sunnuntai 21. tammikuuta 2018

Talvikuvia tallilta

Kaikki kuvat © Sara Pirskanen
Pakkanen paukkuu ja tuuli vinkuu. Onneksi täällä ollaan kestetty vielä maltillisissa, hieman yli kymmenen asteen pakkasissa. Olen ollut kaiken kaikkiaan todella tyytyväinen tälläiseen talveen, missä pientä pakkasta riittää ja lunta on tullut reilusti. Kenttä on ihanteellisessa ratsastuskunnossa ja lunta riittää hankitreeniinkin. Tallinomistaja huolehtii pihan ja kentän aurauksesta säännöllisesti, eli lumessa ei tarvitse tarpoa yhtään sen enempää kuin haluaa. Kaikki on puitteiden suhteen siis vallan mainiosti ja hepatkin vaikuttaa tyytyväisiltä elämäänsä. Pitkästä aikaa tuntuu taas siltä, että asiat sujuvat mukavan mutkattomasti.



Fiona on liikkunut aika vähän minun kiireiden vuoksi, mutta tilanne ei juurikaan vaikuta ponia haittaavan. Minua sen sijaan haittaa, sillä koen syyllisyyttä ponin vähäisestä liikunnan määrästä. En kuitenkaan halua ottaa sille enää toistaiseksi vuokraajaa, sillä ihmisestä riippumatta ongelmia tulee enemmän tai vähemmän jos tämän ponin elämään sotkee yhtään lisää ratsastajia. Olen juuri nyt tyytyväinen siihen, että se on kiltti hoitaa ja ratsastaa, mitä se ei todellakaan vuokraajien aikaan aina ollut. Jossain vaiheessa elämää Fionan tulee tottua myös muihinkin ihmisiin, mutta juuri nyt haluan tarjota sille vähän lomaa kaikesta ikävästä ja antaa sille vaan vähän aikaa.



Ratsastuksellisesti ponin kanssa ollaan samojen asioiden äärellä, mistä olen joskus aiemminkin kirjoittanut. Tarvitaan rutkasti lisää ryhtiä ja voimaa, sekä tietenkin herkistelyä kaikille avuilla. Ravissa Fiona liikkuu pätkittäin jo ihan kivan tuntuisesti ja yhdellä ratsastuskerralla saatiin toiseen suntaan aika hienon tuntuista laukkaakin. Fionan treenit ovat lyhyitä ja ne sisältävät paljon pieniä taukoja. Tämän (niin kuin tietenkin myös kaikkien muidenkin hevosten) kanssa treenin laatu korvaa sen määrän. Tietenkin myös kuntoa täytyy kasvattaa, mutta se kasvaa vähitellen sen mukana kun liikkuminenkin paranee ja treenit pidentyvät asteittain. Tänään käytiin vielä kentällä pyörimisen jälkeen ottamassa vähän reipasta laukkaa tallin tiellä ja voi vitsit kuinka se oli meistä molemmista hauskaa! Ihan ensimmäiseen laukkaan lähdettiin pienten pukkien saattelemana ja Fiona nelisti kovemmin kuin koskaan.


Lopuksi otettiin vielä muutamat rakennekuvat. Fiona on kyllä kaikin puolin hyvässä kunnossa juuri nyt. Ompun sairastelujen johdosta olen oppinut olemaan todella kiitollinen Fionasta ja siitä, että se on terve ja tyytyväisen oloinen. Ponin kanssa harrastaminen on niin ihanan leppoista ja mukavaa juuri nyt.


