyllä kuullut, et hevoset tottuis siihenkin etteivät aina saa mut itestä se tuntuu jotenkin julmalle. Mä yritän kaikki asiat ajatella aina hevosten parhaaksi :)

      Poista
  9. Surullista, kun joskus taitavan ja intohimoisesti harrastaneen ihmisen päähän näkee kasvaneet kukkahatun. Koska toi on kukkahattutäteilyä ja narun heiluttelua pahimmillaan. Niin siinä käy, kun uskotaan liikaa omiin taitoihin, ja ajatellaan selviytyvänsä itse. Taidot tekevätki 180 asteen käännöksen, j homma alkaa menemään huonommin :(

    VastaaPoista
  10. Tää on kyllä huvittavaa 😂 teet niin tai näin ni pieleen menee😂😂 luoja näitä ihmisiä...

    VastaaPoista
  11. Meillä sujui itsehoito täysin ongelmitta kahdella vuorolla monta vuotta :). Vapaa heinä on avainsana :P ja talvisin sulana pysyvä juoma-astia. Kesällä kun hepat ovat 24h ulkona niin kävin aina vaan kerran päivässä.

    VastaaPoista

En julkaise asiattomia ja törkeitä kommentteja. Arvostella saa, mutta se tulee tehdä asiallisesti ja hyvää kielenkäyttöä kunnioittaen. En myöskään julkaise kommentteja, jotka ovat osoitettu toisille kommentoijille.

Kiitos kun kommentoit ☺