tiistai 11. syyskuuta 2018

Oon yksin ja se tuntuu hyvältä


Oon yksin ja se tuntuu hyvältä
Mä oon viisas
Mun sydämel on kypärä
Mä oon kaunis,vaikka itse sanonkin
Ja voin paljon paremmin

Olin aivan varma, että en tule koskaan kirjoittamaan tänne blogiin enää mitään kovin henkilökohtaista tekstiä. En oikeastaan tiennyt haluanko kirjoittaa tänne yhtään mitään. Nytkin aloitin alunperin hevosaiheisella tekstillä, mutta se ei ottanu tuulta alleen. Minusta tuntuu, että nyt minun on puhuttava vähän itsestäni. Olen elänyt elämässäni ajanjakson jota moni pelkää ja pelkäsin minäkin, mutta kaikki pelot olivat aiheettomia ja ehkä juuri siksi haluankin jakaa tämän asian tänne. Toivottavasti joku saa tästä postauksesta jotain irti tai osaa ehkä samaistua tunteisiini ja jos ei, niin ainahan minä voin saada mahtavien kommenttien kautta vielä lisäboostia itseeni. 


Entä jos elämä luisuu sellaisille raiteille, ettei ole enää tyytyväinen määränpäähänsä? Jäätkö sinä istumaan kyytiin ja toivomaan, että maisema parantuu kilometrien myötä? Haluaisitko kenties vaihtaa suuntaa ja hypätä kohti tuntematonta? Oletko joskus kokenut sen tunteen, kun et tahtoisi tehdä päätöstä hetken mielijohteesta, mutta et haluaisi kuitenkaan matkustaa liian pitkää matkaa kohteeseen, jossa et nää itsellesi tulevaisuutta. Määränpää joka tuntui aikaisemmin houkuttelevalta, onkin muuttanut muotoaan. Vastassa ei ole välttämättä kammottavaa katastrofia, mutta ei myöskään mitään sellaista, jonka vuoksi tahtoisit tarpoa pitkiän ja kivisen tien. Jossain vaiheessa on pakko vetää jarrut pohjaan, toivottaa hyvää matkaa kanssamatkaajille ja lähteä itse uudelle matkalle, jonka päämäärästä ei ole hajuakaan, mutta jonka saat itse rakentaa.

Mistäs nyt oikein puhunkaan? Puhun erosta, parisuhteen päättämisestä ja uuden elämän aloittamisesta, jonka kohtasin itse muutama kuukausi sitten. Itse erosta en kuitenkaan halua puhua, sillä se ei kuulu internettiin tämän enempää ja ei siinä mitään kerrottavan arvoista oikeastaan olekaan. Kaksi ihmistä eivät vain hioutunetkaan yhteen ja oli aika lähteä jatkamaan matkaa eri suuntiin. 

Tietenkin heti ensimmäisenä päätöksen jälkeen iskee pelko ja stressi muutoksesta. Kuinka rahat tulevat riittämään? Tunnenkohan oloni yksinäiseksi jatkossa? Mitä huonekaluja ja muita tavaroita minun tulee ostaa? Pystynkö hoitamaan yöpainotteisen vuorotyön, pienen lapsen, kaksi hevosta ja kodin yksin? Uuden arjen suunnittelun lomassa on myös tehtävä luopumistyö, mikä on kaikille tietenkin hyvin yksilöllinen kokemus ja siihen vaikuttaa millainen ero ja ylipäätään parisuhde on ollut. En edelleenkään halua kertoa silloisesta parisuhteestani, enkä eritellä eroon johtaneita syitä sen tarkemmin, joten skipataan tämä kohta kokonaan. Hypätään ajassa hieman eteenpäin siihen hetkeen, kun olin saanut tarvittavat huonekalut ostettua ja muut pakolliset asiat hoidettua pois alta. 


Ensimmäinen tunnetila oli onnellisuus. Koin onnellisuutta ja tyytyväisyyttä omassa elämäntilanteessani lähes heti eron jälkeen ja se tunne on jatkunut muuttumattomana aina tähän päivään asti. Miten minä, aiemmin jopa läheisriippuvuudesta kärsinyt henkilö voin viihtyä yksin? Aina aiemmin yksin asuessani minut vallannut yksinäisyyden ja lohduttomuuden tunne onkin vaihtunut itsenäisyyden ja onnellisuuden tunteiksi. Ilma, jota hengitän tuntuu raikkaalta ja kevyeltä. Kyse ei ole siitä, että parisuhteeni olisi ollut mitenkään erityisen vaikea tai raskas -en halua, että käsitätte minun kirjoitukseni nyt väärin. Puhun itsestäni ja siitä, kuinka olen huomaamattani kasvanut vuosien varrella itsenäiseksi naiseksi. Viihdyn omassa elämässäni, eikä minusta tunnu siltä, että jotain puuttuisi. 

Kiitollisuus ja onnellisuus ovat äärimmäisen voimaannuttavia tunteita ja meidän jokaisen tulisi pystyä kokemaan niitä elämässämme päivittäin edes jossakin muodoissa. Ja ennen kuin edes mietitte niin ei, minä en ole se tyyppi jonka mielestä kaikki on aina niin ihanaa ja mahtavaa, en juo vihersmoothieta aamuisin, enkä nuku prinsessavuoteessa silkkilakanoiden ja höyhentyynyjen pehmeän täyteläisessä otteessa. Minä olen edelleen se ihminen, joka saattaa innostua valittamaan pienestäkin asiasta suu vaahdossa ja jonka mielestä syksyn vesisade ja pimeys ovat toisinaan ihan perseestä. Mielialani saattaa vaihdella laidasta laitaan muutaman minuutin sisällä ja muutenkin olen hyvin tavallinen kiireinen ja stressaantunut nainen. Yksin asumisen suhteen en ole kuitenkaan tuntenut tunteita laidasta laitaan, mikä on minulle aika epätavallista. Oli minulla kuinka huono tai hyvä päivä tahansa, olen erittäin tyytyväinen tähän osa-alueeseen elämässäni ja kuin ihmeen kaupalla tunnen siitä kiitollisuutta päivittäin. Olen mieltänyt itseni monta vuotta parisuhdeihmiseksi, mutta nyt huomaankin viihtyväni niin hyvin yksin, että suorastaan pakoilen pienintä ajatustakin parisuhteesta tai varsinkaan kodin jakamisesta kenenkään kanssa. Koti on minulle turvapaikka, joka on pyhitetty minulle, tyttärelleni ja eläimille. Me ollaan onnellisia juuri nyt ja juuri näin.


