torstai 4. tammikuuta 2018

Ompun vikalista päivitetty klinikalla

Kärsimätön lapsihevonen odottaa vuoroaan klinikalla
Omppu loukkaantui tasan viikko sitten ja sen vuoksi me käytiin tänään klinikalla tsekkaamassa tilanne. Huomasin Ompun loukkaantumisen kahdeksan jälkeen illalla samalla reissulla, kun olin menossa juoksuttamaan sitä ja antamaan molemmille hevosille iltaheiniä. En tiedä mitä on tapahtunut, mutta todennäköisesti Omppu on jäänyt seinälle jumiin piehtaroidessaan tai säikähtänyt esimerkiksi ilotulitteita, mitä valitettavasti kuulin paukkuvan tallin lähistöllä jo ennen aikojaan. Ompun ristiselän takana oli huolestuttavan näköinen nestekertymä ja ja etenkin oikea takajalka aiheutti huolta kuumuudellaan ja reilulla turvotuksella. Muut oireet hävisivät nopeasti, mutta oikean takajalan oireilu jatkui ja sen vuoksi halusin lähteä klinikalle. Onneksi lähtinkin, sillä löydöksiä löytyi myös sieltä, mistä en niitä osannut odottaa. 

Kuvattu tapahtumapäivänä. Heti seuraavana päivänä turvotus oli laskenut lähes kokonaan. 
Omppua tutkittiin ja hoidettiin klinikalla yhteensä kahden tunnin ajan. Sinä aikana selvisi seuraavaa;

○ Aiemmin turvonneen kohdan alla selästä löytyi lihaksen repeämä
○ SI-nivelet olivat molemmilta puolilta kipeytyneet
○ Molemmissa takapolvissa oli tulehdusta, etenkin vammautuneella puolella
○ Etujalkaan oli muodostunut myös luuliikaa, mikä on kipeä koskettaessa

SI-nivelet piikitettiin molemmin puolin kortisonilla ja samoin myös takapolvet. Etujalan luuliikaan määrättiin Penetrolia. Kotiin lähti myös sairaslomalappu ja Metacam-kuuri. 


Ompun toipumista ja hoitovastetta on tietenkin vaikeaa ennustaa, mutta ainakin aluksi saatiin nyt kolmen viikon kävelykuuri, jonka jälkeen liikuntaa voi lisätä asteittain ja kuukauden päästä pitäisi lähteä klinikalle uuteen tilannearvioon. Pitkähkö toipuminen ja kuntoutuminen on siis luvassa, mutta minua ilahduttaa se, että mitään tämän vakavampaa ei löytynyt ja kaikki vammat on kuitenkin hoidettavissa. Hyppäämään meillä ei nyt pitkään aikaan ole mitään asiaa, mutta sillä ei ole nyt mitään väliä kunhan hevonen tulee muuten kuntoon ♥

Ressukka lähdössä kotiin
Minä olen kaikesta ihan hyvillä mielin. Muut ihmiset tuntuvat enemmän surkuttelevan tapahtumia kuin minä. Ihmiset jaksavat päivitellä kuinka huono tuuri minulla on ja että he eivät jaksaisi tälläistä hevosharrastusta ollenkaan. Onneksi Omppu on juuri minun hevoseni, sillä minä jaksan uskoa tuohon omituiseen korvaeläimeen ja teen kaikkeni sen eteen päivästä toiseen. Mitä enemmän jaksan tsempata nyt, sitä paremman harrastuskaverin saan siitä tulevaisuudessa. 

Haluan ottaa tämän sairasloman enemmänkin mahdollisuutena kuin taakkana. Nyt meillä on mahdollisuus vain olla ja nauttia toistemme seurasta, harjoitella uusia maastakäsin juttuja ja opetella ehkä joku kiva temppu. Me voidaan tehdä pitkiä kävelyretkiä ratsain metsässä ja Omppu saa elää kuin prinsessa. Vauhdikkaampaan menoon minulla on Fiona. Rahaa tässä tietenkin kuluu, mutta sitäkin onneksi hyvin vähän vakuutuksen ansiosta. Vaikka Ompun loukkaantuminen harmittaakin, en aio menettää tästä yöunia vaan ajatella tämän uutena haasteena. Hevosten kanssa voi tehdä paljon muutakin kuin vain ratsastaa ja se puoli me otetaan Ompun kanssa nyt haltuun. 

Onko teidän hevosilla ollut jotain vastaavia vaivoja? Kuinka niistä ollaan toivuttu?
Onko kellään hyviä vinkkejä, mitä touhuta hevosen kanssa joka ei saa kuin kävellä?

8 kommenttia:

  1. Meillä ohjasajosta ja metsätalutuslenkeistä tuli kivaa puuhaa saikulla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ompulla saa onneks ratsastaakin niin jaksaa kävelyttää pidempiä lenkkejä :D ohjasajo on hänelle vähän herkkä aihe niin en oo varma kestääkö se käynnissä..

      Poista
  2. Olisikohan tuohon selkävaivaan apua sellaisesta Back on Track loimesta? Ja tsemppiä paranteluun!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meinasin kyllä ostaa. Ei siitä haittaakaan voi olla :)

      Poista
  3. Omppu on niin sievä :) Tsemppiä sairasloman puuhasteluihin!

    VastaaPoista
  4. Mulla on itsellä ollut huonoa tuuria omien hevosten kanssa, eikä me ollaa vielä päästy radoille näyttämään kynsiämme. Tällä hetkellä mulla tulevaisuuden kilpurina hevonen, jolta on aiemmin mennyt jalka ja siltä osin tulevaisuus on iso kysymysmerkki, vaikka nyt näyttää ja tuntuukin hyvältä. Tän kanssa mennään päivä kerrallaan ja toivotaan parasta. Meillä on käytössä BoT verkkoloimi sekä pintelipatjat, ja kyllä mä uskon, että niistä on ollut apua! Tällä hetkellä me ollaan hyvää vauhtia pääsemässä meidän tämän kauden tavoitteeseen eli koelähtöön, vaikka tässä onkin ollut vaikka minkä näköisiä mutkia matkalla.
    Tsemppiä teille saikulle, entistä ehompina takas!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tsemppiä teillekin kuntoutukseen ja treeneihin. Toivottavasti meillä molemmilla alkais sujua jo vähän paremmin :)

      Poista

En julkaise asiattomia ja törkeitä kommentteja. Arvostella saa, mutta se tulee tehdä asiallisesti ja hyvää kielenkäyttöä kunnioittaen. En myöskään julkaise kommentteja, jotka ovat osoitettu toisille kommentoijille.

Kiitos kun kommentoit ☺