Omppu jatkaa edelleen vain kävellen vielä vajaan viikon ajan. Toisinaan se käyttäytyy tosi kivasti, mutta toisinaan tuntuu aika reaktiiviselta ja muutaman ravipätkän tai sivuloikan se on ottanutkin oma-aloitteisesti. Tällä hetkellä me kävellään suurimmaksi osaksi vain kentällä, sillä siinä se kestää parhaiten nahoissaan. Onneksi kohta päästään jo vähitellen takaisin normaalimman liikunnan pariin. Ompusta on sekä sairastelujen, että koko syksyn epäsäännöllisen liikunnan vuoksi tullut aika ruman näköinen. Sille on kasvanut jälleen kerran heinämaha ja takaosan lihakset ovat surkastuneet. Onneksi kaikki korjaantuu varmasti kevään mittaan kunhan päästään taas treenailemaan.





Mikäli teillä lukijoilla on mielessä joitakin postaustoiveita, niin jättäkää kommenttia. Harrastaminen on tällä hetkellä varmasti teidän ulkopuolisten silmiin niin tylsää ja yksitoikkoista, etten viitsi kirjoittaa joka viikko samanlaista postausta. Aikaa ja intoa kirjoittamiselle löytyisi kyllä iltaisin, joten ehdotelkaa ihmeessä jotain teitä kiinnostavia aiheita. Postaustoiveita odotellessa me pukeudutaan lämpiästi ja nautitaan toistemme seurasta ja kivasta harrastamisesta!



perjantai 12. tammikuuta 2018

Fionan kuulumisia

© Iina Makkonen
Niin kuin vuoden ensimmäisessä postauksessa mainitsinkin, on tämä blogin sisältö muuttumassa hyvin päiväkirjamaiseksi. Tuotan sisältöä jatkossa täysin fiilispohjaisesti miettimättä blogin kehitystä tai suosiota. Kaikesta huolimatta toivon, että joku saa edelleen näistä teksteistä itselleen ajanvietettä, vertaistukea tai jopa apuakin. Ennen kaikkea toivon myös pohdiskelevia kommentteja, joista syntyy hyviä keskusteluja. Pidemmittä puheitta, siirrytään tämän blogiteksin varsinaiseen aiheeseen, eli Fionan kuulumisiin.


Fiona viettää varsin rentoa ja mukavaa elämää. Vuokraaja irtisanoi sopimuksen oman hevosen oston vuoksi, joten poni jäi kokonaan minun käyttööni. En halua etsiä sille uutta vuokraajaa, sillä en koe olevan sen ponin edun mukaista.

Fiona ei siedä kovin hyvin vaihtuvia ihmisiä ja on uusille tai muuten vaan vähän vieraammille ihmisille toisinaan aika agressiivinen. Vuokraaja pärjäsi ponin kanssa kyllä hienosti, vaikka Fiona näyttikin hänelle kaikki ikävimmät temppunsa. Toisinaan sain vuokraajalta viestiä, että ponin lähellekin oli vaikeaa päästä kun se hyppi pystyyn käytävällä ja yritti potkia kohti.

Minäkin olen joutunut Fionan kanssa joskus riitatilanteisiin, mutta ihan noin hankala se ei ole koskaan minun kanssani ollut. Mikäli olen tallilla yksin ja tilanne on muutenkin rauhallinen, Fiona on erittäin kiltti ja helppo hoitaa. Heti vieraiden ihmisten läsnäollessa se muuttuu kuitenkin hieman kireäksi ja jos se kokee ihmisestä mitään uhkaa, päättää se ennemminkin puolustautua kuin odottaa kuinka tilanne etenee.


Kengitystilanteet ovat olleet ponille vaikeita. Se purkaa jännityksensä kiukuttelemalla kengittäjälle, eikä sen tarvitse kuin nähdä kengityspakki niin se on korvat niskaa myöten luimussa ja hampaat irvessä. Aikaisemmin eräs kengittäjä erehtyi lyömään sitä jännittyneisyydestä johtuvan agression seurauksena ja siihen se kengitys sitten jäikin. Fionan kengitti nyt ensimmäistä kertaa sama mies, joka on saanut Ompustakin hyvän ja rauhallisen kengitettävän.