Tämän tekstin tarkoituksena ei ole missään nimessä kehua sitä, kuinka loistavasti minulla menee tai kuinka kaikkien tulisi erota, jotta heistä tulisi onnellisempia. Puhun siitä, kuinka itselleen ja tietenkin myös kaikille muille tulee antaa mahdollisuus muuttua. On opittava katsomaan elämää ja ihmisiä uusin silmin, sillä maailma ja ihmiset sen mukana muuttuvat koko ajan. Muutoksia ei tule pelätä, vaan niitä kohti tulee kulkea rohkeasti leuka pystyssä. Joskus elämä muuttuu huonompaan suuntaan ja joskus parempaan. Muutos on aina silti mahdollisuus. Ihminen toivoo usein elämäänsä pysyvyyttä ja niinhän minäkin toivon -kaikkien niiden hyvien asioiden osalta, jotka tahdon elämässäni säilyttää. Omaan elämäänsä pitäisi osata kuitenkin olla sen verran tyytyväinen, että vastoinkäymiset jaksaa kahlata läpi ja matka tulevaisuuteen tuntuu tavoittelemisen arvoiselta. Silloin jos parisuhteessa tai vaikka ystävyyssuhteessa ei nää tulevaisuutta tai siltä ei osaa toivoa mitään, on todennäköisesti aika päästää irti. 

Minä olen opetellut tutustumaan itseeni uudelleen. Olen jopa hämmästynyt siitä, että ennen omia ajatuksiaan pakoileva ja itseään häpeävä, jopa itseinhoa kokeva ihminen voi pitää itsestään ja omasta seurastaan näin paljon. Tietenkin myös läheisten seura tekee minut hyvin onnelliseksi. Perhe, sukulaiset ja muutama hyvä ystävä ovat minulle hyvin tärkeitä ja tykkään olla heihin yhteydessä. Nykyään kuitenkin huomaan pyhittäväni yhä useammin ja useammin aikaa vain itselleni ja omalle rentoutumiselleni, kuten esimerkiksi Netflixille ja saunassa käymiselle. Minulle on kasvanut sen verran terve itsetunto, että ymmärrän läheisten pysyvän elämässäni, vaikka en jatkuvasti sitä varmistelekaan. Mitä paremmin huolehdin itsestäni ja omista asioistani, sitä parempia ovat varmasti myös ihmissuhteet.


Voisin jaaritella aiheesta loputtomiin, mutta ehkä minun on nyt aika lopettaa itseni toistaminen hetkeksi ja antaa puheenvuoro teille lukijoille, mikäli teillä on jotain ajatuksia asiaan liittyen. Kaikenlaisia kokemuksia erosta ja sen jälkeisestä ajasta sekä tietenkin elämästä ylipäätään saa jättää kommenttiboxiin. Minä ainakin haluan omalta osaltani kannustaa kaikkia ihmisiä kuuntelemaan itseään ja omia tarpeitaan, mitä ne ikinä sitten ovatkaan, ei niitä kannata jättää huomioitta. Jälleen kerran toistan itseäni kun sanon, että muutos on mahdollisuus ja silloin kun sen aika on, kannattaa hypätä rohkeasti tuntemattomaan ja tehdä itselleen sellainen elämä minkä haluaa ♥ Minä ainakin aion ottaa ilon irti jokaisesta erilaisesta vaiheesta, mitä elämä tuo eteensä!

1 kommentti:

  1. Mä tietkö arvostan suuresti sitä, että sulla on ollu rohkeutta tuohon. Itellä on vähän haastava tilanne, kun haluais tietyllä tapaa vaihtaa työpaikkaa koska nykyisessä tulee aika suurella varmuudella asiat muuttumaan muutaman vuoden sisällä, mutta rohkeutta ei löydy. Haluaisin tehdä jotain ihan uutta, mutta arastelen liikaa sitä, että miten juurikin rahallisesti pärjäisin ja kuinka helposti uudessa paikassa olisi erinäiset asiat järjestettävissä.

    Toisaalta myös olen pitkään pyöritellyt päässä ajatusta myydä hevonen pois, mutta nyt kun se alkais olemaan ajankohtaista alkaa kirjoittamaan myynti-ilmoitusta ja tehdä asian eteen jotain, en tiedä haluanko sittenkään. Toisaalta en nykyisen hevosen kanssa pysty harrastamaan siten kuin haluaisin, mutta en myöskään uskalla laittaa myyntiin ja jättää harrastusta vain lapsen ponituntien seuraamiseen.

    Pitäis vaan jostain yrittää löytää itsestä rohkeus tehdä ratkaisuja ja sitten tehdä ne.

    VastaaPoista

En julkaise asiattomia ja törkeitä kommentteja. Arvostella saa, mutta se tulee tehdä asiallisesti ja hyvää kielenkäyttöä kunnioittaen. En myöskään julkaise kommentteja, jotka ovat osoitettu toisille kommentoijille.

Kiitos kun kommentoit ☺