Olin pohjustanut hänelle etukäteen ponin tilannetta ja sanonut, että tätä ei saa missään nimessä lyödä, eikä sille saa huutaa tai muutenkaan komentaa. Työ täytyy tehdä rauhallisesti ja mikäli agressioita ilmenee, on ne jätettävä vain omaan arvoonsa.

Kengittäjä ottikin neuvoni tosissaan ja Fiona saatiinkin kengitettyä paremmin kuin koskaan aiemmin. Ensimmäistä jalkaa kengittäessä Fiona hyppäsi kerran pystyyn, mutta kengittäjä toimi tilanteessa juuri niin kuin olin aiemmin pyytänyt. Hän siirtyi vain sivummalle ja ponin rauhoituttua jatkoi muina miehinä siitä mihin oli jäänytkin. Muiden jalkojen kanssa ei mitään ongelmia ollutkaan ja kengitys saatiin loppuun tosi rauhallisissa merkeissä.

Minulle tuli tilanteesta erityisen hyvä mieli, sillä olin ollut oikeassa tämän(kin) ongelman suhteen. Tiesin, ettei kyseessä ole itsepäisyyttä tai tahallista perseilyä (niin kuin yksi toisensa jälkeen on jaksanut minulle väittää...), vaan ainut ongelma on ponin luottamuksen puute vieraisiin ihmisiin ja siitä muodostunut jännittymisestä johtuva agressio.


Muitakin ongelmallisia asioita ollaan saatu parempaan suuntaan, esimerkiksi juoksuttamista. Se ei ole ollut koskaan Fionan lempparihommaa ja ihmisiin kohdistuvan luottamuspulan kasvettua myös ongelmat juoksuttamisessa ovat lisääntyneet. Ongelmana on siis se, ettei Fiona malta keskittyä juoksuttajaan ollenkaan, vaan juoksentelee minne sattuu ja mikäli sitä komentaa pysymään oikealla reitillä tai etenemään haluttuun suuntaan, saattaa se pysähtyä kokonaan ja yrittää pukittaa kohti. Muutaman kerran se on tullut myös hampaat irvessä kohti uhkailemaan, mutta uhkailun tasolle se on onneksi jäänytkin.

Tänään me treenattiin asiaa niin, että jätin juoksutusliinan suosiolla talliin. Päästin ponin irti kentälle ja se yritti tapansa mukaan poistua paikalta juoksemalla aidan vierellä haikaillen pois kentältä. Muutaman kerran jouduin sen ajamaankin pois portilta, sillä se näytti tosiaan jo siltä, että täältähän lähdetään keinolla millä hyvänsä. Kun Fiona ensimmäisen kerran pysähtyi ja vilkaisi minua kohti, kävelin heti sen luokse antamaan pienen herkun ja paljon rapsutuksia.

Vähitellen Fiona huomasikin, että minun lähettyvillä kannattaa pysytellä, sillä siinä on kaikista mukavinta. Ajoin Fionaa vähitellen myös pois minun luotani, ensin vain muutaman askeleen verran ja lopuksi jopa raviympyröiden, sekä laukannostojen vuoksi. Heti kun se oli hetken edennyt reippaasti keskittyen minuun, sai se palkaksi tulla luokseni taas herkuttelemaan ja rapsuteltavaksi. Herkut loppuivat harjoitusten puolivälissä, mutta onneksi tämä poni nauttii myös rapsutuksista niin paljon, ettei ruokapalkkioiden puuttuminen tuota ongelmia motivaatioon.



Ensimmäistä kertaa minusta tosiaan tuntui siltä, että Fiona vastasi pyyntöihini protestoimatta tai juoksematta paniikinomaisesti karkuun. Olen todella tyytyväinen siihen, että vihdoin alan löytää tämän ponin kanssa yhteistä kieltä. Olen myös tyytyväinen itseeni siinä suhteessa, etten koskaan uskonut niitä ihmisiä, joiden mielestä tälle ponille olisi vain pitänyt näyttää kuka on pomo, tai piestä agressioiden kohdalla niin ettei se enää koskaan uskalla ryttyillä ihmiselle. Luulen, että sillä tavalla ponin pinna olisi palanut jossain vaiheessa lopullisesti, eikä se olisi tyytynyt pelkkään uhkailuun. 


Fiona saa jatkaa rentoa elämää edelleen ja me harjoitellaan vain perusasioita niin kauan, kunnes ne on itsestäänselvyyksiä. Ei tehdä mitään liian vaikeaa tai sellaista, joka saisi ponin taas puolustautumaan. Uskon vahvasti, että pitkäjänteisellä työllä tästä tulee todella kiva poni monipuoliseen harrastuskäyttöön. 

lauantai 6. tammikuuta 2018

Asenne ratkaisee


Tänään oli pitkästä aikaa sellainen päivä, kun ei olisi yhtään kiinnostanut lähteä tallille. Olin käynyt jo aamutallilla, sekä antamassa päiväheinät. Ulkona satoi räntää ja keli oli vähintäänkin karmea. Päätin lähteä tallihommille iltapäivällä, sillä ajattelin ottaa hevoset sisälle vähän aikaisemmin huonon kelin vuoksi. Pakollisten tallihommien jälkeen sade olikin jo loppunut, enkä keksinyt enää yhtään hyvää tekosyytä olla liikuttamatta hevosia.

Fiona sai olla huonon päiväni ensimmäinen uhri. En halunnut ratsastaa, sillä oma olo oli niin kiukkuinen. Ei olisi pitänyt kyllä juoksuttaakaan, sillä en jaksanut olla tarpeeksi palkitseva ja positiivinen. Fiona reagoi helposti kaikkeen käskemiseen vain kiukuttelemalla ja tänään saatiinkin useampi kiukkukohtaus, ihan minun omasta typeryydestä johtuen. Jossain vaiheessa päätin, että on pakko vähän ryhdistäytyä ja keskittyä siihen mitä tekee. Onneksi saatiin lopuksi muutamia hyviäkin pätkiä ja ponikin alkoi motivoitua paremmin heti kun sitä kehui ja palkitsi oikeista suorituksista. Päästiin talliin ihan hyvillä mielin, mutta itseäni jäi tietysti kaivelemaan oma toimintani jälleen kerran.

Hevosten kanssa pitäisi aina jaksaa keskittyä siihen mitä tekee. Sellaisina päivinä kun ei kiinnosta, pitäisi vain tehdä niille palvelus ja jättää ne liikuttamatta. Minun elämässäni liikutuspäivät määräytyvät tosin muun elämän mukaisesti, joten joskus ajaudun kentälle myös silloin, kun ei oikeasti kannattaisi. Olen kuitenkin kehittynyt tässä asiassa ja nykyään osaan tulkita omaa käyttäytymistäni paremmin jo heti työskentelytilanteessa, kun aikaisemmin morkkikset alkoivat vasta kotona. Jatkossa täytyy kiinnittää tähän asiaan vieläkin enemmän huomiota, jotta hevoset saisivat mahdollisimman johdonmukaista ja reilua käsittelyä päivästä toiseen.


Fionan jälkeen vuorossa olikin Omppu, joka pääsi vähän käppäilemään ja hengailemaan lumihankeen. Tallilla on yksi pieni tarha, jota ei ole käytetty talvella ollenkaan ja siellä oli melko houkutteleva lumivaippa kahlattavaksi. Omppu on tosiaan kolmen viikon ajan vain kävelyliikunnalla ja eläinlääkäri suositteli erityisesti lumihangessa kävelyä. Muutaman kerran Omppu karkasi raville, mutta sain sen onneksi nopeasti käyntiin. Tuskin muutamat raviaskeleet pilaavat toipumista, sillä se saa eläinlääkärin ohjeella ainakin tarhata normaalisti ja eiköhän se ole ihan selvä juttu, ettei nuori hevonen pelkästään kävele ulkoillessaan. Jatkossa kävelytyksiä olisi tarkoitus tehdä paljon myös ratsain, mikäli Omppu malttaa kävellä ja käyttäytyy muutenkin siivosti.




Oma olotila ei illankaan mittaan oikein ottanut parantuakseen ja iltatallille lähdettiin edelleen aika huonoilla fiiliksillä. Todella harvoin minua ärsyttää käydä tallilla tai hoitaa hevosia, mutta tänään se jostain syystä vain ärsytti. Halusinkin keksiä iltatallin yhteyteen jotain mukavaa puuhaa, mikä saisi hymyn taas huulille. Otin ajatuksen aika kirjaimellisesti, sillä illan aktiviteetti toi kirjaimellisesti hymyä huulille! 


Minulla on ollut haaveissa opettaa hevosille jotain pieniä temppuja ja tänään temppukouluun pääsi Omppu. Päätin opettaa sen hymyilemään, sillä ajattelin sen olevan ensimmäiseksi tempuksi sopiva. En olisi todellakaan uskonut, kuinka nopeasti hevonen voi oppia varsinkaan tälläisen amatöörin kanssa, jolla ei ole mitään hajua miten tämäkään temppu kuuluisi oikeasti opettaa. Ei se ihan metsään mennyt, sillä vartissa minulla oli jo suloisesti hymyilevä irvileuka.


Aloitin tempun harjoittelemisen niin, että piilotin porkkanan palasen nyrkkiin ja nostin etusormen pystyyn. Pidin kättä ihan Ompun turvan edessä ja heti kun se vähänkään hamuili herkkua liikauttamalla nenäänsä, kehuin ja palkitsin sitä. Vähitellen siirsin kättä asteittan kauemmas ja heppa sai pienimmästäkin ylähuulen liikkeestä palkinnon. Vähitellen aloin odottaa ylähuulen nousemista yhä ylemmäs ja myös niin, että hampaat näkyvät. Lopuksi siirryin itse vielä huomattavasti kauemmas ja aloin pyytämään temppua myös merkkisanalla ''hymyile''. Pyysin Ompulta aina muutamia toistoja kerrallaan, jonka jälkeen se sai pienen tauon ja minä menin täyttämään taskujani taas rehukarsinan puolelle. Pian minulla olikin edessäni oikein leveästi hymyilevä kaunokainen. Temppua täytyy kylläkin kehittää vielä niin, että Omppu malttaa hymyillä pidempiä aikoja kerrallaan. 


Huono fiilis vaihtui hetkessä onnistumisen tunteeseen, nauruun ja iloon. Meillä oli Ompun kanssa ihanan hulvaton tempputuokio yhdessä ja uskallan väittää, että me molemmat nautittiin siitä. Omppu sai tekemistä, sekä tietenkin paljon herkkuja ja minä sain itselleni paremman mielen. Kotiin ajellessani totesin jälleen kerran, että kaikki on vain omasta asenteesta kiinni. Päätin itse parantaa päiväni ja tehdä illalla jotain mukavaa, joten sen myös tein. Oman asennemuutokseni ansiosta olenkin saanut nyt koko illan kikatella näille Ompun hymykuville ja pääsen hyvillä mielin nukkumaan. 



Mites te muut onnistutte parantamaan omia huonoja päiviänne?

torstai 4. tammikuuta 2018

Ompun vikalista päivitetty klinikalla

Kärsimätön lapsihevonen odottaa vuoroaan klinikalla
Omppu loukkaantui tasan viikko sitten ja sen vuoksi me käytiin tänään klinikalla tsekkaamassa tilanne. Huomasin Ompun loukkaantumisen kahdeksan jälkeen illalla samalla reissulla, kun olin menossa juoksuttamaan sitä ja antamaan molemmille hevosille iltaheiniä. En tiedä mitä on tapahtunut, mutta todennäköisesti Omppu on jäänyt seinälle jumiin piehtaroidessaan tai säikähtänyt esimerkiksi ilotulitteita, mitä valitettavasti kuulin paukkuvan tallin lähistöllä jo ennen aikojaan. Ompun ristiselän takana oli huolestuttavan näköinen nestekertymä ja ja etenkin oikea takajalka aiheutti huolta kuumuudellaan ja reilulla turvotuksella. Muut oireet hävisivät nopeasti, mutta oikean takajalan oireilu jatkui ja sen vuoksi halusin lähteä klinikalle. Onneksi lähtinkin, sillä löydöksiä löytyi myös sieltä, mistä en niitä osannut odottaa. 

Kuvattu tapahtumapäivänä. Heti seuraavana päivänä turvotus oli laskenut lähes kokonaan. 
Omppua tutkittiin ja hoidettiin klinikalla yhteensä kahden tunnin ajan. Sinä aikana selvisi seuraavaa;

○ Aiemmin turvonneen kohdan alla selästä löytyi lihaksen repeämä
○ SI-nivelet olivat molemmilta puolilta kipeytyneet
○ Molemmissa takapolvissa oli tulehdusta, etenkin vammautuneella puolella
○ Etujalkaan oli muodostunut myös luuliikaa, mikä on kipeä koskettaessa

SI-nivelet piikitettiin molemmin puolin kortisonilla ja samoin myös takapolvet. Etujalan luuliikaan määrättiin Penetrolia. Kotiin lähti myös sairaslomalappu ja Metacam-kuuri. 


Ompun toipumista ja hoitovastetta on tietenkin vaikeaa ennustaa, mutta ainakin aluksi saatiin nyt kolmen viikon kävelykuuri, jonka jälkeen liikuntaa voi lisätä asteittain ja kuukauden päästä pitäisi lähteä klinikalle uuteen tilannearvioon. Pitkähkö toipuminen ja kuntoutuminen on siis luvassa, mutta minua ilahduttaa se, että mitään tämän vakavampaa ei löytynyt ja kaikki vammat on kuitenkin hoidettavissa. Hyppäämään meillä ei nyt pitkään aikaan ole mitään asiaa, mutta sillä ei ole nyt mitään väliä kunhan hevonen tulee muuten kuntoon ♥

Ressukka lähdössä kotiin
Minä olen kaikesta ihan hyvillä mielin. Muut ihmiset tuntuvat enemmän surkuttelevan tapahtumia kuin minä. Ihmiset jaksavat päivitellä kuinka huono tuuri minulla on ja että he eivät jaksaisi tälläistä hevosharrastusta ollenkaan. Onneksi Omppu on juuri minun hevoseni, sillä minä jaksan uskoa tuohon omituiseen korvaeläimeen ja teen kaikkeni sen eteen päivästä toiseen. Mitä enemmän jaksan tsempata nyt, sitä paremman harrastuskaverin saan siitä tulevaisuudessa. 

Haluan ottaa tämän sairasloman enemmänkin mahdollisuutena kuin taakkana. Nyt meillä on mahdollisuus vain olla ja nauttia toistemme seurasta, harjoitella uusia maastakäsin juttuja ja opetella ehkä joku kiva temppu. Me voidaan tehdä pitkiä kävelyretkiä ratsain metsässä ja Omppu saa elää kuin prinsessa. Vauhdikkaampaan menoon minulla on Fiona. Rahaa tässä tietenkin kuluu, mutta sitäkin onneksi hyvin vähän vakuutuksen ansiosta. Vaikka Ompun loukkaantuminen harmittaakin, en aio menettää tästä yöunia vaan ajatella tämän uutena haasteena. Hevosten kanssa voi tehdä paljon muutakin kuin vain ratsastaa ja se puoli me otetaan Ompun kanssa nyt haltuun. 

Onko teidän hevosilla ollut jotain vastaavia vaivoja? Kuinka niistä ollaan toivuttu?
Onko kellään hyviä vinkkejä, mitä touhuta hevosen kanssa joka ei saa kuin kävellä?